>Faktoja

>

Mut haastettiin tähän jo lokakuussa, mutta vasta nyt sain aikaiseksi vastata. Haasteen mulle heitti Sascia!

Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi. Lopuksi haasta viisi ystävääsi. Jos minä merkitsen sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän.

1. Ihan ekana ku aloin tätä kirjoittaan, tuli mieleen et lukeeko tätä postausta ja näitä 25 kohtaa kukaan vai kirjoittelenko turhaan…
2. Odotan joulua joka vuosi niin kovasti. En stressaa joulusta tai aseta sen vuoksi mitään tavoitteita enkä siksi yleensä jouluisin joudu myöskään pettymään.
3. Ois ihanaa ku sama fiilis valtais ihmiset muulloinkin ku jouluna, tarkoitan sellaista hyvää tahtoa ja aitoa lähimmäisestä välittämistä. Varsinkin joulun aikaan ne nimittäin mielestäni näkyy!
4. Joulun ajasta tekee niin hienoa se, miten ihmiset elää just siinä hetkessä, ehkä muistelevat menneitä, mutta pääpaino on siinä, just siinä hetkessä. Jouluna ei ajatella tulevaa.
5. Sellainen hetkestä nauttiminen ois hyvä muistaa vuoden jokaisena päivänä, varsinkin tavallisena arkena.



6. Pidän kovasti juhlien järjestämisestä.
7. En koskaan stressaa niiden järjestämistä, en oikeastaan ymmärrä mitä stressattavaa niissä on… Jos jokin leipomus menee pieleen (se kai se suurin ”katastrofi” vois olla?), voi aina hakea leipomosta uuden tai alunperinkin tilata leipomosta/pitopalvelusta suurimman osan ja keskittyä olennaiseen :)
8. Ois kiva järjestää jotkin juhlat ens vuonna ku täytän pyöreitä.
9. Voitais miehen kans oikeestaan pitää yhteisjuhlat, sillä kun hän täytti pyöreitä, ei niitä sen kummemmin juhlistettu raksatohinoiden juuri alettua.
10. Nykyään meitä ehkä kuvastais kuitenkin eniten kylpyläviikonloppu iäkkäämpien ihmisten seurassa: kylpemistä, hoitoja, konjamiinia ja aikaisin nukkumaan! ;D



11. Mun läheiset tietävätkin tämän: oon erittäin kiinnostunut nimistä :D. En tiedä mistä se juontaa juurensa, mut ne vaan kiinnostaa mua tosi paljon.
12. Lehdestäkin luen aina innolla Kastetut-osion :D
13. Joskus pienenä nukeilla leikkiessäni päätin, että saan kolme tytärtä, joiden nimiksi tulee Melissa, Melina ja Melinda. Taisin infota äitiänikin tuolloin asiasta ;)
14. Nuo nimet on kyllä menny jo ajat sitte vaihtoon, vaikka kauniita ovatkin. Tuon kolmen M:n jälkeen tytön nimen suosikikseni muodostui Saraella. Sekin oli ja meni ;)
15. Voisin oikeastaan puhua nimistä vaikka kuinka, ainakin nämä 25 kohtaa tulis tästä aiheesta hetkessä täyteen, heh!



16. Tuon ylemmän kuvan otin viime vuonna, kun olin kutsunut äitini ja äitin siskot meille glögille :). Taidan uusia samanmoisen naisten glögihetken tänäkin vuonna!
17. Joskus kymmenen vuotta sitten harkitsin vakavasti lentoemännän uraa.
18. Se ura ois ollu kyllä l y h y t, tämmöinen kotihiiri ku musta on parin viime vuoden aikana kuoriutunu :D
19. Kotona on yksinkertaisesti vaan paras olla! En voi ikinä olla tarpeeksi kotona ja mies naureskeleekin tälle mun lausahdukselle tämän tästä… 
20. Olen 163 cm pitkä.



