Haalareita joka lähtöön

 

Meidän maailman keskipiste siinä hassuttelee ensimmäisenä pääsiäisenään; pääsiäiskokossa oli pienellä ihmettelemistä! Välillä piti vähän hekottaakin, kuin isot pojat konsanaan.

cats

Tuntuu jotenkin haastavalta tämä vuodenaika pukeutumisen suhteen: mitä pukea ulos? Mieluummin puen pojalle liikaa kuin liian vähän, mutta vastaan on tullut jo muutamia päiviä, kun on joutunut hieman arpomaan ulkovaatetusta. Tuo kuvissa näkyvä äitiyspakkauksen haalari on ihan huippu! Hihat ja lahkeet voi kääntää siten, että erillisiä tumppuja/töppösiä ei lämpöasteilla tarvita. Siksi suosin tuota edelleen silloin tällöin, mutta eipä nämä kelit vielä ole (joitain poikkeuksia lukuunottamatta) liian lämpimiä tuolle haalarille olleet… Välillä sataa vettä, välillä räntää ja/tai rakeita, välillä paistaa lämpimästi aurinko – kyllä on vaihtelevaa!

Ostimme jo yhden ns. välikausihaalarin (ärsyttää jotenkin tuo termi; oliko tuollaisia muka ennen? Oi voi, miten silloin pärjättiinkään…), mutta se lähti bumerangina parin käyttökerran jälkeen takaisin. Aivan karmea materiaali! Ei hengittänyt lainkaan ja pojan sisävaatteet olivat ihan kosteat kotiin tullessa. Olisinpa hoksannut asian ostohetkellä… Mitä suosittelette välikausihaalariksi? Poika on pitkä, mutta aika kapoinen. Ja te, joilla on samanikäinen lapsi; ostatteko edes mitään välikausivaatteita tälle keväälle? Äitiyspakkauksessa oli kaunis turkoosi vanuhaalarikin, sitäkin käytämme usein. Siinä vain alkavat lahkeet käymään lyhyiksi, mutta ehkä sillä pärjäisi ensi kuuhun saakka ja sittenhän sitä voikin hypätä suoraan huppareihin yms.

Mutta kesä; millaista ns. ulkovaatetusta silloin tarvitsee? Tarkoitan lähinnä tuollaisia ulkoilupäiviä… Vielä hän ei ulkoile oikeastaan muuten kuin sylissä tai rattaissa, koska ei kävele, mutta kesällä asia on jo eri. Olen jotenkin hieman pihalla näistä vaatetusasioista eikä musta varmaan koskaan kuoriudu mitään merkkifanaatikkoa, mitä lastenvaatteisiin tulee… Jostain syystä ne ei miellytä ulkonäöllään mua yhtään! Taidan olla ainoa tämän mielipiteeni kanssa. En tykkää mistään kirjavista vaatteista, en voimakkaista kuvioista, en tummansinisestä/tummanvihreästä/tummanpunaisesta/tummanruskeasta jne. Pojille tuntuu noita värejä olevan tarjolla pilvin pimein… Raikkaat sävyt on mun mieleen: turkoosi, lila, limenvihreä, yksi tietty keltaisen sävy… (Joo, se on todellakin näin tarkkaa :D.) Noitakin vain hillitysti ja mustien, valkoisten, harmaiden sekä beigejen ohella! Muutosta tähän on luvassa vasta sitten, jos poika alkaa itse vaatia tiettyjä ja tietyn värisiä vaatteita ylleen.

Lähti vähän sivuraiteelle tämä mun juttu, mutta väliäkös tuolla. Järjestin tänään kivat vauvatreffit täällä meillä; herkkuja jäi yllin kyllin, joten taidanpas käydä nappaamassa pari keksiä… Mukavaa päivänjatkoa!

