>The synttärit lähestyy…

>

Tässä vietellään kuulkaas viimeisiä päiviä ku ikä alkaa kakkosella…
Ajattelin sen kunniaksi koota tänne jotain synttärilahjahaaveita ja haaveita ihan muutenkin, ilman synttäreitäkin :). Voin sitten myöhemmin tulla kurkkaamaan, mitä olen siihen mennessä saanut hankittua. Ei missään nimessä kaikkia kerralla, sellaisesta tuhlailusta tulis huono omatunto ja nautin tällaisesta, että voin hankkia jotain kivaa pikkuhiljaa! Miettiä ja suunnitella, säästää rahaa ja niin poispäin… On sitten aina jotain mitä odottaa! :)
Ja ennen kaikkea silloin tulee tunne, että on ansainnut hankintansa, jolloin ilo niistä moninkertaistuu.
Niin ja jos joku ihmettelee, niin en suinkaan oleta kenenkään ostavan minulle näin arvokkaita lahjoja! Ajattelin lahjoina lähinnä pientä pääomaa, jolla voisin sitten toteuttaa vaikka näitä haaveitani ;). Ja toki omaakin pääomaa on säästössä näitä hankintoja varten.
Tämä on myös yksi tapani välttää turhat ostokset, sellaiset joilla en mitään tee/joita en tarvitse.


Ensimmäisenä tämä Longchampin Roseau, pitemmillä kahvoilla, jotta laukkua voi pitää olalla:



Meillä täällä liikkeessä on tällä hetkellä tarjolla ainoastaan mustalla krokonahalla oleva Roseau, joten täytyy varmaan hakea laukku jostain muualta…


Kartellin FL/Y:kin oli listallani, mutta tämän voi heti ruksata pois! Kuten tiedätte, ostin tämän tiistaina, joten matkalla kotiin on jo :P


Tämä seuraava ei varmaan yllätä ketään, ei ainakaan blogini pitkäaikaisia lukijoita :). Le Klintistä kun on tullut pariinkin otteeseen haaveiltua, esim. täällä ja täällä.

Tälle olisi paikka yhdessä kotimme makuuhuoneista ja nyt mulla olisi vielä sopivasti kiva alennusprosenttikin käytettävissäni Finnish Design Shopiin ;)


Le Klint 172B taitaa olla se meille kotiutuva versio:

Mielessä on eräät pöytävalaisimetkin, mutta en viitsi tähän niitä enää laittaa ettei mene ihan valaisin-haaveiksi kaikki ;)

Naisena tietysti haaveilen myös jostain erityisestä korusta. Olisi ihana saada muisto tästä tulevasta syntymäpäivästä korun muodossa. Jonkin erityisen korun, jota ei ehkä muuten tavallisena arkena tulisi ostettua. Kokosin tähän muutaman kauniin vaihtoehdon Efva Attlingilta.
Happy tear, Swirl, Soft tear & Lifeline: 

Eli siis kaulakoruja, korviksia, sormuksia. Jep, en ikinä osais päättää :D
Näiden lisäksi tietysti kaikki lahjakortit on aina nappivalinta; kosmetologille, kampaajalle, lempiravintolaan, matkalahjakorttia yms. yms.


Ja itse synttäreiden viettokin on vielä auki :O Ehkä ollut liikaa vaihtoehtoja, koska sitä päätöstä ei näytä syntyvän.
Miten te olette juhlistaneet pyöreitä vuosia?

Niin ja hyvää maaliskuun ensimmäistä viikonloppua!

Comments

  1. J
    2.3.2012 / 10:20

    >Oi pyöreitä vuosia..! Mullakin tässä kohta synttärit mutta vielä vuosi armonaikaa ennen kolmekymppisiä.. :) Mukavia haaveita sinulla! Hyvää viikonloppua sinnekin!

  2. Nina
    2.3.2012 / 10:36

    >Mullakin tulee pyöreitä tänä vuonna, mutta onneksi vasta loppuvuodesta :P Nyt jotenkin ahdistaa mutta ehkä se ehtii tässä vielä unohtua ennen varsinaista päivää. Koska mitäpä noita stressaamaan :)

  3. Yksinkövaan84
    2.3.2012 / 10:47

    >Oikein paljon onnea jo näin etukäteen :)Ihania noi korut, siitä tulikin mieleen että haluan tässä jakaa Malenan blogin sulle. Malena on meidän kylän tyttöjä, ja minun entinen koulukaverini. Hänellä oli mahdollisuus lähteä Attlingin kutusmana New Yorkiin , koruliike avajaisiin. Tässä linkki http://www.bloglovin.com/m/2222881/406962934/fbBlogi on ruotsiksi, mutta kuvat kertovat kyllä kaiken tarpeellisen. Hänellä muutenkin niin kaunis koti ja kauniita vaatteita että on aina mukava seurata hänen uusimpia kirjoituksiaan ja nähdä paljon kauniita kuvia. Ha det en bra dag :D- Jenni –

