Umpikuja

 

Sunnuntaita lukijat! Nyt olemme virallisesti siirtyneet kesäaikaan, vaikka ei ehkä ulos katsoessa siltä näytä ;)


Mulla on pieni umpikuja, johon toivon hartaasti saavani teiltä neuvoja. Tai voiko tätä enää pieneksi umpikujaksi sanoa kun asia on ollut mielessä ratkaisemattomana lähes kaksi vuotta…
Kyseessä on siis makuuhuoneprojekti! Kuten aiemmin olen kertonutkin, makuuhuoneemme siirtyy kesään mennessä takaisin alkuperäiselle paikalleen ja tämä ihan sen vuoksi, että tähän nykyiseen makuuhuoneeseen paistaa aamuaurinko eikä se ole meidän kummankaan mieleen kun siitä saa nauttia aamuviidestä lähtien…


Uusille lukijoille ja muutenkin vain muistin virkistykseksi meidän alkuperäisen makuuhuoneen kuvia löytyy mm. Makuuhuoneen muodonmuutokset -postauksestani.


Nyt siis mietin tuota päätyseinää enkä enää edes muista monettako kertaa näiden lähes kahden vuoden aikana, huoh… 



Vaihtoehtoja tulee tässä:


* tapetti: jokin mielellään valkoisella pohjalla oleva tapetti, sillä huone on pohjoisen puolella ja päivänvaloa tästä syystä rajallisesti. Tapetin sävymaailma mustavalkoinen, hehheh… Tapetti täytyisi laittaa koko seinään, koska huone on sen verran pieni että osittainen tapetointi voisi näyttää tyhmältä.
*fototapetti: tällainenkin vaihtoehto on eli jokin kiva kuva tapetoituna seinään, mustavalkoinen olisi tietysti paras vaihtoehto. Mutta mitä kuva voisi esittää? Pitäisi kuitenkin olla sellainen kuva, johon ei kovin äkkiä kyllästy, sillä etsin nyt jotain pysyvämpää ratkaisua tähän huoneeseen. Erään blogilleni tarjotun yhteistyöprojektin tiimoilta etsiskelinkin jo mahdollisia kuvia, vaihtoehtoja on tuhansia!, mutta en osannut päättää :/
* maalattu seinä: tämä on ehkä huonoin vaihtoehto… Seinän voisin kuvitella maalaavani jollain vaaleanharmaan sävyllä, mutta muistan liian hyvin sen harmaan maalin metsästämisen vaikeuden: aina ne sinertää tai taittaa vihreään, joten no thanks…
Vai pitäisikö seinä jättää ennalleen, valkoiselle maalipinnalle?
* sängynpääty: mistä materiaalista ja millainen sängynpääty ylipäätään? Aluksi mietin sängynpäädyn lavastamista tapetilla ja jonkinlaiset mustat listat kehyksiksi… Mutta sitten mietin, että jos makuuhuone taas jonain päivänä siirtyy pois tästä huoneesta, jää sängynpäädystä hiukan outo yksityiskohta huoneeseen ;)

Kyllähän näitä vaihtoehtoja riittää, joten ei ihme että oon ihan umpikujassa! Keksittekö näiden lisäksi vielä jotain muuta vaihtoehtoa?
Ärsyttää kun en keksi ratkaisua ja koska tunnen itseni, tiedän että ratkaisun täytyy olla sellainen wau-juttu; siis sellainen, josta innostun ihan suunnattomasti. Silloin tiedän että oon tehny oikean päätöksen eikä sitä tarvitse katua! 
Meillä on miehen kans ollu aina hyvä työnjako: minä suunnittelen ja hän toteuttaa (ja minä autan siinä), joten tähänkään asiaan hän ei ole kovin painavaa sanaa sanonut. Hänet tuntien tiedän, että hän odottaa minun tekevän päätöksen ja vain kertovan, milloin projekti alkaa :D. Sen verran hänestä sain irti, että hän olisi tapetin kannalla, mutta millainen tapetti… Mun mielessä pyörii ainoastaan tämä ensimmäisen asuinvuoden keittiömme välitilaa koristanut tapetti:


