Saisiko olla keksi?

 

021

Nyt olisi tarjolla paketti tai oikeastaan laatikollinen makeita herkkuja kesäisiin kahvihetkiin! Teen nimittäin blogiyhteistyötä Fazerin keksien kanssa ja ajattelimme, että pieni keksikilpailu näin keskellä kesähelteitä (tai ukkoskuuroja, kuten täällä…) olisi oikein mukava juttu! Olettekos jo ehtineet maistelemaan näitä Fazerin uutuuskeksejä, mm. Suffeli Bites -makuja (vanilja & tryffeli) tai Julia-makuja? Itse olimme miehen kanssa herkkusuina ehtineet näitä jo ostamaan, ennen kuin sain blogin kautta aika kivan keksilaatikollisen :).

018

Tein eräänä lauantaina keksikattauksen, kun kahvittelimme ystäviemme kanssa, mutta siitä ajattelin postailla myöhemmin omana postauksenaan. Kuvia tuli niin valtava määrä, että katsoin parhaaksi erottaa tämä kilpailu tuosta kattauspostauksesta.
Mutta sitten itse kilpailuun! Jos haluat itsellesi laatikollisen näitä uutuusherkkuja (ja onpa joukossa muutamia vanhoja tuttujakin!), jätä kommentti tähän postaukseen! Palkinto sisältää mm. nämä kuvassa näkyvät tuotteet, joitain keksejä tulee parikin pakettia:

003

Kuvassa näkyvien lisäksi joukkoon mahtuu vielä ainakin Kuningatar-vohvelikeksejä sekä omia ikisuosikkejani: Doris-keksejä (jotka sattuneista syistä puuttuvat kuvasta, mutta eivät tulevasta palkintopaketista…).

013

Keksikilpailuaikaa on aina sunnuntaihin 30.6.2013 klo 21 saakka. Arvon ja ilmoitan voittajan mahdollisimman pian tuon jälkeen. Jätä itsestäsi nimi/nimimerkki sekä mielellään myös sähköpostiosoite sille varatulle riville ja sitten ei muuta kuin itse osallistumiskommenttia näpyttelemään!
Arvonta on päättynyt!

Loistavaa päivää herkkusuut!

Comments

  1. 27.6.2013 / 23:30

    Nam, kelpais keksit tännekin! :)

  2. emputti
    27.6.2013 / 23:38

    Mukana arvonnassa! Kuola valuu jo nyt :D

  3. sirja
    27.6.2013 / 23:58

    Suffelit niin herkullisia, osallistun tietenkin <3

  4. 28.6.2013 / 00:05

    Julia-karkit on mun paheeni ja tykkäsin myös keksiversiosta. Suffeleita en ole vielä ehtinytkään maistaa, tässä uudessa muodossa. Olisipa kiva herkuttelu- ja lihotuspaketti tämä, jos onni osuisi kohdalle. ;)

  5. Jenny
    28.6.2013 / 00:08

    Makea kilpailu! Suffeli on ehdoton suosikki, joten pitää tietty koittaa arpaonnea!8)

  6. 28.6.2013 / 00:15

    Kylläa haluan olla mukana.
    Muistan pikkutyttönä kun sain vähä raha ja menin kiskalle ostamaan suffelia.Markalla sain viisi suffelia !!
    Aina Suffeli tuo lappsuus mieleen.

  7. Tiia
    28.6.2013 / 00:44

    Oi, tähän päättyisi kaikki tyhmät dieetit! ;) Kesällä KUULUU herkutella!

  8. 28.6.2013 / 02:16

    Mukana ollaan! Punasia Julioita oon maistanu, muita en. Varmasti herkkua! :)

  9. anneli tähtinen
    28.6.2013 / 06:14

    Keksit ja aamukahvi rappusilla auringon noustessa :)

    ps. oli muuten mahtavan valkoinen kuva tuolla sivulla.. täytyy katsella ja ihastella paremminkin :)

  10. 28.6.2013 / 07:09

    ihana arvonta, kunhan…kunhan , joskus voittaisin makeahirmun unelma.

  11. jessica l
    28.6.2013 / 07:09

    kaikkia uutuuksia en ole vielä maistanut. arvontapaketti näyttää kyllä todella Herkulliselta!
    Hyvää kesää kaikille!

  12. Jane
    28.6.2013 / 07:24

    Fazerin uutuus keksit on vielä maistamatta.Carneval kekseistä tulee tyttären lapsuus ajan synttärit mieleen,aina piti olla ainakin Carneval keksejä ja pihlajanmarja karkkeja.Itse pidän Suffeleista.

  13. Elina
    28.6.2013 / 07:38

    Tässä olisi hetkeksi täytettä kaappeihin yllätysvieraiden varalle, mukana ollaan!:)

  14. tessan
    28.6.2013 / 08:03

    Julia keksejä pitää päästä maistamaan…

  15. Tuula Nurminen
    28.6.2013 / 08:16

    Hei! Maistuva paketti olisi. Hyvää kesää ja lomaa kaikille.

  16. kaijas
    28.6.2013 / 08:24

    keksit kyllä kelpais- ihana arvonta

  17. Marimekko
    28.6.2013 / 08:33

    Nuo keksit auttaisivat ihanasti lapsosten yhteis-synttärikutsuilla <3 !