21. Näin ku yhtäkkiä miettii täytettä näihin kohtiin, tulee näitä juttuja mieleen tosi laidasta laitaan kuten huomaatte… Silti jokaisen kohdan jälkeen mietin hetken, kirjoitinko itsestäni jotain liian paljastavaa, sillä tätä lukee se ja se ja se ja se ja se ja se…
22. Ystävissä arvostan maailman eniten lojaaliutta, luotettavuutta ja aitoutta, sellaisena ystävänä pidän itseänikin ja toivottavasti sellaisena ystäväni minut kokevatkin.
23. Muutama erittäin läheinen ystäväni asuu aika kaukana, eri puolilla kaunista Suomenmaata. Kaipaan heitä usein. Terkkuja, jos piipahdatte täällä  
24. Oon silti tosi onnellinen, et oon tutustunu heihin jossain elämäni vaiheessa ja saanu todistettua, et aikuisiälläkin voi vielä solmia pysyviä ystävyyssuhteita
25. Viime vuosina (vastoinkäymisten kautta) oon oppinu arvostamaan sitä tylsähköä arkea, sillä silloin ku arki tuntuu tylsältä, on elämässä kaikki perusasiat hyvin. Tämä tulee mieleeni heti ku sekunninkaan mietin et onpas tylsää ja tylsyys katoaa samantien ja tilalle tulee onni & kiitollisuus.



Semmosia mietteitä! Meinas tulla itku!
Haastan kaikki tämän lukeneet kertomaan itsestään kommenttiboxissa yhden (tai halutessaan useammankin ;)) asian!


Nyt alan valmistautumaan Isänpäivän juhlintaa varten, aamusauna lämpenemään niin kuin jouluaattoaamuna konsanaan (41 yötä Jouluaattoon)
Päivemmällä kokoonnumme miehen kans sekä minun että hänen vanhempien kanssa saman pöydän ääreen nauttimaan juhlapäivän lounasta :)


Mukavaa Isänpäivää sinnekin suuntaan!

Comments

  1. Outi-Hyypiön elämää
    13.11.2011 / 10:51

    >Kivoja tunnustuksia, näitä on sitten niin kiva lukea. Ja ois lukenut lisää vaikka sata!!!

  2. Varpunen
    13.11.2011 / 11:05

    >Tuo Saraella onkin jännä! En ole koskaan ennen kuullut, vaikka ihan selkeästi siinä on kaksi nimeä yhdistetty. Itse tykkään myös nimistä. Koulussa oli aina niin kiva kirjoitella tarinoita, kun sai joka kerta keksi uuden nimen. Oma sankarittareni oli usein Ronja. Voimakas, ytimekäs nimi. :)

  3. mapela
    13.11.2011 / 11:28

    >Minäkin olen kiinnostunut nimistä! =) Minulla on lapsiluku jo täynnä, mutta jos saisin vielä pojan laittaisin hänen nimekseen Venne <3

  4. Pilvi
    13.11.2011 / 12:20

    >Kiva lukea välillä tällaisiakin "tunnustuksia". Minä voisin myös tunnustaa – nimistä puheenollen- että olen kärsinyt omasta nimestäni. Varsinkin kouluaikoina. 20-30 vuotta sitten kaikki muut pikkutytöt olivat Kateja tai Sannoja, joten "Pilvi" herätti usein hilpeyttä tai väännöksiä yms. Ja tapahtuu niin vieläkin. Miljoonatta kertaa ei jaksais kuulla samoja muka-vitsejä omasta nimestä, mutta onhan niihin tottunut… Nykyään on jo enemmän erikoisia nimiä ja ulkomaista väestöäkin Suomessa, joten nykylapsilla on kai helpompaa kuin minulla aikoinani :).

  5. S
    13.11.2011 / 12:21

    >Outi: oi miten kiva kuulla :)) mäki tykkään lukea näitä muiden blogeista!Varpunen: joo se on nätti nimi, en yhtään muista miten sen silloin n. 15 vuotta sitte keksin :Dja joo, oon ihan samaa mieltä noista tarinoiden kirjoitteluista, parasta oli aina se kohta ku sai keksiä ne nimet :Dmapela: kiva kuulla että meitä on muitakin! meidän suvussa oli yksi Venne :)