 

Comments

  1. 16.4.2015 / 15:01

    Pomp De Luxilla on edullinen mutta silti laadukas välikausihaalari. Softshellia, eli on tosi pehmeä käyttää, eikä sellainen kahiseva perus vk-vaate. Pitää silti vettä, ja meilläkin Jamppa on pitkähkö ja hoikaho, ja Pompin haalari on sellainen melko kapea malli. Jampalle vaihdoin kyllä nyt tälle keväälle kaksiosaisen asun, kun alkaa olla jo niin iso poika (ainakin omasta mielestään). :) tänään tulikin juuri postattua pikkumiehen päivän asusta, joka ei kylläkään tällä kertaa ole vk-asu. :)

    • 17.4.2015 / 21:47

      Just samaa olen kuullutkin! Jotenkin vain ne Pompin haalarivaihtoehdot pojille on kovin synkkiä. Tai ainakin ne, mihin itse olen törmännyt eikä sitten enää edes huvittanut tutkailla enempää…
      Olipas siellä melkoinen nahkatakkihurmuri! :)

  2. Elina
    16.4.2015 / 15:31

    Meinasin kanssa ehdottaa PDL:a, kivoja neutraalin värisiä vaatteita. Kolmen lapsen äitinä ostan ulkovaatteet aleista jo edellisellä kaudella, A:lle en ollut ostanut keväthaalaria etukäteen ja meinasi iskeä paniikki kun tämän kevään tarjonta oli niin kökköä, ei mieleistä missään. Löysin kuitenkin Lekmeriltä alella Reiman Tuike-takin autoilureissuille, tummansininen takki asustettuna keltaisella pipolla. Ulkoiluun löytyi huutiksesta tummansini-valkonen Ticketin tähtihaalari. Päiväunia vaunuissa nukutaan untuvapussissa jossa vain villahaalari. Tänään mittari näytti +2 ja ulkoillessa oli keväthaalarin alla vielä villahaalari, lämmin poika oli. Pidän muuten A:lla kenkiä vaikka vain istuskelee pihalla, pysyy varpaat lämpiminä eikä mene kosteus läpi. Ihan on kumpparit ja villasukat nyt olleet, kylmemmillä isosisarusten vanhat kuomat. Oliko se palauttamasi haalari ominaisuuksiltaan hengittävä?

    • 17.4.2015 / 21:48

      Mutta miten mun silmissä ne Pompin poikien vaihtoehdot on niin kovin synkkiä? Etsinnät jatkukoon, jos tälle keväälle edes mitään haalaria tarvitsemme :).

      • Elina
        17.4.2015 / 22:21

        Toivottavasti löytyy. Tai sitten ilmat lämpenisi reilusti. Ihania sisävaatteita olit ainakin tänään löytänyt! Seuraavaksi voisit tehdä jutun pojan kesävaatteista, itse olen hankkinut muutamia vastaantulleita söpösiä t-paitoja koossa 86 ja olen alkanut miettiä, tuleekohan niitä käytettyä, olisiko lyhythihainen body tulevaa kesää ja ryömivää/konttaavaa 1-vuotiasta ajatellen parempi vaihtoehto.

        • 17.4.2015 / 22:28

          Kiva idea, toteutan! Just tänään ostin kesää silmälläpitäen vaatteita koossa 86 cm, toivottavasti eivät ole liian isoja… M on nyt noin 77 cm pitkä. Tosin ainahan lahkeita/hihoja voi kääriä ja kutistuvathan ne pesussakin hieman. Itse ajattelin hankkia eniten juurikin lyhythihaisia bodeja, t-paitoja vähemmän.

          • Elina
            17.4.2015 / 22:34

            Jee, jään odottamaan sitä! Meillä on käytetty Lindex/KappAhl/H&M bodeista 86 senttisiä jo pari kuukautta, kuivausrumpu taitaa vähän kutistaa niitä. Esikoiselta on jäänyt sopivasti 86cm kesävaatteita, hän on syntynyt joulukuussa ja oli siis kesällä niitä käyttäessään jo 1,5-vuotias ja kävellä viipotti menemään. Nyt siis tilanne vähän eri kun A vasta ryömii.

