Blogissani on aina silloin tällöin herättänyt kysymyksiä meidän kodin seinät ja niiden tauluttomuus. Olen kertonut, että katson mielelläni kauniita valkoisia seiniä eivätkä ne täällä paikan päällä ollessa näytä mitenkään liian tyhjiltä, ainakaan minun tai mieheni mielestä :). Suuret ikkunat ja niistä avautuvat maisemat toimivat kodissamme taulujen tavoin. Perinteisiä tauluja tykkään pitää eniten tasoilla nojaamassa rennosti seiniin, näin voin helposti vaihdella niiden paikkoja jne. Kodissamme on kuitenkin kolme sellaista seinää, joihin olen taulua silloin tällöin pohtinut. Yksi tällainen seinä on makuuhuoneen sängynpäätyseinä ja kaksi muuta seinää löytyvät olohuoneesta. Olohuoneessa siis sijoittaisin taulun jommalle kummalle seinälle, en molempiin. Tiedän myöskin jo haluamani taulun tyylin ja sävymaailman. Sellaisen työstämistä voisi itsekin koittaa, mutta valitettavasti aikana ei siihen nykyisellään riitä. Niinpä hiukan innostuin, kun minua ja blogiani pyydettiin kivaan yhteistyöhön: tuo pyyntö esitettiin AAVA Helsinki -nimiseltä yritykseltä.
AAVA Helsinki on uudenlainen galleria, joka rakentaa siltoja taiteilijoiden ja taiteen ystävien välille, tuoden korkealuokkaista maalaustaidetta kotien seinille. Mielestämme maalaustaiteen tulee olla kaikkien ulottuvilla. Siksi perustimme kesällä 2012 AAVA Helsingin, tarkoituksenamme tuoda käsinmaalattua öljy- ja akryyliväritaidetta ihmisten koteihin ja toimistoihin – järkevään hintaan.
Etenkin tuo järkevään hintaan herätti mielenkiintoni. AAVA Helsingin sivuilla on mielestäni upeita, herkkiä, kauniita ja liikuttaviakin teoksia mielin määrin, lisäksi valikoima muuttuu jatkuvasti. Yritykseltä löytyy myös facebook-sivut täältä. Keräsin tämänhetkisestä tauluvalikoimasta tähän muutaman oman suosikkini:
Teokset järjestyksessä ylhäältä alas: Värin Synty, Kaipuu, Unikkoja, Muisto,Ystävän Halaus, Häilyvä Ajatus.
Yllätyittekö suosikkieni värikkyydestä? :) Omaa tauluani en ole vielä saanut päätettyä, vahvana vaihtoehtona on taulun teettäminen oman suunnitelmani pohjalta. Mutta tästä kerron teille lisää ensi vuoden puolella, sitten kun olen saanut taulun kotiin!
Nyt hyvät lukijat teillä on mahdollisuus saada omaksenne jokin AAVA Helsingin sivuilla näkyvistä tauluista! Kilpailuun osallistut kommentoimalla tähän postaukseen, minkä taulun valitsisit voiton mahdollisesti osuessa kohdallesi. Linkitä tuo taulu kommenttiisi (eli kopioi taulun osoite kommenttilaatikkoon) ja kerro, miksi haluaisit omaksesi juuri kyseisen taulun. Muista lisätä kommenttiisi itsestäsi nimi/nimimerkki sekä mielellään sähköpostiosoite (näkyy vain minulle), josta voittajan tavoitan.
Kilpailu käynnistyy nyt ja päättyy perjantaina 30.11.2012 klo 12. Ilmoitan voittajan mahdollisimman pian sen jälkeen.
Arpaonnea jokaiselle!
Kuvat lainattu AAVA Helsinki.
Osallistun! Kauniita! Vaikea oli löytää vain yhtä mutta tähän päädyin. :)
http://www.aavahelsinki.com/products/harmaan-savyt
Osallistun arvontaan. Kyseinen teos kuvastaa parhaiten sielunmaisemaani ja se mielyttää esteettisesti silmääni, ihana <3
http://www.aavahelsinki.com/products/harmaan-savyt
http://www.aavahelsinki.com/products/kaipuu
Mustavalkoiseen kotiin ehdottomasti tämä. Tulisi makuuhuoneessa sängyn yläpuolelle.
Siis.. VAU mikä arvonta! Melkeinpä kaikissa tauluissa oli sitä jotain, mutta eniten pisti silmään tämä: http://www.aavahelsinki.com/products/kolibrin-synty. IHANA! Tämä voisi olla elämäni ensimmäinen oma taideteos. ;)
Tykästyin yllätys musta-valkoiseen…
http://www.aavahelsinki.com/products/kaipuu
http://www.aavahelsinki.com/products/harmaan-savyt
Ihanaihana taulu!!!
http://www.aavahelsinki.com/collections/premium/products/peek-a-book-vol-2, tietäisin tälle jo paikan.. :) Osallistun voittoarvalla!
