/

 

Jokos teilläpäin on hellettä? Täällä ei ihan vielä, mutta lähellä alkaa jo olla. Välillä on tuntunut hieman haasteelliselta pukea vauvaa: onko tarpeeksi päällä ettei vain joudu palelemaan, eihän ole kuitenkaan liikaa vaatetta jne. Alkuaikoina tein yhtenä päivänä virheen ja puin vauvalle liikaa vaatetta; aivan selkä ja vaippapeppu märkinä kotona… Vauva ei valittanut, mutta itse vähän säikähdin ja otin opikseni. Vauvamme on selvästi perinyt isänsä verenkierron: iho aivan lämmin koko ajan ja joskus tuntuu, että pelkkä bodykin on sisätiloissa liikaa! Hyvä esimerkki eiliseltä: vauva söi sängyllämme – minä peiton alla legginssit jalassa, vauva vieressä pelkässä bodyssa, ei peittoa ja polvitaipeet siitä huolimatta nihkeähköt :D. Hoitotasolla nakupellenäkin iho on tosi lämmin ja voi miten hän siinä nauttiikaan potkiskella. Sellaista ilmakuntopyörää poljetaan, että haastavaa on vaipanvaihto kuulkaas! Erityisesti iltaisin on virtaa vaikka muille jakaa: hän on selvästi illanvirkku ja aamuntorkku, kuten masussakin :).

035

Ostin odotusaikana vauvan koko tämänhetkisen vaatevaraston, esittelin vaatteita täälläkin mm. Vauvan vaatekaapin sisältöä ja Kirppiskierroksella -postauksissani. Taisi tulla jotain ihmetystäkin, miksi ostan etukäteen niin paljon vaatteita. Nyt voin todeta, että hyvin tehty ja tekisin saman valinnan uudestaankin! Vauvan syntymästä tulee huomenna kuluneeksi neljä viikkoa enkä voisi kuvitellakaan, että olisin tänä aikana hypännyt vaateostoksilla. Hyvä kun ruokakauppaan ehtii; en halua olla vauvasta erossa kuin pakolliset eikä vaatekaupat mielestäni niihin lukeudu. On ollut helppoa, kun vaatteet ovat olleet valmiina. Odotusaikana oli sitä paitsi jotenkin erityisen ihanaa hankkia noita minivaatteita ja fiilistellä, nyt se fiilistely tulee ihan vain vauvan kanssa aikaa viettämällä.

039

Sopiva määrä tuli hankittua kokojen 50-56 cm vaatteita; sen verran niitä kuitenkin on viimeisen parin viikon aikana alkanut päivän mittaan pyykkikoriin lentämään. Mieskin tuumasi yhtenä päivänä, että nyt hän ei enää ihmettele, miksi lapsiperheissä pyörii pyykinpesukone koko ajan… Aika tasapuolisesti on myös tullut kaikkia vaatteita käytettyä. On muuten huimia eroja vaatteiden koossa eri merkkien välillä! Huomasin myös, että äitiyspakkauksen vaatteet ovat tosi reiluja: 50-senttiset bodyt roikkuvat päällä.
Mutta nyt mun täytyy herätellä tuo pieni herraseni ja matkata hänen kanssaan viimeiselle antibiootille (toivottavasti viimeiselle, ettei vain tulisi mitään takapakkia…). Vihdoin pääsemme myös kanyylista eroon! Lämmintä keskiviikon jatkoa!

 

/

 

Ihana ja toivottavasti mahdollisimman aurinkoisena jatkuva kesäkuu on täällä! Tulin toivottamaan teille mukavaa kesäkuun ensimmäistä viikkoa ja samalla kertomaan viimeisimmät kuulumisemme.

Tänään koitti meidän perheessämme arki, kun mies palasi kolmen viikon isyyslomaltaan töihin. Kieltämättä illalla hieman jännitin, miten selviän ensimmäistä kertaa aamutoimista yksin ja eipä siinä vielä mitään olisi ollutkaan, vaan haastetta toi aikataulu ja lastenosastolla odottava antibioottilääkitys. Olihan se aamu melkoista minuuttiaikataulua ja etenkin hoitotason äärellä oli muutamia hikikarpaloita otsalla… Juuri kun ajattelin, että hyvinhän tämä sujuu, niin pöydällä oli yllättäen molempaa sorttia. Samanaikaisesti tietysti sinkkivoiteet sormissa ja kissat raapi ovella ja sellainen jättimäinen sekuntikello tikitti pään sisällä todella äänekkäästi. Selviydyin kuitenkin aivan mainiosti ja osastollakin olimme kokonaiset kaksi minuuttia etuajassa, heh.

