Istutusvinkkejä?

Nyt on kuulkaas fiksut neuvot tervetulleita!
Kyseessä on meidän etupihan portaat, jotka nousee tieltä pääsisäänkäynnille ja jotka tehtiin viime kesänä pihakivistä. Loppukesästä mietittiin kovasti, mitä laittaa portaiden ympärille… Jahkailtiin ja pähkäiltiin, ei syntynyt mitään vahvoja mielipiteitä, joten asia jätettiin hautumaan talven yli. Nyt ymmärrän miksi mulla ei ole ollut kiire tämän asian kanssa; tämän miettiminen ei ole kovin kivaa ;D. Päätettiin silloin kuitenkin, että tehdään kaksi istutusallasta: yksi portaiden molemmin puolin. Ollaan päätetty laittaa toiseen istutusaltaaseen kolme pylväsvalaisinta (aina joka toisen portaan kohdalle), sillä etupiha kaipaa lisävalaistusta, mutta mitä valaisinten juurelle, (koriste)kiviä?
Toiseen istutusaltaaseen tulee ihan nimensä mukaisesti istutuksia ja ne ovatkin tuottaneet eniten päänvaivaa viime päivinä… Mitä istuttaa ja mihin kohtaan?
Neljän portaan kohdalle on tulossa istutuksia, aina portaan pituuden verran. Yksi porras on pituudeltaan noin 1,5 metriä. Eli oikeastaan on siis tulossa neljä 1,5 metrin pituista/levyistä istutusallasta ;). Kysymys kuuluukin nyt, millä ne täyttäisin? Helppohoitoista, kiitos!
Niin ja istutusaltaat sijaitsevat aamuauringon puolella, ei missään paahtavassa paikassa läpi päivän.

Se viime kesänäkin etsimäni ihana, kulmikas ja sileä muurikivi löytyi muuten nyt vihdoin! Sitä oli jonkin Tampereen messutalon pihalla; sileä citymuurikivi (Lakka). Kivet on tilattu, joten kohta pääsee niitä latomaan.

Mitähän tämän altaan edustalla oleva kasvi on? Kuvassa on juuri tuo citymuurikivi, jota meillekin on tulossa istutusaltaiden muuriksi.

Korkeimman portaan kohdalle harkitsen timanttituijaa, tilaa olisi kahdelle. Seuraavien kahden portaan vierelle mietin pallotuijaa sekä pyöreitä puksipuita esimerkiksi siten, että toisessa altaassa olisi kaksi pallotuijaa ja yksi puksipuu ja toisessa altaassa yksi pallotuija ja kaksi puksipuuta. Miltäs kuulostaisi?
Entä onko puksipuu läpi vuoden vihreä? Puutarhamyymälässä niin luki, mutta netissä pikaisesti selatessani näin jotain juttua, että puksipuu tiputtaisi lehdet..?
Neljännen portaan/istutusaltaan kohdalla mietin tulppaaninsipulien istuttamista, mahdollisesti myös narsissien. Ne tois varmasti ihanasti väriä portaiden alkupäähän! Näiden sipulikukkien joukkoon mahdollisesti kuunliljaa… Tulppaanit voisi olla väriltään vaaleanpunaisia, liloja, valkoisia ja keltaisia. Luin, että keväällä kukkivat sipulikukat istutetaan syksyllä, sillä lajit tarvitsevat viileän kauden virittyäkseen kukkaan. Sipulit olisi hyvä pistellä maahan syys-lokakuussa, joten ihan oikeaan aikaan olen liikkeellä sen suhteen! Vaikea kuvitella, miltä tuollainen sekalainen seurakunta näyttäisi valmiina… Jotain väriä olisi kyllä kiva saada istutuksiin ja tulppaaneista pidän yli kaiken!

Entäs onko olemassa suodatinkangasta, joka estää rikkaruohot? :D Vai onko niitä erilaisia…
Mitä olen tutuilta kuullut, niin huonolla menestyksellä on perussuodatinkangas rikkakasveja estänyt :/.
Jotain tuollaista ensimmäisen kuvan tapaista kiveä haluaisin altaan pinnalle, mutta käykö siinäkin sitten niin, että rikkaruohot alkaa pilkistää kivien raoista… Tuollaista valkoista kiveä en taida kyllä haluta, näytti melkoisen luonnottoman kirkkaalta messupihoillakin: ihan hohtavan valkoiselta!
Suositteletteko pinnalle kiviä tai kuorikatetta vai onko syytä jättää ihan multapinta näkyviin? Tai onko paras vaihtoehto täyttää altaat tuiviolla tai muilla maanpeitekasveilla?
Vai onko mun paras muuttaa kerrostaloon harrastamaan parvekeistutuksia? ;D

Toivottavasti saisin apuja ja hyviä vinkkejä, niin näette sitten lopputuloksen jonain päivänä ;).