OI ihana arvonta!!:) Ehdottomasti mukana:)
http://www.aavahelsinki.com/products/ystavan-halaus
Kotini valkoiset seinät kaipaisivat juuri jonkin tämmöisen katseen vangitsijan.. Ihania!
Valitsisin http://www.aavahelsinki.com/products/muisto -taulun. Uppoan teokseen, olenkohan elänyt hetken joskus..
Upea arvonta! Ehdottomasti mukana! Minua mielytti eniten Häilyvä Ajatus. http://www.aavahelsinki.com/products/hailyva-ajatus
Värit on voimaa antavia.
-Enna
Valitsin suosikikseni tämän teoksen (vaikka monia muitakin ihanuuksia löysin). Pidän värimaailmasta ja tauluryhmän erikokoiset taulut poikkeavat mielestäni tavanomaisesta. Aivan upea, rauhallinen fiilis taulussa. Tykkään!
http://www.aavahelsinki.com/products/enne
Olen aamuihminen, joten tämä Aamuhetki sopisi hienosti meille sekä ajatukseltaan, että sävyiltään http://www.aavahelsinki.com/products/aamuhetki
http://www.aavahelsinki.com/products/unikkoja
Ihan pakko osallistua kun näin ihana taulu lempikukastani :)
t. Outi
”Harmaan sävyt” on taulu, jota varmaan jaksaa katsella pidempään kuin kaksi viikkoa. Pidän väreistä, mutta kyllästyn niihin niin nopeasti.
http://www.aavahelsinki.com/products/harmaan-savyt
Selasin tauluja piiiitkän aikaa ja oli todella vaikea päättää mistä pidän eniten. Päädyin kuitenkin tähän:
http://www.aavahelsinki.com/products/paivauni
Sille olisi jo paikka valmiina uudessa kodissamme.
En yleensä osallistu arvontoihin, mutta tähän oli pakko !
Hei ihan loistava arvonta!
Ollaan ennenkin ihailtu Aavan tauluja!
Tässä meijän valinta:
http://www.aavahelsinki.com/products/enne
Kivoja tauluja!
Voisin ottaa meille vaikkapa tämän: http://www.aavahelsinki.com/products/muisto
Se on vain niin kaunis! :)
http://www.aavahelsinki.com/products/kaipuu
Kotimme on aika mustavalkoinen, joten tämä taulu sopii sinne parhaiten!
olipa vaikea valinta , aivan ihania teoksia ,mutta tähän päädyin http://www.aavahelsinki.com/products/enne
http://www.aavahelsinki.com/products/muisto
Ihana arvonta, meillä ei ole oikeita tauluja kotona juuri ollenkaan, vain sellaisia itse tehtyjä tai julisteita :) Olisi ihanaa saada seinälle tuo muisto niminen taulu :)
Väristyttävä! maalauksen tunnelma sai kylmät väreet menemään – hyvällä tavalla.
http://www.aavahelsinki.com/products/muisto
Enne (http://www.aavahelsinki.com/products/enne) ja Unho (http://www.aavahelsinki.com/products/unho) sopisivat sisustukseemme parhaiten.
Kauniita olivat kyllä kaikki taulut :)
Ihana Herkkä, kaunis ja hento UNHO <3 http://www.aavahelsinki.com/products/unho
Olipa vaikea päätös valita vain yksi, tauluista löytyi monta potentiaalista suosikkia. Päädyin kuitenkin yhä uudelleen tuijottamaan tätä: http://www.aavahelsinki.com/products/kaipuu, joten sen valitsisin, tunnelmassa oli jotain vangitsevaa.
Olipas vaikea valinta! Tähän kuitenkin päädyin:
http://www.aavahelsinki.com/products/taivaalliset-putoukset
Perustelut unohtuivat! :) Meillä on talossamme paljon ikkunoita ja vain muutama paikka taululle. Tämä täyttäisi yhden niistä paikoista täydellisesti!
Tämä Kaipuu http://www.aavahelsinki.com/products/kaipuu olisi täydellinen meidän kotiin. Sopisi värimaailman puolesta. Mielestäni hyvä taulu on sellainen, että se jättää tilaa ajatuksille, eli ei ole liian ilmeinen aiheeltaan, tämä taulu on siksikin upea.
Paljon hyviä vaihtoehtoja, mutta tämä miellytti eniten: http://www.aavahelsinki.com/products/muodon-vaaristyma
Värimaailma tuntuu läheiseltä ja monitulkinnallisuus viehättää.
Kiva arvonta! Tästä yrityksestä olinkin lukenut jo jostain aiemmin, mahtava liikeidea!
