Takan kolmas joululook

 

Käsi ylös kuka on seurannut blogiani niinkin kauan, että muistaa kotimme takan jouluisen lookin vuodelta 2010? Hui kun tuntuu että siitä on pitkä aika, mutta eihän siitä ole kuin kaksi vuotta! Takan jouluasu -postauksestani voitte käydä kurkkaamassa vuoden 2010 lookia ja Takkaa ja joulua -postauksestani viime vuoden takkakuvia. Tänä vuonna käytössä on sama Anttilasta pari vuotta sitten ostamani kristallivalosarja, mutta taas hieman eri tavalla aseteltuna. Valosarjasta tulee ihanaa tunnelmaa ja hämyistä yleisvalaistusta, takka korostuu mukavasti hämärässä illassa.

Takkapuiden päällä roikkuvat valot saavat virtaa takan päällä sijaitsevasta pistorasiasta, joka on tullut mainittua mm. vuoden takaisessa Sähkösuunnittelua-postauksessani.
Valkoiset lyhdyt on AmandaB-Collectionin, muutaman vuoden takainen hankinta. Eikä tarvitse säikähtää, että sijaitsevat tuolla tavoin varomattomasti taljan päällä, sillä lämpökynttilän suojana on lasi melko korkealle (sitä ei välttämättä kuvista erota). Ja muutenkaan meillä ei koskaan kynttilät pala yksinään missään huoneessa.

Tämän tonttuherrasen mainitsinkin alkuviikosta, jolloin sen ostin. Ihan huippusöpö! Hatun sisällä on rautalanka, joten piippalakkia voi vääntää aina sen mukaan, millainen mieliala tontulla on ;).

Sellainen kokonaisuus tänä vuonna! Nyt alan valmistautumaan Isänpäivän viettoon. Mukavaa sellaista kaikille!


Comments

  1. 11.11.2012 / 17:04

    Kotoisalta näyttää! Olisin niin halunnut takan, johon saa puut esille sen viereen, mutta köriläälle varattu tila ei antanut myöten. Tällä hetkellä puut keikkuvat betonin värisesäs kukkaruukunsuojassa. :D Ei, ei ole välttämättä lopullinen ratkaisu. Kiva idea valaista halot. :)

    • 11.11.2012 / 18:45

      kiva kuulla! tuo on ihanan tunnelmallinen näin pimeällä :)

  2. jAsmiN
    11.11.2012 / 17:41

    Noi valkoset lyhdyt on tosi kivat ja sopii tuohon kohtaan taljan päälle! Samoin valot ja tonttukin kivat :) Joskus vuosia sitten sain samantapaisen, mutta sillä on tooosi paljon partaa :D

    Kävin myös lukemassa ton sähkösuunnitelma postauksen. Itellä kun pistokkeita aika huonoissa paikoissa tai sitten niitä on liian vähän, pitää ostella jatkojohtoja enkä pidä niistä! Ne tietävät aina yhden johdon lisää :D

    • 11.11.2012 / 18:47

      joo se hyvä puoli kyllä on tässä talon rakentamisessa et niitä pistorasioita yms. saa laittaa niin paljon kuin haluaa ja minne haluaa, ei tarvitse sitten niitä jatkojohtoja, jotka oli vuokra-asunnossa vielä melko ahkerassa käytössä :)

  3. EK
    11.11.2012 / 19:10

    Huomasin, että itse asiassa en ole koskaan varsinaisesti katsonut, miltä takkasi luukku näyttää (ellei siinä ole ollut kuvassa tulia), sillä tuo puunsäilytysrakonen vie kaiken huomion. Se on tosi nätti yksityiskohta tuossa valkoisessa takassa! Tonttu on kiva asukki myös :)

    • 12.11.2012 / 11:37

      se kyllä vie minunkin huomion, ainakin silloin kun takassa ei ole tuli :). kiitos sulle kivasta kommentista!

  4. 11.11.2012 / 21:01

    Hei! Ihana tonttu-ukko :) Löysin juuri blogisi ja siitä löytyy moneksi päiväksi ihasteltavaa :)

    • 12.11.2012 / 11:37

      voi kiitos ja tervetuloa, ihanan viestin jätit! tulenpas vastavierailulle heti kun ehdin :))

  5. Sara
    12.11.2012 / 11:31

    Onpa teillä upea takka! Jos olisin nähnyt tuon kuvan oman talon takkaa suunnitellessa, olisin surutta kopioinut sitä! Kulmassa oleva tulipesä ja tuollainen kapea, korkea säilytyspaikka puille näyttävät todella hyviltä. Onneksi meillä sentään on takan sivussa paikka puille. :-)

    • 12.11.2012 / 11:39

      oi kiitoksia! tuo takka miellyttää kyllä meitäkin kovasti :) polttopuut on ihana pitää näkyvillä!