Comments

  1. Mari
    2.8.2012 / 16:23

    Ihan pariin juttuun pikainen kommentti ;) Kyllä meillä ainakin suodatinkangas on rikkaruohoja pitänyt.. Mutta kannattaa muistaa että tosi nopeasti rikkaruohot lähtee kasvamaan suodatinkankaan päälle! Eli jos vähänkään lentää jotain siemeniä tms, niin tosi nopeasti siitä joku vihreä nousee.. Mutta varmasti kankaitakin on eri laatuisia jne. Meillä on Kekkilän valkoista koristekiveä. Se ei ole noin hohtavaa kuin kuvissasi. Se on vähän sellaista harmaaseen taittuvaa, minusta tosi kivan näköistä. Ja ajan oloon se väri muuttuu kuitenkin: talven jälkeen voi joutua levittämään uuden kerroksen kiveä jotta väri taas kirkastuu. Jos meinaat tuollaisia vihreitä istutuksia niin (koriste)kate on myös hyvä vaihtoehto, oletko sitä miettinyt? Kuten tuossa sinun alimmassa kuvassasi näyttäisi olevan.. Ja mullasta : kuulemma on jotain multaa, mitä levitetään n. 5cm kerros jolloin sen pitäisi estää ainakin enimmät rikkaruohot!
    Pallotuijia ja puksipuita laittaessa kannattaa ottaa huomioon paikka mihin ne istutetaan. Itselläni Etelä-Suomessa puksipuu menestyi talven, ylempänä voi olla niin ja näin.. Ja vaikka säilyi talven niin kevään armoton aurinko poltti sen (en muistanut suojata!) Joten kovin aurinkoisen paikan juttujahan nuo eivät välttämättä ole.
    Tsemppiä pohdintoihin! Toivottavasti nämä ajatukseni eivät sekoittaneet mieltäsi enempää! :)

    • 2.8.2012 / 18:54

      muistinkin samassa, että mm. Kodin Terrassa hypistelin valkoisia koristekiviä, jotka ei ollu ihan noin hohtavia! :) niitä vois miettiä valopylväsaltaaseen jonkunlaisiksi yksityiskohdiksi, en koko allasta ajatellut valkoiseksi laittaa kuitenkaan.
      koristekatetta mietin kyllä kans, täytyy selvittää missä sävyissä sitä on saatavilla, jotenkin se ruskea tökkii :D. joku harmaan sävyinen ois sopiva.
      kiitos Mari avustasi!

  2. Kikka
    2.8.2012 / 16:29

    Hei! Itse voin kokemuksella kertoa että tuo tuivio on sitten kasvi
    joka kasvaa todella paljon ja roikkuu ihan muurin reunalta alaspäin.
    Tätä voi kuitenkin leikata ja itse pidän siitä kyllä todella paljon.
    Mietin pallotuijaa juuri tuon ottamasi kuvan pihalla ja ajattelin että
    jos kasvavat niin suuriksi kuin meillä, niitä on laitettu ihan liian
    paljon siihen. Meillä on minun mittaiseni eli 169 ja varmaan yhtä
    leveäkin että tällaiset kokemukset siitäkin kasvista.
    Tuijiakin löytyy meidän pihalta useammat ja voin myös kertoa että nekin kasvavat tosi suuriksi; portin pielissä meillä kasvaa
    ja ne on varmaankin jo n. 3 metriä tai enemmän korkeita.
    Samoin pihallamme on yksi tosi huonossa maaperässä ja mittaa
    on niin että autokatoksen harjalta vielä noin 1.5 metriä korkeampi. Tätä minun on myös leikattava todella kovalla otteella koska on rappusten vieressä ja ellen niitä leikkaa ne tukkivat
    koko käytävän. Tuijat ovat kuitenkin siitä hyviä että niitä voi
    leikata mutta en minä kyllä korkeuden suhteen ole niitä leikellyt.
    Tuivionkin väri muuttuu talveksi on toki vihreää mutta se vetää
    tuon raikkaan kesävihreyden jotenkin sisäänsä ja muuttuu
    tummemmaksi mutta on kuitenkin todella tosi kaunis silloin kun
    se viihtyy. Itsellämme on n. 3000 m2 rinnetontti ja kasveja on
    kertynyt vuosien varrella; tuiviota,tuijaa,pallotuijaa,seppelvarpua, riippa vuorijalavaa ja
    muita koristepuita, kuunliljoja, pioneja ja alppiruusuja jne.
    Ei muuta kuin kokeilemaan kun ei sitä aina näistä kasveista
    tiedä miten missäkin viihtyvät mutta nämä ovat kuitenkin
    mielestäni helppohoitoisia ja kasvavat hyvin.

    • 2.8.2012 / 18:58

      oho onpa teillä kasvanu tuijat suuriksi :)). mä ajattelin sitä pallotuijaa leikata ettei ihan valtavaksi kasva. samoin timanttituijan pituutta täytyy leikata, jos alkaa olla liian korkea ja jos sitä vaan voi pituudesta leikata! täytyypä vielä miettiä mitä tuohon altaaseen keksis, kiitos sulle Kikka vinkeistä :)

  3. Helmi
    2.8.2012 / 16:29

    Omaan istutusaltaaseen (kukkapenkin kokoinen) en tainnut laittaa mitään kangasta rikkaruohoja estämään. Vähän niitä sieltä läpi tulee, mutta jos istutukset ovat tiiviisti tai käytät esim. kuorikatetta (minusta ehkä luonnollisemman näköinen kuin kivi), niin rikkaruohot pitäisi pysyä suht hyvin aisoissa. Puksipuun kestävyyttä Suomen talvessa pidän aika huonona, pallotuija on paljon varmempi ratkaisu.

    Tulppaanit ja kuorikate ei ehkä toimi kovin hyvin yhdessä, varsinkin kun tulppaanin lehdet pitäisi jättää näivettymään, jotta imisi sipuliin kasvuvoiman seuraavaa kukintaa varten eli minusta ne ovat vähän epäsiistin näköiset parhaat päivät nähtyään.. Jos et halua istutuksista korkeita, seppelvarpu saattaisi toimia?

