>

Sain Suvilta kivan postausidean; koota yhteen vuoden 2011 suosituimmat blogipostaukset! Viime vuoden suosituimmista löytyi kyllä muutama vuoden 2010 postauskin, mutta jätin ne laskuista pois ja tein top kympin vain vuonna 2011 julkaisemistani postauksista.
Näiden top kymppiin yltäneiden postausten suosio ei mitenkään yllättänyt, sillä tiedän että sisustukseen liittyvät jutut on varmasti valtaosan mielestä ne blogini mielenkiintoisimmat (yhtään kissaneitikaksikkoa väheksymättä <3). Ja ainahan yleensä blogissa kuin blogissa ne bloggaajan oman kodin kuvat on niitä kiinnostavimpia :). 
Blogini äärellä liikkuu myös suuri joukko rakentajia/remontoijia ja olenkin iloinen, että olen voinut jakaa omia vinkkejäni myös teille! Rakennusaikana olisin itsekin kaipaillut blogeja hyvine vinkkeineen, olisi päässyt paljon helpommalla ja vähemmällä pähkäilyllä!, kaikenlaista päätettävää ja uutta asiaa kun tuli vastaan aika lailla päivittäin, mutta silloin blogit ei olleet mulle niin tuttuja kuin tällä hetkellä. Myöskin aikaa oli rakentaessa erittäin rajallisesti ja ylimääräinen aika kuluikin omaa raksablogia päivitellessä. Siitä jäikin meille kiva muisto rakennusvuodesta!


Mutta pitemmittä puheitta, tässä blogini viime vuoden TOP 10 -postaukset!

Postauksessani Keittiömme esittelin keittiötämme hieman tarkemmin: materiaaleja, mekanismeja, valaisinratkaisuja ja raotinpa hiukan kaapinoviakin.

Vinkkejä toimivaan kodinhoitohuoneeseen -aihe oli kovin toivottu ja toteutinkin sen lukijoiden toiveesta. Mikään ammattilaissuunnittelija en ole enkä yritäkään olla, kirjasin vain asioita, joita minun mielestäni kannattaa huomioida ja mitä käytäntö on minulle opettanut.

Keittiösuunnittelun A ja O & S -postaus syntyi aikana, jolloin keittiösuunnittelu kiinnosti kovasti (ja kiinnostaa kyllä edelleen!). Kirjasin taas käytännön minulle opettamia näkökohtia postauksen muotoon ajatellen, että ehkä tästä on höytyä tulevaisuudessa sekä minulle että lukijoille. Ainakin teitä lukijoita näyttää palvelleen, koska kolmosena listoilla keikkuu ;)

Meidän kodin valaisimia -postauksessa esittelin lukijan toiveesta muutaman kotimme valaisimen. Tämä listahan on melko elävä, uusia hankintoja/haaveita on jo mielessä ja muutama pöytävalaisin taitaa lähteä myyntiin…

Meidän kodin huonekalut -postaus oli niin ikään lukijatoive. Saan paljon kyselyjä muutamista huonekaluistamme, varsinkin mittatilaustöinä tehdyistä, joten tässä postauksessa kaikki on kätevästi yhteen koottuna :).

Sain monelta suunnalta toiveita näyttää olohuoneestamme kokonaiskuvia, omasta mielestäni olin niitä jo näyttänytkin, mutta tein niistä vielä ihan oman postauksensa Olohuoneemme KOKONAISkuvia -otsikolla.

Keittiömme kesälookin paljastin kesäkuun ensimmäinen päivä, sopivasti kesän alkajaisiksi, otsikolla Kesäkeittiömme – ei tosikoille! Välitilatarran haluamastani lauseesta meille tarjosi Tarravimma ja välitilauudistus onkin miellyttänyt niin paljon, että jatkanee perään vielä toisenkin kesän ;). Vettä säästäen!

Kuvia meidän aulasta -postaus keräsi viime vuonna lukijoita kahdeksanneksi eniten. Esittelin aulamme ja myös siihen liittyvät säilytysratkaisut.

Terassimietteitä alkoi ilmestyä blogiin kesän lähestyessä. Pohdimme kuumeisesti mistä materiaalista terassimme valmistaisimme… Kuvan materiaaliin ja samalla alkuperäissuunnitelmaamme lopulta monien pähkäilyjen jälkeen päädyimme, pähkäilymme näyttää kiinnostaneen kovasti myös lukijoita! Jännä muuten nähdä keväällä, miten terassimateriaali on ensimmäisestä talvestaan selvinnyt ;)

Uusi asukkaamme Soihtu – ei ihme että näin kaunis valaisin kerää katselijoita! Soihtu kotiutui meille vuosi sitten helmikuussa. Kovasti mietin uusia valaisinhankintoja, toivottavasti voin joku päivä esitellä niitä täällä blogissakin :)

***
Jos nyt ihan pilkkua lähdetään viilaamaan, niin täysin realistinenhan tämä top kymppi ei ole, sillä loppuvuoden postaukset eivät lyhyen ikänsä vuoksi ole täysin tasaväkisiä alkuvuoden postauksille ;). Tilastoista jo näkee, miten esimerkiksi sähkösuunnittelupostaukseni viime joulukuulta kasvattaa suosiotaan päivä päivältä. Hieno homma, kyllä sen työstämiseen aikaa kuluikin ;D, joten mukava huomata ettei se ollut turhaa!
Jos unohdetaan pikkutarkkuus, niin kyllä tämä kooste jotain suuntaa kuitenkin antaa ja mielenkiintoistahan se oli noita tilastoja hieman tarkemmin tutkia! Tilastotiedot poimin siis Google Analyticsin avulla.