  6. S
    13.11.2011 / 12:28

    >Pilvi: voi kurjuus :( tosi tyhmää on tuo et kiusataan tai naureskellaan toisen nimelle, valitettavasti sitä tapahtuu varmasti vieläkin, näiden nykyajan lasten keskuudessa… ite en sen takia ikinä laittais lapselleni sellaista nimeä, joka ei oo edes nimi, vaan joku ihme yhdistelmä kirjaimia. silti laittaisin nimen, jota ei ehkä saman päivän aikana tulisi toista vastaan, kauniita nimiä on maailma pullollaan <3 pidän kansainvälisistä nimistä, mutta sellaisista jotka sopii hyvin suomalaiseen suuhun :)usein on sellaisia buumeja et parin vuoden sisällä suurin osa kastetuista lapsista oli Jennoja, sit yhtäkkiä kaikki oli Oona-nimisiä… tollasia buumeja yrittäisin välttää kaikin tavoin :Dniin ja mun mielestä Pilvi on tosi kaunis suomalainen nimi! kuten muutkin Suomen luonnosta pohjautuvat nimet :)

  7. R
    13.11.2011 / 12:30

    >Ihanaa joulu lähestyy!

  8. Soile
    13.11.2011 / 12:34

    >Tietenkin jaksoin lukea kaikki kohdat. Sinun juttuja on aina mukava lukea:) Terveisin yksi joka toivottavasti kuuluu tuohon "kaukaisten ystävien" listaan <3

  9. Pilvi
    13.11.2011 / 12:37

    >Kiitos S :)! Joo, nyt en syyllistä omia rakkaita vanhempiani, mutta joskus tuntuu, että vauvalle oikein etsimällä etsitään oikein erikoinen nimi tai joku vaikeasti kirjoitettava vierasperäinen, joka ei sitte "Möttösen" tai "Meikäläisen" kanssa passaa ollenkaan ;)! (Ja tää on nyt sitte vaan mun mielipide!)

  10. Anonymous
    13.11.2011 / 12:41

    >Kiva postaus, hieno banneri ja ihanan tunnelmalliset kattaukset!Mulla on ollut "aina" sama nimi valmiina tyttölapselle, poikalapselle hankalampi keksiä kivaa nimeä. Mukavaa isänpäiväsunnuntaita!-I-

  11. S
    13.11.2011 / 13:23

    >R: älä muuta sano!Soile: voi kiitos Soile, ihanasti ja kultaisesti sanottu! ja kyllä kuulut <3Pilvi: oon samaa mieltä tuosta! kyllä sen ois hyvä sopia suomalaisen suuhun jos molemmat vanhemmat on suomalaisia :). mutta toki kukin tyylillään, kuten kirjoititkin.I: kiitos paljon! pojalle on tosiaan vaikeampi keksiä nimeä, tytöille tuntuu olevan enemmän. mulla on molemmille sukupuolille kyllä jo kaksi vaihtoehtoa, on nyt pysyny muutaman vuoden samoina ;). kahdelle tytölle jopa niin pitkälle mietitty et on kolmet nimet molemmille :D. pojille mietittynä vasta etunimet, heh!

  12. Satu
    13.11.2011 / 13:51

    >Hih, minäkin luen lehdistä aina sen kastetut-osion :)Ensimmäinen kuva on ihanan jouluinen, se saakin minut kaipaamaan kotiin kuusta täksi jouluksi…Saa nähdä saanko hankittua vai jääkö ensi jouluun.

  13. Anna
    13.11.2011 / 13:55

    >Muistan tästä sun blogista aivan ihania joulukuvia viime joululta, ja niistä tuli niin jouluinen fiilis! Upea tunnelma, kaikki kohdallaan, ihanan näköistä, rauhallista. Odotan innolla tämän vuoden joulukuvia tänne blgoiin :).

  14. Janet
    13.11.2011 / 14:02

    >Nämä tunnustukset on mun mielestä tosi kivoja ja tottakai jaksaa lukea lpppuun asti, varsinkin kun mielenkiintoisesta bloggaajasta kyse :)Mukavaa isäinpäivän viettoa myös sinne :) Me juhlitaan täällä isukkia tuon karvaisen vauvan vuoksi ;D

  15. Inanaa
    13.11.2011 / 15:06

    >Olen liian vaativa. Kun saavutan jonkun tavoitteen, jatkan sitä tavoittelemalla vielä enemmän. Esimerkki: kun on saatu tyhjennettyä tätä kotia ja saatu pari huonetta melkein tyhjäksi, olen alkanut pohtimaan mitä vielä lisää voisin heittää pois.

