Kiva (ja ei enää niin kiva) raitatapetti

 Törmäsin Alvhemin sivuilla tähän kivaan raitatapettiin, josta muistin heti ne kymmenet tapettietsiskelyreissut raksavuodelta… Tällaista tapettia harkitsin nimittäin yhtenä vaihtoehtona johonkin kotimme makuuhuoneista. Silloin tuntui ihan hirmuisen tylsältä ja kalsealta vaihtoehto, jossa kaikki kotimme seinät olisivat valkoiset. Enää ei tunnu siltä ;)

Kauniin sängynpäätyseinän sillä saa aikaan! Voi tosin olla, että itse kyllästyisin tuohon melkoisen pian. Sen vuoksi valkoiseksi maalattu seinä on kovin tuttu ja turvallinen valinta.


Meillähän on aulassa yksi pitkä seinä tapetoitu pystyraitatapetilla. No nyt näin reilun kahden vuoden asumisen jälkeen täytyy todeta, että seinäpinta tullaan uusimaan (mielellään ennen ensi kesää). Tapetin sävy on liian romanttinen mun makuun ja samaa mieltä on myös meidän kissakaksikko: aika kivoja suikaleita siitä on saanut kynsillä irti :P. Yhden makuuhuoneen ovenpieli on nimittäin sellainen, jota täytyy usein ohimennessään raapaista ja erityisesti silloin, kun halutaan ulos… Se raapiminen jotenkin tehostaa sitä ulos naukumista ;D. Joten ehkä tuokin seinä saa pintaansa maalikerroksen, sävyinä joko valkoinen tai vaaleanharmaa. Jokin tosi tumma harmaakin houkuttelisi (tai munakoison sävy), mutta aulasta tulisi silloin varmasti liian pimeä. No mutta, katsotaan mitä saadaan aikaiseksi!


Onko muilla lähivuosina rakentaneilla mennyt jokin raksavuoden aikana tehty valinta uusiksi?

Kuvat lainattu Alvhem/Fredrik Karlsson.

Comments

  1. Piia
    25.10.2012 / 11:49

    Kiitos tästä postauksesta! Tuo tapetti tulee ehdottomasti mun makkarin seinään, nimenomaan siis vain yhdelle seinälle ns. tehosteena. Jei! :)

    • 25.10.2012 / 12:07

      ole hyvä :) tulipa tosi hyvä mieli tästä sun kommentista!

  2. 25.10.2012 / 12:12

    Ihanaa, kun löytyy kohtalotovereita. Se jännä, miten mielipiteet sisustuksessa (ja joskus muussakin :D) voi vaihtua niin nopeaan. Itse ajattelin raksa-aikana, että kyllä mä osaan tehdä sellaisia päätöksiä, jotka ei kaduta ja voi pojat, miten niitä muutettavia kohteita vaan alkaakin löytyä. :)

    • 25.10.2012 / 12:24

      onhan se täysin ymmärrettävää, ihmisiä vain olemme! :)
      onneks tuollainen asia kuin tapetin vaihto on melko iisi homma, meinaan jos vertaa vaikka siihen et haluis lattian vaihtoon, sit ei enää naurattais! tai jos kylppärin laatat tympis… silloin mä uskon et me myytäis tää ja tehtäis uus ;D

  3. SanMa
    25.10.2012 / 12:20

    Meilläkin tulee kohta 2vuotta asumista täyteen ja eteisen muutosta olen jo harkinnut (hyvä, että teilläkin kaavaillaan jonkun asian muuttamista, luulin, että kaksi vuotta on liian lyhyt aika muutokselle ;) ) Meillä on eteisessä maalattavaa tapettia ja maalin sävy on liian tumma siihen tilaan, se olikin valittu tosi hätäpäissään ja ei niin harkitusti kuin muualla..Rakennusaikana piti monta asiaa päättää aika nopeasti, joten selväähän on, että aina jokin asia rupeaa myöhemmin harmittamaan. Mutta toisaalta maalaaminen ja tapetointi ovat pieniä ja edullisia muutoksia, toinen asia olisi, jos vaikkapa laattavalinnat kyllästyttäisivät jo näin pian.

