Äitiyspakkausta penkomassa

 

064

Kerrankin oli hyötyä mun maija myöhäisyydestäni… Nimittäin siitä, kun jouduin jättämään äitiysavustushakemuspaperit (huh mikä sana!) muutaman tarkistettavan seikan vuoksi viimeisenä mahdollisena jättöpäivänä. Odottelin jo saavani vuoden 2012-2013 äitiyspakkauksen, mutta juuri hakemusaikanani lähtikin jakoon uusi, tämän 2014 vuoden äitiyspakkaus! Olihan se sittenkin mukava saada saman vuoden pakkaus kuin mitä vauvakin tulee olemaan. Heti pakkauksen kannen pois saatuani totesin miehelle, että onneksi saimmekin tämän uuden pakkauksen – niin mun makuun sävyt!

Olen saanut teiltä toiveita, jos voisin esitellä äitiyspakkauksen sen saavuttua, joten täältä pesee! Maalari lähti harrastuksiinsa, joten en malttanut odottaa ja aloinkin heti näpyttelemään tätä postausta. Laatikon ihan koko sisältöä en kuvannut, mutta loputhan voi halutessaan käydä kurkkaamassa myös KELA:n sivuilta.

071

Huomasin heti pakkauksen avattuani, että KELA:n sivuilla olevat kuvat pakkauksen sisällöstä eivät tee niille oikeutta; todelliset vaatteiden värisävyt ovat mielestäni kauniimpia ja kirkkaampia. Iloinen yllätys oli etenkin ulkohaalari ja siihen kivasti sopivat lämpörukkaset ja -töppöset. Haalari on valkoinen/vaaleanharmaa, jossa on pieni tekstiloru sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi. Luulin osaa tekstistä keltaiseksi, mutta se olikin ihanan pirteä limenvihreä! Äitiyspakkauksen vaatteissa on muutenkin käytetty eniten piristeväreistä turkoosia ja limen-/vaaleanvihreää, oikein kivat ja raikkaat värivalinnat! 

076

Makuupussikin on kiva: limenvihreä ja hassuilla apinoilla varustettu:

081

Tässä lisää lemppareitani:

091

110

Erityisesti tämä ohuempi toppahaalari oli niin täyskymppi: täydellinen sävy!

123

cats

Toki joukosta löytyy niitä itselle ei niin mieluisia vaatekappaleitakin, mutta se on ihan luonnollista, makuasioitahan nämä ovat. Olen joskus törmännyt netissä keskusteluihin, ettei näitä ilmaiseksi saatuja vaatteita saisi arvostella, vaan niistä tulee olla kiitollinen. Olen toki samaa mieltä, mutta mielestäni se, etten innostu noista kolmesta terrakotan (?) värisestä vaatekappaleesta, ei poista kiitollisuutta tätä hienoa avustusta kohtaan. Niitä voimme käyttää sitten, kun kaikki muut ovat pesussa ;). Ja onhan se toki hyvä, että pakkauksessa on erivärisiä vaatteita, periaatteella jokaiselle jotakin! Mahdotontahan se on kaikkia miellyttää.

093

Vuoden 2014 äitiyspakkauksen pussilakana on tällainen; greigellä pohjalla valkoisia ja turkooseja pikkuetanoita ja tuhatjalkaisia ja mitä nämä nyt onkaan:

125-crop

Sitten vielä palauteterkkuja: tässä toisessakin laatikossa voisi olla hieman korkeammat laidat…

058

Olin jo etukäteen netistä tutkiskellut pakkauksen sisältöä, ihan silläkin silmällä, etten sitten osta turhan paljoa valmiiksi pakkauksessa olevia vaatekokoja. Mietin, että onko se muka niin erityistä hakea se pakkaus postista, kuten usein kuulee puhuttavan – sisältöhän on jo tiedossa. Mutta olihan se! Mies jäi maalaamaan aulan seinää, kun itse lähdin kauppa- ja postireissulle, hain samalla pakkauksen. Yhdessä pakkauksen sitten avasimme ja tuotteita tutkailimme. Olihan se sellainen once in a lifetime -juttu ja vaatteet tosiaan positiivisempi yllätys, kuin mitä nettikuvien perusteella olin odottanut!