            • 18.4.2015 / 09:32

              Meillä on käytössä enimmäkseen 74 cm tällä hetkellä, jokusen 80-senttisen olen nyt ottanut käyttöön. Pitäisi taas käydä vaatteet läpi ja siirtää pieniksi jääneet varastoon. Meinaa vähän käydä niin, että joitain lemppareita käyttää ihan viimeiseen asti ja hihat alkavat olla 3/4-pituisia :P

  3. erika
    16.4.2015 / 15:31

    Mulla on saman ikäinen tyttö (raskausaikana kirjoiteltiinkin jotakin) mutta nyt ei ole enää ehtinyt kommentoimaan :D ymmärtänet! Mulla on ihan sama maku kun sulla eli vaaleilla, neutraaleilla ja ennen kaikkea yksivärisillä vaatteilla mennään pitkälti :) me ollaan aika paljon pohjoisempana joten vielä tuolla äippäpaketin puvulla mennään vielä ulkoillessa. Fleece puku/tuo äitiyspakkauksen vanuhaalari toimii meillä varmaankin vähän keväämmällä ulkoillessa, kun tosiaan ei vielä kävellä, niin ei siellä vielä kastu… ja istuskellessa on tietty kylmempi että siinäkin mielessä saa olla enemmän vaatetta kuin touhuikäisellä… Mutta ihan surkea on tämä aika kun ei tiedä mitä pukea lapselle… meilläkin neiti välillä hiki päässä… mutta parempi kuuma kuin kylmä! Auto/kauppa reissuilla neiti matkustaa yleensä fleece huppari päällä. Jalkojen päällä on viltti joka otetaan sitten pois kun autossa on lämmin tai mennään kauppaan, Kesällä voi olla että ulkoiluun pitää sitten jo jotakin vettä kestävää kampetta olla… mutta jätän sen ostettavaksi sitten kun neiti alkaa tosiaan kävellä :)

    Johan tuli paljon asiaa… Oikeastaan aloin kirjoittelemaan kysyäkseni ensiaskelkengistä, joko teiltä löytyy? ”Vanha” tieto sanoo että ostettava kun tapailee askelta ja pitää olla nilkkaa tukeva jämäkkä malli… ”uusi” taas että pitää olla aivanko sisätossu jossa nahkapohja/paljasjalkakenkä. Molemmissa paras tietenkin avojaloin kävely, mutta sehän ei aina onnistu. Itse päädyin noudattamaan tätä ”uutta linjaa” ja tilasin parit kengät pedipediltä…

    • 17.4.2015 / 21:53

      Ei ollut tuo talvihaalari kyllä tänäänkään kaupungilla yhtään liikaa! Aivan karmaisevan kylmä tuuli päivällä!
      Alkuillan kauppareissulla oli äitiyspakkauksen vanuhaalari päällä ja hyvin meni. En taida ainakaan nyt vielä alkaa hankkimaan mitään haalaria tälle keväälle, ostan sitten kesämmällä juurikin kun alkaa kävellä tai ulkona maassa möyriä. Nyt ei tulisi mieleenkään iskeä poikaa maahan mutaliejuun makaamaan.
      Ei löydy kenkiä! Kiva että kirjoittelit niistäkin. Vaikea tietää, kumpi noista olisi paras vaihtoehto…

      • Nimetön
        18.4.2015 / 17:40

        Varmaankin parasta vaihtoehtoa ei tiedä kukaan, mutta ite ostin jenkeistä joku vuosi sitten paljasjalkakengät ja rakastuin :D joten sen perusteella ajattelin että ne vois tytöllekin sopia. Ja ihan sieviäkin oli! Jos olisin päätyny jäykempiin niin valinta olis tapahtunu ihanan näkösten kavat kenkien ja varmasti laadukkaiden suomalaisten tepsujen välillä… kun teillä näitä pohditaan niin voisit kirjoitella siitäkin? Näitä varmaan pohtii pienten lasten vanhemmat :)

  4. marjo
    16.4.2015 / 15:40

    Hei, ajattelin kertoa omat kokemukset. :) meillä on käytössä kappahlin kaxs-merkkiset välikausivaatteet, mielestäni laadukkaat, kestävät ja pitää vettä. Hintakin sopiva jos ei halua satasia käyttää näihin
    hankintoihin. Sitten nollakeleillä fleecevaatteet alle niin hyvin pärjää viileämmälläkin kelillä, sit kun lapsi hikoilee niin tietää vaatekerroksen vähentää. :) uskon että teillä näillä keleillä pärjää hyvin vanuhaalarilla mut sit kun lapsi touhuaa maassa niin kaipaat vedenpitävää vaatetta.
    Aurinkoista kevättä!

