Lomapäivän kohokohta

Facebookin puolelta tämän varmaan jo näittekin, mutta jaetaan se vielä tänne blogiinkin ja useamman kuvan kera! Että mikä on lomapäivän kohokohta, jota miettien jaksaa painaa hommia koko päivän… Kuten eilen ja tänäänkin :).

Rentoutuminen saunaterassilla (ilta-auringossa)! Paljun lämpenemistä odotellen, napostellen, nautiskellen ja kirjaa lukien. Aloitin jokin aika sitten lukemaan tuollaista Nora Robertsin trilogiaa, ihanan kevyttä kesälukemista. Hävettää ihan myöntääkin, että edellisestä kirjan lukemisestani on aikaa useampi vuosi. Ennen talosuunnitelmia luin kirjoja vielä ahkerastikin, mutta sitten jossain vaiheessa se vain kaikkien kiireiden myötä jäi. Silloin kun kuvioihin tuli talon suunnitteleminen, tuli luettua paljon blogeja ja lehtiä, haettua sitä kautta inspiraatiota; tällaiselle lukemiselle ei valitettavasti enää aikaa jäänyt. Tälle kesälle otin kuitenkin tavoitteeksi aloittaa jokin kirja (ehkä jopa lukea kirja kesän aikana loppuun mutta sitä en taida ehtiä…) ja tämä kiva kirjasarja on oikein omiaan siihen!

Pidän kovasti mm. Nora Robertsin, Sidney Sheldonin ja Sandra Brownin kirjoista. Sheldonin kirjat olen lähes kaikki jo lukenut, ne on kyllä kirjoja mun makuun! Mielenkiintoisia tarinoita, jännittäviä ja erittäin koukuttavia! Sellaisia, että kirja on pakko ahmaista loppuun parissa päivässä :).

Oli mulla kaverikin, joka tuli muka mukaan fiilistelemään… 

… vaikka tosiasiassa hamuilikin leipäjuustoa! Tarkka nenu!

Miestä odoteltiin moottoripyöräilemästä…

Ja hetken kuluttua tuttu ääni jo kuuluikin. Aika hyvään aikaan napattu kuva vai mitä ;D. Aina ei voi onnistua!

Mutta nyt taas hommiin, että voi illalla hyvällä omallatunnolla rentoilla!
Kuulin myös juttua, että tänään käydään kesän ensimmäisen kerran vohvelikahvilassa :P

Tämän kesän yksi parhaista ja olennaisimmista tuoksuista on kyllä ollut lämpenevän paljun tuoksu!

Comments

  1. 21.8.2012 / 11:34

    Sindey Sheldonit on minunkin suosikkeja, harmi että kirjailija ei enää elä. Mulla kirjojen luku jäi kun lapset syntyi, tulee se oma aika käytettyä nykyään kaikkeen muuhun :)

    • 21.8.2012 / 14:53

      niinpä, toista hänenkaltaistaan kirjailijaa en ole löytänyt!

  2. Marian
    21.8.2012 / 14:37

    Hei, miä luen ihan tota samaa trilogiaa :D Itseasiassa jo toista kertaa kun sen vuosi sitten kesällä luin ekan kerran. Todella hyvää aivot narikkaan hömppää!!

    • 21.8.2012 / 14:53

      niin on, ihanan kevyttä lukemista :)). mä luen vasta tuota trilogian ensimmäistä osaa!

  3. 21.8.2012 / 15:01

    Hihi, kisu on kyllä utelias. Olen ihastuksissani ja kissakuumeissani seurannut hymyillen teidän kissojen seikkailuita! :) Tulee mieleen meidän taannoiset herkkusuut, jotka joskus söi juustotkin leivän päältä kun silmä vältti. Yllätinpä erään yli-innokkaan jopa litkimästä pöydälle sekunnin murto-osaksi jätettyä jogurttia. :D

