/

 

033

042

047

Sitruunaista jääteetä, sen olen löytänyt vasta tänä kesänä. Vaikka keittiössä on kohta kaksi vuotta nököttänyt blogin kautta saamani Dolce Guston Circolo-kahvikone, jolla tuota niin kätevästi voi valmistaa! Silti, parempi myöhään kuin ei milloinkaan eikös juu!

Reilusti jäitä, muutama sitruunalohko, ehkä voisi laittaa vaikka tuoreita mintun tai sitruunamelissan lehtiäkin ja sitten itse juoma, jääkylmänä. Hyvää! Itselleni ei nimittäin maistu kuuma tee näillä lämpöasteilla, ei edes herkullinen cappuccino. Niitä lämpimiä juomia nautitaan sitten taas syksymmällä.

044

028

Muistan erään hauskan blogikommentin vuosien takaa. Sen jätti neljän tai viiden lapsen äiti, en muista tarkkaan. Hän kirjoitti kommenttiin, että tulee blogiini ihastelemaan kahden aikuisen helppoa elämää, blogini on hänelle kuulemma hermolomaa. En tiedä, onko kyseinen lukija enää siellä taustalla, mutta tuo kommentti on ollut mielessäni viime viikkoina :). Näitä kuviakin kun napsin, oli olohuoneessa melkoinen lelumeri. Tai ei niinkään paljoa leluja, mutta sitteriä, leikkimattoja yms. Aika hyvin sain kuitenkin ne väriläiskät rajattua ja pidettyä kuvien maailman seesteisenä..? Sillä vaikka ne kuinka nyt olisivat meidän elämää, ei ne näiden kuvien taustalle olisi sopineet…

029

036

Meillä on kiva ja reilunkokoinen kumivene, hankimme sen viime kesänä. Vasta tänä kesänä otimme sen kuitenkin ensimmäistä kertaa käyttöön – vain huomataksemme, että siitä puuttuu eräs osa ja vieläpä täyttöventtiili… Ilman sitä veneellä ei tee mitään, sillä ilma ei pysy veneen sisällä. No mies näki sitten aika paljon vaivaa, osti jonkin osan ja teki sen uusilla kierteillä veneeseen sopivaksi. Jännitimme, kestääkö veneen kumiosat moista tuunausta; hyvin kesti! Maanantaina olimme mökillä ja laitoimme veneen vesille vauvan jäädessä mökkipäikkäreille. Siellä mä istuin veneen perällä huivi päässä arskat silmillä ja nautiskelin. Kävi kiva tuulenhenkäys, merellä helle ei tuntunut lainkaan tukalalta. Nenään tuoksui ihana merivesi. Soutelimme rannikkoa poikittain; mies saikin kunnolla soutaa, sillä aallot olivat ihan hyvän kokoisia. Olimme jo palaamassa omaan mökkirantaan, soudimme vastatuuleen ja aurinkokin oli jo täysin pilvessä, kun toinen airo yllättäen napsahti poikki ja jäi veteen! Silmät lautasen kokoisina huusin äkkiä perään, mutta koska vene pyöri tuulessa miten sattuu niin airohan ehti siinä aallokossa jo upota. Mies istui veneen keulassa veneen reunalla yhdellä airolla soutaen ja aina kun hän vaihtoi airokättä, roiskautti airo melkoisesti vettä kasvoilleni. Itse räpiköin käsilläni sen minkä ehdin ja niin pääsimme kuin pääsimmekin aaltojen seasta rantaan. Mikki ja Minni (lähes) merihädässä. Voi jos joku olisi tuota tapahtumaa rannalta kiikaroinut :D. Ehkä meille ei ole tarkoitettu kumivenettä? :)

057

Tulikohan nyt varmasti tarpeeksi kuvia tuosta jääteehetkestä… Tuollainen kuvaustuokio on jotenkin kivan rentouttava, jos sen saa toteuttaa rauhassa. Niin oli myös kumiveneajelu, kommelluksineen kaikkineen! Nyt onkin sitten etsinnässä airot – osaisikohan mies tehdä ne :D.

 

/

 

Millainen vaikutus onkaan sillä, kun kuulet jonkun puhuneen hyvää selkäsi takana! Ei pahaa, vaan hyvää. Siitä tulee niin hyvä mieli koko päiväksi, oikeastaan paljon pitemmäksikin aikaa. Sellainen fiilis, että haluaa tehdä saman; laittaa hyvän kiertämään.

Mulle kävi sellainen juttu ihan vasta täällä blogimaailmassa ja se on tuonut paljon iloa ja hyvää mieltä! Törmäsin nimittäin sattumalta lisbet e. -blogin mielenkiintoisen postauksen kommenttiboxiin ja bongasin sieltä tämän:

Itse olen bloggailut jo yli kolme vuotta ja aina olen pyrkinyt vastaamaan kaikkiin viesteihin joita on jätetty. Minusta se on kohteliasta lukijoita kohtaan ja itse pidän myös siitä, että kommentteihin, joita olen jättänyt muiden blogeihin, vastataan. Minulle välittyy väkisinkin aina vähän välinpitämätön kuva, jos jättämääni kommenttiin ei vastata. 