 



Mies pohti oisko tuo liian raju, mitä te ootte mieltä? Lisäksi tuossa on sellainen epävarmuustekijä, etten tiedä saako tuota tapettia enää, koska en ole vielä käynyt kysymässä…

 Enempää en tätä pakkaa sekoita, vaan kerron omassa postauksessaan yöpöytiin ja yöpöydänvalaisimiin liittyvistä suunnitelmistani :)
Nyt jään odottelemaan teidän mielipiteitä eli ei muuta kuin näppäilemään!

Comments

  1. S
    26.3.2012 / 11:28

    >hyvä pointti tuosta makuuhuoneen toivotusta rauhallisuudesta! yks idea mulla nyt on tuota päätyseinää ajatellen ja sitä ajattelin nyt ensimmäisenä testata :)jotenkin luulen että fototapettiin makkarissa kyllästyn, joten sen oon sulkenu pois.

  2. S
    26.3.2012 / 11:30

    >joo tuo ikkuna-asia muakin siinä mietityttää… kiitos ideoista! :)

  3. S
    26.3.2012 / 11:32

    >hei ja kiitos kovasti tästä vinkistä! mulle oli ihan uutta tietoa, että noin isoja sisustustarroja saa :)) alanpa heti selailemaan, siellähän oli vaikka mitä! se ois tosi kiva ku sais helposti pois, tapetti on hiukan eri poistaa…

  4. S
    26.3.2012 / 11:34

    >mäki eilen ehdotin miehelle et sellanen vaneripäätykin vois olla vaihtoehto! sellainen et sänky nojais sen seinää vasten ni ei tulis mitään jälkiäkään :). ois kyllä kätevä ja helppo saada sillä vaihtelua!

  5. S
    26.3.2012 / 11:35

    >sellainen tapetti ois kyllä erittäin kaunis :))

  6. Anonymous
    26.3.2012 / 11:51

    >Jos maalaaminen vielä on vaihtoehto, niin vinkkinä, että teknoksen väripaletista kaikki sävyt, joiden koodin loppuosa on N(neutral), eivät taitu muihin sävyihin vaan ovat puhtaan harmaita. Näitä harmaansävyt vaihtelevat ainoastaan tummuuden mukaan eli kuinka paljon mustaa pastaa maalipohjaan menee. Tietty aina tekstiilit, valot ja muut materiaalit aina vaikuttavat lopputulokseen.. Pyydät rautakaupassa myyjältä teknoksen viuhkaa niin nämä harmaat löytyvät kahdesta laitimmaisesta "sivusta". :) Ehdottaisin myös harmaaksi taitettua struktuurimaalia (esim aiemmin mainittu tunto; kolibri..), joka toisi elävyyttä, mutta olisi vielä hillitty.

  7. S
    26.3.2012 / 13:21

    >ok kiitos tiedosta :))

  8. S
    26.3.2012 / 13:23

    >se valkoinen onkin beige ja pääty on liian leveä meidän sänkyyn… mutta kiitos sulle joka tapauksessa Heidi!

  9. S
    26.3.2012 / 13:24

    >hei suurkiitokset tästä tiedosta! luulis että maalikauppiaat tuon tietäisivät, mut eipäs niin ollutkaan… kiitos tiedon jakamisesta :)

  10. Anonymous
    26.3.2012 / 15:15

    >Ole hyvä!Erilaisia sisustustarroja on valtavasti markkinoilla… Googlettamalla löytyy eri firmoja joilta saa tilattua vaikka itsesuunnittelemansa kuvion..

