Inspiroiva keittiö

 

Torstai on toivoa täynnä! Tälle päivälle olenkin asettanut paljon tavoitteita ja alku on ainakin ollut hyvä. Vielä on päivää hyvin jäljellä, joten tässähän ehtii vaikka ja mitä! Illalla onnistuneen päivän jälkeen on sitten mukava oikaista sohvalle Maajussien pariin. Illan ohjelmassa myöskin uusien pellavalakanoiden käyttöönotto (odottavat kuivausrummussa) sekä erään lipaston kokoaminen (toimitettiin aamusella)!

Pieni tauko on kuitenkin aina poikaa ja niinpä seikkailin purkamaan keittiömietteitäni inspiroivien kuvien maailmaan. Keittiömuutoksemme on siis vielä täysin vaiheessa; se on jäänyt huomattavasti kiireellisempien asioiden jalkoihin (sekä mun pähkäilyyn: millainen se välitilalasi nyt sitten tulisi olemaan..?). En kuitenkaan stressaa asiasta, vaikka joka päivä koenkin vahvistuvaa tunnetta siitä, että tämä ja tämä ja tämä täytyy saada valmiiksi ennen kuin vauva syntyy. Mikä hoppu mulle on yhtäkkiä tullut? Kyllähän nämä hommat vauvaa odottaa (ei tosiaan kylläkään toisinpäin ;)) ja voihan niitä vauvan synnyttyäkin jatkaa! Joten löysään nyt hieman pipoa tällä julkisella lupauksellani :).

SFD7F9617362FBF425A966713D60095FF18_1024x

Tähän upeaan keittiöön katse nauliutui heti ensimmäisellä sekunnilla! Ihana keittiö, valkoinen ja vähäeleinen, kaunis puutaso ja -hyllyt sekä keittiöön mukavaa ilmettä tuovat harmaat seinät. Mutta mitä materiaalia seinät ovatkaan?

SFD7E808E65AA5A44D18D9BBBF344E5EEA7_1024x

Katsoin alkuun, että jotain maalia tai laastia, mutta lähempi tarkastelu näyttäisikin niiden olevan laattaa..? Saumat ovat vain niin kovin huomaamattomat, mutta lopputulos on kyllä upea. Silti meidän keittiöön tuollainen välitila (tai kokonainen seinä) ei sopisi, sillä huone on ilmansuuntien vuoksi sen verran pimeä. Näiden kuvien keittiöön sen sijaan nämä ratkaisut sopivat täydellisesti valoisuuden ansiosta!

SFDF7C42E418BDF466197B972FA9BBC1EFF_1024x

Tuollainen lämminhenkinen puutasokin kiinnostaisi, mutta emme nyt ole kuitenkaan alle neljää vuotta käytössä ollutta tasoa vaihtamassa. Puutaso taitaa muutenkin olla hieman työläs?

SFDFCD6A96985244675AE513D87208308BF_1024x

Asunto näytti muutenkin kivalta; pieni ja viihtyisä viimeisen kerroksen asunto.

SFD850D778DB663447B9DED3E947EBCF12B_1024x

SFD6A8E101543D24847BC67F1E2BE2C15E1_1024x

SFD76D1C7D49F464689AB6E3F9D8AC4C5AE_1024x

 Oliko teidän mieleenne?

(Kuvat lainattu Alvhem/Fredrik Karlsson.)

 

