Joulukuun ensimmäinen

 

Ihanaa, nyt se on vaihtunut: virallinen joulukuukausi! Mietin aamulla jopa, että onkohan joulukuu koko vuoden paras kuukausi, niin ihanaa ja sydäntälämmittävää aikaa tämä on. Jos totta puhutaan, haluaisin elää tässä tunnelmassa aina!
Oli tarkoitus tulla jo aamulla postailemaan näitä kuvia, mutta en sitten ehtinyt kuin pikaisesti piipahtaa koneella. Lähdettiin miehen kanssa jouluostoksille, muutama lahja tuli hankittua, mutta ei vielä ihan kaikkia. Itse pidän siitä, että lahjan saaja esittää lahjatoiveita – lahjojen keksiminen on usein kovin vaikeaa eikä mitään turhaa haluaisi missään nimessä hankkia. Silti aina on kiva antaa jotain; siinä missä saamisen, myös antamisen ilo kuuluu vahvasti jouluun.

Olohuoneen yhdeltä seinustalta löytyy tällainen jouluinen kokonaisuus. Hyasintti on avautunut kauniisti ja sitä mukaa sen tuoksu (tai mielestäni ehkä haju, kun en siitä niin piittaa :P) on levinnyt kotiimme. Heti olohuoneeseen tullessani haistan sen selvästi, mutta muutamassa minuutissa tuoksuun tottuu eikä päänsärkyä ole onneksi tullut. Kuten teistäkin joku sanoi, valkoisessa hyasintissa on miedoin tuoksu, joten ehkä se on siitäkin syystä meille hyvä väri :). Kaunishan se on kuin mikä! Laitoin sen vain tuollaiseen lasimaljakkoon folioon kääräistynä, koska muut ruukkuni olivat hiukan epäsopivia.

Kranssiin tein mustan satiininauharusetin, täytyy ehkä asetella se vielä kauniimmin ja kiepsauttaa satiininauhan kaveriksi valkoista helminauhaa. Joulun aikaan musta kuoriutuu aina esiin sellainen romanttisemmasta ja hörhelöisemmästä sisustuksesta pitävä puoli, yritän silti hiukan hillitä ettei ihan lähde lapasesta, joten joku helminauha olkoon riittävästi :D. Kranssille löytyi hyvä paikka tuosta tasolta, siinä se nojaa seinään kellon vieressä.

Nyt me aletaan ripustelemaan lisää jouluisia valoja ikkunaan: tähän asti ollaan menty olohuoneen ja ruokailutilan ikkunatähdillä. Ainakin makuuhuoneeseen jotain… Lisäksi taidan siirtää ruokailutilan tähden yhteen toiseen makuuhuoneeseen ja laittaa ruokailutilaan vähemmän valoa tuovan koristeen tilalle. Katsotaan mitä tästä syntyy!

Näiden kuvien myötä haluan toivottaa jokaiselle teistä
ihanaa joulunodotusta! <3 

Comments

  1. 1.12.2012 / 19:32

    Kaunis asetelma! :)
    En tiennyt, että valkoisessa Hyasintissa on miedoin tuoksu. Olen itse miettinyt Hyasintin ostoa yksiööni, mutta yksikin kukka pienessä kodissa tuoksuu varmaan liian voimakkaalle. Ehkä uskaltaudun kuitenkin hankkimaan pienenpienen valkoisen Hyasintin Joulun tunnelmaa luomaan! :D

    • 1.12.2012 / 21:46

      kiitos Janni! :) joo näin eräs lukija mua asiasta infos ja myöskin kukkakaupassa sanoivat samaa! osta ja kokeile ihmeessä :)

  2. tiitu
    1.12.2012 / 20:42

    vinkkinä hyasintin ”ruukun piilotukseen”,jos sopivaa suojaruukkua ei löydy,niin sammal toimii hyvin.silloin voi muovisen ruukun poistaa kokonaan ja kietoa juurien ympärille sammalta esim rautalangan avulla…tai valkoinen silkkipaperikin näyttää hyvälle ruukun ympärillä,sitten vaan lasiastian sisään.:) hyasintit on niin ihania!!!
    se on jännä kyllä,miten näin joulun alla tosiaan tuo romanttisuus sisustuksessa lisääntyy…;)mutta itse huomaan pian kyllästyvän kaikkeen ”liian koristeelliseen”.;) heti joulun jälkeen alkaa mulla aina kevät.:) tiitu

    • 1.12.2012 / 21:48

      kiitos vinkeistä, sinä taisit silloin kertoa myös tuosta, että valkoinen hyasintti on miedoimman tuoksuinen! kokeilinkin tuohon ensin valkoista silkkipaperia, mutta jostain syystä se ei istunut maljakkoon silmääni miellyttävällä tavalla, joten päädyin tuohon. sammaleestakaan en niin välitä omassa kodissani. taidan olla vähän nirso näiden juttujen suhteen :D
      ja hih, mulla ihan sama: heti joulunpyhien jälkeen alan riisua kotia pelkistetympään muotoon :))

  3. 1.12.2012 / 20:53

    Minäkin ostin tänään joulutähden ja valkoisia hyasintteja. ♥
    En tiennytkään,että niissä on miedoin tuoksu. Joulukukat tuo sen varsinaisen joulun tunnun ennen jouluruokia. Minä pidän hyasintin tuoksustakin.