  18. siiri
    28.6.2013 / 08:36

    Kyllä ovat minun herkkujani

  19. H
    28.6.2013 / 08:42

    Herkullinen arvonta, mukana ollaan :)

  20. Piupaja
    28.6.2013 / 08:49

    Jos onni suosisi ja voittaisin – osa kekseistä lähtisi mukaan Yhdysvaltoihin. Saisivat maistaa ison meren toisella puolella kuinka hyviä keksejä Suomessa tehdään… ja syödään!

  21. Sirpa
    28.6.2013 / 08:51

    Hyviä ovat . Mukana kilpailussa.

  22. - Suvi
    28.6.2013 / 08:53

    Noita suffelikeksejä on pitänyt maistaa mutta vielä ei ole tullut sellaista hetkeä!:) jos keksipaketin voittaisin, söisin varmaan itse suffelit ja muilla ilostuttaisin työkavereita pienin väliajoin :)

  23. Tiia
    28.6.2013 / 09:03

    Kyllä kiitos, kyllä maistuu! Suffeleita en ole vielä maistanutkaan, miten näin on päässyt käymään. Nyt arvontalirpakkeelle onnenpuhallus, jotta lentelee arvontahatusta sinun hyppysiisi. :)

  24. Roosa
    28.6.2013 / 09:07

    Kyllä olisi tällainen sokerihiiri onnellinen voittaessaan tuollaisen setin herkkuja <3

  25. Pii
    28.6.2013 / 09:18

    Tuossa tulisikin monta uutta keksiä maisteltavaksi :)

  26. Eija
    28.6.2013 / 09:23

    Mukavia paljuiltoja.Itse hankin porealtaan pihalle tänä kesänä!

  27. Mari
    28.6.2013 / 09:50

    Mukana arvonnassa!
    Ihana paketti<3 Suffeleita en olekaan vielä maistanut.
    Hyvää kesää kaikille!

  28. Paula
    28.6.2013 / 09:58

    Suffeleita olen jo ehtinyt maistaa, Juliat on vielä testaamatta. Osallistun herkkuarvontaan!

  29. klaara
    28.6.2013 / 10:03

    Ihana palkinto vierasvaraksi ja vähän omaankin herkutteluun.

  30. Kirsi
    28.6.2013 / 10:04

    Mukana arvonnassa. Uutuksia ei olla vielä ehditty maistamaan, mutta mies on varsinkin oikea keksihirmu!

  31. Sanna
    28.6.2013 / 10:04

    Oi että, todellakin mukana tässä arvonnassa :))

  32. Ellu
    28.6.2013 / 10:15

    Vannoutuneena valkoisen jauhon ja sokerin ystävänä on ehdottomasti osallistuttava arvontaan! Ja toki nuo uutuudet on tullut jo aiemmin testattua (muutamaankin otteeseen), nam!

  33. 28.6.2013 / 10:19

    Ihanan maukas arvonta. Ehdottomasti mukana :) Ei olekaan tullut testattua noita uutuuksia.

  34. 28.6.2013 / 10:26

    Kyllä maistuis mullekin, olis ihana järjestää pikku kesä kekkerit pihalla ja tarjoilla vieraille palkintokeksejä. :)

  35. Elma
    28.6.2013 / 10:27

    Apua! Jos lapset näkis tän, niin meiltä olisi heti kolme osallistujaa näihin arpajaisiin!

    – Elma –

  36. Tuija Järvinen
    28.6.2013 / 10:37

    Mukana! Lurps…kahvihammasta kolottaa, ja tuommoset herkut pääsis mukaan mökille, piknikille..minne vaan :)

  37. Iina
    28.6.2013 / 10:41

    Oi nam, ehdottomasti mukana. :)

  38. 28.6.2013 / 10:44

    Onpa makea kilpailu!! :) Mä voisin noita Suffeleita louhia vaikka kuinka ja paljon! Osallistun todellakin parhaaseen kilpailuun! :) Hyvää kesää!

  39. Miia
    28.6.2013 / 10:50

    Voi että, noi Julia keksit on paras keksintö sitten Julia karkkien.

  40. Tiilakisu
    28.6.2013 / 10:54

    Ihanaa! Nuo juliat on ainakin tosi hyviä!

  41. Katja
    28.6.2013 / 11:18

    Voi nam!! Kylläpä maistuisi… :)

  42. Merja
    28.6.2013 / 11:33

    Ah. Täällä myös yksi herkkusuu ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

  43. marja porkka
    28.6.2013 / 11:49

    Nam, nam -mukana arvonnassa!

  44. Arja Norrgård
    28.6.2013 / 12:00

    Aivan varmasti maistuisi. Nautiskelua vaakatasossa hyvää kirjaa lukiessa.

  45. M
    28.6.2013 / 12:25

    Kyllä kelpaisivat mullekin! mökillä on mukava pitää aina useampaa sorttia keksejä kun vieraita poikkeaa päivittäin :-) näitä makuja en ole vielä maistanut!

  46. AnuKP
    28.6.2013 / 12:26

    Keksikestit. Tulee lapsuus mieleen :-)

  47. Piiamaa
    28.6.2013 / 12:36

    Meillä on tulossa puutarhajuhlat 20 v. – hääpäivän kunniaksi. Tuolla setillä olis ainakin lasten suut makeana :)

  48. Marita H
    28.6.2013 / 13:09

    Oi – keksejä kiitos!

  49. Mini
    28.6.2013 / 13:21

    Oi voi mika tuhoisa palkinto ”linjoilleni”…taytyy melkein toivoa, etten voittaisi…tai sitten kuitenkin olisi kiva…tai ei… ;)