    • 21.8.2012 / 21:21

      siis todella! ja ovela :D. hän näki ku muutkin kävi sieltä nappailemassa herkkuja ja teki vain saman perässä ;).
      kuulostaapa tosi tutulta tuo ruuan varastelu, hehe! jogurtti maistuu täälläkin ja mun maitolasistakin on kerran jos toisenkin ohimennen nuolaistu… luulen et siks en ikinä sairastelekaan; on niin hyvä vastustuskyky näiden neitien ansiosta ;D

  4. 21.8.2012 / 15:03

    Siulla näkyy olevan samanlainen kirjamaku kuin miulla :)
    Siispä vinkki hyvästä kirjailijasta: Mary Higgins Clark on huippuhyvä kirjailija ja tekee tosi jännittäviä kirjoja. Mie olen ostanut antikvariaatista monta hänen kirjaansa ja kaikki on olleet hyviä.

    • 21.8.2012 / 21:22

      kiitos vinkistä, täytyypä laittaa ylös ja tiirailla kirjastossa kun saan tämän trilogian loppuun :))

  5. Kirppunen
    21.8.2012 / 16:26

    Vohvelikahvilan mansikkahillo-vuohenjuusto-kermavaahto <3

    • 21.8.2012 / 21:23

      hih, mulle tuo on ehkä liian erikoinen :P. herkuttelin jäätelövohvelin eli vohveli jädellä, kermavaahdolla ja mansikkakastikkeella :)

  6. Kaisa
    21.8.2012 / 22:10

    Hei! Ihana tuo tarjoiluastia-systeemi, mistä olet ostanut?

    • 21.8.2012 / 23:21

      moi Kaisa! olen saanut sen vuosia sitten lahjaksi, joten en valitettavasti tiedä :/

  7. Kritzu
    22.8.2012 / 11:07

    Heipsis :) Ihana tuo teidän saunaterassi!
    Omassa talossa olisi sellaisen rakentaminen edessä ja siksi tiedustelisinkin, kuinka monta neliötä teidän terassinne on? ..mietin, että mahtuisiko meidän pihaan tuon tyyppinen.. Kiitos jo etukäteen!

    • 22.8.2012 / 17:00

      kiitoksia :))
      4,5m x 3,6m sanoi mies ulkomuistista tarkat mitat :P

  8. Sanna Laulaja
    22.8.2012 / 13:34

    Hei, ihania kuvia! Mistä tuo pikkuinen pöytä on ostettu? Olen samantyylistä etsiskellt pitkin kesää.

    • 22.8.2012 / 16:48

      kiitti Sanna! pöytä on Ikeasta (29,90 €). niitä on myös valkoisina, tosin se valkoinen on enemmän luonnonvalkoinen kuin vitivalkoinen :). valkoisena meillä on tuo pääterassilla.

  9. Lilli
    22.8.2012 / 14:57

    Mistäs toi harmaa torkkupeite on? Sopis nimittäin aivan täydellisesti mun uudelle sohvalle.. :)

    • 22.8.2012 / 16:49

      voi se on parin vuoden takainen hankinta H&M:lta, sen jälkeen en ole niitä valikoimissa nähnyt. harmi, olisin ostanut toisenkin, niin kiva tuo on :)

  10. U
    22.8.2012 / 18:50

    Näyttääpä mukavalta tuo sun kirjanlukupaikkasi herkuista puhumattakaan!
    Itse olen myös lukenut koko Sidney Sheldonin tuotannon ja sen jälkeen mikään kirjasarja ei oikein iskenyt kunnes löysin Jo Nesbön kirjat! Suosittelen lämpimästi ellet ole vielä lukenut!

    • 22.8.2012 / 18:54

      mahtavaa, kiitos vinkistä U! tämän tiedon jaan äidillenikin (jos hän ei sitä täältä huomaa), hänelläkin on niin sama kirjamaku :)

  11. 23.8.2012 / 15:18

    Houkutteleva paikka. Mielellään istuisin noin iltaa. Kivat kuvat täällä sun blogissa yleensäkin :)

    • 23.8.2012 / 17:38

      voi kiitos Johanna, ihana kuulla että tykkäät! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.