Vauvan muut vaatteet olenkin jo ehtinyt pesemään, nyt vielä nämä pesukoneen kautta lipaston laatikoihin.

Monihan käyttää tuota äitiyspakkauksen laatikkoa vauvan ensisänkynä ja pakkauksesta löytyy sitä varten patja, patjansuojus ja lakanakin. Sanoin miehelle, että taitaa jäädä meillä käyttämättä kun on niin kiva sänky odottamassa – kunnes muistin meidän kissakaksikon! Miten saatoinkaan unohtaa… Nyt kissatkin on tyytyväisiä eivätkä varmasti edes yritä vauvan sänkyyn ;). Makuuhuoneesta tulee siis löytymään meidän sängyn lisäksi vauvan sänky sekä kissoille nämä pahvisängyt: toiselle itse laatikko ja toiselle kansi :D (samassa laatikossa kun ei missään nimessä voi nukkua!). Täytyy varmaan vain jättää pehmusteet laatikoista pois, sillä olen oppinut, että mitä karumpi, sen parempi!
Tässä nuoremman kissan näyte siitä, miten kaikki meillä tänään iloitsivat saapuneesta äitiyspakkauksesta:

cats

Meillä on täällä melkoinen kaaos tuon aulan maalattavan seinän vuoksi, aulan matto olohuoneessa ja kaikenlaista rojua siellä täällä. Mietin äsken, että musta ei varmaan olisi asumaan rempan keskellä :). Mutta voi pojat miten aula muuttui pelkästään tuon yhden seinän muutoksen myötä, aivan kuin se olisi entistä valoisampi, vaikka tapettikin oli niin vaalea! Seinä on kertaalleen maalattu, mutta mies kotiutui juuri ja ryhtyi jo maalaamaan toista kerrosta. Päätimme testauksen jälkeen maalata suoraan tapetin päälle ja se oli kyllä hyvä päätös! Aivan turhaa työtä olisi ollut tapetin poistaminen, sillä mitään kuprua tms. ei maalipinnan alle jää.

Nyt astianpesukoneen ja kuivausrummun tyhjennys, sitten sauna päälle ja saunan jälkeen maha pystyssä sohvalle – unta ei tarvitse varmaan tänään(kään) kauan odotella :). Lumisateen keskeltä – mukavaa tiistai-iltaa!

 

Comments

  1. 18.3.2014 / 19:18

    Minäkin juuri tänään kävin kotiuttamassa oman laatikkoni. :) Itsellänikin jäi haku viime metreille, mutta onneksi niin, sillä meillekin tuli sitten tämä uudempi paketti.

    Totesin itse saman, että vaatteiden väri oli aikalailla vääristynyt Kelan omissa kuvissa. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt vaatteista, sillä muutamaa ruskeaa lukuunottamatta kaikki menee varmasti käyttöön.

    Minunkin piti tuosta laatikosta nappailla muutama kuva blogooni, mutta sinä olit niin kivat kuvat ottanut, joten taidan jättää väliin. :)

    • 19.3.2014 / 07:49

      Kiva sattuma että samana päivänä! :)
      Oon kyllä tosi tosi tyytyväinen tähän uuteen pakkaukseen, mutta varmasti olisin ollut vanhaankin. Eiköhän joka pakkauksessa ole niitä lemppareita ja sitten vähemmän lemppareita. Kiva ettei noita ruskeita ja terrakotan sävyisiä ollut kuitenkaan enempää :). On muuten hassua, miten Kelan sivuilla paketti näyttää niin ei-houkuttelevalta! Ihan kivakin tietysti, sillä silloin kokee näitä innostuksen tunteita pakkausta avatessaan :D.
      Ota ihmeessä sinäkin kuvat, tulee kuitenkin ihan erilainen juttu, vaikka aihe onkin sama!