Jokainen tietysti toimii tyylillään ja esimerkiksi All you need is white – blogin Satu on mielestäni mieletön esimerkki siitä, miten lukijoiden kanssa voi olla vuorovaikutuksessa ja lukija tuntee aina tulleensa kuulluksi. 

Siis ihan mieletön palaute, kiitos Omppunen! <3 Tuntuu aivan hurjan upealta, että on ainakin yksi ihminen, joka kokee asian tuolla tavalla. Voihan liikutuksen kyynel!

052

Tuo tuli melkoisen ajankohtaiseen saumaan, sillä olen viime aikoina miettinytkin tuota bloggaamisen kommentointipuolta. Kommentteja, kommentoimista ylipäätään sekä kommentteihin vastaamista. Olen aina pyrkinyt vastaamaan saamiini kommentteihin; voi olla, että joihinkin on jäänyt vastaamatta, mutta se on tapahtunut täysin epähuomiossa. Joskus nimittäin kommentteja tulee sen verran paljon ja eri postauksiin, että jokin saattaa vastaamishetkellä mennä ohi. Pidän tuota vastaamista kuitenkin tärkeänä ja sellaisena, jota itsekin blogien lukijana arvostan suuresti. Kasvotustenkin käydyissä keskusteluissa omille sanomisilleen odotetaan jonkinlaista reaktiota (edes nyökkäystä tai jonkinmoista äännähdystä); jos sellaista ei tule, tuntuu se hieman töykeältä ja se voidaan tulkita siten, ettei toista vain kiinnosta.
Pyrin myöskin siihen, ettei vastaamisaika venyisi mahdottoman pitkäksi (useiksi päiviksi), en tiedä miten olen tässä onnistunut… Vauvan syntymä on vastausaikoja kyllä pitkittänyt, mutta ehkä vielä ollaan ihan kohtuullisissa vastausajoissa..?

Olisikin todella mielenkiintoista lukea teidän mielipiteitä asiasta! Esim. onko teille väliä, vastaako bloggaaja jättämäänne kommenttiin vai ei? Palaatteko katsomaan, onko kommenttiinne vastattu? Tosin omassa blogissani on käytössä kommentin sähköpostiseurantamahdollisuus. Tarkoittaa siis sitä, että kun jätät kommentin ja sähköpostiosoitteen sille varattuun kenttään (näkyy tuolloin vain minulle), saat vastauksen kommenttiisi myös sähköpostiisi. Omasta mielestäni tuo on kovin kätevä ominaisuus! Entäpäs, jos ette itse tapaa kommentoida, niin luetteko kuitenkin kommenttiboxia?

059

Jos et ole koskaan aiemmin kommentoinut, niin nyt jos koskaan on hyvä tilaisuus tehdä se ja kertoa oma mielipiteesi! :)

 

/

 

Eilen pääsin jo järjestelyn makuun, tänään hieman illemmalla jatkuu! Ruokailutilan takaseinällä nököttävä Ikean Norrsten-kaappi (ei tietääkseni enää valikoimissa) on vielä työn alla; oikeanpuolimmaisten ovien takana olevat ruukut ja maljakot ovat nimittäin lisääntyneet :O. Täytyy hieman miettiä, luopuako jostain vai löytyykö niille kaikille säilytystilaa, kun hieman paremmin järjestelee.

061

Tykkään kaapista, koska sen sisusta on hauskasti musta. Tosin kaappia pestessä tuli mieleen, että onneksi huonekalumme eivät ole mustia – niin hyvin kaikki tahrat ja pölyhuikkaset mustasta pinnasta hohtavat! Ylläolevassa kuvassa kaapinovi ei ole vielä kuivunut ja sekin erottuu mustasta pinnasta selvästi.

067

Tämänkin kaapin sisällön järjestelyssä tärkeää on, että kaikki samat tavarat löytyvät yhdestä ja samasta paikasta. Ei niin, että maljakoita löytyy muualtakin tai että viinilaseja löytyy kahden oven takaa. Tiedän, että olen tarkka ja joku varmasti siellä silmiään pyörittelee, mutta vasta kun kaappi on täysin järjestyksessä, voin sulkea sen ovet tyytyväisenä ja alkaa keskittymään seuraavaan kaappiin :D. Äiti aina sanoo, että jo ihan pikkutyttönä olin kovin tarkka ja huoneessani kaikki oli paikoillaan ja ojennuksessa. Saapa nähdä, siirtyykö tuo piirre äidinmaidon mukana pienelle pojallemmekin ;).

072

Mutta nyt sunnuntaipäivän ohjelman pariin – kimeiden kiljahdusten saattelemana! Tuollainen taito opittiin eilen ja voi miten korkealta ja kovaa! :D