  11. Aikku
    26.3.2012 / 18:08

    >Mä täällä myös taistelen tapettivalinnan kanssa…laitettiin vierashuone remonttiin, ku kisut jo alkaneet poistaa vanhoja repsottavia tapetteja:D Tapettia haluan joka seinälle, huone on pieni ja sitä varjostaa edessä oleva terassi, joten valkoista haluan. Mutta siinä saisi olla jotain kivaa jujua, ettei ihan pelkkä valkoinen…ehdotuksia?Sun makkariin komppaan tota Hannan ehdotusta, valkoisella pohjalla jotain harmaata…tai sitten vain sellainen vaneripääty sänkyyn ja sitä voisi vaihdella, itse olen meijän makkariin sellaista aatellu, niin on helppo vaihtaa ku kyllästyy!

  12. M
    26.3.2012 / 22:23

    >Hihi :) Tapetti jotenki on mulle vaan niin lopullista,(vaikka ei oikeasti olekkaan) että ite en laita ellei tosissaan oo ihan superia :) Sen harmaan koodi on NCS S 1500-N.

  13. S
    26.3.2012 / 22:45

    >joo onhan tuo hyvä periaate! kiitos koodista :)

  14. S
    26.3.2012 / 22:47

    >joo niinhän niitä on mut tollaset tapettityyliset tarrat oli mulle uutta :). oiskin huikeeta teettää tarra jostain omasta kuvasta, esim. matkakuvasta, wau mikä idea!

  15. S
    26.3.2012 / 22:49

    >kisut pistää töpinäks!oisko esim. sellasessa ideaa et kolmelle seinälle jokin vaalea/valkoinen perustapetti ja yhdelle kuviotapetti? sävyssä shampanja/hopea/helmiäinen..? esim. sellasta tyyliä ku meidän pääveskin taustaseinän tapetti?

  16. Meän Satu
    27.3.2012 / 00:13

    >Mieki tässä vielä ehotan vaikka tiä jos joku on jo ehottanu nuita mitä laitan tuohon :)Fototapetti: teän kisuista joku ihana tilannekuva mustavalkosena :)taiTapetti: esim. Laura Ashleyn tapetti (meillä makkarissa), joka kylläki on ihan vaalea mutta jos sitte esim ison canvastaulun teän kissoista mustavalkosena laittaa tai sitte isohko sängynpääty :)http://www.lauraashley.fi/app/shop/one/-/id/4464Sitte on vielä yks tapetti joka on harmaa-valkonen, ei niin tumma ko se Cole&Son vaan vaaleampi (meillä olohuoneessa ja tykkään koska ei oo niin synkkä/tumma ko kalliimpi):http://www.kodinterra.fi/market/kodinterra?a_Visit:tuote=hpy7l2tqvcz0y37g&kategoriaTunniste=Kuitutapetit&path=PINTAMATERIAALIT%2FTapetit%2FKuitutapetit&myymala=Kodin+Terra+H%C3%A4meenlinna&paikkakunta=H%C3%84MEENLINNA&osuuskauppa=H%C3%84MEENMAA&pageName=MainJa onneksi nykyään tapetit saa irrotettua jos haluaaki parin vuojen päästä jonku toisen :D tai jospa löytyy joku nettikauppa joka tekkee teän kisuista iiiiison sisustustarran :DTsemppiä pähkäilyyn <3 Tiän kuinka vaikia on valita SE oikia mikä se sitte onkaan :D

  17. S
    27.3.2012 / 08:13

    >kiitos paljon Satu ehdotuksista! täytyypä oikein ajan kanssa näihin tutustua :))kissojen kuvaa seinälle ei oo tulossa, vaikka se ihana oiskin :D