  2. 18.3.2014 / 19:44

    Oi ihana kun jaoit tämän! Uuden äitiyspakkauksen lähikuvat & kommentit tulivat tarpeeseen <3 Meidän pikkuinen syntyy elokuussa ja täällä pohdin otanko pakkauksen vai en… Ihanaa odotusta Sinulle!

    • 19.3.2014 / 07:52

      Voi kiitos Erika-Maria! Ja tosi mukava kuulla, että tästä postauksesta oli hyötyä :).
      Onnellista odotusaikaa!

  3. 18.3.2014 / 19:55

    Hei, kiitos postauksesta. Mä olin jo lähes satavarmasti päättänyt ettemme äitiyspakkausta ota, koska musta Kelan omissa kuvissa vaatteet ei näyttänyt kovin houkuttelevan värisiltä, mutta nyt näiden kuvien myötä saatankin muuttaa mieleni :)

    • 19.3.2014 / 07:53

      Ihan totta; Kelan sivuilla pakkauksen sisältö ei ole kovin houkutteleva, mutta sen ansiosta voi kokea noita riemun ja innostuksen tunteita pakkausta avatessaan: vaatteet kun niin ylittävät odotukset :D. Mielestäni tosi kivoja värejä, ihanan raikkaita!

  4. 18.3.2014 / 20:07

    Miten teillä kissat suhtautui maalauspuuhiin? Vanhempien luona odottaisi olohuoneessa puolipanelointi maalausta ja kaksi riiviötä ja maali tuntuu aika huonolta yhdistelmältä… :D Kissankarvat tai koko kissa saattaa olla kiinni maalipinnassa. Toisaalta maali varmasti haisee niin pahalle, ettei houkuttele kissaa, mutta pentuikäisen päättömistä leikkikohtauksista ei koskaan tiedä. :D

    • 19.3.2014 / 07:57

      Meidän vanhempi kisuhan pysyttelee aina kaukana moisista touhuista: saattaa vaikka kuulua jokin kolahdus! Hän on niin varovainen, että mielellään pysyttelee kaukana :).
      Nuoremman kissan lisänimenähän meillä on ruuvarikissa… Eli mukana kaikessa: autonrenkaiden vaihdossa, moottoripyörän fiksaamisessa, terassin rakentamisessa ja vaikka missä! Eilen myös norkoili maalipurkin lähettyvillä, kunnes hoksasi hajun ja pysytteli sitten kiltisti poissa :).
      Kannattaa yrittää kiinnittää kissan huomio johonkin muuhun, sillä jos kieltää kovasti menemästä maalausten lähelle, tulee siitä liian kiehtova kielletty hedelmä, heh.

  5. 18.3.2014 / 20:54

    Ihana toi lakana, täälä yks katkera! Viime pakkauksen lakana oli aivan törkeä keltainen, jossa oli eri väreillä sammakoita ja nuijapäitä.. On kelvannut meillä vaan lattianpesuun :D

    • 19.3.2014 / 07:58

      Voi apua ku nauratti :D. Pakko nähdä jostain se edellisen pakkauksen pussilakana, siitä mainitsi joku toinenkin lukija :).

