Meidän juhannusaatto

Haluan siirtää osan lukuisista juhannuskuvistani tänne muistoksi. Kuitenkin kuvaähkyn välttämiseksi ajattelin jakaa niitä eri postauksiin…
Täällä voin sitten kätevästi käydä muistelemassa juhannusta, aivan kuten joskus tulee muisteltua joulua Jouluaaton tunnelmia ja Joulunpyhinä -postauksista.
Toivon mukaan näistä kuvista on iloa myös teille :)Meidän juhannuksenviettoa ja uutta terassia on näkyny jo muutamissa aiemmissa postauksissani tämän juhannusviikonlopun ajalta.
Nyt oli vuorossa meidän toinen juhannusaatto tässä kodissa, vuosi sitte vietettiin juhannusaattoa meillä kahden ystäväpariskunnan kera. Koti näytti silloin hiemanerilaiselta, oltiin nimittäin edellisenä iltana vasta muutettu :DMutta nyt juhannusaaton 2011 tunnelmiin!

 

Juhannuskoivun tuoksuisen saunan jälkeen oli aivan taivaallista päästä istumaan omalle terassille ja nauttimaan virvokkeita & naposteltavia! Aattoiltana alkoi sopivasti aurinkokin paistamaan.


Kannussa raparperilikööriä, spritea, vadelmaista kivennäisvettä sekä jäisiä mansikoita:

 

Tosi herkullinen kesäinen juoma, raikas ja makea. Makeutta voi tosin omaan makuun helposti säätää joko lisäämällä tai vähentämällä kivennäisvettä. Mä tein sekoituksen ihan lonkalta ja hyvää oli!


Saunan ja vilvoittelun jälkeen grilli kuumaksi!


Landmann Avalon
grillimme on aika reilunkokoinen, näytti melko tyhjältä ku siellä oli vain meidän kahden eväät ;D


Miehen toimiessa grillimestarina katoin pöydän…

 

… pidin kissoille seuraa…



… ja tarkistelin aperitiivien makua :P


Iltakymmeneltä pääsimme vihdoin nauttimaan juhannusaaton illallista (joo, hän juo edelleen maitoa ruuan kans…):


Kermaperunoita, kanaa, possua, vartaita, perunasalaattia, vihersalaattia, kaisersalaattia…

Myöhemmin nautittiin terassilla vielä jälkkärisuklaata ja siemailtiin punaviiniä (sekä niitä aperitiiveja = riittoisa kannu :D)

 

Ihana & rauhallinen juhannusaatto kotona <3

Riittää muisteltavaa vielä pitkään :)

Comments

  1. Nanna
    26.6.2011 / 16:58

    >Aivan mieletön terassi ja mitkä ihanat juhannusherkut :) Melkein kateeksi käy :)

  2. Hanna
    26.6.2011 / 19:04

    >Nam! Niin herkullisen näköistä ruokaa! Ja ihailin jo aiemminkin noita teidän juomia! :PTerassi on ihana!

  3. S
    26.6.2011 / 19:56

    >Nanna: heh, voi kiitos :). ja kiva et vain melkein :)Hanna: juomat oli kyllä tosi herkullisia. ja ruokakin :)kiitos Hanna!

  4. Mia -Willa Oliviasta
    26.6.2011 / 21:46

    >Ihana terassin olette saaneet!! Itsekkin haaveilin tuota terassimateriaalia meille, mutta meille ei tulekkaan ns. perinteistä terassi, vaan "betonilattia"Iltanne vaikuttaa aivan ihanalta, ja onneksi säätkin muuttui ihan kivaksi :)

  5. S
    26.6.2011 / 22:42

    >Mia: kiitos, kyllä tuosta haaveiltiinkin :). betoniterassikin ois ihana!!! ja se on ikuinen :)eilen oli kyllä tosi kiva ilma ja tänäänkin illaksi kirkastui!

