Salamoita ja sydämiä

 

Melkoista hellettä! Tuntuu taas hassulta näin yllättäen. Äsken Leijonien peliä katsellessa alkoi takapihan metsikön puiden ylle nousta sinertävän liloja pilviä ja nyt kuulkaas myrskyää & salamoi! Mies laittoi grillin tulille, itse en uskalla terassille edes astua. Pelkään ukkosta, ehkä kunnioitan luonnonvoimia sen verran paljon. Olen nähnyt miten karmaisevaa tuhoa salamat saavat aikaan (pallosalama tuhosi mummuni pihassa kasvaneen valtavan kokoisen puun järkyttävän pamauksen säestämänä!), joten en todellakaan koskaan toivo ukonilmaa. Kissatkin luimistelevat korviaan, kun taas 1,5 viikon ikäinen kuorsaa sohvalla niin lököasennossa että! Ensimmäinen ukonilma eikä hän tiedä siitä mitään, taitaa päinvastoin uni maistua normaaliakin paremmin :).

Tänään muuten tapahtui sama mikä tasan vuosi sitten, siis päivälleen! 19.5.2013 kirjoitin postauksen mieheni keksimällä otsikolla Lehti tuli puuhun, muistatteko? Aivan hämmästyin tuota samaa päivämäärää kun kaivoin postauksen esiin vihreitä puita ihastellessani. Siitä päivälleen vuosi eteenpäin ja koko maailmani on muuttunut.

Luin onnittelujanne Sinä-postaukseeni jo toistamiseen. Ne on kyllä niin kullanarvoisia, kiitokset vielä! <3 Ensimmäisen kerran onnittelujanne osastolla lukiessani taisin olla aika tokkurassa sekä sektiosta että väsymyksestä, joten nyt tuntui kuin olisin lukenut niitä ensimmäistä kertaa. Poimin sieltä tähän erään ihanan pätkän, joka ajankohtaisuudellaan osui ja upposi:

Nauttikaa näistä ohikiitävistä vauvantuoksuisista hetkistä, älä pidä kiirettä pois vauvakuplasta! :)

5

Niin totta tuo. Ja kukapa sen paremmin tietäisi, kuin itse saman kokenut. 32 vuotta ehdin elää toisenlaista elämää, lapsettomana, joten nyt nautin tästä vauva-arjesta kaikkine yksityiskohtineen täysin rinnoin. Tähän elämänvaiheeseen kuuluu tämä vaaleansininen vauvakupla, en kiirehdi siitä ulos. Välillä toivon, että aika pysähtyisi eikä vauva tuosta yhtään kasvaisi. Välillä taas odotan näkeväni vauvan kasvavan ja kehittyvän. Paras vaihtoehto taitaa tässäkin tapauksessa olla hetkessä eläminen ja siitä parhaalla mahdollisella tavalla nauttiminen.

Välillä on niin sekaisin, ettei tiedä mikä viikonpäivä on meneillään. Tänäänkin tiesin olevan maanantai vain neuvolakäynnistä sekä puhelinpalaverista. Seuraava sovittu tapaaminen on torstaille, joten nyt voi taas pari päivää haahuilla ;). Vauva on tuossa metrin päässä, mutta häntä on silti ikävä. Hänen ihonsa on niin puhdas ja pehmeä ja oi minkä tuoksuinen! Ja nuo silkkiset posket, olenko jo kertonut, kuinka pehmeät ne ovat? Tiedättekö sen hymiön (vai millä nimillä niitä kutsutaan..?), jolla on silmien tilalla syvänpunaiset sydämet? Sellaiselta näytän joka ikinen kerta, kun katson lastani.

 

Comments

  1. 19.5.2014 / 20:36

    En ole vielä kerinnyt onnittelemaan, siis valtavasti onnea vauvasta, ja ihanaa vauva-arkea sinne! <3 Meillä tämä on vielä edessä, muttei kovin kaukana, lokakuussa on meidän maailmamme määrä muuttua ja mullistua pienen vauvan myötä. Ihanaa on ollut lukea sun alkuodotusajan postauksia, ja nyt näitä vauvapostauksia. :)

    • 21.5.2014 / 09:50

      Kiitokset Jasmiina! Nautihan odotusajastasi kaikkine lisääntyvine vaivoineenkin, se on kaiken kaikkiaan niin ihanaa ja onnellista aikaa :).

  2. Marika
    19.5.2014 / 21:33

    Aivan ihana kuva, kertoo enemmän kuin tuhat sanaa <3

  3. Johanna
    19.5.2014 / 22:30

    Aivan ihana kuva ja nauti tosiaan vauvakuplasta :) Itsellä to seuraava käynti, saa nähdä käynnistävätkö samantien vai vieläkö katsellaan tulisiko maailmaan oma-aloitteisesti…

    Näin vilauksen teidän prinssin leikkimatosta, kenen se on ja mistä ostettu? Se oli kivan näköinen ja se meiltä vielä puuttuu ;)

    Ihania vauvan tuoksuisia hetkiä teille <3

    • 21.5.2014 / 10:13

      Nautin! :)
      Leikkimatto on ostettu paikallisesta vauvatarvikeliikkeestä ja se on merkkiä Tiny Love. On kyllä ihanan värikäs ja kivoja virikkeitä sisältävä!
      Tsemppiä huomiselle!

  4. 20.5.2014 / 08:15

    Päivistä sitä oli itsekin sekaisin silloin, mutta se johtui siitä kun yöunet oli niin lyhyet :) ilman kalenterimuistutusta olisin unohtanut ne menotkin :D Nukkuuko teidän pieni hyvin?

    Kaunis, herkkä kuva! Ja voi sitä vauvan tuoksua <3

    • 21.5.2014 / 09:52

      En voi kyllä valittaa yöunista ainakaan tässä vaiheessa. Viikko oltu kotona ja vauva porskuttanut joka yö pääsääntöisesti 7 tunnin yöunia <3. Sitten aamusella pieni vartin tankkaus ja uni jatkuu :D.

      • 21.5.2014 / 12:18

        Ihan mahtavat unenlahjat pojalla ja ihana kun isi ja äitikin saa nukkua :)

        • 21.5.2014 / 12:54

          Tärkeää varsinkin tässä alussa saada hyvin unta, kun vielä toipuu leikkauksestakin :). Rytmithän muuttuu, mutta nyt nautitaan tästä vaiheesta!

  5. Hennis
    20.5.2014 / 12:27

    <3 Oih.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.