Kännykkäotoksia viime päiviltä

 

Niin kätevä tuo iPhoneni! Hieman reilu vuosi käyttökokemusta – miten ennen pärjäsinkään ilman! Pienikokoinen kamerakin kulkee aina matkassa. Vauvan kanssa tavaraa on mukana enemmän kuin jaksaisi kantaa, joten järkkäri harvoin pääsee mukaan, varsinkaan silloin kun kuljen vauvan kanssa kaksin. Mutta tuon puhelimen myötä kamerakin on usein käden ulottuvilla ja kuvia tulee ikuistettua milloin vain – pieniä hetkiä sieltä täältä. Kuten vaikkapa vauvan suloisia nukkuma-asentoja: eilen tuli uni vielä vaunulenkin jälkeenkin isin mahan päällä, taisipa tulla uni isillekin…

cats1

Kissatkin on aika lahjakkaita mitä tulee tirsojen ottamiseen… Lenkkeilyssäkin ollaan kovin aktiivisia, kuten kuvakollaasin viimeisestä kuvasta näkyy. Pakko silti aina päästä mukaan, ilman muuta! Tuo nuorempi kisu onkin hauska; ennen lenkillä käveli aivan joko minun tai mieheni jalkojen vieressä, nykyään aivan vaunujen vieressä. Välillä täytyy kuitenkin vilkuilla, etteivät ne vain tule päälle… Alaosan tasolle ei ole kuitenkaan vielä uskaltautunut, vaikka tuon kyseisen paikan heti ensimmäisenä Vaunut hankittu (ja testattu)! -postauksessa varasikin.

cats2

Viime päiviin on kuulunut tämän vauva-arjen ohella myöskin eräs kiva merkkipäivä, kahvilassa herkuttelua, kesäkukkien ihastelua sekä mökillä vierailua. Ensimmäinen kuva onkin mökiltä: päämökin yhteyteen valmistuu noin upean kokoinen terassi! Tälle isolle terassille pääsee sitten joko katetuilta sauna- tai keittiön yhteydessä olevalta terassilta.

cats3

Mutta nyt ei ehdi istuskella enempää; pesukone pyöräytti ohjelman valmiiksi ja sen jälkeen kutsuukin sauna! Lokoisaa iltaa – toivotaan pitkiä yöunia, viime yöt olleet hieman niin ja näin…

 

Comments

  1. Niina ja 4kisua
    11.6.2014 / 22:34

    Niin hyviä kuvia nykyään kännyköillä saa. Itsellä känny täynnä kisu kuvia ♥ (tietty ;))

  2. Annastiina
    12.6.2014 / 13:50

    Ota päivällä takasi yön katkonaisuus. Eiku päikkäreille pojan viereen! Tee se kun voit, itseltäni se ei onnistu ku on useampia lapsi ja kaikki eivät niitä päikkäreitä enää nuku! :D

    • 12.6.2014 / 14:07

      Näin yritänkin, mutta vauva ei ole oikein hyvä päivänukkuja :P. Viime yö oli kyllä taas parempi ja aamupäivällä otimme vielä yhteispäikkäritkin, olipa ihana taas levänneenä herätä! Voimia sinne :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.