    Ps. miten en saa päähäni sitä teidän aulan tapettia, onko siitä kuvia vanhoissa postauksissa?

    • 25.10.2012 / 12:40

      :D mä oon miehenkin jo puhunu tähän hommaan, no problem! se kävi aika helposti itse asiassa…
      juu siinä raksa-aikana oli koko ajan semmoset 87 rautaa tulessa, et tää on täysin inhimillistä!
      tästä postauksesta näet aulan/eteisen tapettia:
      http://allyouneediswhite.bellablogit.fi/2012/04/11/eteinen/

      • Annamh
        3.1.2013 / 09:50

        Haluaisitkos paljastaa mikä ja mistä tuo teidän ihana eteisen tapetti on ostettu? Ja jos teillä on vaakaraitaa makuuhuoneessa niin miten sen teit? oliko ihan vaakaraitaista tapettia vai tapetoito pystyraitaista vaakaan? Ihania kuvia sulla täälä!

        • 3.1.2013 / 12:09

          tuo eteisen raitatapetti on jostain K-Raudan tapettikirjasta, muuta en valitettavasti muista. ja juu, meidän tietokonehuoneessa on mustavalkoraitainen tapetti. se oli pystyraitaa, mutta tapetoimme sen vaakaan :)

  4. 25.10.2012 / 12:37

    On menossa uusiksi. Pari-kolme vuotta sitten rempattiin koti ja nyt on menossa makuuhuone uusiksi, kun saisi täysin päätettyä että mitä materiaaleja tullaan käyttämään. Mutta tummanharmaa lattia vaihtuu vaaleaan, ennen ihastuttanut ja nyt vihastuttanut mustavalkoinen itämaistyylinen tapetti menee ainakin vaihtoon :)) Hommaa riittää taas, mutta pakko ;D

    http://bellevieblogi.blogspot.fi/

    • 25.10.2012 / 12:42

      onpa mukava kuulla näitä teidän tarinoita! :D se on hyvä et hommat ei lopu kesken!
      en mä ehkä vielä tuota tapettia vaihtais, mut ku tosiaan noi kissojen jäljet niin… ;)

  5. Hemmi
    25.10.2012 / 12:46

    Mä tein rakennusaikana niin, että maalautettin silloin vain pari korkeaa seinää, jota ei omin voimin olisi ylettänyt maalata. Muuten jätettiin kaikki pinnat valkoisiksi, sitten noin puolentoista vuoden asumisen jälkeen alkoi hahmottumaan miten valo tulee huoneisiin, miten ne sisustetaan ja mitkä ovat huoneiden lopulliset käyttötarkoitukset ja sitten tapetoitiin ja maalattiin.

    • 25.10.2012 / 12:56

      tosi fiksua! mulla nyt vaan jostain syystä alkaa tapettipinnat tökkimään… tai lähinnä nyt tuo aula, kun taas yhden makkarin mustavalkoraitatapetista tykkään ihan hulluna! :)

  6. Hennis
    25.10.2012 / 13:56

    Me on asuttu ihan just kaks vuotta ja taitaa olla kovaa vauhtia menossa vaihtoon koko talo! :P
    Jos nyt jostain syystä EI menekään, niin makkarin tapetti vois vaihtua. Siellä on sellainen himmeästi hohtava, hyvin hillitty kuvioinniltaan, mutta ehkä himpun liian romanttinen tapetti mun makuun. Toisaalta sitten makuuhuone on ainoa, jossa on muutenkin vähän murretumpia sävyjä kuin muualla ja niinkuin tuon tapetin valitessanikin ajattelin, niin voi siellä olla vähän romanttisempi tyyli kuin muussa talossa. Ja kun tälleen pikkulapsiperheessä siellä ei sitten muuta romanttista tapahdukaan, niin olkoon sitten sellainen tunnelma. ;-D