Omaan makuuhuoneeseen istuisi harmaata seinää vasten mielestäni
http://www.aavahelsinki.com/products/aamu
http://www.aavahelsinki.com/products/kaipuu
Tämä olisi valintani meidän uuteen kotiin. Olohuoneen iso seinä kaipaisi taulua, ja musta-valkoisuus sopisi meille kuin nenä päähän!
Kauniita tauluja kaikki, mutta valitsisin tämän Elinvoima vol.2 taulun hoitohuoneelle, jotta siitä saa myös asiakkaat ammentaa elinvoimaa: http://www.aavahelsinki.com/products/elinvoima-vol-2
http://www.aavahelsinki.com/products/meren-syleily
Tämä kiinnitti heti huomioni ja ajattelin ”tuon minä haluan!”
Se toisi kaipaamaani seesteistä tunnelmaa kotiimme.
http://www.aavahelsinki.com/products/värin-synty on ihana, olisi meidän kodin ensimmäinen aito taideteos
HipHei, Hieno kilpailu! Tuo Halla sopisi upeasti olohuoneemme seinälle.
http://www.aavahelsinki.com/products/halla
Pitänee harkita sen ostoa, vaikka voittoa ei tulisikaan :)
Ihastuin tähän tauluun:
http://www.aavahelsinki.com/products/enne
Toivottavasti onni suosisi:)
Vaikea valita, kun on monta sellaista, mistä pidän. Ehkä eniten ihastuin tähän http://www.aavahelsinki.com/products/enne , koska tämä on ajaton ja värimaailmaltaan sellainen, johon ei heti kyllästy.
http://www.aavahelsinki.com/products/muisto
Tämä kuva herätti jonkimoisia tunteita, en vain saa puettua niitä sanoiksi. Kaunis ja hienosti rakennettu maalaus, jonka ilomielin ripustaisin omalle seinälleni! :)
Koska en ole vielä löytänyt taulua miedän olohuoneen yhdelle seinällä ja tämä: http://www.aavahelsinki.com/products/harmaan-savyt sopisi siihen niin hyvin!
Tämä on todella upea myös: http://www.aavahelsinki.com/products/varin-synty mutta miellä ei ole tarpeeksi isoa seinää sille.. Harmi :)
Mahtava arvonta!!!
Tässä taulussa on kaikki kohdallaan ajatellen meidän uuden kodin olohuonetta johon juuri taulua kaipailenkin. Värit ja koko, tyyli… täydellistä!
http://www.aavahelsinki.com/products/heijastava-pinta
http://www.aavahelsinki.com/products/kaipuu
Meilläkin on uudehkossa kodissamme valkoisten seinien haaste. Ajattelin lähestyä tilannetta ensin mustavalkoiselle – ehkä myöhemmin rohkaistun myös johonkin värikkäämpään.
Yläkerran viileän siniseen tunnelmaan sopisi täydellisesti tämä http://www.aavahelsinki.com/products/pakastua
On kyllä upeita tauluja! Tämä olisi kiva http://www.aavahelsinki.com/products/harmaan-savyt
Tämä pisti silmään heti!
http://www.aavahelsinki.com/products/muodon-vaaristyma
Oi mikä ihana arvonta! Ensin haikailin jotain netraalia makuuhuoneeseen,mutta kun näin teoksen Peek a Book, en malttanut olla valitsematta sitä suosikikseni. Ripustaisin taulun lasten huoneeseen. http://www.aavahelsinki.com/products/peek-a-book-vol-1
http://www.aavahelsinki.com/products/muisto Kaunis, herkkä taulu. Sopisi meidän olohuoneeseen kuin nakutettu. :)
http://www.aavahelsinki.com/products/aamu. Aamu, se on vaan niin ihana.
aavahelsinki.com/products/enne
Tämä olisi meille just! Paikka on jo valmiina :)
Oi, ehdottomasti mukana!
Ottaisin värimaailmaltaan hillittyjen mutta jollain tapaa dramaattistenkin kuvien ystävänä tämän:
http://www.aavahelsinki.com/products/unho
http://www.aavahelsinki.com/products/unho
Unho oli sekä graafinen ja voimakas, mutta oli siinä jotain hempeääkin, joten se valikoitui minun voittaja-arpaani kohteeksi! :D
Valintani olisi Ystävän halaus. Paikkakin olisi valmiina, yläkertamme aulassa. Kaunis taulu jossa on rauhoittavat värit.
http://www.aavahelsinki.com/products/ystavan-halaus
T: Unikeko09
http://www.aavahelsinki.com/products/aamu
Ihanan harmoninen, tätä ihastellessa lähtisi aamu hyvin käyntiin! :)
Tämä on ehdoton suosikkini monesta kauniista: http://www.aavahelsinki.com/products/paivauni
Jotenkin raukean valoisa ja toisi kaivattua keveyttä muuten melko tummalla sisustettuun asuntoon.