    En tiedä saitko näistä yhtään apuja vai pelkästään lisää päänvaivaa.. Toivottavasti kuitenkin ensi keväänä kukoistaa :)

    • 2.8.2012 / 19:01

      puksipuu taitaa mennä mun suunnitelmissa vaihtoon, näiden kommenttien perusteella. myöskin tulppaaneille keksin takapihalta paremman paikan! huh huh ku suunnitelmat tulee ja menee ja vaihtuu :D.
      kiitos sulle Helmi et annoit miettimisen aihetta :)

  4. 2.8.2012 / 16:33

    En ole mikään kasviekspertti, mutta jotenkin näen heti teidän talonne yhteydessä kasvin nimeltä Viiruhelpi. On sellainen valkean/vihreän sävyinen heinäkasvi, vähän kaislan tai muun meriheinän oloinen ilman niitä kukintoja. Ihanan eleetön, mutta silti rehevän ja näyttävän näköinen. Tosi superhelppo hoitaa, siis ei tarvii kuin peruslannoitusta jos sitäkään ja kastelua harvakseltaan, tarkkana saa olla ettei leviä hullunlailla! Mutta eihän se karkaamaan pääse rajatusta tilasta. Mua puutarhuri neuvoi upottamaan maahan esim saavin josta on pohja leikattu pois ja istuttamaan helpin siihen, ettei valtaa koko penkkiä! Nousee jo aika varhain vihertämään, mutta sen seurassa ehtii kyllä tulppaanit tai muut kevätsipulit kukkia. Jos laittaa suojakankaan tms. päälle runsaalla kädellä esim kuorikatetta, joissa on aika kivoja värivaihtoehtoja, ei rikkaruohot kovinkaan helposti pääse esiin. Ja tämä Viiruhelpi tekee niin tiheän kasvuston ettei sieltä kyllä rikkaruohot muutenkaan tule näkyviin. Ai niin…meillä mökillä kissojen suursuosikki…on se kai mukavampaa nättiä heinäpuskaa mutustella, kuin ihan vaan jotain tavallista! ;) Siis varsin kissaystävällinen tapaus! Tässä sinulle yksi vaihtoehto, toivotaan että saat lisää hyviä vinkkejä!
    T: Marja Mikkelistä

    • 2.8.2012 / 19:07

      tuo viiruhelpi kuulostaa (ja näytti, googletin!) kyllä sellaiselta, mistä varmasti pitäisin! mut hirvittää vähän jos se lähtee multa ihan käsistä :P. no täytyy miettiä! kivannäköinen kyllä ja varmasti ois täälläkin matikaisten suosiossa :)

  5. 2.8.2012 / 16:41

    Se vielä jäi sanomatta kasveista… Kuunlilja on upea kasvi ja siitähän on monenlaisia versioita, mutta oman kokemukseni mukaan menestyy parhaiten varjoisalla paikalla, ei siis aurinkoa ja paahdetta sille. Seppelvarpua kannattaa harkita myös, aivan superhelppo ja näyttävä sekin, täyttää hyvin isonkin tilan. Ja tietenkin ikisuosikki Alppiruusu…ne kukat, oijoi! Mutta myös enemmän varjoisan ja happaman maan kasvi. Googlettamalla löytyy hyviä kuvia näistä mainitsemistani.
    T: Marja Mikkelistä

    • 2.8.2012 / 19:09

      kuunliljaa ihastelen aina vanhempienikin pihalla, pidän eniten siitä yksivärisestä vihreästä! myös alppiruusuja äitiltä löytyy, aivan ihania nekin! tuo meidän istutusalue onkin suurimman osan päivästä varjossa, aamuaurinko siihen paistaa ja päivällä välillä auringon pilkahduksia sieltä täältä :)
      kiitti Marja hyvistä vinkeistä!

      • 2.8.2012 / 20:05

        No minä siis tosiaan upotin maahan 20 litran muoviämpärin, josta olin poistanut pohjan ja sitten istutin viiruhelpin ämpäriin…periaatteessa voit käyttää mitä tahansa maatumatonta, mutta suht korkealaitaista astiaa, ei se helpi siitä kovin helposti karkaa ja pinet karkulaiset voi aina nyppäistä pois. Meillä aina naureskellaan mökillä laatu -ja tyylitietoisille kattimatikaisille, joille ei ihan tavan saraheinä-mitlälie-puskat kelpaa… ;)

        • 2.8.2012 / 22:22

          joo tuota vaihtoehtoa täytyy tosissaan miettiä, niin kivalta kasvilta se näytti :).
          heh, kissat on niin laatutietoisia :D

  6. hellie
    2.8.2012 / 16:43

    Eka kuvan etualan kasvi näyttäis kovasti lamohietakirsikalta. Onnea pähkäilyyn :)

    • 2.8.2012 / 19:12

      kiitos sulle tiedosta, googlesta löytyikin lisää kuvia ;)

  7. Aila-Marja
    2.8.2012 / 17:08

    Ensimmäisen kuvasi etualalla oleva kasvi on lamohietakirsikka, kasvaa nopeasti melko runsaaksi, lamoava, vaakasuuntainen kasvu.

    • 2.8.2012 / 19:13

      kiitos sinullekin tiedosta, tuota kasvia täytyy johonkin harkita, niin kivalta näyttää :)

  8. Jenna
    2.8.2012 / 17:36

    Vanhempieni pihalla on käytetty useassa eri istutuspaikassa punaista kuorikatetta, se on upean näköistä! Ja pitää rikkaruohot melko hyvin pois, tokihan niitä aina tulee jonkin verran mutta ne on melko vaivaton nyppiä pois :)

    • 2.8.2012 / 19:15

      joo harmi ettei niistä pääse täysin kokonaan eroon :D. täytyypä selvittää missä kaikissa sävyissä tuota kuorikatetta on saatavilla, itse olen nähnyt vain ruskeaa ja punaista :))

      • SanMa
        2.8.2012 / 22:19

        Myös sellaista hiilenmustaa on olemassa, se on minusta tosi tyylikästä.

