Joulun kohokohta

 

Tapaninpäivän tervehdys! Niin ihana Joulu <3. Ikimuistoinen ja ensimmäisemme lapsiperheenä. Sen kunniaksi meillä vieraili kuin vierailikin joulupukki. Se olikin aattoillan kohokohta ja näin jälkikäteen olen kyllä hirmuisen tyytyväinen, että hankimme alkukesästä videokameran. Valokuvissa nuo hetket eivät ole samoja, koska ääni ja liike puuttuvat. Moneen otteeseen on tullut katsottua aattoillan hetket nauhalta ja voi miten on saanut nauraa! Niin mainio persoona on tuo seitsemän kuukauden ikäinen touhupakkauksemme.

099

Joulupukki oli aivan ihana ja lempeä, vauva ei pelännyt häntä yhtään. Meni pukin syliin aivan rauhassa ja viihtyi pitkään. Hymyili ja nojaili pukin pehmeään masuun samalla pukin vaatteita hypistellen. Hieman kyllä ihmetytti, miten pukilla oli täsmälleen samanlainen kello kuin juuri Dubaista palanneella enolla…

cats

Vauva istui aattoiltana olohuoneen lattialla lahjojen ympäröimänä kaksi tuntia! Leikki innoissaan uusilla leluilla ja kylläpäs uni aattoiltana maistuikin. Niin ihana pieni kulta, jonka riemua jaksaisi seurata aamusta iltaan.

Joulupukki ei ollut unohtanut kissojakaan, heille oli omat herkkupakettinsa. Kaikille meille niin mukava joulu, jota muistelemme vielä pitkään. Tulen siirtämään muutamia palasia joulunvietostamme tännekin, kunhan vain ehdin. Nyt takaisin Tapaninpäivän pariin – alamme odottelemaan isovanhempia kylään. Letkeää pyhäpäivää teillekin!

141

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.