  18. Kaisa
    27.3.2012 / 09:25

    >Meillä on makuuhuoneessa yhdellä seinällä tuo samainen tapetti ruskeana. Laitettu 2,5 vuotta sitten, nyt tarraisin ehdottomasti kiinni mustavalkoiseen. :) No, onneksi muutetaan kohta, niin ei tarvitse repiä irti. ;) Pohdin juurikin sitä, tuleeko huoneesta ihan psykopaattimaisen levoton tuommoisella koukerotapetilla, mutta kuvio itseasiassa rauhoittuu isolla pinnalla ja näyttää to-del-la makealta. Hiemanhan tapetti on päässyt tyynyjen kohdilta kulumaan, mutta jos jäisin nykyiseen asuntoon asumaan pidemmäksi aikaa, vaihtaisin tapettia joka tapauksessa noin 2-3 vuoden välein. Joten pienet elämänkään jäljet eivät haittaa.

  19. Meän Satu
    27.3.2012 / 14:53

    >Okkei :D Meillä taas meän kisuista on makkarissa iiiiso taulu ja olohuoneessa hieman pienemmät :D Ja mie tykkään sen takia tuosta koivutapetista ku mie rakastan koivuja ja meän pihallaki niitä on, tiän ettei kaikki tykkää :D varsinki ko ne tiputtaa ne hurjat määrät lehtiä alas maahan :D Tsemppiä kuitekki ratkasuun <3 Mielenkiinnolla jään oottaan kuvia uuistuneesta seinästä :) Se kukkafototapetti teän yhessä huoneessa on muuten tosi upea <3

  20. S
    27.3.2012 / 19:13

    >mä tykkään kyllä koivuista, mut tapettina en ehkä niinkään… ja meidänkin pihalla on useita koivuja, eipä ne lehdet haittaa :Djoo saapa nähä mitä tonne makkariin päätyy, en tiiä vielä itekkään, heh! kiitti tsempeistä <3

  21. S
    27.3.2012 / 19:14

    >joo totta, ei tuu liian levoton ku pitää tapetin vain yhdellä seinällä ;)joo pääty kyllä suojaa taustaseinää, mut tosiaan tuleehan sitä seinää uudistettuakin!

  22. Aikku
    28.3.2012 / 16:33

    >Juu, sellaista ajattelinki, mut ku meillä on joka makkarissa yks seinä eri tapetilla ku muut, niin tuntuu, et alkaa jo toistaa ihtiään…Mut ois se kyllä kiva tuo sun ehdotus, näen sen tapetinki jo melkein silmissäni…eri juttu, löydänkö sitä tän paikkakunnan kaupoista:D

  23. Aikku
    28.3.2012 / 16:37

    >Oho, sainko vahingossa sun vastauksen katoamaan…?!?!:D

  24. S
    28.3.2012 / 17:35

    >no sit ei jää oikeestaan muuta vaihtoehtoa (jos tapettia haluaa käyttää) ku tapetoida kaikki seinät samalla :DBlogger varmaan sekoili jotain, kyllä se mun vastaus vielä tuossa on :)

  25. Tintti
    28.3.2012 / 21:28
  26. Suvi
    29.3.2012 / 13:08

    >En tiedä miten suuri levikki Suomela – lehdellä on, mutta uudessa lehdessä 02/2012 oli hauska idea makuuhuoneen tehosteseinäksi. Sivulla 51 oli kuva makuuhuoneesta jossa oli käytetty Orient Occident Romo Grandis-malliston tapettia, jonka päälle oli maalattu Tikkurilan hopealla taikamaalilla. Valoa, harmaan sävyä, luxusta ja romanttisen modernia ;)

  27. S
    29.3.2012 / 13:12

    >kävin katsomassa sen jutun nettilehdestä! oli kivan näköinen seinä ja koko koti aivan upea!! :P

  28. S
    29.3.2012 / 13:13

    >voi ihana Tintti ku näit vaivaa, kiitos sulle!siis tuon kallatapetin ku näin ni se oli rakkautta ensisilmäyksellä! täytyy siis sitä funtsia erittäin vakavasti ja selailla, jos tuolta löytyis jotain muutakin :P

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.