Pikkuhiljaa alkaa ajatukset suuntautumaan kesään ja ennen kaikkea siihen lomailupuoleen ;). Meillä on erittäin kiireinen kesä edessä, mutta aion pitää huolen siitä, että ehdimme välillä lomailemaankin! Tämä talo ja piha pysyvät tässä kyllä kesään 2013, joten ei mikään hengenhätä, vaikka hommia jäisi seuraavaankin kesään. Eihän sitä enää ehkä edes osaisi olla ilman to do -listoja :D. Lisäksi tämä toukokuun alku on ollut säiden puolesta sellainen, ettei maalaushommia ole voitu aloittaa ja ne on kuitenkin tehtävä ensimmäisenä, joten hommat on nyt siirtyneet… (Sekä vesisateiden että vähäisten (erityisesti öisten) lämpöasteiden vuoksi.)
Mutta sitten siihen kesän lomailupuoleen!
Me ei olla vielä aloitettu grillikautta, mutta tulevana viikonloppuna aloitamme, satoi tai paistoi! Kesän yksi odotetuimmista asioista onkin kesäkeittiöpuuhastelut ja -nautinnot :P. Pihvejä, erilaisia ja raikkaita salaatteja, grillattuja kasviksia kuten paprikaa ja maissia… namnam!
Sitten eräs asia, mistä haaveilin jo viime kesänä (silloin se jäi toteuttamatta), mutta jonka kyllä tänä kesänä toteutan! Haluan viettää aamupäivän torilla, aurinkoisen aamupäivän. Ostaa sieltä juureksia kuten perunaa ja porkkanaa, herneitä ja muita vihanneksia… Mansikoita ja vadelmia… Kukkiakin! Nauttia kesäisen rennosta toritunnelmasta. Istahtaa torikahvilaan kahville, vaikka en kahvia juokaan :D, mutta maitokahvin tuoksu on niin huumaava ja kuuluu torielämykseen, herkutella jätskillä, nauttia auringon lämmöstä ja seurasta. Seuranani voi olla vaikka mies, äiti tai joku muu ystäväni. Sitten päivän kääntyessä iltapäivään palata kotiin ostosten kera, kesäkeittiöön kokkailemaan.
Päivällisen jälkeen torkahtaa aurinkotuoliin tai riippukeinuun. Illalla kun jo hiukan viluttaa, vetäytyä sisätiloihin hyvän kirjan tai elokuvan pariin, käpertyä sohvannurkkaan ja välillä ihastella aamupäivällä torilta ostamiani kukkia. Muistella, kuinka kiva päivä onkaan ollut.
Sellainen pieni kesähaave minulla! Kaikista mukavinta on, että tuo on helposti toteutettavissa ja yleensä ne parhaat muistot syntyykin ihan yksinkertaisista asioista! En malta odottaa :)
Kuvat lainattu Ikea Livet Hemma. Photographers Roland Persson & Nina Broberg & Patric Johansson.
Ihana kesähaave:) Monesti niistä pienistä ja tunnelmallisista asioista jäävät parhaimmat muistot.
Itse haaveilen ekasta mökkireissusta ja siitä kun päästetään vanhempi kissaneiti ulos. Voi sitä ilon ja ihmetyksen ja spurttailun määrää kun kisuli tajuaa minne on tultu ja että saa olla vapaana :) Neiti on niin viisas ettei lähde kauas ja on aina huutoetäisyyden päässä. Yöksi otetaan sitten sisälle nukkumaan. Neiti on kyllä pitänyt alueen hiirikannan harventamisesta kesäisin hyvää huolta ja tuo niitä herkkuja tottakai meille näytille :)
Täällä sataa vettä, satoi koko yön. Välillä niin kovaa että siihen heräsi. Nyt ilma onkin ihanan raikas.
totta! voi, se pieni on kyllä varmasti niin onnessaan, nään ihan silmissäni :D
toiv. teidän nuorempi neiti ei järjestä jännitystä kuten viime kesänä ;)
Kuulostaa niin leppoisan kesäiseltä nautiskelupäivältä, että nyt minäkin rupesin toivomaan ja haaveilemaan tuollaisesta päivästä! :) Etenkin ne tuoreet marjat ja aurinkotuolissa köllöttely.. Mmm… Kesä tule jo! ;)
tuollaisia rentoja päiviä taitaa mahtua kesään ihan kiva määrä, uskoisin ;)
Ihana kesähaave!
Meillä ei ole grillikautta vielä avattu, en ole edes muistanut tarkistaa, jäikö viime kesältä hiiliä vai pitääkö niitä ostaa ennenkuin pääsee grillailemaan.
ei muuta ku viikonloppuna grillikautta korkkaamaan, vaikka Leijonien menestyksen kunniaks! :)
Ihastuttava kesähaave! Laittaisitko joskus, jos siulla on, hyviä grillausohjeita tai -vinkkejä? Meillä grillaukset on aina makkaraa, grillitassuja tai jotain lihoja… olisi kiva saada vinkkejä muuhunkin grillaukseen :)
voinhan mä jotain tietysti koittaa väsätä, mut ei meidänkään grillaukset mitään hirmu erikoisia ole :). voin kuitenkin laittaa toteutukseen! viime kesän postauksista löytyy jotain jos kiire on :P (ruoka-aiheisia juttuja tunnisteen ”nam” alla)
Aivan ihana kesähaave, ja kauniita kuvia myös olet valinnut sen kuvitukseksi! :) Minulla on myös ollut jo useamman kesän ajan haaveena aamupäivä torilla, muistaakseni yhtenä päivänä olen onnistunut sen toteuttamaan, toivottavasti ensi kesänä sitten vaikka vähän useampanakin. :)
nuo Ikean inspiskuvat on ihania, ne tulee kätsästi viikottain sähköpostiini :)
toripäivää jo minäkin odottelen innolla!
ihana kesähaave! miten pienen, hyvin yksinkertaisen asian voikin saada kuulostamaan niiiiin ihanalta! mutta parasta elämässä just on, jos osaa nauttia niistä pienistä asioista, koska niitä ”isoja ja erikoisia” asioita tapahtuu paljon harvemmin :) voi että, ihan alko itselläkin tehdä kovasti mieli torille! :D
Vinkkinä muuten, että jos sisustustarroja mietinnässä, niin tarravimmalla on menossa kevättuuletus: kaikki verkkokaupan tarratuotteet -40%, toimitukset postikuluitta ja nopeimmille yllätyslahja kaupanpäälle
voi kiva että kuulosti ihanalta :)). ja ihan totta, pienistä asioista nauttiminen on suunnattoman tärkeää ja elämää rikastuttavaa! toripäivää odotellessa :)