Meidän kodin takka

Tänään luvassa tämä muutaman lukijan toivoma perusteellinen esittelypostaus meidän takasta! Vaikka nyt pitäis olla jo kesä, on ilmat ainakin toistaiseksi vielä melko viileät eikä takkajutut näin ollen ole liikaa ;).
Meidän takka on varaava ja sen on muurari muurannut paikalleen mun ruutupaperitöherryksen pohjalta. Asetimme takalle alunperin nämä ehdot: valkoinen ja puutila, mielellään kahteen suuntaan avautuva takkaluukku. Halusin puutilasta lattiasta ylös asti avonaisena ulottuvan, sillä polttopuut on kauniita ja toimivat kivana sisustuselementtinä.
Puupinoista muistan aina edesmenneet pappani: he tekivät pihoilleen niin niin siistejä polttopuupinoja että! Ne näytti tiedättekö sellaisilta, kuin ne olisi jollain viivottimella/mitalla mitattu täysin tasaisiksi ja suoriksi. Tämä meidän polttopuutila vain hieman jäljittelee niitä pappojen sentin tarkkoja pinoja ;). Asettelijalla siis selkeästi vielä treenattavaa!

Takan mittoja on kyselty useaan otteeseen ja ne tulee tässä:
korkeus 200 cm, syvyys 85 cm ja leveys (puutila mukaanlukien) 160 cm.
Meidän takan pinta on ihan sileä ja se on maalattu valkoiseksi normaalilla sisäseinämaalilla. Kahdessa vuodessa ei ole nokeentunut (onko tuollaista sanaa? :D) vielä nimeksikään.
Takan päällisen vuorasimme kylpyhuoneen valkoisilla ylijäämälaatoilla, jotta senkin puhtaanapito olisi helppoa ja näin on ollut. Takan yläpuolelta seinästä löytyy myös pistorasia jouluvaloja silmälläpitäen ;).
Takan alaosassa näkyvät peltilaatikot (mm. tuhkalaatikko) olivat alunperin mustat, mutta halusin spraymaalata ne mattavalkoisiksi. Mustina olisivat hypänneet liikaa silmille.

Takan edustalle lattiaan teetimme karkaistun lasin. Laki määrää, että lasin tulee ulottua tulipesän yli molemmin puolin ja syvyyden on oltava 40 cm. (Näin oli ainakin vuosina 2009-2010.)

Tämänmalliseen takkaan koimme parhaana ja käytännöllisimpänä vaihtoehtona hissiluukun. Hiukan piti hintaa sulatella, mutta niinhän se yleensä aina on, että takan kallein osa on takkaluukku.

Luukun saa siis avattua tuosta oikeasta kulmasta pesua varten.

Meillä nokisen takkaluukun pesu hoituu loistavasti tällä aineella:

Universal Stone on siitäkin hyvä, että se sopii puhdistusaineeksi myös monille muille kohteille ja tahroille!: kylpyhuoneeseen, keittiöön jne. Eli monipuolinen tuote ja todellakin riittoisa!

Hissiluukun etu on siis tässä, että aina ei tarvitse avata luukkua tuolta sivusta, vaan enimmäkseen käytössä on tämä nopeampi hissimäinen avaustapa (luukku siis nousee ikään kuin takan sisään):Luukun ympärillä olevan pienen tason vuorasimme niinikään ylijäämälaatoilla. Tuohon tumma laatta on fiksu valinta, muuten saisi olla jatkuvasti putsaamassa jälkiä.

Tällainen postaus! Saa kysyä, jos heräsi vielä jotain lisäkysymyksiä :)

Comments

  1. 16.5.2012 / 10:52

    Olen aina ihaillut tuota teidän takkaa, se on täydellinen!

  2. Kaisa
    16.5.2012 / 11:31

    Takka on kaunis, vaikken takkaihminen olekaan yhtään :) Tuo pistorasia on muuten ihan huippuhyvä idea, niitä kun ei voi olla koskaan liikaa.

