Jouluaaton pöytäkattaus

 

059

cats

066

Jouluaaton pöytäkattaus syntyi suhteellisen nopealla aikataululla aatonaattoiltana. Vaikka yritin tehdä kaiken valmiiksi hyvissä ajoin, niin silti jäi yllättävän paljon pientä puuhastelua vielä aatonaatollekin. Kuten jossain postauksessani jo mainitsinkin, tuli lopullisesta joulukattauksesta hieman erilainen kuin Iso osa joulua: kattaus -postaukseni koekattauksesta.

068

Jälkiruokakulhot vaihtuivat lasisiin maljoihin ja niiden myötä lautasliinoiksi sopi paremmin valkoiset kuin mustat versiot. Nauhajemmaajan laatikon kätköistä löytyi satiininauhaa pieniksi ruseteiksi, joista ajattelin aluksi tehdä lautasliinarenkaat, mutta päädyinkin kietaisemaan minirusetit jälkiruokamaljojen jalkaosaan.

071

cats

Jouluaattona pöytäämme istahti vanhempani sekä veljeni, sen vuoksi yksi paikka on tyhjänä. Tuolla tyhjällä paikalla oli sopivasti juomatarjoilu, ruuat olivat perinteiseen tapaan tarjolla keittiön tasoilla.

Kiitos aatonaaton lumisateiden, saimme kattauksen taustaksi aivan upean valkoisen lumimaiseman:

077

078

082

080

Toivottelen teille kivaa Tapaninpäivän jatkoa ja mietiskelen, maistuisiko tänään vielä kolmatta päivää peräkkäin jouluruoka vai mitä sitä keksisi… Joko te olette siirtyneet joulupöperöistä muihin murkinoihin?

 

Comments

  1. 26.12.2013 / 17:33

    Pari päivää on tosiaan jouluruokaa ahmittu, mutta tänään oli tarjolla jo perunamuussia ja hirvenlihakääryleitä anoppilassa. Hieman vielä raapaistiin jouluruokia, kun tarjolla oli myös suurta herkkua nimittäin lanttulaatikkoa ja porkkanalaatikkoa!

    • 27.12.2013 / 15:44

      Mä vielä eilen urheasti pistelin jouluruokaa poskeen, kun sitä kerran oli :P. Kyllä se vielä eilen maistui, yllättävää kyllä!

  2. Nina
    26.12.2013 / 18:44

    Joo, meillä ei enää tänään syöty jouluruokaa, koska pelkästä ajatuksesta meinasi tulla oksennus =)

    Kiva kun siellä satoi lunta, täällä on satanut jo monta päivää vettä ihan kaatamalla ja kaikki lumet on sulaneet pois. Enpä muista näin huonoa joulua olleen koko elämäni aikana… siis sään puolesta.

    • 27.12.2013 / 15:45

      Heh, mä söin vielä eilen, vaikka alkuun hieman emminkin…
      Oli aivan ihanaa saada aatonaatoksi ja aatoksi lumi maahan, mutta kyllä se on nyt täysin vesisateiden myötä mennyttä. Surullinen joulukuu.

  3. 26.12.2013 / 21:35

    Kaunis kattaus!
    Hieman olen kateellinen noin jouluisesta maisemasta:)
    Jouluruoat on syöty ja arki koittaa huomenna.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.