    • 17.4.2015 / 21:55

      Tänään etsiskelin KappAhlista ulkovaatteita, mutta niitä oli vain koosta 86 cm alkaen… Vielä pojalle aivan liian isoja. Tosin ei nyt taideta näille keleille vielä mitään uutta ulkovaatetusta tarvitakaan.
      Kiitos marjo, aurinkoisia kevätpäiviä sinnekin!

  5. Maria
    16.4.2015 / 15:43

    Mulla on suunnilleen viikon vanhempi tyttö ja ostin hälle välikausihaalarin. Sen alla on tullu kuitenkin käytettyä fleecehaalaria. Tai sitten käytän vielä pelkkää toppahaalaria. Eli meille vk-haalari on periaatteessa ollut vähän turha :D

  6. Riitta
    16.4.2015 / 16:06

    Kyllä meillä tuon ikäisenä möngittiin maassa ja tutkittiin hiekkaa, nurmikkoa ym. joten siksi meillä oli vedenpitävät vk-vaatteet silloin. Pop, Reima ja Racoon ainakin meillä kaikki kestäneet kulutusta parhaiten. Moloa kovasti kehutaan, siitä ei käyttökokemuksia meillä ole.

    Toivotaan, että tulee lämmin kesä,että saa päästellä ilman varsinaisia ulkoiluvaatteita (tosin viime juhannukselta meillä on kuvia, kun poika painaa menemään ulkona vk-haalarilla).

    • 17.4.2015 / 21:57

      Täällä pojalla ei mitään kiinnostusta moiseen enkä ala siihen/mutavellimaahan yllyttämäänkään – ehtii hyvin myöhemminkin :D.
      On ainakin luvattu kovin kuumaa kesää. Helteitä en kuitenkaan toivo…

  7. 16.4.2015 / 16:42

    Meillä on tytöllä Reiman välikausihaalari. Muutamia kertoja on jo päästy sitä ulkoillessakin päästy täällä Tampereen korkeuksissa käyttämään. Liukasta, vettähylkivää materiaalia, joka on toiminut meillä ainakin leikkipuistossa touhutessa oikein hyvin. Myös automatkoilla ollaan käytetty jo aika pitkään tuollaista ohutta haalaria, kuin myös kauppareissuilla.

    Riippuu tietysti paljon siitä miten lapsen kanssa ulkoilee niin millaista haalaria tarvitaan. Vanuhaalari on varmasti tuulettomilla säillä vaunuillessa oikein mainio (tai toimii tietysti jos lapsi suostuu makaamaan vaunun sisällä), mutta jos tuulee niin siitä kyllä menee tuuli aika ikävästi lävitse. Samoin se ei oikein toimi puistoiluhaalarina, koska kosteus menee heti läpi. Meillä kun neiti 10kk ei suostu olemaan vain sivustakatsojana isosiskon viilettäessä niin on pakko olla haalarit missä toisen voi päästää myös puuhailemaan maan tasoon.

    • 17.4.2015 / 22:00

      Juu toki riippuu. Vanuhaalari on tuulettomien kelien ja lähinnä kauppareissujen vaate, toimi hyvin tänäänkin. Meillä ei puistossa vielä juuri muuta tehdä kuin keinutaan (voisi tehdä sitä aamusta iltaan :D), joten katsotaan kesämmällä asiaa uudestaan…
      Nauratti tuo vaunussa makoileminen; tämä taisi lopettaa sen parin-kolmen kuukauden iässä :D. Juuei mitään makuuasentoja missään muualla kuin tissillä, kiitos!