Comments

  1. Hanna
    6.2.2014 / 12:16

    Tuo keittiö on kyllä niin kiva, ihanan valoisa. Me tehtiin keittiö uusiksi kolme vuotta sitten, meillä on pähkinä runko ja tasot ja vanilja ovet. Meillä oli tuo sama suunnitelma mielessä varmaan viisi vuotta ja sillai ollaan keittiöön tyytyväisiä, mutta jos nyt tekisin niin olisin kyllä laittanut valkoiset ovet. Sitä ehkä vähän harmittelen, mutta tykkään niistä kuitenkin sen verran ettei todellakaan aiota vaihtaa niitä, ehkä sitten joskus. Mielestäni noin kalliin rempan teko olis rahan haaskausta kun keittiö ei edes ole vanha. Eri asia sitten pienet muutokset joita itekin mielelläni tekisin. Mutta meidän punatiilisen jättitakkahirvityksen aion tässä kevään aikana maalata valkoiseksi ja sitten muutaman vuoden sisällä se puretaan pois ja laitetaan uusi takka tilalle.
    Minä ite en jotenkin osaa kuvitella välitilaan muuta kuin laattaa, kun tuntuu et se siinä ”pitää” olla, mutta ehkä en ole vielä muuta mieluisaa vaihtoehtoa nähnyt. Toisaalta tuommonen joku teksti olis kiva ja ehkä voisin semmosen kuvitella, mutta meille sellaista ei saa, tulee nurkat vastaan. Niin juuri tuolla teidä save water, drink wine- tekstillä :)

    • 6.2.2014 / 15:00

      Kyllä, pienet muutokset on asia erikseen! Ja aina voi vaikka aikansa kuluksi mietiskellä, mitä tekisi toisin, koska joskushan se päivä kuitenkin koittaa, jos samassa talossa pidempään asustelee :). Aina voi haaveilla, siinä ei ole mitään pahaa!

  2. SanMa
    6.2.2014 / 12:45

    Tosi kaunis keittiö! Muistan hyvin, kun itse olin raskaana, niin se kaiken valmiiksi tekemisen vimma oli melkoinen. Mutta meillä nämä molemmat raskaudet ovat saaneet aikaan sen, että moni asia kotona eteni ihan hirmuista vauhtia :) Tosin esikoinen kun syntyi, niin hän sattui olemaan sellainen vauva, joka vaan nukkui päivät monta kuukautta, jopa 5h päikkäreitä yhteen putkeen. Minusta on ikuistettu google mapsiin kuva meidän pihalta, kun vauva nukkuu vaunuissa ja minä maalaan taloa, joten eteni ne hommat onneksi vauvan synnyttäkin, vaikka pieni tauko olikin paikallaan. Nyt kun on kaksi alle 3-vuotiasta, niin voi olla tyytyväinen, kun talo ja piha ovat valmiit, ei onnistu maalailut ja pihan laitot enää samalla tavalla.

    • 6.2.2014 / 15:07

      Tämä vimma on kyllä melkoinen! Jotenkin haluaisi mielessä pidempään olleet jutut valmiiksi, jotta voisi sitten huokaista helpotuksesta ja oikaista sohvalle maha pystyssä loppuraskauden ajaksi :D.
      Mutta onpa tuota aikaa vauvan syntymän jälkeenkin, onhan se kivaa että on sitten ensi syksynäkin jotain projektia, kesällä kun ei sisällä varmasti halua turhia häärätä :). Mukava kuulla sun kokemuksia aiheesta!

  3. emiliamaria
    6.2.2014 / 13:48

    On kyllä ihana keittiö ja ihana lattia!! Tosin, koko kämppä ois kyllä minun makuun.
    Yllättävästi sitä vaan saa aikaan myös vauvan synnyttyä, yhdellä kädellä pystyy tekemään ihmeitä ja sitten kun vauva nukkuu päikkäreitä, niin huomaamattakin sitä täyttää tiskikoneen ja siivoaa keittiön ja laittaa ruokaa ja hoitaa pyykit parissa tunnissa. :D
    Imetyksen aikana on sitten hyvä seurata telkkarista/koneelta lempisarjat ja selata nettiä.

    • 6.2.2014 / 15:10

      Lattia miellytti mua myös. Ihan totta, mutta riippuu toki vauvastakin… Ehkä meille tulee sellainen vauva, että kun vauva nukkuu päikkäreitä niin äitikin kokee tarpeelliseksi nukkua :D. Olen nimittäin varautunut siihen, että vauva tulee isäänsä, joka heräsi ensimmäisinä kuukausina 7 kertaa yössä…

  4. Viivitys
    6.2.2014 / 13:56

    Tosi kivalta näyttää. Itsehän edelleen haaveilen keittiörempasta ja tuossa on kyllä aika pajon aineksia inspiraatioon. Tosin puutasoja en varmaan ottaisi, epäilen myös, että olisi hankala hoitaa. Luulen myös, että oikean puunsävyn löytyminen olisi hankalaa. Ei ole kauaa, kun tummempi puu ja vaikka pähkinä oli in ja koivu yli yök. Nyt taas koivu ja muut vaaleat tuntuvat parhaalta valinnalta, mutta kauanko sitäkin taas kestää. Ei kiva, jos jo parin vuoden päästä harmittaa.

