Pihan pienet väriläiskät

 

035

Ihana kesäpäivä -postauksessani mainitsin, että pihamme sai hieman kesäisempää lookia alkuviikosta, kiitos miehen äidin. Upeista hortensioista se lähti ja pian istuimmekin autossa matkalla puutarhalle – vauvan jäädessä isänsä ja faffansa hoitoon. Hoksasin matkalla, että tuo oli ensimmäinen menoni johonkin ilman vauvaa – tuntui kuin olisin unohtanut jotain! Vaistomaisesti kaasujalka alkoi painaa aavistuksen enemmän…

037

Pääsisäänkäynnin portaat on vielä kesken, emme keksi miten ne viimeistelisi… Laattaa, maalia, jokin toisenlainen käsittely – ideoita? Harmaat niistä joka tapauksessa tulee, pihakivien sävyyn sopivat.

cats

Puutarhalla keskittyminen oli välillä vähän niin ja näin, mutta jotain kaunista ja värikästä sieltä kuitenkin mukaan tarttui. Turha kuitenkaan kuvitella, että muistaisin näiden kukkien nimet…

053

057

Fammo hoiti myöskin kukkien istuttamisen, jotta pääsin heti tunnin poissaolon jälkeen halimaan vauvan kanssa. Ihanaa apua pienen vauvan äidille tuollainen!

055

Tykkään tosi paljon näistä valkoisista ruukuistani; hankinta Bauhausista jokunen kesä takaperin. Pihaltamme löytyy nyt sekä isompaa että pienempää ruukkua. Muistuttavat kovasti Lechuzan ruukkuja, mutta hinta huomattavasti (paino sanalla huomattavasti…) huokeampi.

063

Terassilta puuttuu vielä varastossa lymyävät aurinkovarjo sekä pari aurinkotuolia, mahdollisesti vielä muutama pirtsakan värinen pelargonia! Pääterassi on sen verran paahteinen, mutta pelargoniat ovat siellä aiempinakin kesinä menestyneet.

Saapa nähdä kuinka kauan kukkaset hoidossani säilyvät, mutta eivätpä maksa maltaita, joten ne voi aina korvata uusilla! Vauveli nukkuu edelleen päiväuniaan, joten ehtisiköhän tässä hörpätä vielä cappuccino-kupposen… Sitten alamme odottelemaan ystävääni vierailulle – eilenkin heitä käväisi kolme kappaletta. Ihania arjen piristyksiä! <3

 

Comments

  1. nimetön
    13.6.2014 / 14:24

    Valtavan upea piha, kiinnostava blogi, ihania kuvia.
    Minkä ikäinen olet?

  2. Kirsi
    13.6.2014 / 23:19

    Päällystäkää portaat samalla komposiitilla millä teidän terasssi on tehty.

    • 14.6.2014 / 19:02

      Kiitos viestistäsi Kirsi! Se voisi muuten toimiakin, mutta tuohon ei voi laittaa mitään niin paksua, jotta seinän ja portaiden väliin jää tuuletusrako. En myöskään tiedä, miten matskun saisi betoniportaisiin kiinni…

  3. 14.6.2014 / 08:27

    Kyllä sitä pienellä väriläiskällä saa ihmeitä aikaan. Muutama hortensia portaalla piristää jo kummasti :)

  4. Emma
    15.6.2014 / 17:14

    Inspiroivia kuvia :) Mistäs tuo betoninen neliöruukku on löytynyt? Miten kisujen ja vauvan yhteiselo on nyt sujunut? Joko vanhimman kissanne stressi on vähentynyt ja vaivat parantuneet?

    • 16.6.2014 / 17:00

      Kiva kuulla Emma! Ruukku on keraaminen, maalipinta harmaa. Muistaakseni olen ostanut sen Kodin Ykkösestä tai Askosta, mulla on niitä sekä isompi että pienempi.
      Yhteiselo on sujunut hyvin, kisut ovat kuin aina ennenkin :). Stressi on tosiaan vähentynyt ja turkki lähes normaali, mitään kaljuja kohtia ei enää ole ja karva kasvaa takaisin vauhdilla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.