  6. Anonymous
    27.6.2011 / 08:27

    >Onpa viihtyisää ja tyylikästä. Olisi mukava nähdä terassinne ilta-/tunnelmavalaistuksessa, vain ulkovaloa ja kynttilöitä :) eikä olisi pahitteeksi, jos siinä pari kisuneitiäkin olisi..t. Äippä

  7. S
    27.6.2011 / 09:46

    >Äippä: voi kiitos :)). juu tuut näkemään tunnelmavaloa loppukesästä, hämärtyvinä elokuun iltoina! nyt on vielä liian valoisat yöt siihen :). yhdet lisävalot meillä onki suunnitteilla terassille, tulee tosi kiva ku saadaan valot asennettua!kisuja en voi kuvaan luvata :D heitä ku ei siihen voi istuttaa, mut kiva ku ajattelit heitä :))

  8. Anonymous
    27.6.2011 / 12:52

    >Ihana terassi kertakaikkiaan, voisin selata kuvia edestakas moneen otteeseen :)Katselin itsekkin noita ruukkuja Bauhausista jokin aika sitten, onko ne ruukut joissa sisällä se altakastelusysteemi? Minkä hintaiset olivat, itse muistelisin, että olisivat olleet lähes 90 kpl? Mutta ihanat ovat jokatapauksessa ja nyt mietinkin, että pitäiskö ne sittenkin käydä ostamassa, viimeksi aloin pihistelemään ;(Mukavaa loman jatkoa!Johanna

  9. Anttis
    27.6.2011 / 13:05

    >Voi miten kiva terassista tuli!

  10. S
    27.6.2011 / 15:29

    >Johanna: voi kiva, huippua et tykkäät, kiitos kovasti :). ostin noihin kaikkiin ruukkuihin erikseen ne altakastelusysteemit (mustat). nämä isommat meidän ruukut makso n. 34 eur/kpl (ilman sisäosaa siis) ja nuo pienemmät valkoiset ruukut makso muistaakseni 15 eur/kpl (taas ilman sisäosaa). ja nyt on Bauhauseissa tarjous et ota 4, maksa 3 ;)ja voi kiitos, nyt kyllä lomakelit kohdillaan!Anttis: kiitti, niin mustaki :)

  11. Sirja
    27.6.2011 / 16:56

    >Iiihana postaus, ja mitkä herkut teillä siellä, nams!! :) Vesi kielellä katselen ;P

  12. S
    27.6.2011 / 18:58

    >Sirja: heh, kiitos kovasti :). teilläki näytti olevan ihana juhannus!

  13. Tiia
    28.6.2011 / 11:43

    >Nam mitä herkkuja :P Vaikka nyt on juhannuksena tullut ihan valtava määrä syötyä kaikenmaailman sokeri ja suolapommeja itsekin niin tekisipä vaan taas mieli :D

  14. S
    28.6.2011 / 18:25

    >Tiia: heh, kaikki herkuttelut tapaa jäädä päälle ;D

  15. Anonymous
    30.6.2011 / 15:14

    >Pakkohan munkin oli tuo Bauhausin tarjous käytettävä hyväkseni, tosin tarjous näytti taas jatkuvan ;)Mies pelläytti, kun tulin onnellisena kotiin ruukkujen kanssa, että kestävätkö ulkona, kun ovat tarkoitettu sisäkäyttöön, ei ole kuulemma uv-suojattu… Mitä mieltä olet, mulla ne tulee mökin terassille suoraan taivasalle, kestävätkö aurinkoa?Nautitaan lämmöstä, tänne luvattu huomiseksi kovaa ukkosta ja sadetta =(Johanna

  16. S
    30.6.2011 / 16:20

    >Johanna: kiva juttu :). hmm, eipä tullu kysyttyä liikkeestä et kestääkö miten hyvin ulkokäyttöä. vois vaikka soittaa ja kysäistä! mulla ne on koko ajan terassilla taivasalla, auringonpaisteessa… mut en mä noita kyllä sisälle laittais, paremminhan nuo ulos sopii :)voi ei, ukkosta luvattu ja meidän kisuneiti on hukassa ja pelkää ukkosta :´(

  17. Linda
    7.7.2011 / 13:02

    >Tuli vesi kielelle ku katso noita ruokia:)http://lindalinnea.blogspot.com/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.