        • 2.8.2012 / 22:23

          jaa niinkö! täytyypä käydä kaupoilla katselemassa :))

  9. Rags
    2.8.2012 / 17:42

    Olen tosi huono puutarha-asioissa (ostelen kasveja/kukkia, joista pidan, en aina edes kohta muista niiden nimia…), mutta mulle tuli mieleen kuunlilja, tykkaa olla vahan varjossa, mutta pieni auringonpaistekaan ei haittaa. Sittenhan nuo kaikenlaiset havujutut, tuijat yms. on kauniita. Ja ikivihreita?

    Enta miten olisi pionit? Kukkii kylla valitettavan vahan aikaa, mutta niin kaunis. Ja sitten jos istutat tulppaaneja ja narsisseja, niin hyva idea on laittaa viereen kasvamaan jotain, jotka peittaa kukkimisen jalkeen ne varret/lehdet, ainakin narsissista sanotaan, etta niiden pitaisi antaa luonnollisesti lakastua. Ma vaan en kesta niita kuihtumaan alkavia lehtia, joten leikkaan ne pois, kun ei ole suojana mitaan, mika peittaisi ne. Pitaisi istuttaa jotain…

    Taalla on myynnissa varillisia kivia, onkohan siellakin? Meilla on jotain tummahkoa, jonka varia en nyt saa paahani, mutta tosi kiva. (Olipas tuosta paljon apua :-D)
    Kuorikatetta meilla on joskus ollut, mutta ainakin meilla se osoittautui vikatikiksi; taalla tuulee niin usein ja kovaa, etta ne on lopulta sitten nurmikolla ja muualla missa ei pitaisi, eika siella missa niiden olisi syyta olla… :-)

    Sun omat suunnitelmat kylla kuulosti jo niin hyvalta, etta varmaan tulee kauniit istutukset! :-)

    • 2.8.2012 / 19:19

      heippa kohtalotoverini! :D
      kuunliljaa itsekin ajattelin, sitä kokonaan vihreää versiota. joo mä päätinkin laittaa tulppaanit takapihalle yhden ison kiven viereen, ei sitten niin häiritse ne lakastuneet lehdet sun muut. pionit on kyllä niin niin kauniita, täytyy miettiä mihin voisin niitä laittaa.. ehkä takapihalle tulppujen kans jos ei muuta :). tuo tuulihomma muakin kuorikatteessa mietityttää…

  10. 2.8.2012 / 18:07

    Muutama ajatus:

    -Kivikate on kaunis, mutta jos vieressä on lehtipuita, on varmaa, että syksyllä irronneita lehtiä saa kiven seasta siivota, jos haluaa pitää kokonaisuuden siistinä. Lehdet sekoittuvat ehkä paremmin kuorikatteeseen, tosin kuorikate maatuu ja sitä joutuu lisäilemään silloin tällöin.

    -Juurimatto (RootBarrier) pitää juuririkkaruohot (eli ne maan sisältä tulevat) loitolla varmasti. Toki osa rikkaruohoista syntyy niistä, jotka tulevat päältäpäin, mutta näillä juuristo on paljon paljon heikompi ja siksi ne on paljon helpompi nyppästä pois. Tässä kohtaa juurimaton etu korostuu eli juurimatto on tiivis ja liukaspintainen, johon päälle tulleen rikkakasvin on vaikea työntää juuristonsa eli rikkis on heppoisasti matossa kiinni, kun taas suodatinkankaaseen esimerkiksi rikkakasvi pääsee kasvattamaan juuristonsa tiiviimmin ja on hankalammin irroitettavissa. Kitkettävän alueen koko ja oma kitkemisinto merkitsee nyt sitten siinä, kumpaa kannattaa käyttää, millään et pääse rikkaruohoista eroon.

    -Meillä on tosi iso istutusalue, jonka laitoin täyteen kääpiövuorimäntyjä. Ne on helppoja, viihtyvät melkein missä vain, eivät kaipaa suojausta keväällä ja ovat ikivihreitä. Niitä joutuu tosin kerran vuodessa leikkaamaan eli vähän on niissäkin työtä. Niitä voin silti suositella. Päädyin laittamaan lehtiä katteeksi ja kuorikatetta päälle ajatuksena, että katetta lisäilen sitten sen aikaa kun kasvavat kiinni toisiinsa ja estävät auringon valon rikkakasvistolta kokonaan. Juurimatto olisi ollut tässä kohtaa turha, koska se olisi kasvien myötä istutettu kokonaan täyteen eli jokainen reikä on kasvupaikka rikkaruoholle. Kannattaa siis miettiä juurimaton/suodatinkankaan valintaa tältäkin kannalta.

    -Kivialueiden alle päädyin laittamaan juurimattoa eli sinne en laita kasveja ollenkaan. (Tämä projekti on meillä vasta alulla.)

    -Tulppaani tosiaan on kaunis keväällä, mutta kuivuessaan aika ikävän näköinen ruskea pystyssä oleva ranka, jota ei saa leikata. Eli en laittaisi tulppaania vaan ehkä mielummin jättäisin vaikka mullalle ja istuttelisin täyteen kesäkukkia, jotka kukkisivat läpi kesän, joka kesä vähän erilaisia?
    Tai sitten valitsisin jonkun runsaasti kukkivan pensaan, jolla täyttäisin altaan. Itse valitsin koivuangervon meidän toiselle istutusalueelle, joita pistinkin sitten koko alueen täyteen ajatuksella, että muutaman vuoden päästä peittää maan vuorimännyn tavoin ja estää rikkaruohojen kasvua näin tehokkaasti.