    • 1.12.2012 / 21:50

      joo, floristi kertoi että valkoisessa on miedoin, sitten on sininen/lila ja voimakkaimman tuoksun antaa punainen hyasintti :). mä oon kyllä tänä jouluna hullaantunu aiempia vuosia enemmän joulukukkiin, tänään olin ostamassa jo toista ja kolmatta amaryllistä kotiin, mut maltoin mieleni ja ostin vain yhden eli nyt niitä on siis kaksi :)

    • 1.12.2012 / 21:51

      kiitos Susanna! niin on, ihanaa!!! <3

  4. Heta
    1.12.2012 / 21:56

    Kiitos kauniista ja inspiroivasta blogistasi! Bongasin tämän pari kuukautta sitten ja olen nyt lukenut kirjoituksesi alusta alkaen. Olen saanut paljon inspiraatioita ja ihanat juttusi tuovat oikeasti iloa ja onnen tunnetta elämään, miten voikin tulla näin hyvälle tuulelle! Taidan olla vähän koukussa ihaniin valokuviin ihanasta kodistasi. Nyt kun olen viettänyt kanssasi tiiviisti nämä pari kuukautta, tuntuu kuin tuntisin sinut. Kiitos vielä kovasti ja jatka samaa rataa! Suukkoja söpöisille kisuille, omat kisuni vahtivat tässä vieressä minkälaisia terkkuja sinne teille laitan. Mukavaa joulunodotusta!

    • 1.12.2012 / 22:27

      oi että, aivan silmät kyyneltyi kun luin tämän sun viestin, pelkkä kiitos tuntuu tuon rinnalla kovin vaatimattomalta, mutta sydämellinen kiitos Heta <3 mikä kunnia että oot jaksanu lukea kaikki juttuni alusta asti! tämä on parhaimpia saamiani palautteita ikinä: sydäntä lämmittää että täältä saa iloa ja jopa onnen tunnetta elämäänsä!
      kiitos vielä ja silityksiä kisuille sinnekin puolen ruutua :))

      • Heta
        1.12.2012 / 22:36

        Ehkäpä joskus, kun oma talomme on valmis, laitan sinulle pari kuvaa meiltä.. Saattaa näyttää aika tutulle =D

        • 1.12.2012 / 22:37

          oi sehän ois kiva juttu! :))

  5. tiitu
    1.12.2012 / 22:08

    kyllä mullakin sammalen käyttö sisätiloissa vähän ”tökkii”,nimittäin viikko sitten tein sellaisia sammalkartioita koristeeksi ja nostin ne hetkeksi keittiön pöydälle,niin piiiiitkä mato luikerteli pitkin pöytää:) ja aikas monta hämähäkkiä heräsi myös talvihorroksesta.:)suht äkkiä viskasin sammakartiot terassin koristeeksi!!! tiitu

    • 1.12.2012 / 22:28

      o-ou, meidän kisut ois varmaan tykänny tollasesta välipalasta :D

  6. Mape
    2.12.2012 / 09:45

    Oi miten kaunista <3 Ihanaa joulunodotusta sinullekin =)

    • 2.12.2012 / 13:41

      kiitos paljon Mape <3

  7. 2.12.2012 / 09:57

    Niiin kaunista taas kerran! Tuo folioidea lasiruukkuun täytyy ehdottomasti joskus toteuttaa… Eipä ole koskaan käynyt mielessä ;) Ja yksinkertaisen kaunis yksityiskohta laittaa musta satiininauha tuohon kranssiin. Sulta saa hyviä ideoita, -kiitos :)

    • 2.12.2012 / 13:43

      voi kiitos! munkin silmää miellyttää tuo kiva hopeinen paperi, vaikka foliota onkin :D. ihana kuulla että sait ideoita! :))

  8. 2.12.2012 / 11:55

    Olen samaa mieltä, että on hyvä ku toiveita esitetään niin tulee varmasti mieluisa lahja. Minä ainakin itse aina kysyn sisariltani että mitä heidän lapsille ostan ja olen myös heille sanonut että mitä voivat ostaa meidän lapsille. Yhden sisareni lapset saavat tähkäpääbarbiet joista on kauan haaveiltu ja ovat niitä pukilta toivoneet hartaasti, joten lahja on varmasti mieluisa. Me sisarukset olemme sopineet että ostamme lahjan yleensä yhdessä äitille ja isälle ja toisten lapsille, mutta me sisarukset keskenään emme vaihda lahjoja.

    • 2.12.2012 / 13:44

      nimenomaan! tuntuu kurjalta tuhlata rahaa johonkin, joka jää vain kaapin perälle pölyyntymään… mutta onneksi on aina lahjakortit, jos ei keksi mitään eikä lahjan saaja suostu kertomaan :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.