  16. Mickey
    13.11.2011 / 15:10

    >Sä olet ihana <3 (yhdellä käellä kirjoittaessa (poika toisessa kädessä) meinasin kirjoittaa 'sä olet hana')Mutta niin ihanaa, että joku muukin kuin mä ei stressaa joulua ja oikeasti nauttii siitä odotuksesta.

  17. Kaisa
    13.11.2011 / 15:17

    >Kiva postaus! Otan aina pizzan tuplaherkkusienellä. :S Syön niitä myös suoraan purkista. t. Kaisa

  18. Anonymous
    13.11.2011 / 18:53

    >Mukava oli käydä taas blogissasi :) Mulla on tyttö jonka nimi on yks noista M alkusista :D Mä oon keränny joskus nimiä vihkoon, kaikkia harvinaisia ja/tai mun mielestä kauniita. Pojalle taas olis tosi vaikee löytää itseä miellyttävä nimi, en ikinä oikeen oo ihastunut mihinkään pojan nimeen niinku muutamaan tytön nimeen. Nim:white

  19. Leetta
    13.11.2011 / 19:03

    >Kauniista nimistä tuli mieleen eräs saksalainen mies joka sanoi, että nimeni on toiseksi kaunein nimi jonka hän oli koskaan kuullut :D Reetta, niin tavallinen nimi kun loppujenlopuksi onkin, voi siis jonkun korvaan kuullostaa kauniilta. :DTämä olkoon minun tunnustukseni ;)

  20. Anonymous
    13.11.2011 / 20:16

    >Ihana blogi, nautin tätä lukiessani enkä vielä kertaakaan ole poistunut sivultasi ilman hyvää mieltä. Kiitos!-KH-

  21. Sari
    13.11.2011 / 21:25

    >Ihana oli lukea kaikki kohdat ja olisin lukenut niitä lisääkin! Tuo kohta 25 jotenkin "kolahti". Liipaisi siis läheltä meikäläisen sydäntä. Ihanaa sunnuntain jatkoa myös sinulle!

  22. Anonymous
    14.11.2011 / 10:15

    >Kiitos, olipa mukavaa luettavaa :) Bannerissa kisulla on selvästi Onkohan tuo menossa jääkaapille -katse,ihana..t. Äippä

  23. S
    14.11.2011 / 10:41

    >Satu: kiva et on muitakin :D. voi mä en malta oottaa et tulee se hetki ku saa kuusen sisälle, se tuo niin ihanan joulutunnelman että! <3Anna: oi kiitos Anna, miten mukava kuulla!! kuvat varmasti sit teki vaikutuksen ku muistat ne vieläkin :)). toivotaan et pidän tämänkin joulun kuvista! tuli ihan joulufiilis tuosta sun kommentista :)Janet: onpa kiva kuulla! karvaiset vauvat on ihania ja juhlittavia! meillä ei vaan oo ollu tapana, pitäis kyllä :)Inanaa: joo tuttu tunne täälläkin ton tavaroiden raivaamisen suhteen :DMickey: oo kiitos kiva <3 oisin saattanu kyllä vähän ihmetellä tota hana-juttua :D. jouluna ei tosiaan pidä stressata!Kaisa: hauska paljastus :). mä taas en voi sietää sieniä :D

  24. S
    14.11.2011 / 11:13

    >white: ai no sitten sun tyttärellä on kyllä kaunis nimi :)) joo siis mikä siinä on et tytölle keksis vaikka kuinka monta hyvää nimeä mut pojalle ei! Leetta: kiva tunnustus! ja toki se on niin, että vaikka kuinka pitäis omaa nimeään tavallisena, se on aina jonkun mielestä tosi kaunis :). ois ollu kiva tietää mikä sen miehen mielestä on maailman kaunein nimi, hih!KH: oi tuhannet kiitokset tuon kertomisesta <3 näistä tulee kyllä niin hyvä mieli!Sari: kiitos paljon Sari <3 Äippä: mukava kuulla :))haha, niin näyttäs :D

  25. Rags
    14.11.2011 / 11:21

    >Ihana uusi banneri!! Ja kivoja paljastuksia, toki jaksoin lukea kaikki.Monista kohdista niin samaa mielta, esim. kohta 25 ja tuo hetkeen tarttuminen! Oma paljastukseni olkoon seuraava; inhoan kilpailuhenkisyytta ja kateutta, ja sita ettei osata olla onnellisia toisten menestyksesta, ikaan kuin se olisi itselta pois.Mukavaa maanantaita!