    • 25.10.2012 / 21:49

      :D repesin! hyvin ajateltu ;D

  7. 25.10.2012 / 16:20

    Helmikuussa seinille valittu valkoisen sävy on ärsyttänyt siitä lähtien. En vain tiedä, onko ihan ok ja korrektia maalata koko kämpän kaikki seinät uudelleen vain sen takia, että kaipaisin aavistuksen kylmempää valkeaa? :D

    • 25.10.2012 / 21:50

      heh, siinäpäs pulma. mut mikäs siinä kuule jos ärsyttää! tela käteen ja tuumasta toimeen :)

  8. Minna A.
    25.10.2012 / 18:24

    Kyllä, mielen muuttaminen on täysin inhimillistä :) Lyhyessäkin ajassa.. näin ainakin uskottelen itselleni :)
    Meilläkään ei nimittäin ilman muutoksia olla päästy, onneks ne on ollu aika pieniä kuitenkin.. Meillä jo raksa-aikana maalattiin parikin seinää uudelleen, kun minä en ollutkaan tyytyväinen! Ja muuton jälkeen on pojan huoneen tehosteseinä laitettu uusiks :) Kodinhoitohuoneeseenkin kaavailen jotain pientä, ja vessaankin.. Hmm.. onkohan tässä jo liikaa :) Ja mehän siis muutettiin viime uutenavuotena!!

    • 25.10.2012 / 21:53

      ihan totta se on! voi mullakin vaikka mitä ideaa koskien ensinnäkin tuota aulaa/eteistä, sit jokaista makkaria (no niissä lähinnä kalustejärkkäilyä, ei muuta), keittiötä, vessoja, ehkä vähän olkkariinkin jotain suunnitelmissa ;D. nää ei nyt sentään oo mitään muutosjuttuja (tai ehkä pieni osa on :P), lähinnä lisäsisustamista…

  9. Jemina
    25.10.2012 / 21:18

    Heh! Just tuota samaa tapettia meillä on odottamassa.=D Laitetaan veskiin yhdelle seinälle. ;) Ostin kaverilta jämärullan.

    Mutta helposti kyllästyn minäkin noihin omiin sisustusvalintoihin. Ehdittiin asua 2 vuotta edellisessä kodissa ja kyllä helpotti kun pääsi eroon esim. mustista kiiltävistä keittiönkaapeista.=D Ehkä maailman epäkäytännöllisimmät.

    • 25.10.2012 / 21:55

      tulee varmasti kiva!
      uuh, mustat kiiltävät kaapit voi olla vähän työläät ;). minä ihastelen niitä usein, mut tyydyn tekemään sitä muiden kodeissa :). tosin äkkiähän ne kalusteovet vaihtais, heh!

  10. Niina ja 4kisua
    26.10.2012 / 09:41

    Vanhempieni talossa on kisut (2kpl) laittaneet tapetteja ihan kiitettävästi uusiksi :/ Mutta isäni on sillainen sisustus intoilija (jota ei kukaan kyllä usko) että saa sitten taas hankkia uusia tapetti kuoseja ;D (+verhoja+mattoja+pussilakanoita ;D) Ystäväni järkyttyi kun muutin että kuinka paljon mulla on liinavaatteita (saannut suurimman osan vanhemmiltani) Ystävällä ei kuulemma ole edes hänellä, siskollaan ja vanhemmillaan yhteensä niin paljoa ;D Uskoiskohan hihihihihih

    • 26.10.2012 / 10:52

      heheh, joskus noinkin päin! :D

  11. Linda
    7.2.2015 / 18:27

    hei! mistä ihmeestä sais tuota kyseistä tapettia oon yrittäny sitä joka paikasta löytää =)

    • 8.2.2015 / 12:27

      Tuota kuvissa näkyvää raitatapettia? Valitettavasti en ole kyseiseen tapettiin törmännyt :/. Toivottavasti joku tapettimyyjä osaisi vastata, jos menet kuvan kanssa kysymään!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.