  8. Miau
    16.4.2015 / 16:53

    Moikka,

    Minulla on nuorempi esikoispoika (nyt 8kk) kuin sinulla ja täällä Etelässä kun asutaan, olin jo helmikuussa vakuuttunut, että välikausihaalari tarvitaan. Tein asiasta silloin ison numeron miehelleni, kun mietin vaihtoehtoja :D Noooh, nyt olen sitä mieltä, että vanuhaalarilla ja villahaalarilla oltaisiin aivan varmasti pärjätty loistavasti! Mutta onneksi ostettiin Name IT Softshell haalari ja vielä jonkun alen aikaan, joten hankinta oli alle 50€, eli ei ihan hurjan paljon!

    Haalarin hankinnan puolesta puhui se, että poika istuu jo rattaissa (vaikkakin lämpöpussissa) ja hänen hartiansa ja usein myös kädet on ulkona pussista. Kun kärrytellään hänen ollessa hereillä, huolehdin siitä, että vanuhaalari ei pidä tuulta. Siinä mielessä haalari on ollut hyvä hankinta, kun se pitää tuulta ja vettäkin ihan hyvin ja lisäksi siinä on polvien ja pepun kohdalla vahvikkeet, että kestäisi leikkejäkin. Toistaiseksi ollaan istuttu ehkä pari kertaa muutama minuutti hiekkalaatikolla ja keinuttu muutamia kertoja. Pidempiä aikoja ulkoillessa laittaisin villahaalarin vielä alle, kun kelit alle 10astetta. Että hankinta on vähän niin ja näin ja riippuu monista asioista, ehkä vähän jopa makuasia?

    Hankin muuten pojalle Reiman välikausitöppöset, joilla voi sitten harjoitella kävelemistäkin ulkona, kun ne pitää vettä. Ovat ehkä edullisemmat kuin kengät ja voipahan ainakin lykätä ensiaskelkenkien hankintaa oikeaan kauteen, kun ei tiedä onko tarpeen kevät/syksy kengät vai kesäsandaalit.

    Niin ja kesän vaatetuksesta odotan itsekin innokkaana tänne kokeneempien kommentteja! :)

    • 17.4.2015 / 22:05

      Meillä oli vaunujen makuukoppa muuten ihan turha, käytössä satunnaisesti ekat pari kuukautta. Viiden kuukauden iässä oli jo siirryttävä ratasosaan lämpöpussin kera! Herra ei todellakaan ollut mikään vaunuilija, istua piti aina ja joka paikassa.
      Kyllä oli tänäänkin vielä talvihaalari päällä kun kaupungilla käppäiltiin; ei yhtään liikaa, niin kylmästi tuuli!
      Kiva vinkki noista välikausitöppösistä, painan mieleen!

  9. Piu
    16.4.2015 / 17:00

    Minulla hieman nuorempi poika kuin teidän vesseli, ja ostin Polarn o. Pyretin vk haalarin irroitettavalla fleecellä. Kylmemmällä ilmalla (kuten nyt melkein nollassa) menee sellaisenaan, ja lämpimämmällä fleece pois ja eikun maata tutkimaan. Pitää vettä, joten varsinaista kuravaatetta ei tarvitse edes miettiä. Ja tummansininen on mielestäni todella komea poikani päällä :) helppo yhdistää myös erivärisiä asusteita.

    • 17.4.2015 / 22:07

      Tuota on moni kehunut, mutta onko niitä pojille vain tummansinisinä ja -vihreinä? Nuo Popin sävyt on niiiiiin ei mun makuun :P. Täytyy kuitenkin harkita tuota, sillä kuulostaa kätevältä!

  10. N
    16.4.2015 / 17:39

    Meillä on pojalla (7kk) popin windfleecehaalari mikä on ainakin auto- ja kauppareissuilla osoittautunut mahtavaksi! Vielä en oo uskaltanu näillä keleillä käyttää vaunuillessa. On meillä myös reimatecin vk-haalari mutta luulen että tuolla popin haalarilla pärjää kesän yli kuivilla keleillä ihan hiekkalaatikolla yms..