  26. S
    14.11.2011 / 13:32

    >Rags: voi kiitos :))jaan tuon sun paljastuksen, inhoan itekki sellaista yli kaiken enkä voi sietää ihmisiä, jotka ei osaa aidosti iloita toisen puolesta. luulevat et toisen ilo on omasta ilosta pois, varmaankin! SUUREN SUURI puute ihmisessä, harmi et sellaisten kans joutuu väkisin olla tekemisissä :/kiitos samoin sinullekin <3

  27. Kotiäiti
    14.11.2011 / 14:47

    >Mä tykkään näistä ns. paljastuslistoista ja löysinpäs meistä jotain samaakin, alkoi ihan naurattaa. :DNimittäin, mä olen myös TOSI kiinnostunut nimistä! Ihan lapsesta asti mulla on ollut sellainen nimilista, mihin oon kirjoittanut kivoja nimiä, joita voisin antaa omille lapsille. On se lista kyllä uudistunutkin monta kertaa ja maku muuttunut. :D Meidän pojilla on meidän makuun ihanat nimet ja lisääkin niitä olisi vielä vaikka kuinka paljon, jos joskus vielä lapsia saataisiin. Pahin mahdollinen katastrofi olisi se, että joku muu veisi ne "meidän" nimet. ;)Niin ja mä olen myös joulun ystävä, en millään malttaisi odottaa sitä ihanaa tunnelmaa, mikä joulussa on!

  28. Helene
    14.11.2011 / 22:32

    >Kyllä nuo kaikki kohdat tuli luettua. :o) Toi nimi asia on kyllä jännä…kyllä minullakin olisi ollut tytöille vaikka kuinka paljon nimi vaihtoehtoja, mutta kun on tullutkin kaksi poikaa! :oD Ja minulla on kyllä ollut samoja kokemuksia lapsena oman nimen suhteen kuin Pilvilläkin. Siis Helene on mun oikea nimi ja kun se nyt oli vähän erilainen kuin muilla niin…ja sit mun tyttösukunimikin oli sellainen vähän erikoisempi niin kauheita tilanteita oli kun jossain oli ns. nimen huuto jossa esim. tarkistettiin paikalla olijat niin mun nimi aiheutti aina jotain ylimääräistä supinaa muitten keskuudessa. :o/ Nyt aikuis iällä on kyllä ihan kiva kun on vähän erilaisempi nimi. Ja voin kyllä yhtyä hyvin tuohon sun viimeiseen kohtaan 25. :o)

  29. Helene
    14.11.2011 / 22:33

    >Niin ja piti vielä sanoa, että tosi kiva on tuo uusi yläkuva…banneriksiko sitä kutsutaan? :oD

  30. S
    15.11.2011 / 00:02

    >Kotiäiti: hihii, tosi kiva!! :Djoo mä oon joutunu jo parille kaverille sanoon et nää ja nää ja nää nimet on sit mulle varattu ;D joulun tunnelma on kyllä parasta <3Helene: joo noin mullekin varmasti käy et ku tytöille on nimet valmiina ni poikia suodaan :). mikäs siinä, ei yhtään mitään vikaa, mut niitä poikien nimiä on vaan vaikea keksiä :Dvai on sullakin kurjempia nimikokemuksia, höhlä!juu banneri se on, kiva et tykkäät, kiitos tosi paljon :)

  31. Padmerine
    15.11.2011 / 21:03

    >Heips!Oon ihan unohtanut kysyä, että kuinka monta neliötä teidän talossa on? :)Ihana postaus <3

  32. S
    16.11.2011 / 01:18

    >Padmerine: moiks! 160. kiva et tykkäsit :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.