  3. 16.5.2012 / 12:23

    Meillä myös valkoinen takka, vielä kaakelitakka, joiden saumoista ei nokea varmasti tulla ikinä saamaan pois. Siksi mä olen miehelle painottanut ikuisuuden, että se takkaluukku avataan hitaasti + varmistetaan, että paineet talossa on sen verran hyvät, että piippu vetää, eikä savu tule sisälle luukkua avatessa. Näin takkakin pysyy puhtaana. Helpompaa olisi ollut valita musta takka, mutta minkäs teet, kun veri vetää valkoiseen :’) Teillä on toooosi kaunis takka. Olisin itekin halunnut, mutta mies ei halunnut kulmatakka.

    • 16.5.2012 / 12:39

      niitähän on ainakin niitä valkoisia saumakyniä, ootteko sillä koittanu saada saumoja puhtaiksi? muistaakseni mm. Ohlsonilla myydään.
      kiitos, kiva kuulla :). me tykätään kovasti kulmatakasta ku takkatulta voi ihailla sekä ruokapöydästä että olohuoneesta käsin.

  4. 16.5.2012 / 12:30

    Miten teillä tuo pesän takaseinä on noin puhdas? :O Me muutettiin tammikuussa ja talvella takkaa käytettiin ahkerasti ja lopputuloksena pesän seinät on melko mustat.. Meidänkin varmaan pitäisi laatoittaa luukun edusta, näyttää niin näppärältä! :)

    • 16.5.2012 / 12:37

      siis en minä tiedä, en oo ollenkaan kiinnittäny huomiota asiaan :O. kyllä meillä on talvisin takassa tuli lähes joka ilta. jostain syystä siihen ei noki tartu, toivoisin kyllä että se olisi vaikka noenmusta :D

  5. 16.5.2012 / 13:47

    Moi,
    kiitos tasta infopaketista. Saiskos samanmoista teidan parketista/laminaatista? Kiitos jo etukateen!

    • 17.5.2012 / 08:39

      eipä kestä Paula! laminaatista ei ehkä riitä juttua kokonaiseen postaukseen, joskus blogin alkutaipaleella oon siitä jo kirjoittanutkin :). meidän lattialaminaatti on Haro Tritty 75, sävy white oak.

  6. 16.5.2012 / 14:50

    aivan ihana takka! tuo luukku on aivan yliveto!
    Universal stone on todellakin riittoisaa ja sillä puhistaa monet pinnat!

  7. R
    16.5.2012 / 16:06

    odottelinkin jo, että millon tämän postauksen inspiraatioaika tulee, kun aikaisemmin jo takkapostausta lupailit :) Kiitos tästä! :) aivan ihana takka kyllä! mua kiinnostais kovasti vielä tietää, että kuka teidän takan on muurannut? tuntuu, että nykyään on vaikea mistään löytää ammattitaitoista muuraria, tuntuvat olevan vähissä.

    • 17.5.2012 / 08:41

      kiitos paljon, että jaksoit rauhassa odotella R! tässä on kaikenmoista ja paljon toiveitakin toteutettavana, pikkuhiljaa :))
      mies löysi hyvän muurarin (tunsi hänet ennestään); kyseessä oli ihminen, jonka päätyö muurarin työ ei ole, vaan tekee sitä aina vapaa-ajallaan :)

  8. Nimetön
    16.5.2012 / 20:53

    Kiva postaus. Tuhkalla voi myös puhdistaa takan lasiluukut ja puhdasta tulee.

  9. Anna
    16.5.2012 / 21:46

    Kaunis takka ja onhan toi puupino melkoisen suora kuitenkin :) Mä haluan myös hehkuttaa tota Universal Stone-puhdistusainetta: ainoa, jolla on meidän keittiön rosterinen liesituuletin lähtenyt kunnolla puhtaaksi ja keraamisesta liedestä saanut siistin. Kun vuosi sitten muutettiin ja jynssättiin keittiötä puhtaaksi (ainoa paikka jossa pintoja ei uusittu), toi puhdistusaine oli aina viimeinen oljenkorsi jos muu ei toiminut.