  6. Paula
    18.3.2014 / 21:17

    Voi miten ihana!! Oon kyllä vähän kade. Otin pakkauksen kun esikoinen syntyi 11/12 ja se oli kertakaikkisen kauhea. Anteeksi tämä kiittämättömyyteni, mutta ne vaatteet ei vaan yhtään olleet mun makuun ja muutenkin malliltaan eivät ikinä käyneet poitsulle. Nyt tytön syntyessä 11/13 en ottanut pakkausta aiemmasta viisastuneesta ja sitä päätöstä en ole katunut. Jos vauva ois nyt vasta tuloillaan niin tämä kyllä lähtis tilaukseen, kerrassaan ihania värejä. Ihana kun toppahaalarikin on saanut pirteämmän ilmeen, samoin kun vanuhaalari. :)

    • 19.3.2014 / 08:03

      Olen kuullut, että joidenkin äitiyspakkausten vaatteiden koot on niin omituisia, etteivät sovi vauvalle. Esim. housut ovat liian leveitä: silloin kun pituutensa puolesta olisivat ok, jäävät vyötäröstä liian isoiksi. On kyllä tosi harmillista, jos vaatteet jäävät tuollaisen syyn takia käyttämättä.
      Tämä oli kyllä niin kivan raikas pakkaus, ihania sävyjä! Ja kertoo jotain sekin, että Kelan sivuilla yhdet housut näyttävät silmissäni tummansinisiltä, mutta olivatkin ihanat kirkkaan lilat! :D

      • Satu T
        20.3.2014 / 22:44

        Meille kävi juuri noin (viime vuonna syntynyt vauva), että lähes kaikki pakkauksen vaattet jäivät käyttämättä, kun olivat niin leveitä. Ja se lakana on kyllä ruma :-D

          • Satu T
            24.3.2014 / 14:06

            Enpä jotenkin tajunnut laittaa palautetta, mutta hyvä pointti, täytyykin laittaa. Jotenkin sitä vain ajatteli, että kun se pakkaus nyt ilmaiseksi tulee ja kuitenkin kaikki toppajutut sekä makuupussi ovat olleet käytössä (ei siis mitenkään turha pakkaus ja olen siitä kyllä tosi iloinen), niin ei ”saa valittaa” :-)

  7. Milla
    18.3.2014 / 21:43

    Ihania kuvia, ja kiva kuulla että pakkaus oli noinkin iloinen yllätys. Kelan sivuilla ne kuvat on kyllä melko rumia, ja siksi en ole jaksanut olla kovin innostunut tästä äitiyspakkaus-asiasta, vaikka se meillekin on jo tilauksessa. Nyt ehkä odotan pakkauksen saapumista vähän innokkaammin :)

    • 19.3.2014 / 08:06

      Mietinkin jo, että onko se jokin taktiikka, että sivuilla kuvat vaatteista on aika tylsiä ja sitten pakkausta avatessaan yllättyykin todella positiivisesti… Taktiikkaa tai ei, niin se toimi :). Esim. yhdet housut olivat kuvassa tummansiniset, mutta oikeasti ovatkin kirkkaan lilan sävyiset!

  8. Pilvi
    18.3.2014 / 22:33

    Mua kiinnostaa aina äitiyspakkaukset, vaikkei minulla lapsia olekaan. Minusta tämänvuotinen oli ihana, tykkään noista ruskeista ja terrakotanvärisistäkin :)! Kaikki sopivat sekä tytöille että pojille. Mielestäni pojallekin voi pukea punaista, varsinkin tummanpunaista (tämä noin yleensä, varsinaista punaistahan ei kai tänä vuonna vaatteissa kai ollutkaan).

    Ja kisuista arvatenkin aivan ihana uusi pahvilaatikko!!! :)

    • 19.3.2014 / 08:09

      Juuri näin: vaikka itse ei jostain sävystä niin pitäisikään, aina löytyy niitä, jotka pitävät :).
      Kyllä voi pojallekin pukea punaista; meidän poitsua onkin jo odottamassa yhdet kirkkaanpunaiset sammarit ja yksi aivan ihana punavalkoraitainen paita! Tuohon H&M:n paitaan ihastuinkin niin kovasti, että taidan ostaa sen vielä pienemmässäkin koossa, niin kiva ja ihana materiaaliltaan on.