    -Kasvivalinnassa kannattaa uskoa vyöhykkeisiin eli jos ei halua ottaa riskiä kasvin pärjäämisestä, niin istuta vain niitä, jotka pärjäävät teidän vyöhykkeellä. Varjoon varjoisat kasvit (alppiruusut, kuunliljat) ja aurinkoon sitten sinne soveltuvat kasvit. Huomioi myös se, että kevätauringolta pitää joitain kasveja suojata eli jonkun aikaa alussa ovat tuijat keväisin huput päällä.

    -Harkisisin varmasti myös jtn. riippa-kasvutavan omaavaa kasvia (riippaherne/riippalehtikuusi/sateenkaarijalava/rautatienomenapuu…)istutusaltaaseen talon viereen. Tässäkin taas vaihtoehtoja rajoittavat elinolosuhteet.

    -Kasveista löytyy hyvin tietoa suomalainen taimi sivustolta, mm. tuosta ensimmäisen kuvan lamohietakirsikasta. Koska en ole itsekään puutarhuri, olen siellä viettänyt aikaani. FinE- merkinnän omaavat kasvit ovat todella todella kestäviä eli jos haluaa varman menestyjän, kannattaa valita niitä lajikkeita.

    • 2.8.2012 / 20:26

      kiitti paljon Niina tästä hyödyllisestä infopaketista! :D
      sain paljon tärkeää tietoa ja ajateltavaa, mm. tuo juurimatto josta en muista edes kuulleeni! laitoitteko sitä siis talon sokkelin juureen?
      tulppaanit siirtyivätkin meidän takapihalle ison kiven juureen, sinne aion ne syyskuussa istuttaa ;). portaiden viereen jotain muuta, muakaan ei ajatus kuihtuneista tulpuista siinä juurikaan innosta :P.
      sun blogin ansiosta aloin miettimään vuorimäntyjä, joita meillä on väliaikaisistutettuina yhdessä kohtaa pihaa! kuinkahan tiheään niitä vois laittaa ja näyttääköhän hassulta, jos joukkoon sekoittaa muutakin..?

      • 2.8.2012 / 23:59

        Me laitetaan juurimatto juuri sokkelin juureen ja siihen sitten kivet päälle. Muutamalla sivulla tullaan ”levittämään” sokkelikivetystä jopa pariin metriin eli tehdään sellaisia laajoja kivialueita ja sinne alle myös tuo juurimatto. Reunat ja saumat on aina ongelmakohtia eli niihin tulee väkisinkin ajan kanssa rikkakasveja, juuri noitaikäviä juuririkkakasveja, mutta ne ajattelin myrkyttää (tappaa juuresta asti) eikä siis vain nypätä pois, koska silloin osa juuristosta jää ja siitä kasvaa ajan kanssa uusi. Toivon, että tämä suunnitelma toimii, kuten sanoin, en ole mikään ekspertti… Juurimatto myydään yl. Sellaisena pienenä palana, mutta soittokierros puutarhoihin paljasti, että rullatavaraakin on myynnissä ja hinta tippui kivasti määrän kasvaessa eli pienissä määrissä on esim. Suodatinkankaaseen verrattuna melko arvokasta.

        Meillä laitoin vuorimännyt n.1 m istutusvälillä, mutta ostin ne n.40-50 cm isoinakin eli jouduin kaivamaan melkoisen kuopan, että lähtisi varmasti kasvamaan (mitä vanhempi kasvi, sen isompi juuristo ja siis kuoppa) ja tuo oli järkevä väli. Istutusaltaaseen voi varmasti ottaa pienempänäkin ja istuttaa sitten hiukan tiheämmin. Näitä voi ymmärtääkseni leikkaamalla paljon hallita ja tietysti aina voi leikata enemmän halutusta kohta eli itse leikkasin reilusti korkeussuunnasta, että pysyisi oikein matalana ja sitten taas leveyssuunnasta vähemmän, että kasvaisi nopeammin yhteen ja peittäisi näin maan pian.

        Toki joukkoon sopii melkein mitä vain muutakin. Paljonhan niitä käytetään yhdistettynä muihinkin kasveihin! Itse laitoin esimerkiksi koivuangervojen joukkoon koristeomenapuut ajatuksella, että tulevaisuudessa koivuangervomerestä nousee pari korkeampaa elementtiä eli mielestäni voi vuorimäntyjen sekaan laittaa korkeampaakin kasvia tai sitten jtn muuta matalaa.

        Kaupungit käyttää usein kestäviä kasveja eli niiden istutuksia kannattaa aina katsella ”sillä silmällä”. Sieltä olen itsekin varastellut ideoita, koska kovin montaa kertaa en haluaisi olla istuttelemassa uudestaan :)

        Meillä on muuten välillä tosi koviakin tuulia ja ei ole ollut ongelmaa tuon katteen kanssa eli paikallaan on pysynyt hyvin. Valitsin haapakatetta itse, jonka pitäisi harmaantua ajan kanssa (alkuun on vähän turhan kellertävää omaan makuun). Musta olisi ollut unelma, mutta meidän tarpeella olisi tullut turhan kalliiksi (2xhinta) ottaen huomioon, että se ajan kanssa maatuu ja jossain vaiheessa pitää olla taas ostamassa lisää…

        • 3.8.2012 / 14:06

          kiitos taas näistäkin hyödyllisistä pointeista, näitä tarvitaan! :D
          ja juurimattoa laitamme mekin sokkelin viereen, se on meillä juurikin seuraavana to do -listalla :))

  11. SariW
    2.8.2012 / 20:00

    Myös kotkansiipi voisi olla kaunis kasvi istutusaltaaseen. Se tykkää juuri sellaisesta paikasta, johon ei porota koko päivää aurinko. Siinä on kauniit lehdet. On siis saniainen. Helppo on hoitaakin eli suosittelen.