  4. S
    2.3.2012 / 10:54

    >hih, kiitos vain, nää on mun ensimmäiset onnittelut :Dseuraankin silloin tällöin Malenan blogia, tekee hyvää mun ruåtsille ;) hänen kuvat on tosi kauniita! niin ja tiesin Malenan jo ennen hänen blogiaankin (tää on niin pieni kaupunki) :)kiitos sitä samaa sulle Jenni!

  5. Hanna
    2.3.2012 / 11:09

    >Ihania haaveita! Tuo laukku on erityisen ihana! :)Onko mitään suunnitelmia, miten vietät synttäreitä? :) Tai siis ootko päättänyt pidätkö isot juhlat vai lähdetkö vaikka matkalle?

  6. Anonymous
    2.3.2012 / 11:33

    >Pyöreitä täytän ensi vuoden alussa. Ja Thaimaa kutsuu kahdeksi viikoksi. Siellä tosin olemme käyneet kyllä muutoinkin.Tapanani on ollut myös ostaa itselleni syntymäpäivälahja. Tänä vuonna se oli Tiger of Swedenin laukku. Ensi vuonna jotain todella extraa… laukun muodossa tietysti =D Ja mieheltä sitten joku koru. Näin sitä "selättää" nämä syntymäpäivien aiheuttamat pienet kriisinpoikaset ;)Ja onnea vaan etukäteen!Hanna

  7. Satu
    2.3.2012 / 11:45

    >Oikein paljon onnea jo näin etukäteen! :)Omiin pyöreisiin on onneksi vielä muutama vuosi aikaa, pitäisiköhän tehdä itsellekin vastaavanlainen lista jo nyt odottelemaan, niin on hyvin aikaa säästää :D Tuo Roseau on kyllä ihana, se päätyy ehdottomasti omalle listalleni. Ja ihania ovat muutkin listalta löytyvät haaveet.

  8. Saska
    2.3.2012 / 12:27

    >Toi Longchamp kelpais mullekin, mutta joululahjaksi sain yhden, joten ihan heti ei varmaan uutta tule ;) Tuo valaisin on mulle ihan uusi tuttavuus, Lokista olen jo pitkään haaveillut, mutta tuo on kyllä aika hyvä kilpailija Lokille.

  9. S
    2.3.2012 / 16:54

    >niin joo säkin olet kalat :) se on hyvä horoskooppi!kiitos samoin :)

  10. S
    2.3.2012 / 16:55

    >ei sitä kannata ahdistusta tuntea, se on hyvä ikä!voin kertoa sitten miltä tuntuu ni osaat varautua ;D

  11. S
    2.3.2012 / 17:02

    >se on :Pei, kuten kirjoitin et vielä auki. isoja juhlia en pidä, ne ois kuitenki niin tavanomaiset :/ suomalaisilla tahtoo mennä tollaset nimittäin tietyllä kaavalla eikä se kaava nappaa mua ollenkaan… :Dtäytyy miettiä edelleen :)

  12. S
    2.3.2012 / 17:04

    >kuulostaa oikein kivalta! mäki ostan itelleni synttärilahjan, se taitaa olla tuo Roseau tällä kertaa :P ja ehkä siihen vielä jotain extraa (tuota Kartellin valaisinta ei lasketa :D)lahjoja täytyy olla ilman muuta! ja kiitos Hanna :))

  13. S
    2.3.2012 / 17:07

    >voi kiitos Satu :)ala vain luonnostella listaa, et huomaakaan kuinka pian koittaa se päivä etkä olekaan valmis ;D

  14. S
    2.3.2012 / 17:08

    >jaa Le Klint vai? se on kyllä ihana, hankin sen ehdottomasti :))

  15. Jaana
    2.3.2012 / 18:03

    >Kalat on hyvä horoskooppi. ;-) Mie en ole oikein koskaan juhlinut synttäreitä, en pyöreitä enkä muitakaan. Lapsena ne jäi aina väliin, koska oli hiihtoloma. Tänään sain lahjakortin Timanttisille, suklaalevyn, toiselta lapselta hienon kortin (toinen ei jaksanut kuulemma tehdä korttia..) ja "kissalta" paperihattukortin. =) Erehdyin lupaamaan, etten halua mitään lahjaa, jos lähdetään matkalle.. heh. Pyörsin kyllä lupaukseni. =) Matkalle lähdetään kuitenkin sunnuntaina.