  9. Noora
    19.3.2014 / 09:40

    Voi kun on nätti pakkaus! Ja kuten mainitsitkin jo, Kelan sivuilla tuotteet näyttävät aika erilaisilta, kuin nyt sinun kuvaamina.
    Meille on elokuussa odotettavissa perheenlisäystä ja hän tulee juuri tämän paketin saamaan. Esikoinen, nyt 10kk:tta, sai viimevuoden paketin ja (juuri sitä aiemmissa kommenteissa mainittua sammakkopussilakanaa lukuunottamatta:D) ihana oli sekin!
    Minulle oli itsestään selvää, että molemmille lapsille otetaan pakkaukset. Tarkoituksenani olisikin säästää molemmille joitain juttuja paketista omissa laatikoissaan, esim. makuupussit ja haalarit. Vähän niinkuin muistona ja ajan kuvana siitä, mitä äitiyspakkaus oli heidän syntyessään. ..ja säilyttää laatikkoon myös joitain muita, kaikkein rakkaimmiksi muodostuneita vaattetia ja leluja. Voivat sitten isona niitä katsella ja ihmetellä ja ties vaikka joskus pääsisivät lastenlasten uusiokäyttöön… ;)
    Vielä emme uuden tulokkaan sukupuolta tiedä (rakenneultra parin viikon päästä), mutta tätä uutta pakkausta katsellessa tulee mieleen, että se ehkä näyttäisi omaan silmääni olevan enemmän poikamainen..? Mutta varmasti löytyy kaikille jotain. Itselleni nuo terrakotat pallopotkarit ovat kuvien perusteella ehdottomat suosikit! :)
    Onnellista loppuodotusta sinulle! On ihanaa seurata kaikkea innokasta vamistautumistasi uuden elämän saapumiseen. Ja niin helppo samaistua tunteisiisi ja ihmetyksiisi vaunuviidakosta ja imetystuotteista ja mitä kaikkea sitä onkaan olemassa, mikä on tarpeellista, mikä ei, ja mistä sen voi tietää?! :D On niin tuoreessa muistissa itselläni samat pohdinnat ja ihmetyksen aiheet. Ja pian pääsee taas hössöttämään vauvajuttuja! Ihanaa aikaa <3

    • 20.3.2014 / 19:34

      Tuo onkin ihana idea: säästää jotain pakkauksista muistoksi molemmille! Itsekin ajattelin, että äitiyspakkauksen laatikosta on kiva tehdä sellainen tunnearvolaatikko :).
      Tässä uudessa pakkauksessa on tosiaan aika poikamaisia (tai -sävyisiä) vaatteita, mutta niin oli mielestäni siinä edellisessä äitiyspakkauksessakin. Mutta on tässä myös tytöille sopivia!
      Kiitos paljon Noora, ihanan kommentin jätit! Kaikkea hyvää myös sinun odotukseesi :).

  10. 19.3.2014 / 16:09

    Oih, tuo uusi pakkaus on niin ihana ! Meillä typy nukkuu tuossa laatikossa päivisin ja öisin pinnasängyssä meidän vieressä, on osoittautunut käteväksi kun tyttö voi olla siellä missä mekin päiväsaikaan eikä yksin makuuhuoneessa pinnasängyssään. Kun laatikosta aika jättää nukkumistarkoitukseen, olen ajatellut tehdä kannesta meidän koiralle pedin… hih :)

    • 20.3.2014 / 19:43

      Kuulostaa kivalta! Meidän kehdossa on pyörät alla, joten saan sen varmasti kätevästi päivisin sinne missä itsekin olen :).
      Laatikko on kyllä kovin monikäyttöinen!

  11. Tiina
    21.3.2014 / 21:46

    Vähänkö näyttää kivalta tuo pakkaus, Kelan sivuja äkkiseltään katsellessa eivät minuakaan sykäyttäneet. Ja voi vitsi tuon kisun ilmettä taas.. *reps* :DD

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.