>Pekoni-cheddarkastikkeella

>

Kokkailin sitten lauantaina kamera kädessä, kuten lupasin ;)
Tällaista syntyi!


Tein tosi pitkästä aikaa tätä ruokaa eli hunajamarinoituja broilerinfileitä (käy hyvin myös marinoimattomat) pekoni-cheddarkastikkeella, lisukkeina lankkuperunoita & lämpimiä kasviksia. 

Broilerinfileet & lankkuperunat uuniin, sillä välin kattilassa valmistuu muut eli kastike & kasvikset.

Kastiketta varten tarvitaan ruokakermaa, cheddarjuustoa ja pekoninpalasia, jotka paistetaan pannulla. Kastiketta voi maustaa esim. suolalla ja mustapippurilla, mutta itse jätin mausteet kokonaan pois. 

Pöydän kattaminen, mun lempivaihe kokkaamisessa, heh!

Teemat oli käytössä ensimmäistä kertaa, hyviksi todettiin!
Samaan tulokseen tultiin näiden kuorellisten lankkuperunoiden suhteen, nam :P

Tykkään joskus et perunat on omassa astiassaan, varsinkin silloin jos on vaara että ne on kosketuksissa kastikkeeseen ;D. Mieluiten syön ne kuivina tai dippailen niitä, en tykkää jos ne lilluu kastikkeessa.

Ja kyllä kattaus näyttääkin ihan kivalta, kun on nuo kulhot mukana.

 
Kasvikset tuo annokseen kauniisti väriä: 

Hyvää oli!

Oisko teillä jotain herkkureseptiä jakoon? :)

Comments

  1. Ulla
    18.10.2011 / 10:08

    >Herkulliselta näyttää! Täytyy heti tänään kokeilla samaa, kun just hetki sitten ehdin miettimään, että mitä ihmettä sitä tänään laittaisi ruoaksi. Hienolta näyttää kattauskin.

  2. Tinsku
    18.10.2011 / 10:14

    >Kaunista! Ja varmasti herkullista! Hih, itsekin olen sellainen että en halua että ruoka menee "sekaisin" eli kaikki aineet ei saa olla kastikkeen kanssa kosketuksissa. :)

  3. La Petite Princesse
    18.10.2011 / 11:11

    >Kiitos vinkistä! Varmasti tehdään tätä lähiaikoina :)

  4. Rags
    18.10.2011 / 11:16

    >Varmasti oli hyvaa, on niin herkullisen nakoista! Ihanat varit tulee kasviksista. Ja kattaus on tietysti niin kaunis, kuten aina. Vahan tuli nalkakin… :-)Mulla on pikkasen ikava noita valmiiksi marinoituja juttuja Suomesta. Tykkasin erityisesti hunajamarinoidusta kanasta. Taalta ei oikein marinoituja lihoja saa. Lihakaupasta tosin saa marinadisekoituksia.Tykkaatko wokeista? Voisin sellaisen herkkureseptin antaa sulle, kunhan saan aikaiseksi?

  5. Anonymous
    18.10.2011 / 11:35

    >Kiitos herkullisesta postauksesta :) ja kiitos yleensäkin blogista! Ihania kuvia, ihania valkoisia unelmia…käyn aina fiilistelemäsä kauniista asioistasi :)ihanaa tätä viikkoa!!toivottaa Maarit

  6. Asta
    18.10.2011 / 12:24

    >Moi,oi olipas herkullisen näköistä. Tuli nälkä…lounaalle siis :)Suosittelen kokeilemaan joskus kanan rinnalla riisin tai perunan lisäksi, omenaa, sipulia ja paprikaa. Siis niin, että paistaa esim. toisella pannulla sipulin, omenan ja paprikan keskenään. Eka suikaleiksi leikattua sipulia pannulla ja lisää sekaan hieman sokeria ja aavistuksen vettä(ettei sokeri liikaa nappaa kiinni sipulin pintaa). Mukaan laitetaan pannulle vielä vihreiden omenoiden viipaleita ja paprikaa saman kokoisina viipaleina(ei liian pieninä niin pysyy omenakin kasassa). Ripaus suolaa ja mustapippuria ja avot :DTerveisin,Asta