    • 17.5.2012 / 08:43

      joo, sivusta näkee et hiukan heittelee ;). kiitos Anna! meillä tuo puhdistusaine on kans kovin suosiossa eikä se näytä kuluvan ollenkaan :D

  10. 16.5.2012 / 22:08

    Hyvä idea tuo pistorasia!
    Ja takka on todella upea. :)

  11. Annanen
    17.5.2012 / 05:51

    Me saatiin vuosia sitten takan lasin puhdistukseen neuvo, joka on osoittautunut paremmaksi kuin mitkään puhdistus- ja pesuaineet. Kastele talouspaperimytty vedellä ja tuputa sitä tuhkassa (jota takasta siis kätevästi löytyy…) Hankaa tuhkapaperilla lasit puhtaiksi, lähtee erittäin helposti. Voit lisätä tuhkaa välillä, jos nokea on lasissa paljon. Lopuksi pyyhi puhtaalla, kostutetulla talouspaperilla ja viimeistele kuivalla paperilla. Ei tarvita kemikaaleja ja rahatkin säästyy! ;)

    • 17.5.2012 / 08:45

      oon kuullut saman! jotenkin vaan tuntuu et säheltäisin niin et sitä tuhkaa ois joka paikassa ja jaloissa leviäis ympäri taloa :D
      mut täytyy kokeilla tuota joku kerta ihan mielenkiinnosta ja pitää imuri lähellä ;)

  12. 17.5.2012 / 08:46

    sinä ”nimetön/anonyymi” Vantaalta! saanko kysyä, mitä teet blogissani, kun joka kerta hakemalla haet jotain huomautettavaa? ja niistä saumoista: näet väärin etkä muutenkaan näytä asiasta juuri mitään ymmärtävän.

  13. Minna
    17.5.2012 / 23:12

    Heippa, kaunis takka! Onko tuo karkaistu lasi toiminut hyvin… meitille pitäisi myös moinen hankkia. Eikös teillä se olekin kirkasta lasia (eikä maitolasia tms.)?

    • 18.5.2012 / 08:07

      kiitti! hyvin on toiminu, se on kirkasta lasia, maitolasi lattiassa näyttäisi mielestäni hassulta ja kovin vihreältä :)

  14. 5.8.2012 / 11:21

    Moikka!

    Rakennamme taloa ja vajaan parin kk:n päästä pitäis olla valmista. Meille tulee valkoiset kiiltävät keittiönkaapit ja musta taso sekä valkoinen/musta takka niinku teilläkin on. Nyt mietin kovin lattioita.. Olin ajatellut että keittiöön tulee laatta ja olohuoneeseen vähän lankkumainen vaalea lattia. No nyt alan kallistumaan siihen että myös keittiössä olisi samaa laminaattia/parkettia kuin oh:ssa koska ne ovat niin samaa tilaa. Sitten mietin että sopiiko vähän luonnovalkoisen tyyppinen lattia jos kaapit ym ovat vitivalkoisia. Huomasin että teillä on lattia juuri sellaista kun suunnittelin ja näyttää tosi kivalta. Oletko tykännyt laminaatista/parketista keittiössä? Ja muistatko mitä lattiaa teillä on tarkalleen?
    Suuri kiitos jos pystyt auttamaan!

