P niin kuin punainen pihlajanmarja

 

058

Tai vaikka P niin kuin perjantai! Se on täällä taas! Joskus itseänikin hieman naurattaa omat otsikot, mutta kun niiden miettimiseen on aikaa sen sekunnin tai maksimissaan kahden verran niin tulos on tuossa :D.

Tänä vuonna pihlajat on edelleen täynnä pihlajanmarjoja – harvinaista ja todella kaunista! Ainakin itselleni toimivat tehokkaina katseenvangitsijoina, ihanat punaiset piristeet. Niitähän oli saatava sisällekin:

041

Varmasti asettelemalla tuosta olisi saanut oikeinkin kivan näköisen, mutta menettelee noinkin. Laitoin maljakkoon pari pihlajanoksaa marjoineen, joita valot kivasti korostavat. Tuohon kulmaukseen tuntuu aina päätyvän jotain tähän aikaan vuodesta. Pari vuotta sitten tuo postailin siitä otsikolla Tunnelmanurkkaus.

094

071

Nytpäs jään tänne odottelemaan, milloin tuo entinen masuasukkini herää! Odotan innolla, kutsuuko vauveli kissoja edelleen muutaman päivän jälkeenkin sanalla glee, joskus vaihtelevasti myös glei! Sanat lausutaan hartaan rauhallisesti ja hitaaaaasti pienen hymyn kera. Olen miettinyt, että ehkä tuolla gleillä tapaillaankin sanaa hei? Äiti tulee jo ihan selvästi, pari viikkoa sitä on nyt hoettu ja kyllä, sen on kuullut moni muukin kuin minä :D. Äätä, ääti, joskus oikein kimeästi äi-ti!

Mitäs viikonloppusuunnitelmia teillä? Täällä on luvassa mm. konserttia ja ihanien ystävien ja heidän lastensa tapaamista. Kivaa viikonloppua! (Psst. kuukausi ja kymmenen päivää jouluun…)

 

Comments

  1. Elika
    14.11.2014 / 10:21

    Voi miten kaunis tunnelmanurkkaus ja ihania tunnelmallisia kuvia! <3 Pihlajanmarjoja on kyllä tänä syksynä ollut puissa todella runsaasti. Niitä on kiva katsella vaunutellessa pikkuneidin kanssa. Hänkin on niitä joskus hereillä ollessaan vaunuista ihmetellyt. Vai ollaan teillä alettu jo hieman jutella. :D Varmasti ihanan kuuloista, kun pieni alkaa kutsua asioita tietyillä sanoilla. Äiti, parhautta. <3 Meidän viikko on tähän asti sisältänyt paljon vauvamenoja ja sama meno jatkuu. Pian pitäisi napata neiti vaunuista uniltaan ja suunnata Ikeaan vauva-/lounastreffeille. Samalla olisi tarkoitus tehdä vähän hankintoja pikkuneidille. :)

    • 15.11.2014 / 15:28

      Kiitos Elika!
      Jep, muutaman viikon meillä on asustanut melkoinen papupata :).
      Voi, mullakin olisi asiaa Ikeaan! Niin harmi, kun lähimpään on matkaa noin 300 km…

  2. Reetta
    14.11.2014 / 11:07

    Huomenta! Ajattelin sua eräs aamuyö, kun meidän poika 4kk ähisi ja puhisi ja oli heräilyä 2 tunnin välein jo useampana yönä… Neuvolassa ainut vinkki oli kiinteät, mutta uskoisin että kyseessä on kuitenkin tiheäimu ja kiinnostava maailma. Poika on myös oppinut kääntymään vatsalleen.. Menikö se teillä lopulta ajan kanssa ohi? Aloittelit kiinteät kuitenkin myöhemmin. Mulla on ollut ajatuksena täysimetys ainakin lähemmäs 6 kk.

    Kuulostaa ihanalta nuo teidän vauvan ääntelyt ja sanojen tapailut! Varmaan sydän pakahtuu ”äidistä”. <3
    Kauniilta näyttää myös joulutunnelmointi! En malta odottaa, että joulu tulisi!