  7. S
    18.10.2011 / 12:43

    >Ulla: kiitos Ulla! kiva että sait vinkin :)Tinsku: kiitti :). kannattaa kokeilla! joo usein on kiva makustella ihan erikseen niitä ruokia :DLe Petite Princesse: oleppas hyvä :))Rags: kiitos kiitos :). hunajamarinoidut broilerin fileesuikaleet on mun lemppareita, en kyllästy ikinä! :Pherkkuresepti otetaan innolla vastaan! :)Maarit: kiitos sulle Maarit kauniista kommentista :). kiva että käyt täällä fiilistelemässä, tällaisen kuulemisesta tuun tosi iloiseksi :). kivaa viikkoa sullekin!Asta: hei kiitos sullekin kivasta vinkistä! ite en tykkää sipulista, mut yritän opetella parhaani mukaan! jauheena menee jo helposti :D ja minipalasetkin uppoaa :D. joten varmasti vielä koitan tuota sun reseptiäkin!

  8. Jaana
    18.10.2011 / 14:12

    >Onpa hyvä, että on muitakin, jotka ei halua, että ruuat menee sekaisin. =) Perunat nyt vielä menettelee mennä sekaisin (paitsi tommoset "erikoisperunat"), mutta jos salaatti menee kastikkeeseen, niin yh… =)

  9. baula
    18.10.2011 / 15:50

    >Ei kyllä ois kannattanut tälleen työpäivän viimisillä metreillä tulla tänne kurkkimaan, nälkä on jo muutenkin. :) Näyttää tosi hyvältä ja kiitos tuosta kulhovinkistä. Täällä on nimittäin kans yks joka inhoaa lötköpottuja, joten tuo tulee käyttöön ehdottomasti.

  10. Carita
    18.10.2011 / 18:35

    >Nam! Just jotain tämmöstä postausta kaipasin, kiitos :)Paras kanakastike:Hunajamarinoituja broilerin suikaleitaSipuliaEri värisiä paprikoitaSuolaaBroilerimaustetta1prk ruokakermaa1prk Creme Bonjour Cuisine sipulisekoitustaAnanastaTarjoillaan riisin tai pastan kanssa.Aah niin hyvää, helppoa ja nopeeta :)

  11. S.C.
    18.10.2011 / 19:41

    >Nam todella herkullisen nakoista! Kiitos kun jaoit reseptin meidan kanssa =)http://iseesc.blogspot.com/

  12. Meän Satu
    18.10.2011 / 20:03

    >Herkulliselta näyttää :) Ja hyvä ko Teemakki tuli korkattua ja oli vielä hyväkki :) Täytyy ittekki kokkeilla joskus nuita lankkuperunoita :) Nam

  13. Mömmeli
    18.10.2011 / 23:05

    >Oih! Herkullisen näköistä! Tulee ihan nälkä..

  14. Marika
    19.10.2011 / 09:55

    >Olipas herkullinen ruokaohje, voisin tehdä tätä itsekin. Ja taas kerran niin kaunis kattaus :) Tykkään kovasti lankkuperunoista, niistä saa niin helposti hyvää erilaisella maustamisella eikä ikinä mene pieleen.Oma bravuurini on thaityylinen broiskukastike. Siihen tulee marinoimattomia broiskufileitä, sitruunamehua, suolaa, pippuria, herkkusieniä, punasipulia, kookosmaitoa, raastettua sitruunankuorta, soijakastiketta, chilitahnaa ja sitten riisiä, itse olen keittänyt yleensä basmatiriisiä. Helppoa ja hyvää. Ohjetta voi varioida miten tykkää tosi helposti oman maun mukaiseksi.Pastaruokia teen myös usein broiskusta. Erittäin helppo ja hyvä tulee oman maun mukaisesta tuorejuustosta/Creme Bonjourista, mukaan kasviksia & mausteita mistä tykkää ja se on siinä.

  15. S
    19.10.2011 / 10:15

    >Jaana: hyi salaatin sekoittuminen kastikkeeseen on YÖKS. :Dbaula: heh! kiva et löyty vinkki :))Carita: no kiva! ja mukava et näit tämän postauksen :)just tollanen kanakastike on tuttu meidänkin perheessä, se on kieltämättä tosi hyvää ja voisinpa sanoa et paras kanakastike!S.C.: oleppas hyvä :))Meän Satu: kiitti :) ja kokeile ihmeessä, ne oli kyllä hyviä!Mömmeli: hih, ymmärrän :)Marika: kiitos! me maistettiin lankkuperunoita nyt eka kertaa, mut ei viimeistä :)kiitos sunki ohjeesta, kuulosti herkulliselta, nam!! (tosin sienet jäis meidän versiosta pois ;D)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.