Ulko-oven koristus

 

Täällä pidettiin viikonloppuna joulumessut, joilla piipahdimme lauantaina vauvauinnin jälkeen. Messut pidettiin Vanhalla Tullipakkahuoneella, joka jo itsessään on aivan ihanan tunnelmallinen paikka, joten se sopiikin paremmin kuin hyvin joulumessujen pitopaikaksi! Messuilta tuli tehtyä jokunen pieni hankinta, yksi niistä päätyi ulko-oveemme:

052

Monenlaista kranssia oli tarjolla, mutta jotenkin tuo ehkä perinteisin versio miellytti eniten silmää. Kranssissa on kaksi isohkoa hopeiseksi maalattua käpyä, mutta niiden tilallehan voi halutessaan laittaa vaikka mitä. Maalaamattomat kävyt olisivat myös kivat. Lisäksi ytimeen voisivat sopia esimerkiksi valkoiset, puiset tähdet. Tai sitten rykelmä joulupalloja! Perinteinen kranssi, mutta keskellä jotain hieman modernimpaa tyyliä kuten esim. valkoisia ja kirkkaita koristelemattomia joulupalloja; sellainen versio voisi miellyttää mun silmää! Sitten ne aina kolisisivat ovea vasten, kun se aukeaisi… Toki kranssi on kaunis myöskin ihan yksinään! Lauantaina keittiön ikkunaan ilmestyi perinteiseen tapaansa tuo pöytämallin joulutähti ikään kuin kranssin kaveriksi.

048

049

Mua niin huvitti lauantaina, kun tulimme kotiin joulumessuilta. En ollut yhtään muistanut millainen ulko-ovi meillä on! Katsoin sitä jo autosta silmät pyöreinä ai että tollanenko se olikin… Kranssia ostaessani kuvittelin ovemme ihan umpioveksi, en muistanut kahta pystyikkunaa lainkaan :D. No onni onnettomuudessa, että kranssi kuitenkin oveen (just ja just) mahtui… Miten voi unohtaa jonkin noinkin olennaisen asian, en ymmärrä.

044

Tällainen (erittäin nuhainen) startti tälle viikolle! Tasan kuukauden päästä vietämme jo jouluaattoa. Nyt oikein hartaasti jo sitä pysyvää lunta toivomaan! Kivaa marraskuun viimeistä viikkoa teille! 

 

Comments

  1. Kristintti
    24.11.2014 / 15:11

    Tosi nätti kranssi :) Millä mahdoit kiinnittää kranssin oveen?
    Perinteisesti naulalla vai onko käytössäsi jokin muunlainen kiinnityssysteemi? Itse en oikein raaski naulaa oveen nakutella, joten toistaiseksi ovi on pysynyt kranssittomana…

    • 25.11.2014 / 13:02

      Kiva että tykkäät! Juu naulalla se siihen kiinnitettiin, harmitti hiukan, mutta en keksinyt muuta… Voihan siinä kesän ajan pitää jotain muuta roikkumassa, jos haluaa :).

  2. Lennu
    25.11.2014 / 19:46

    Täällä meillä päin on sunnuntaina perinteiset naisten messut, ajattelin käydä katsastamassa josko löytäisin jotain jouluista kotiin, vaikkapa kranssin. Tuollaisen kranssin voisin hyvin kuvitella meidänkin ulko-oveen :).

    • 26.11.2014 / 18:24

      Toivottavasti teet hyviä löytöjä! Ja vaikka et tekisikään, niin jo tunnelman vuoksi tuollaiset tapahtumat on mukavia :).

  3. SatuKoo
    27.11.2014 / 10:59

    Minäkin muistan kerran täysin unohtaneeni, minkä värinen ulko-ovi meillä on, kun siitä oli työkaverin kanssa puhetta. Piti ihan kotiin mennessä tarkistaa, että minkäs värinen se nyt olikaan ja painaa mieleen :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.