Tänään

 

Karmaiseva herätys aamulla: pesäpallon kokoinen kaktus kurkussa. Vauva pirteänä vieressä, itseäni olisi hieman vielä nukuttanut… Ajattelin ensimmäistä kertaa ikinä, että nukun aamupäivällä, kun vauvakin torkahtaa. Aamupäiväunet kun ovat hänen pisimmät päiväunensa. Ei muuta kuin ylös, vaipanvaihtoon ja aamupalalle, kissoille murkinaa ja vauvalle aamupuuro! (Kyllä, kiinteät ovat kehissä, mutta tästä lisää jonain toisena päivänä!) Leikkimistä ja touhuamista, kunnes vauva alkaa näyttää ja kuulostaa väsähtäneeltä. Oih, vihdoin se hetki, minäkin taidan vähän ummistaa silmiäni, kerrankin päiväsaikaan. Vauva torkahtaa 20 minuutiksi (yleensä aamupäiväunet ovat noin 40-minuuttisia), osan tuosta ajasta syö. Tarvitseeko sanoakaan: itse en ehtinyt kuin uneksia unesta :).

Uusi suunnitelma päivälle: kaupunkiin erästä vauvakaverilla nähtyä lelua metsästämään ja sehän löytyi kuin löytyikin BR-Lelusta! Kyseessä on Fisher Pricen kaukosäädin, tuntuu kovin mieluisalta. Kaupungilla kävimme myöskin moikkaamassa mummua ja päivän vaunulenkki sijoittui keskustan kaduille. Kaunis aurinkoinen syyspäivä: oikein omiaan katsella kotikaupunkiaan hieman erilaisin silmin. Kokkolan viehättävässä pikkukeskustassa on paljon kauniita rakennuksia! Vauvan nukahdettua alkoi tehdä mieli jotain lämmintä juomaa, joten erään kahvilan kohdalla piipahdinkin sisälle lämpimään tunnelmaan. Join kaikessa rauhassa kaakaon ja herkuttelin daim-valkosuklaajuustokakun palasen. Viimeisillä lusikallisilla vauvakin heräsi katselemaan kahvilan menoa.

Kuvakansiot1

Kahvilasta kotiin kissojen seuraan! Nyt täältä sohvannurkasta torkkupeiton alta näppäilen, mies lähti vauvan kanssa päivän toiselle vaunulenkille. Jotain vinkkejä tämän kurkkukaktuksen nopeaan selättämiseen? Tuota luonnon omaa antibioottia hunajaa on tullut silloin tällöin teelusikallisia nautittua. Toivottavasti jäisi tähän eikä tulisi mitään ihmeempää flunssaa, varsinkaan vauvalle! Yhdessä ohjelmassa sanottiin, että väsymys näkyy monin tavoin, myöskin vastustuskyvyn heikentymisenä. Varmasti tähän sairastumiseen onkin osasyyllinen viime viikkojen olemattomat yöunet. Päivä kerrallaan eteenpäin ja tänään saunan jälkeen ajoissa yöunille! Eivätkö olekin ihania näin syksyisin tällaiset tunnelmalliset koti-illat saunan ja takkatulen kera? Niistä ei saa tarpeekseen! Niin ja mieltä piristää melkoisesti myöskin eräs miniloma, jonka tänään varasin, oi oi! Vaihtoehtoina kyseiselle ajankohdalle olivat kahden hengen perushuone yökerhon yläpuolelta tai sitten saunallinen ja poreammeellinen sviitti rauhalliselta puolelta. Jaa-a, kummankohan tämä äippä valitsi :D.

 

Comments

  1. Hanna
    15.10.2014 / 18:52

    Viime kerralla kun flunssa alkoi nostaan päätään niin aloin ihan urakalla ottamaan Punahattu-uutetta ja sillon ainakin flunssa jäikin tulematta. Siihen tuo uute on oikein tarkoitettukin.

    • Hanna
      15.10.2014 / 18:55

      Oi minilomasta puheenollen, päästään taas joulun alla tekemään pikku pyörähdys Helsinkiin miehen kanssa. Käytiin viime joulunakin ja innolla odotan taas reissua. Haaveilen taas jonku uuden ihanan laukun ostosta, oon purkkiin sitä varten laittanu rahaa jemmaan. Ja ne joulukoristeet ja tunnelma siellä kaupoissa joka on ihan toista mitä Kokkolassa jossa me yleensä asioidaan :)
      Ihanaa joulu tulee :)

      • 15.10.2014 / 19:02

        Voi kun kuulostaa hyvältä! Tuollaisesta haaveilen minäkin, sitten jonain vuonna… Voisi lentää Helsinkiin viikonlopuksi joskus marras-joulukuussa :). Toki myöskin jokin Euroopan joulutori olisi ihana kokea!