  16. Marika
    2.3.2012 / 18:46

    >Kivoja lahjaideoita! Laukku on tosi kiva ja ihan suntyylinen. Hankihan nyt ihmeessä itsellesi jotain kivaa, täytyyhän sitä itseäänkin muistaa. Ja paljon onnea jo näin etukäteen:) kehittäkäähän jotain tosi kivaa ja ikimuistoista.

  17. aNNa
    2.3.2012 / 19:16

    >Mä täytin pyöreitä kesällä ja mies oli järkänny illalliskonsertin (mun lempparibändi) Naantaliin, kun tultiin kotiin ku siellä ootti parikymmentä ystävää, karaokelaitteet, sumopainisysteemit ja illanistujaiset. Kaikki oli kuunnellu niin tarkasti mun hulluimpiakin ajatelmia. Oli niin unohtumaton päivä :D Niin ja lahjaksi sain Lokin ja Tuplakuplan ..just ne mistä olin haaveillukki :)

  18. Sokrutin
    2.3.2012 / 20:01

    >Onnea jo etukäteen! Kivoja lahjavinkkejä.Minä vietin kolmekymppiset juuri ystävien kera Prahassa.

  19. S
    2.3.2012 / 21:10

    >totta! meillä ollaan yleensä perhepiirissä juhlittu synttäreitä. sillon ku täytin 25, mies oli järjestäny kaikkea kivaa :)ihania lahjoja, oi että <3 paljon onnea!!! :) ja hyvää matkaa!

  20. M
    2.3.2012 / 21:26

    >Onnittelut pyöreistä! Totta on, että perinteisesti vietetyt juhlat menevät aina samalla kaavalla, joka ei muakaan henk. koht. nappaile ollenkaan. Sen sijaan täydellinen rentoutuminen, hyvää ruokaa, pieni lahja ja ihana fiilis… aah! :)

  21. S
    3.3.2012 / 08:54

    >ai kiva kuulla et on mun tyylinen :))kiitos, yritetään ;)

  22. S
    3.3.2012 / 08:55

    >voi kuulostaapa tosi kivalta, jäi varmasti ihania muistoja noista synttäreistä :). sehän se onkin tärkeää; että jää jotain mitä muistella!

  23. S
    3.3.2012 / 08:55

    >kiitti, toiv. ei tiedä huonoa onnea nää etukäteisonnittelut ;Dkivat synttärit sulla :))

  24. S
    3.3.2012 / 08:57

    >niinpä! jotenki tuntuu ettei niissä juhlissa oo kovinkaan mitään hehkeetä, normi-ilta, jota voi viettää milloin vain :Dja varsinkaan juhlien jälkeisenä päivänä se hehkeys on kaukana… ;)

  25. Anonymous
    3.3.2012 / 09:39

    >Kyllähän tässä pyöreät luvut lähestyy uhkaavasti ;D mutta mulla alkaa sitten jo seuraavalla numerolla iikkkkk ;) En yleensä pidä/juhli synttäreitä, muistuttaa minua liikaa eräästä todella surullisesta menetyksestä :( (joka tapahtui aivan synttärieni alla) Ystäväni yleensä yrittävät piristää minua synttäripäivänäni , tietäen tarinani. (Tulipa surullista tekstiä,sori….) T: Niina ja 4kisuap.s. OIKEIN RIEMUKASTA SYNTTÄRIÄ SINULLE ;)

  26. Neiti Yrjänä
    3.3.2012 / 11:50

    >Hei! Itsellänikin on kolmekymppiset parin viikon kuluttua! Muutama kaveri on kysellyt "suurien bileiden" perään, mutta sellaisia ei ole tiedossa. Tiedän mieheni järjestävän mulle hemmottelupäivän aamupaloineen + illallisineen syntymäpäivänäni ja seuraavana päivänä lähdetäänkin sitten hiihtolomareissulle Prahaan. Eiköhän siinä ole synttäreitä kerrakseen! Enpä muuten ollut ajatellut aiemmin itseni lahjomista, täytyykin ottaa asiaksi. ;)

  27. S
    3.3.2012 / 16:41

    >ai jaa :))joo kyllä ne surulliset asiat aina lyö leimansa asialle ku asialle, kurjaa :(

  28. S
    3.3.2012 / 16:43

    >jaa kiva! ihanalta kuulostaa sun miehen sulle järjestämät hemmottelut :)) saapa nähdä miten mun synttäreitä vietetään! ja ehdottomasti lahjot vielä itsekin itseäsi :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.