    • 2.8.2012 / 20:23

      tuo olikin ulkonäöllisesti tuttu, en vain tiennyt nimeä :). kiitti vinkistä!

  12. 2.8.2012 / 20:46

    Meillä on myös pihalla pari istutusallasta. Toiseen on kasvit vielä hakusessa, mutta toiseen istutimme pallotuijan ja pari sinikatajaa. Tarkoituksena olisi leikkaamisella pitää niiden kasvu kurissa. Me laitoimme mullan päälle valkoisen suodatinkankaan ja päälle juuri valkoista koristekiveä, mutta ei mitään hohtavanvalkoista. Kävi vaan hassusti eli sitä kiveä mitä olimme ostaneet varastoon pari vuotta sitten ei saa enää mistään :(

    • 2.8.2012 / 22:21

      kuulostaa oikein hyvältä! mutta voi että tuollaiset on ärsyttäviä, kun joku tuote loppuu :/. koski se sitten kosmetiikkaa, maalikoodeja tai teidän tapauksessanne noita kiviä, ääh!

  13. Sari
    2.8.2012 / 23:26

    Hei.Unohda puksipuu.Vaikea,talvehtii huonosti ja kellastuu ja joudut leikkaamaan paljon.Ennemmin pieniä pallotuijia ym.Matalia mukavia kasveja myös ainavihreät maatapitkin kasvavat esim sinilaakakatajat.Niissä kiva pieni harmaansinervävä vihreän sävy.Yleensä puutarhuri suosittelee,että istutuksissa olisi eri korkeuksia,takana pidemmät ja mataloituu alemmas,sellaista kerroksellisuutta. Myös matalat pensasryhmät tiiviinä kauniita,esim kaunis vaalean punainen keijuangervo.
    Suosittelen altaaseesi mullan päälle sanomalehteä,joka maatuu lopulta multaan.Sen päälle kuoriketta.Upeita värikuorikkeita löytyy mm Kekkilältä tai Bauhausilta omia.Teille voisi sopia musta tai pähkinä.Voin sanoa, että rikkaruohoa tulee todella vähän ja ne helposti poistettavia sitten.
    Itselläni oli edellisessä talossa myös käytetty pihalla esim riippapajun ympärillä valkoisia kiviä, mutta inhottavat puhdistaa syksyllä, kun lehdet putoavat tai multa tai muu roska sotkee allasta.Harmaa oli parempi, mutta siinäkin lehtiputsausta…
    Istuta tulppaanit muiden istutusten joukkoon, koska lakastuessaan altaasi jää aika kurjan näköiseksi muuten.Kukka-altaassa kannattaa huomioida se, että siinä aina edellisten kukkien lopetettua kukkimisen,niin toiset alkaisivat…
    Mukavia istutushommia :)

    • 3.8.2012 / 14:12

      jep, puksipuu unohdettu! :D
      äitinikin sitä hiukan epäili… tai siis sen kestävyyttä meidän talvessa.
      miksi suosittelet sanomalehteä ja kuinka paksusti sitä ois hyvä laittaa? :)
      tulppaanit hylkäsin etupihalta, istutan ne takapihalle ison kiven juurelle niin ei niin pistä silmään kun kuihtuvat ;). nuo valkoiset kivetkin taidan hylätä ja ostaa harmaata, hyvä pointti niiden likaantuminen! normilehdet vielä hyväksyn, niitä on syksyisin joka paikassa… ajattelin et kauniita valkoisia koristekiviä voin laittaa ruukkuistutuksiin :)

      • Nimetön
        5.8.2012 / 13:31

        Hei,
        Sanomalehti on hyvä katekankaan alla siksi, että se estää hyvin valonpääsyn multaan, ja siten rikkakasvit eivät saa valoa kasvaakseen ym. Eli tavallaan kaksinkertainen varmistus sille, ettei tule rikkaruohoja. Itse laitoin esim Hesarin auki ja sieltä muutaman sivun aukeaman, ja se kestää erittäin hyvin siellä. Se on ekologinen, eli maatuu sinne pikkuhiljaa. Päästää kuitenkin veden läpi, ettei vesi jää seisomaan. Eli tällä tavoin teen itselleni helpommaksi pidemmäksi ajaksi sen,ettei tarvi rikkaruohoja nyppiä…
        Se helppo levittää kasvien ympärille ja päälle katekangas ja sitten vain heti pieniä määriä katetta päälle, niin tuuli ei heiluta kangasta ees taas. Näin itse ainakin koin sen helpoimmaksi tehdä.
        Ja jos joskus vaihdat istutuksia(esim joku kuolee jostain syystä) on helppo kaivaa vanha pois, ja nostaa vain saumakohdasta katekangasta sivuun ja sen alta nousee näppär