    T. Reetta

    • 15.11.2014 / 15:38

      Voi voi, tiedän niin tuon… Meillä noita öitä kesti 6-7 viikkoa, sitten muutamia öitä (en enää edes muista kuinka pitkään) ihan normaalia kahdella yöherätyksellä. Eli kaksi herätystä/11-12 tuntia. Nyt taas kolme yötä HOHHOIJAA. Olen melkoisen varma, että meillä noita heräilyjä aiheutti monikin asia: tiheän imun kausi, uudet taidot ja ennen kaikkea hampaat! Vajaa kaksi viikkoa sitten nimittäin ilmestyi ensimmäinen alaetuhammas ja nyt viereen tulossa jo toinen, se taitaa tällä hetkellä aiheuttaa katkonaisia öitä.
      Aloitin kiinteät tosiaan viiden kuukauden kohdalla, mielestäni juuri oikea aika. En usko, että kiinteät toisivat helpotusta teidän tilanteeseen. Niistä huolimatta nuo yöheräilyt varmasti jatkuisivat ja alussa muutenkin ne ruokamäärät on niin pieniä, ettei niistä heti mitään hyötyä olisi. Jos vain itsestäsi siltä tuntuu ja voimia on, voisi tuolla tavalla jatkaa aivan hyvin. Joillakin ne hampaatkin vain vaivaavat enemmän kuin toisilla ja puhkeavat hitaammin. Me kokeilimme poissulkumenetelmällä vaikka mitä: särkylääkettä, tuhtia iltatankkausta… Voisithan kokeilla ainakin tuota jälkimmäistä, niin näet, johtuuko nälästä? Itse teimme niin, että imetin ja sitten perään vielä korviketta: heräsi tunnin kuluttua! Nälästä ei siis meillä ainakaan johtunut.
      Voimia ja tsemppiä, tuo(kin) kausi menee kyllä ohi! :)

      • Reetta
        17.11.2014 / 15:19

        Kiitos Satu tsemppiviestistä! Jo se, että joku kuuntelee ja vastaa sivuuttamatta aihetta on tärkeää :) viime yö meni jo kolmella syönnillä ja yhdellä rauhoittelulla. Ja tosiaan, näitä vaiheita varmaankin tulee riittämään ;)

        • 17.11.2014 / 17:48

          Voi eipä kiittämistä! Tiedän, miltä tuo uneton vaihe tuntuu – täällä on viime keskiviikosta asti taas heräilty 1-2 tunnin välein joka yö. HUOH. Tulee toinen alahammas ensimmäisen hampaan viereen, näkyy jo mutta ei ole vielä puhjennut.
          Joku sanoi, että kipeisiin hampaisiin auttaa rinnan imeminen, joten siksi haluaa rinnalle koko ajan yöllä. Ja kipu on pahimmillaan juuri yöllä levossa; silloin hampaisiin tulee painetta. Tsemppiä sinne vielä, ajatellaan toisiamme taas yöllä silmät ristissä :D.

  3. iDiS & iNTeRiÖÖRi
    14.11.2014 / 16:42

    Pihlajan marjoista tulee aivan ekana mieleen lapsuuden marjapyssyt, joilla tähdättiin toisia pusikoissa ja ammuttiin :D Mutta kivalta näyttää asetelmassakin!

  4. taikku
    14.11.2014 / 18:11

    p-pejantai työssä kävijän paras päivä,,loikoilua ,palautumista. työjälkeisestä viikosta,,pihjalanmarja ovat joulun punaiset ,,,minä olen jouluihminen näe kaikessa joulua….teidän pienimies on kerrasaan ihana ja opii päiväpäåvältä kaikkea kivaa …hauskaa viikonloppu sinnepäin

    • 15.11.2014 / 15:30

      Täällä toinen jouluihminen! Se tunnelma mikä tälläkin hetkellä on mielessä ja läsnä, se on ihana! Ja sen saa aikaan joulun lähestyminen :).
      Kiitos, kivaa viikonloppua sinullekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.