Kotiuduimme nimittäin eilen iltapäivällä osastolta vauvan kanssa. Olisimme päässeet kotiin jo lauantaina, mutta päätin, että mielenrauhani vuoksi jäämme sinne vielä yhdeksi yöksi. Osastolla kun ei onneksi ollut ruuhkaa, onnistui tuo mainiosti. Vauvan lääkitys jatkuu vielä keskiviikkoon asti siten, että käymme osastolla kolme kertaa päivässä ja hän saa tuolloin antibiootin suoneen. Kanyyli siis seurasi kotiinkin (toinen kanyyli poistettiin eilen), mutta se ei häiritse eloa – kyllä on reipas poika meillä, voi että <3.

Tänään on jo kaksi osastoreissua tehty, iltareissu vielä ohjelmassa. Mies ei pääse mukaan kuin iltaisin, mutta äitini on onneksemme päässyt avuksi ja henkiseksi tueksi sekä aamu- että päiväreissuille. Vauva on jälleen oma ihana, hymyilevä ja silloin tällöin jo jokelteluakin tapaileva itsensä. Tulehdusarvotkin olivat tänä aamuna enää 2. Vielä emme tiedä mikä tämän kaiken aiheutti, mutta se selviää aikanaan verikoetulosten valmistuttua.

195

Siinä hän, ihanuus <3. Kuvanottohetkellä täytti yhden viikon, tällä viikolla mittariin tulee jo tasan kuukausi, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin! Mietiskelin aamulla liikennevaloissa, kun ajelin vauva kyydissä hakemaan äitiäni mukaamme osastolle, että kuinka ihanaa onkaan olla äitiyslomalla ja vielä näin kesän kynnyksellä! Unihiekka painoi hieman silmiä, mutta kirkas aamuaurinko ja arskat nenällä saavat aikaan ihmeitä. Mieskin viettäisi kuulemma mielellään päivät kotona, töissä oli ollut jo ensimmäisenä päivänä ikävä. Onneksi hänelläkin pitkä kesäloma vasta edessäpäin!

Kissat nauttivat aurinkoisista päivistä meidän tapaamme eivätkä ole vauvasta enää moksiskaan. Kova nälkäitkukaan ei matikaisia metrin etäisyydeltä mihinkään karkoita. Itse olin nimittäin aivan varma, että kun vauva availee ääntään, näkyy vain kaksi raitaista vilausta, mutta noup! Erityisesti nuorempi kissa kääntää tuolloin vain kylkeään, vanhempi hieman liikuttelee korviaan… Nuorempi kisu on myös omalla persoonallisella tavallaan näyttänyt hyväksyvänsä vauvan perheenjäsenekseen: kerran vauvan nukkuessa vieressäni sohvalla kulki ohi ja lempeästi puski poskeaan vauvan takaraivoon. Kyllä suli sydän siihen näkyyn. Jos joku kokee tarvetta muistuttaa, että kissa on eläin ja sitä rataa niin ei huolta; tiedostamme kyllä asian ja osaamme aikuisina ihmisinä olla varovaisia näissä ensikohtaamisissa :). Suurimpana asiana pidän kuitenkin sitä, että vanhempi kissa (tuo aremman puoleinen mussukkani) on jo kerran tullut päikkäreille minun ja vauvan kanssa. Pötköttelimme sängyn päällä, kun kisu liittyi joukkoomme siten, että hänen peppunsa oli vauvan vaippapeppua vasten. Tuli siis aivan liki, kyllä oli naurussa pitelemistä :D. Niin ja arvatkaapas mitä? Hänen turkkinsa on lähes ennallaan! Ei enää mitään kaljuja kohtia ja karva kasvaa vauhdilla takaisin (sopivasti kesähelteiksi, huh…). Hän siis erittäin todennäköisesti stressasi loppuraskauttani, niin viisas <3.

Vietin tässä pienen tovin koneella miehen viettäessä koko työpäivän ajan kaipaamaansa aikaa vauvan kanssa. Nyt vauva nukkuu ja pihalla pärähti käyntiin ruohonleikkuri – kylläpäs se näin alkukesästä kuulostaa aina niin mukavalta ja ennen kaikkea kesäiseltä! Taidan nyt vastailla muutamiin kommentteihinne ja sitten pienen manikyyrin kimppuun – miten nuo kynnetkin kasvavat nyt aivan turbonopeudella kun ei tarvitsisi?