      • Nimetön
        5.8.2012 / 13:38

        Hei,

        Jos tulee vastaus kaksi eri kertaa, niin koneeni temppuili..
        Sanomalehti estää valonpääsyn multaan ja siten rikkaruohojen kasvun, mutta samalla on ekologinen vaihtoehto, koska maatuu sinne ajan myötä. Katekangas toki estää myös, mutta tämä antaa vielä pidemmän ajan varmistuksen sille. Eli sinulle ajanmyötä helpompi, kun rikkaruohot eivät kasva. Hesarin aukeamia olen itse laitellut, eli ehkä n 6 sivua päällekkäin koko alueelle. Eli ensin istutat kasvit, levität sanomalehteä pikkuhiljaa päälle, paitsi sellainen pieni aukko istutuskohtaan. Sitten katekangasta ja päälle kate. Helppoa, halpaa ja toimivaa. Vesi menee sanomalehden läpi, joten maa ei homehdu eikä mitään, ja ajan mittaan sanomalehti maatuu maahan.
        Valkokartikuusi on kyllä mielestäni erittäin hyvä voimakkaan vihreän värinen. Ei lainkaan vaalean vihreä.

        • 5.8.2012 / 16:18

          kiitos tosi paljon että näit vaivaa ja vastasit näin kattavasti! tuo vaihtoehto kuulostaa hyvältä, toimivalta ja järkevältä :).
          en tiedä sitten mikä valkokartiokuusi se oli minkä puutarhalla näin, oli tosiaan kovin hailun värinen ja minä kun olin kans siinä uskossa, että ne on kovin kauniin vihreitä :)). täytyy kysyä heiltä ja ehkä sitten ostaa ne jostain muualta, jos niihin päädyn!

  14. Sari
    2.8.2012 / 23:29

    Ps.ja jos haluat kartiomaisen puun, joka kasvaa hitaasti niin Istuta valkokartiokuusi!
    Kaunis talvellakin, jos haluat laittaa pieniä valoja siihen, ja sopii hyvin vähän varjoisaan paikkaan.Sen kanssa sitten samaan altaaseen matalia havukasveja kaveriksi niin on tosi kaunis.

    • 3.8.2012 / 14:07

      joo niitä katselin puutarhamyymälässä jo sillä silmällä :). mietin niiden kohdalla vain että ovatko keskikesällä vihreämpiä kuin nyt, sillä näyttivät melko hailun vihreiltä, hieman jopa harmahtavilta…

  15. Nimetön
    3.8.2012 / 10:08

    Joku riippapajukin voisi olla kiva niiden ikivihreiden rinnalla ja siinä matalammassa osiossa (jos siis olit sellaista ajatellut) mehikasvit voisivat olla ihan kivoja myös valkoisen koristekivan seassa

    • 3.8.2012 / 14:12

      kiitos ideoista! mehikasveja puutarhalla jo ihastelinkin :))

  16. NN
    3.8.2012 / 10:14

    Japaninjaloangervoista saisit istutusaltaaseen väriä, kaunis pinkki tai upean valkoisena. Talvenkestoltaan kestävä, puolivarjon elävä. Valkoinen särkynyt sydän, puolivarjon elävä. Valkoinen jättilaukka, tosin se vaatii aurinkoisen paikan (ehkä muualta piha-alueelta?)

    • 3.8.2012 / 15:07

      ihania ehdotuksia, täytyy illemmalla tutustua tarkemmin. kiitos avustasi :))

  17. Merja
    3.8.2012 / 11:28

    vuorimäntyä voi toki leikata ihan oksiakin mutta jotta sen saa pidettyä pienenä ja ”pallomaisena” eli nättinä niin ennen juhannusta vuosikasvuista typistetään minimissään puolet.. eli kasvi kasvaa vain sen verran vuodessa kuin vuosikasvua jättää..

    valkoiset/vaaleat kivet ovat kauniita mutta ilmassa on kaikkea epäpuhtauksia ja sateen mukanakin tulee niin ne pinttyvät ei niin näteiksi aikojen kuluessa jolloin ne täytyy joko pestä (kerätä pois ja pestä) tai vaihtaa.. kateaines ei tuulessa pölise jos sitä on tarpeeksi paljon eli reilut 5cm ja silloin siitä on vasta hyötyäkin eli pitää rikkaruohot poissa.

    Nyt on tullut myös uutuus eli huumaavasti suklaata/kaakaolta tuoksuva kuorikate joka on tehty kaakaon valmistuksen ylijäämätuotteista eli kuorista, ihanan ruskea ja tosiaan, mahtava tuoksu :-)

    • 3.8.2012 / 15:09

      kiitos vuorimäntytiedoista!
      ja aivan totta, alan kallistua siihen et altaaseen harmaata kiveä ja ehkä ruukkuihin sitten tuota valkoista koristekiveä :). pysyvät ruukuissa puhtaampina ja määrätkin niin pieniä.
      ohoh, tuo kaakaon tuoksuinen kate oli mulle ihan uusi tieto :D. kiitos Merja viestistäsi!

  18. SanMa
    4.8.2012 / 12:36

    Tämä oli hyödyllinen postaus, koska meilläkin istutusaltaat mietinnässä. Minulla on kuunliljoja ja istutin niiden joukkoon tulppaaneja, kuten itsekin olit ajatellut. Kuunliljat nousevat niin myöhään maasta, ja ilman tulppaaneja penkki olisi ihan tyhjä pitkään. Minulla kuunliljat ovat vielä aika pieniä, mutta kunnes ne kasvaa, tulppaanien varret voi kukinnan jälkeen taivutella liljojen joukkoon piiloon. Varjoisalla paikalla tulppaanit pysyivät todella pitkään nätin näköisinä :)

    Kommenteissa onkin tullut paljon hyviä vinkkejä teidän istutusaltaisiin. Alppiruusu sopisi teille tosi hyvin havujen joukkoon.