Jännä nähdä mitä ja millaisia juttuja tämä vuosi 2012 tuo tullessaan… ;) Sitä odotellessa! 
Kiitos kun pysytte mukana ja lämmin tervetulotoivotus uusille lukijoille :)


P.S. Olen tällä hetkellä töissä. Ai niin, tehän tiesittekin sen jo. On tää nykyaika niin ihmeellistä että!: Lukijat tietää pelkästään blogia lukemalla, mitä bloggaaja milloinkin tekee ja etenkin missä hän milloinkin on! Vai mitä sanotte tästä: 

Etkö käy töissä kun olet kokoajan kotona o.O^

:D

>

Aurinkoista huomenta blogikansa!
Näin taas alkoi uusi viikko, ihanasti tällä kertaa, sillä aurinko luo kauniita säteitään takapihan puihin. Näkyä on kiva ihailla näin sohvalta käsinkin :)


Oon täällä joskus kertonutkin kuinka pidän TIGIn tuotteista. Viime viikolla tein tilauksen Sokoksen verkkokauppaan ja klikkailin ostoskoriin mm. nämä TIGIn tuotteet:

Shampoo ja hoitoaine. Shampoohan tulee valita hiuspohjan mukaan, joten pakkasten aiheuttamasta kuivuudesta kärsivälle oiva valinta on kosteuttava shampoo. 

Hoitoainetta puolestaan kuvataan verkkokaupassa näin:

Lisäenergiaa hiuksiin. Lämpösuojan antava tehohoito, joka tähtää erityisesti niihin kohtiin hiuksissa, jotka tarvitsevat eniten korjausta. Nostaa hiusten kosteustasoa 25% ja tekee ne välittömästi vahvoiksi ja selvitetyiksi. Micro-shield -suoja vahvistaa hiusta sekä sisältä että ulkoa ja suojaa niitä lämpökäsittelyn haitoilta, äärimmäisiltä olosuhteilta sekä värin haalistumiselta. Huumaavalta papaijalta tuoksuva ultrakorjaava hoito jättää hiukset paikatuiksi, meheviksi ja kauniiksi.



Hoitoaineessa pidän pitkähiuksisena tärkeimpänä ominaisuutena sitä, miten helposti kammattaviksi se hiukset tekee. Asian onkin ajanu loistavasti Schwarzkopfin tuotteet, joita olen jo vuosia käyttänyt. Nyt löysin nämä tuotteet ja näitä tulee kyllä löytymään multa jatkossakin! Aivan huipputuotteita eikä vähiten aivan ihanan tuoksunsa ansiosta ja tuoksu nimenomaan tuo näihin sen luksus-fiiliksen. Todellista luksusta arkeen ainakin minulle :))
Shampoo on myös ihanan vaahtoava, oikein tuntee miten hiukset puhdistuu muotoilutuotteista, heh!
Vaikka näillä hieman hintaa onkin, vaikuttaa putilot erittäin riittoisilta! Ja voihan näiden rinnalla käyttää aina silloin tällöin niitä edullisempia Schwarzkopfin tuotteita.

Löytyykö teiltä TIGIn tuotteita? Mitkä niistä ovat suosikkinne? Jos saisin jotain uusia suosituksia :P

>

Näin näitä herkkupullia yks päivä Marien blogissa ja eilen ajattelin itsekin leipoa niitä. Tein muuten elämäni ensimmäisen pullataikinan! Tykkään kyllä leipoa silloin tällöin, mutta tosiaan pullataikinaa en ollut ennen tehnyt. 

Siirrän ohjeen tänne muistiin, näitä teen varmasti joskus toistekin!

VANILJAPULLAT

200 g margariinia
11-13 dl vehnäjauhoja
1 rkl kardemummaa
2 tl VANILJAsokeria
4 dl maitoa 
50 g hiivaa
1 tl suolaa
1 dl sokeria

Sekoita pehmeä rasva, vehnäjauhot, kardemumma ja vaniljasokeri (vanilja, ei vanilliinisokeri) keskenään. Liota kädenlämpöisen maidon joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Lisää neste margariini-jauhoseokseen. Alusta.

Täyte:
100 g pehmeää rasvaa
2 dl tomusokeria
2 tl vehnäjauhoja
3-4 tl vaniljasokeria

Sekoita täytteen ainekset keskenään.
Jaa taikina kahteen osaan. Kaulitse osat suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä täyte, kääri rullalle ja leikkaa 2-3 cm paloiksi. Asettele vuokiin. Kohota hetken verran, voitele kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista 200-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.

Itse tein täytteen kaksinkertaisena, yksinkertainen annos tuntui niin pieneltä määrältä.
En myöskään ripotellut pinnalle raesokeria, koska se jäi kaupan hyllylle…
Kovin kauniita näistä mun vaniljapullista ei syntynyt, mietin kehtaanko teille näyttääkään, mut mikäs siinä! 



Siitä huolimatta, että osa muistuttaa enemmän suppilovahveroita kuin vaniljakierrepullia, on maku erittäin herkullinen :)



Kiitos Marielle kun kirjasit reseptin blogiisi!
Eipä sitten muuta kuin herkullista sunnuntaita kaikille :))