Tulevia haavehankintoja

 

Rakastan hankintojen tekemistä, mutta ehkä jopa enemmän niiden suunnittelemista. On erilaisia hankintoja: arvokkaita, joiden hankintaan käyttää huomattavasti enemmän mietintäaikaa. Sitten on huokeampia hankintoja, joita saattaa tehdä aika pikaisestikin. Jonkin kohdalla pysähtyy miettimään, onko tämä varmasti välttämätön, mutta joihinkin hullaantuu heti alussa niin, että päätöksen tekee melkoisen nopeasti sen suuremmin asiaa pohtimatta. Itselleni tuo hullaantumistunne tarkoittaa aina onnistunutta hankintaa.

Sain tämän aiheen tiimoilta itse asiassa haasteenkin Heidiltä Kuistin kautta -blogista. Kiitos!

”Mikä valaisin, matto, tuoli saa aina sydämesi läpättämään? Et kuitenkaan ole saanut aikaiseksi hankkia sitä, syystä tai toisesta.”  
Alkujaan tämä Sydämentykytyksiä-haaste on lähtöisin Retromoderni-blogista. Haasteessa on siis tarkoitus paljastaa omat sisustushaaveensa ja syyt siihen, miksi niitä ei ole vielä toteuttanut. Tätä aihetta tulikin hieman sivuttua tammikuisessa Vuoden 2014 sisustushankintani -postauksessani. Heti ensimmäisenä läväytän ruutuun tämän täällä jo ainakin kertaalleen nähdyn haavekollaasin (tuttu mm. Haavekollaasini-postauksestani vuodelta 2013):
kollaasi 1

Olen haaveillut Harri Koskisen Woodnotesille suunnittelemasta K-tuolista iät ja ajat – haaveilu jatkuu edelleen. Woodnotesin Avenue-matto saa aina aikaan ihastuneita huokauksia, mutta sitä vielä mietin ja tuumailen. Lähinnä mietin sen sopivuutta tummaan sohvaamme sekä sitä, kyllästynkö noin voimakkaaseen raitakuvioon… Louis Poulsenin AJ on ikisuosikki vuosien takaa, valkoisena ja pöytämallin versiona. Kaksi tässä kollaasissa keikkuvaa tuotetta kotiutin vuosi sitten: Louis Poulsenin Panthellan sekä HAY:n About a Chairin. Loistohankinnat!

Yksi hieman pienempi haaveeni on muutaman vuoden ajan ollut Eamesin RAR-keinutuoli. Se on keikkunut haavelistallani siten, että välillä se on siellä ja välillä ei. Olen puntaroinut sitä, että kyllästynkö siihen, kun sitä on viime vuosina näkynyt niin hirmuisesti joka paikassa. Ja jos täytyy tuota miettiä, niin puhuuko se jo omaa kieltään? Että jos oikein tarpeeksi jotain tahtoo ja itselleen mielii, niin ei sen kohdalla mieti kyllästymistä ainakaan kovin paljoa. Tuleekohan se silloin edes mieleen… Tämän vuoksi keinutuoli on jäänyt vain haaveilujen asteelle, vaikka sen hankkimiseen on rahatkin olleet jemmassa jo hyvän aikaa. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin oikein mukavalta ihastella sitä muiden kodeissa ja kuvissa! RAR:n rinnalla ihastelen valtavasti Innon Kola Light -keinutuolia.

Secto Designin valaisimet tuntuvat ihastuttavan vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Eniten mieleeni on Secto-pöytävalaisin sekä Secto-kattovalaisin valkoisena tai koivun sävyisenä. Tykkään hirmuisesti siitä, miten valo siivilöityy valaisimen raoista niin tunnelmallisen pehmeästi. Näkisin tuollaisen kattovalaisimen helposti ruokailutilassamme! Muuton Stacked-hyllymoduulit hivelevät silmää, mutta niille ei ole toistaiseksi löytynyt tarvetta kotoamme.

Kuvakansiot1-001

Tässä seuraavassa kollaasissa on sitten suht uusia ihastuksiani: Lundian kauniita hyllyjä, jotka näkisin ilomielin työhuoneessani. Ja tuo Artekin kaunotar! Mehiläispesä-valaisin upeassa valkoisen ja messingin sävyssä.

Kuvakansiot1

Näiden lisäksi löytyy vielä vino pino tuoleja sekä ehkä vielä pari pöytävalaisinta lisää… Haaveilu on kivaa ja rentouttavaa; aina pitää olla haaveita! En nyt jaa tätä haastetta kenellekään erityisesti, saa napata mukaansa jos tahtoo!

(Kuvat lainattu FDS.)

 

Comments

  1. 25.2.2015 / 20:47

    K-tuoli on täälläkin ollut pitkään haaveena ja tulee varmaan haaveeksi jäämäänkin hintansa vuoksi. Tai tuskin ainakaan lähivuosina sitä tulen hankkimaan, mutta toivottavasti joskus :)

    • 26.2.2015 / 18:34

      Hinta on kyllä kieltämättä suolainen… Mutta itse ajattelen tuollaisten kohdalla siten, että mitäs jos esim. polttaisin askin päivässä – tupakka-aski maksaa tällä hetkellä noin kuusi euroa? Vuodessa menisi jo yli kaksi tonnia savuna ilmaan! Tarkalleen 2190 euroa. :/ Joten mä sijoitan ”mun röökirahat” ennemmin vaikka tuohon tuoliin :D.

  2. 25.2.2015 / 22:47

    Minä hankin aikanaan K-tuolin ensimmäisen työssäolovuoteni kunniaksi. Kun oli ensin kituuttanut opiskelijabudjetilla vuosikausia, jäi eka työvuonna rahaa ihan huomaamatta säästöön, ja sitten kun K tupsahti hullareilla vastaan, ostaa täräytin sen. Hullua,sanoisi joku (niinkuin avomies esimerkiksi), sisustajan rakkautta, sanoisin minä.:)

    • 26.2.2015 / 18:36

      Heh, mulla on hieman jäänyt tuo opiskelijabudjetti päälle :D. Vaikka en mitenkään kituuttelekaan, niin niiltä vuosilta sai kyllä hyvän ajattelupohjan raha-asioihin. Ei lainkaan hullua, ei sinne päinkään! :)

  3. 26.2.2015 / 09:23

    Mukavia haaveita :) Hauska sattuma, sillä juuri eilen pohdin hankintahaaveita, mutta lähinnä keinutuolia. Juuri tuon RAR:n listasin mm. mukaan, mutta itseänikin sen hankinta hieman mietityttää.
    Secto Designin valaismet viehättää myös täällä. Meiltä löytyy seinävalaisimena ja olen ollut kyllä todella tyytyväinen.

  4. 26.2.2015 / 22:48

    Ihania haaveita! K-tuoli ja artekin valaisin erityisesti ovat kauniita! Kiva, kun tartuit näin haasteeseen. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.