    • 4.8.2012 / 19:46

      kiva että koit hyödylliseksi! ja munkin mielestä tulppaanien joukkoon sopii mainiosti kuunlilja :). alppiruusu on kieltämättä tosi hyvä vaihtoehto!

  19. Minna
    6.8.2012 / 23:56

    Voi vitsit kun osasit postata just oikeeseen aikaan oikeesta jutusta! Meillä kans etupihan istutukset mietinnässä! Suurehko istutusalue tulossa ja mietinnässä, rajataanko tätä luonnonkivillä vai tehtäisiinkö istutusallas! Minkä hintaista tuo citymuurikivi oli? Näyttääpi nimittäin oikein hyvältä :) Ja ihanaa oli saada vinkkejä lukijoiltasi myös itselle, kiitokset siis kommentoineille :)

    • 7.8.2012 / 09:18

      mahtavaa! se olikin yksi lisäsyy kirjoittaa tästä aiheesta et muutkin mahdollisesti sais vinkkejä :)). tuo muurikivi oli muistaakseni vähän reilu 4 €/kpl.

      • Elviira
        6.9.2012 / 13:14

        Muistatko mistä sai tuohon hintaan ostettua ko. muurikiveä? Hinta ei mielestäni kuulosta kovin pahalta. Taitaa meillekin valikoitua tuo kyseinen muurikivi pihan istutusaltaisiin.

        • 6.9.2012 / 13:34

          ostettiin Kodin Terrasta, kyseltiin tarjouksia parista paikasta ja Terra lopulta antoi parhaimman tarjouksen :)

          • Elviira
            10.9.2012 / 20:19

            Kiitos tiedosta. Laitathan sitten postauksen altaasta kun olette saaneet sen valmiiksi :) istutuksien kanssa tai ilman.. :)

            • 10.9.2012 / 20:20

              juu varmasti laitan jonkinmoista kuvaa sitten tulemaan :). altaat on valmiit, mutta istutukset vielä puuttuu.

  20. Mervi
    7.8.2012 / 01:20

    Hei!
    Mulla on harmaata tietyn koon ”sepeliä” kaupungilta. Kannattaa soittaa ja kysyä hintaa. Tulee varmasti edullisemmaksi kuin kaupasta ostettuna. Jos siis päädyt harmaaseen kiveen. Alla valkoista suodatinkangasta. Toimii hyvin ikivihreitten kanssa. Meillä valkokartiokuusia, timanttituijia ja pallotuijia. Valkoinen tosiaan kellastuu vuosien saatossa. Valkokartiokuusissa on näköjään eroja. Meillä eri vuonna ostettu 2+2 ja eka erä on juuri tuollaista harmahtavaa, mutta toiset hienon vihreitä ja kasvavatkin paremmin. Itse tykkään pitää julkisivulla ns. yksinkertaista, modernia ilmettä, kuten kotimmekin on. Ruukku-istutuksilla voi sitten revitellä, jos haluaa. Sivustalla ja takana hyötypuutarhaa ym. Toki on säväyttävää suoraviivaisiinkin istutuksiin laittaa jotain yllätystä.
    Itse tykkään, että istutukset osaltaan kertovat omasta tyylistä :)
    Toivottavasti herätti jotain ajatuksia. Mielekkäitä ja inspiroivia hetkiä puutarhan parissa!

    • 7.8.2012 / 09:21

      juu kyllä harmaa kivi on suunnitteilla tuohon toiseen altaaseen, johon tulee pylväsvalaisimet :). hyvä tietää tuosta valkokartiokuusesta! tosi hyviä pointteja kirjasit muutenkin, näistä oli hyötyä ja sain ajateltavaa, kiitos paljon Mervi!

    • 14.8.2012 / 14:17

      hei kiitos hyvästä vinkistä, tuollahan voikin tovi vierähtää :)

  21. Susa
    1.9.2016 / 22:00

    Kivikatteet ovat kivan näköisiä, mutta niitä ei meille enää tule. Toimivat jotenkin vielä havujen kanssa mutta kuten tuossa joku muukin kommentoi, lehtipuut ja pensaat ja koristekivet = työläs yhdistelmä. Kun lehdet tippuvat on kivikon kanssa hirveä haravoiminen ja nyppiminen että pysyy siistinä :-/

    Kuunliljoista löytyy kirjavalehtisiä lajikkeita, jotka tykkäävät aurinkoisemmista paikoista – tulppaanit ym voi istuttaa niiden kanssa vierekkäin jolloin kuunliljojen lehdet peittävät lakastuneet tulppaanit. Tosin kuunliljat kaipaavat silti aika kostean maan ei siis kuivaan paahteiseen paikkaan.

    Pionit voisivat olla myös altaisiin hyvä vaihtoehto. Värejä paljon, kukinta aika lyhyt mutta upea ja muuten kauniin vihreä pensas.

    Meille ajattelin jättää katteet ja katekivet laittamatta ja sen sijaan valita maanpeiteperennoja – lamohietakirsikkaa, maahumalaa tai pikkutalviota.

    Tuo citymuurikivi on kyllä kiva se on meillä harkinnassa

    • 2.9.2016 / 19:45

      Meillä on etupihalla kivikkoalueita ja vaikka niihin lehtiä tippuukin niin en välitä. En ole koskaan niitä pois nyppinyt ja sinne vain ovat hävinneet, vaikka niitä joka vuosi siellä jonkin verran uusia onkin :D.
      Meillä olisikin takapihan kanssa miettimistä, että mitä sen kanssa vielä tekisi…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.