    • 5.8.2012 / 12:58

      me valittiin just tuon yhtenäisen ilmeen saamiseksi keittiöön myös laminaatti ja ollaan kyllä oltu tyytyväisiä. en valitsis seuraavaankaan kotiin keittiöön laattaa, en näe sille mitään tarvetta. meidän lattia ei ole luonnonvalkoista, sanoisin et se on sellaista ihan ihan vaaleaa beigeä :). laminaatti on Haro Tritty 75, sävy white oak. tilasimme Kaakelikeskuksen kautta silloin aikoinaan :)

  15. Kirsi
    12.11.2012 / 20:48

    Hei,
    kaunis takka, toimii hyvänä inspiraation lähteenä! Alamme muuraamaan kellariin takkaa ja tuommoinen hissiluukku kiinnostaisi, mutta toistaiseksi olen löytänyt vain takkasydämiä, joissa on valmiina tuo hissiluukku. Ostitteko pelkän luukun ja hissimekanismin, vai onko tässäkin sellainen takkasydän?

    • 12.11.2012 / 23:30

      oi mukava kuulla, kiitos! tilasimme ihan pelkän hissiluukun, kaikki muut muurari muurasi paikoilleen (eli siis takkasydämenkin). hissiluukun tilasimme Tapani Puosilta.

  16. Maikki
    7.12.2012 / 23:05

    kiitos pistorasia ideasta, eipä ois tullut itellä mieleenkään kun alettiin taloa suunnitteleen. Vaan nytpä onkin tulossa takan päälle jouluvaloja varten pistorasia ;)
    minäkin haluaisin valkoiset tuhkaluukut, vaan niitäpä ei tietenkään myydä. tai en ainakaan oo mistään löytäny. onko spray maali pysynyt hyvin noissa teidän luukuissa? lohkeileekohan se ajan myötä?

    • 8.12.2012 / 10:06

      kiva että oli hyötyä! meillä on kivasti ikkunapistorasiatkin (jouluvaloille) ikkunoiden sivuissa, jotta verhot peittää ne. en missään nimessä halunnu niitä ikkunoiden yläpuolelle, jossa ne ois oikein hyvin näkyvillä ;)
      me ollaan nyt 2,5 vuotta asuttu eikä spray ole mennyt luukuissa miksikään eli voin suositella :)

  17. Helsinki
    21.9.2014 / 22:32

    Hei! Hieno takka! Itsekin mietimme hyvin samanlaista muurarin muuraamaa aidosta tiilestä tehtyä takkaa. Kiinnostaisi tietää onko takkaan saatu jotain kiertoa pienestä koosta huolimatta vai menevätkö palokaasut suorinta tietä piippuun heti pesästä lähdettyään. Ja tähän liittyen: lämmittääkö takka vai onko sen vaikutus huoneilmaan lähinnä jäähdyttävä?

    • 22.9.2014 / 12:04

      Hei ja kiitokset! :)
      Takassa on palokaasukanavakierto, takka on siis varaava malli. Suuren, kaksisuuntaisen hissilasiluukun ansiosta lämmittää sekä ruokailutilan että olohuoneen (tiloissa neliöitä yhteensä noin 50-60) todella nopeasti. Sitten jos kauemmin puita polttaa, varaa takka lämpöä ja hohkaa lämpöä kotiin vielä seuraavana päivänäkin.

  18. Erkki Heikkinen
    12.11.2014 / 08:18

    Hieno takka. Kysyisin onko ollut ongelmia hissiluukun toiminnassa ??
    Olemme hankkimassa hissiluukkua , meidän muurari epäili pitkäaikaista toimivuutta.

  19. Anni
    22.9.2015 / 14:22

    Hei!
    Kiitos inspiroivasta blogista!
    Onko takan pinnoite siis hiertopintainen ja sen jälkeen maalattu? Kun pinta näyttää kauniin tasaiselta (toisin kuin esittelytakat, joita ollaan kierrelty katselemassa), niin mietin miten sellainen saadaan :)?

    • 22.9.2015 / 20:00

      Hei Anni ja kiitos kivoista sanoistasi!
      Takka on pinnoitettu kipsilevytasoite LR+:lla, sen jälkeen hiottu ja maalattu.

  20. Jenni
    8.4.2016 / 14:21

    Hei, Takkasi on mitä ihanin ja olen teettämässä tulevaan kotiini miltei samanlaista. Voisitko kertoa, mistä tilasit luukun takkaasi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.