    Tuo avohylly tuossa välitilassa on kivan näköinen, mutta lyhyenä (ja käytännön) ihmisenä mietin, ylettäisikö tuohon yllä olevaan kaappiin sitten ilman tikapuita :oD?! Tosin voisihan siellä säilyttää vähemmän käytössä olevaa tavaraa.

    Onkohan tuo sinun ”kiireesi” sitä kuuluisaa pesänrakennusviettiä :o)? Pesä valmiiksi vauvaa varten <3.

    • 6.2.2014 / 15:13

      Kiva että sait inspistä! Jännä muuten tuo mitä kirjoitit puunsävyistä; ihan totta! Että ehkä ns. turvallisin ratkaisu olisi valkoinen taso ja sitä puunsävyä tuollaisilla hyllyillä, jotka on helppo vaihtaa kun sävy kyllästyttää :).
      Pesänrakennusviettiä tämä varmastikin on! Yllättävän aikaisin vain tai kuvittelin, että se tulisi vasta myöhemmin… Toivottavasti vauva pysyisi vielä hyvän aikaa masun turvassa <3.

  5. Äippä
    6.2.2014 / 14:10

    Minusta tuosta keittiöstä jää sellainen liian kirjava ja sotkuinen olo. Ajattelin, että mistä johtuu, mutta varmaankin noista kaikista tavaroista ja romppeista, jotka ovat esillä. Mm. ylimmässä kuvassa kaikki tasot ovat täynnä tavaroita. Säilytystilaa ehkä on kuitenkin tarpeeksi, haluavat vaan pitää tavarat esillä. Keittiö on muuten kyllä ”ihan ok” :)

    • 6.2.2014 / 14:48

      Hmm totta tuokin nyt kun ”sillä silmällä” kuvia katselin. Kuitenkin tuossa keittiössä nuo pikkutavarat miellyttää silmää, mutta en usko että haluaisin ihan samanmoista omaan keittiööni :).

  6. 6.2.2014 / 14:31

    Ihanan inspiroivia ja raikkaita keittiökuvia! Toivottavasti torstai menee toiveittesi mukaan :)

  7. Tipi
    6.2.2014 / 14:38

    Minä olisin henk.koht. onnellinen nykyisen keittiösi kanssa. Talonnehan on ihan uusi, mitäs sitä muuttamaan, kun varsinaista remonttitarvetta ei ole?
    Tottakai ymmärrän, että sisustusintoa riittää ja mikäs siinä sitten. :)

    • 6.2.2014 / 14:46

      Talo on neljävuotias, ei mielestäni ihan uusi. Ja eihän me olla muuttamassa kuin välitilaa (tarkoittaen tapauksessamme pelkkää lasin vaihtoa). Alunperinkin siihen laitettiin lasi sillä perusteella, että se on vaivaton ja helppo muuttaa sitten kun mieli tekee, sillä saamme kivasti uutta ilmettä keittiöön ja nyt on tullut sen aika. Emme muutenkaan rakentaneet kotiamme sillä periaatteella, että alkuperäiset valinnat ovat ja pysyvät hamaan tulevaisuuteen asti :). Oman talon rakentaneet tietävät, että joskus tulee kiireen, stressin ja paineen alla tehtyä myös hutivalintoja, jotka sitten ensimmäisten vuosien aikana mahdollisesti kaduttavat. Mielestäni inhimillistä projektin laajuuden huomioonottaen.