      • Sara
        13.11.2012 / 08:16

        Niin on, lisäksi se on käytännöllistä, kun ei tarvitse miettiä erikseen niiden säilyttämistä. Tosin onhan siihenkin olemassa kauniita ja toimivia ratkaisuja.

        Yksi kysymys: teidän kissanne eivät ole kiinnostuneita kynttilöistä ts. niitä polttaa ihan kissoilta rauhassa?

        • 13.11.2012 / 09:32

          joo kissat ei tosiaan välitä kynttilöistä. nuorempi on joskus mennyt haistelemaan vähän lähempää, jonka seurauksena viiksikarvat oli kikkuralla jonkun aikaa :D. oppi kyllä onneksi siitä yhdestä kerrasta :)

  6. 12.11.2012 / 12:31

    Todella suloinen tonttu! <3 Kaunis, tunnelmallinen ja pehmoinen lyhtyasetelma taljan päällä. Niin sitä taljaa vaan voi käyttää muutoinkin kuin oman pepun alla. :)

    • 12.11.2012 / 13:20

      voi kiitos Irina! <3 taljassa on liian pitkä karva kisujen makuun, joten keksin sitten uutta käyttöä ;D

  7. Johanna
    12.11.2012 / 16:44

    Hei, onko takkanne slammattu antiikkilaastilla vai maalattu valkoiseksi? Kysyn siksi, koska meillä on vähän vastaava takka antiikkilaastilla käsiteltynä. Meillä ongelmana on takkapuiden puusäilytykseen tekemät rumat jäljet. Siis puunvärisiä ruskeita viivoja :( Meillä on muuten sama idea takkapuiden säilytyksessä mutta kolossa on 3 hyllytasoa. Muurari halusi tehdä niin, ja itselläni ei ollut mitään sitä vastaan mutta nuo hyllytasot etenkin ovat aivan kamalan näköiset nyt 5 v. asumisen jälkeen. Tiedätkö sinä, mitä noille jäljille voisi tehdä? Voiko antiikkilaastin päälle esim. maalata?

    Kiva koti teillä, vierailen lähes päivittäin :)

    • 12.11.2012 / 23:28

      takka on maalattu valkoiseksi, halusin ihan sileän ja ns. tiiviin pinnan. ootko koittanu putsata niitä jälkiä millään, esim. Universal Stonella? kysyin mieheltäkin tätä ja hän oli samaa mieltä kuin minä, että kyllä antiikkilaastin päälle voi maalata :). tokihan voit kysyä myös maaliliikkeestä saadaksesi ammattilaisen mielipiteen.
      mukava kuulla että löydät täältä lukemista! :))

  8. m
    13.11.2012 / 18:03

    Minä muistan nuo postaukset, kylläpä vain aika rientää :) Teillä on niin kaunista aina :)

    • 14.11.2012 / 09:43

      voi kiitos! ootpa ollu matkassani kauan :))

  9. Tuija
    29.11.2012 / 21:22

    IHANA koti ja blogi!
    Voisin täällä roikkua illat pitkät :)
    Näissä kuvissa huomioni kiinnittyi etenkin lattiaan.
    Olen etsinyt kovasti kaunista vaaleaa lattiaa ja tämä näyttäisi täydelliseltä. Kerrotko mistä olet sen hankkinut? :)

    • 29.11.2012 / 21:30

      voi kiitos Tuija! ja saa ihan vapaasti roikkua :))
      meidän lattialaminaatti on tilattu Kaakelikeskuksen kautta ja se on merkiltään Haro Tritty 75, sävy white oak.

  10. Minna
    3.12.2012 / 23:00

    Voi kun näyttää taas NIIN kauniilta!
    Mistä löysit noin ihanan tontun? Minä haluisin kans tollasia kivoja pikku yksityiskohtia jouluun!

    • 3.12.2012 / 23:27

      voi kiitos Minna! tuon tontun löysin Kodin Terrasta :)

  11. Erika
    3.5.2013 / 17:46

    Hei,

    Meillä on tänä viikonloppuna edessä takan maalaaminen. Muistatko millä te maalasi teidän? Ja oliko himmeä vai puolihimmeä. Tuntuisi siltä että olisi kiva saada mattapintainen takka, mutta toisaalta olisi vaikea varmaan pitää puhtaana.

    • 3.5.2013 / 18:10

      moi Erika!
      meidän takka on maalattu ihan samalla maalilla kuin sisäseinämmekin :). eli Harmonyn täyshimmeällä. meidän takka on likaantunut näiden vuosien aikana todella vähän, vaikka se syksystä kevääseen ahkerassa käytössä onkin. tosi tosi vähän nokeentuu! mutta sitten tarvittaessa on kyllä myös helppo vaikka Taikasienellä putsata.

      • Erika
        3.5.2013 / 19:09

        Oi kiitos paljon nopeasta vastauksesta, aina vastaat niin nopeasti :) – tuo oli oikein hyvä kuulla!!

        • 3.5.2013 / 19:12

          ole hyvä vain :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.