    • 15.10.2014 / 19:00

      Tutkailin tätä enemmänkin netistä, mm. apteekin sivuilta. Sanoin miehelle myös tuosta, hän tokaisi heti se on niin pahaa ettet saa alas! :D

      • Nimetön
        15.10.2014 / 19:57

        Ei se oo pahaa,veteen ku sekottaa niin ei maistu pahalle vähän sellanen öljynen maku. Ja minä en tykkää pahanmakuisista lääkkeistä ja mun mielestä esim. disperiinikin on pahemman makuista jos sitä ei heti saa nielastua

          • Hanna
            18.10.2014 / 11:19

            Sama juttu kaikenmaailman litkut on ihan kamalia, mut oikeesti ainakaan mun suuhun tuo ei maistu, kannattaa testata.
            Jos päätät testata niin ilmoitappas sit olinko oikeassa, ettei maistu miltään :D

      • Nimetön
        15.10.2014 / 22:37

        Noiden yrtti- ym. lääkkeiden kanssa kannattaa olla tarkkana ja tarkistaa asiantuntijalta (esim. apteekista) sopivuus imetysaikana. Sauna ei myöskään ole välttämättä hyvä idea, jos on sairas/sairastumassa.

        Paljon vaan nestettä ja mahdollisuuksien mukaan lepoa! Beroccaa nappailin itse imetysaikana flunssan torjuntaan, eikä tuo hunaja-sitruuna-inkiväärijuomakaan pahaa tee (tosin inkivääriä ei taideta suositella suurina määrinä imetysaikana, jos oikein muistan…). Pikaista paranemista!

  2. Piia
    15.10.2014 / 18:54

    Kuumaan veteen raastettua inkivääriä ja hunajaa! Pikaista paranemista :)

  3. Äippä
    15.10.2014 / 19:22

    Kurkkukipu on karseeta, toivottavasti helpottaa pian :-) Siis missä hotellissa on poreamme – haluun sinne :-)

    • 17.10.2014 / 10:08

      Eilen oli kurkkukipu jo hellittämään päin, joten hyvältä näyttää! Nyt vain pölyä kurkussa.
      Taitaa aika monessa Sokos Hotelissa olla! :)

  4. Minna
    15.10.2014 / 22:31

    Pharysol suihke toimii loistavasti kurkkukipuun ja sitä voi käyttää myös imettäessä. :) Nimim. Enterorokko imetysaikana ja pahin kurkkukipu ikinä

  5. SatuKoo
    16.10.2014 / 10:23

    Itse luotin aiemmin aina Echinaforceen ja vihreään teehen tai äidin kotitekoiseen mehuun – paljon lämmintä kipeälle kurkulle. Sitten kyllästyin ja nykyisin nappaan aina kurkkukivun yllättäessä tulehduskipulääkettä, jotta ikävä tunne kurkusta häviää. Jotenkin en vaan enää kestä kipeää kurkkua.
    Nyt olen flunssaa ehkäistäkseni syönyt päivittäin maitohappobakteereita ja Dermosilin mouth&throat -imeskelytabletteja. Sormet vain ristissä, että pysyy flunssa jatkossakin loitolla :)

    • 17.10.2014 / 10:15

      Kurkkukipuun kannattaisi aina juoda/syödä jotain kylmää! Se turruttaa ja vähentää kurkun turvotusta sekä kipua. Opin tuon teininä joutuessani monen angiinan jälkeen nielurisaleikkaukseen :).

  6. 17.10.2014 / 12:57

    Itse hoidan kurkkukaktusta kurlaamalla usein, joskus corsodylillä, joskus lämpimällä suolavedellä. Pääasia kuitenkin että kurlaa, vaikka edes puhtaalla vedellä, jotta bakteerit ja virukset huuhtoutuvat pois eivätkä etene muualle tautia pahentamaan. Lisään c-vitamiinin saannin moninkertaiseksi, kuitenkin 3g enintään vrk ettei tuli virtsakiviä.

    Toivottavasti helpottaa :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.