      • Tipi
        6.2.2014 / 14:49

        Taisin lukea taas kursiivisesti, joten olen joka toisen rivin lukeneena ajatellut koko keittiön uusimista. :D
        4-vuotias on itselleni täysin uusi. Ottaen huomioon, että remontoimme parhaillaan kakkosasuntoamme saaristossa, joka on 40 vuotta vanha. ;)

        • 6.2.2014 / 15:15

          Heh, riippuu tosiaan siitä, mistä näkökulmasta niitä asioita tarkastelee. Itse ajattelen lähinnä sitä puolta, että esim. talon myynti-ilmoituksessa ei voisi käyttää sanaa uusi, vaan ehkä uudehko :).

  8. 6.2.2014 / 16:38

    Kaunis ja lämminhenkinen keittiö! Todella hauskan näköinen tuo laatta, hämäsi tosiaan ensi katsomisella. Ilmavuutta tuo avohylly tuossa yhdellä seinällä, aivan ihana :)

  9. 6.2.2014 / 20:36

    Aivan tosi kaunis keittiö. Meillä mietittiin keittiötä uusiessa pitkään puutasoja, mutta en sitten uskaltanut. Muutama puun värinen yläkaappi on kuitenkin tarkoitus laittaa, mutta ei hän ne ihan aitoa puutasoa korvaa. Kodinhoitoosaan vessaa ajateltiin toteuttaa kaikki se mitä ei keittiöön uskallettu eli puutaso ja mustat kaapinovet :D

  10. Niina
    6.2.2014 / 20:49

    Kyllä, puutasot ovat niin kauniit mutta ah niin hankalat. Varsinkin kun nykyään ei ole tiskipöytiä, vaan pelkkä allas. Pöydällä siis ei ole mitään tilaa, mihin ihan huoletta voisi jättää vaikka märkiä tai likaisia astioita, jos allas on syystä tai toisesta täynnä (Kyllä, vaikka taso olisi kuinka öljytty, kyllä se imee itseensä veden, jos sitä sillä tarpeeksi kauan seisottaa). Meillä oli puutasot, ja ”onneksi” (inhoan tiskipöytiä) lyhyt terästiskipöytä. Muuten en olisi pärjännyt.

    Käsittelykään ei mielestäni ollut ihan ongelmatonta. Ensin se hionta, joka pitää tehdä käsin, jos siis haluaa vähän enemmän huoltaa tasoa. Hiomapaperi menee koko ajan tukkoon. Öljyämisen jälkeen tasolla ei vuorokauteen saa olla mitään. Jos öljyää useita kertoja, se on monta päivää ilman keittiön tasoja. Ja jos taas vetää ensin yhden tason ja sitten toisen, sama piina jatkuu viikon ;).

    Mutta kauniithan ne on, ei siitä mihinkään pääse!

    • 7.2.2014 / 13:05

      Huh, ihan hengästytti lukea tätä kuvaustasi :D. On siinä kyllä oma hommansa, vaikka kaunista katseltavaa puutasot ovatkin.

  11. 7.2.2014 / 10:42

    Tosi kiva keittiö! Minä huokailen ennenkaikkea tuon tilan vuoksi. Oma keittiö kun on niin pieni. Meillä on menossa kolmas puutaso, joka putkiremontin yhteydessä menee vaihtoon. Aikaisemmissa asunnoissa on ollut tammea ja nyt zebranoa. Hoito ei ole minusta kovinkaan suuri ongelma, sitä on oppinut ikäänkuin automaattisesti pyyhkäisemään vedet pois tasolta. Nyt kaipaan kuitenkin jotain vaaleaa.En vielä tiedä olisiko se kiveä, coriania, puristetta vai mitä.Tuo lattia on kyllä myös ihana.. siinä toinen mietinnässä oleva juttu. Täytyypä ruveta kyselemään ideoita! :)

    • 7.2.2014 / 13:07

      Itse haaveilen valkoisesta ohuesta tasosta, materiaalina corian tai vastaava :). Meillä vaan keittiössä tuota tasotilaa on sen verran, että ei ihan halpa lysti :P, mutta aina voi haaveilla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.