  11. 16.4.2015 / 18:27

    Välillä tuntuu, ettei itsekään osaa pukea näillä keleillä sopivasti vaatetta. Sitä on joko liikaa tai liian vähän. :D

  12. Nunnu
    16.4.2015 / 19:01

    Meillä on 11kk vauvalla käytössä reimatec-haalari. Pitää vettä ja tuulta ja on ollut todella tarpeellinen, kun möyrii jo maassa ja hiekkiksellä miltei päivittäin. Nollakeleillä alla on villahaalari ja on pärjännyt hyvin. Jalassa käytetään stonzeja(vedenkestävät) ja käsissä reiman vettä hylkivät/pitävät tumput. Kenkiä meille ei osteta ainakaan ennen syksyä. Kesän saa mennä sadesäällä stonzeilla ja aurinkoisella sellasilla ”sukkatossuilla”, paljain varpain tai maks. paljasjalkakengät hankitaan.
    Esikoisella käytin kesällä paljon jumpsuitia (collegemateriaalia) viileinä päivinä ja oikein kylminä päivinä välikausihaalaria. Suomen kesä kun monesti on aikamoisen kylmä. :D
    Reiman lisäksi olen tykännyt racoonin vaatteista(vink vink, aikamoisessa alessa niiden omassa verkkokaupassa).

  13. Nunnu
    16.4.2015 / 19:04

    Niin piti se lisätä, että racoon on kyllä aika leveää mallia. Molon haalarit ovat vissiin aika kapeita, jos niistä vain ulkonäöllisesti pitää.

  14. 16.4.2015 / 19:26

    Me ollaan vielä menty ihan toppapuvulla vaikka vk-haalarin hankin jo käytettynä torista. Itse olen tykännyt Reimatecistä jo esikoisella niin jatkoin samalla merkillä nytkin. En tykännyt tämän kevään malleista mut onneksi löytyi kiva käytetty. :)Otin kokoa 80 että menee vielä syksylläkin. Kaverilta ostin ihanan takin kauppareissuille ja kesällä menee sit gollegetakki.

  15. Christina
    16.4.2015 / 19:41

    Minäkin liputan Polarn O. Pyretin välikausihaalarin puolesta, jossa irroitettava fleece. Sisävaatteet ostan tyttärelleni usein Zarasta (pääasiassa vain 100% puuvillaisia).

  16. Kirsi
    16.4.2015 / 21:03

    Hei! Itse käytän paljon Pomp de Luxin vaatteita. Pojat 4,5 ja 1,5 vuotiaat. Tykkään kun vaatteet on kivan neutraaleilla eikä niitä ole päiväkodissa joka hyllyllä. Lisäksi kestävät hyvin päivittäistäkin peLsua. Pienempi kun syö itse joten vaatteet menee vaihtoon usein ruokailun jälkeen. Hän ei siis suostu millään käyttämään minkäänlaista ruokalappua. Nyt pienellä miehellä on pdl:n softsell haalari joka on aivan huippu, kestää kosteutta ja tuulta, riittää jo nyt hyvin täällä etelämpänä. Meillä on kyllä erikseen olemassa haalari sellaista kurakangasta ihan pahimpia vesikelejä varten. Ei tarvitse sit kurahousuja mikä helpottaa noin pienen liikkumista, ei oo ihan tönkkö.
    Tulipas pitkä sepustus, mut voin sanoa et hetken kuluttua olet jo ihan haka näissä talvi-,välikausi- ja kesävaatetuksissa. Niihin oppii ihan väkisinkin

    • 17.4.2015 / 22:17

      Heh, tuota minä syön ite -vaihetta odotellessa :P.
      Minkävärinen pojan haalari on? Ja lohdullista kuulla, että kyllä näistä jyvälle pääsee :D.

  17. Christina
    16.4.2015 / 21:05

    Sisävaatteilla viittasin siis noihin kesällä käytettäviin ulkovaatteisiin, joista kyselit. Eli samoilla vaatteilla kun talvella sisällä, ollaan kesällä ulkona (+ ”kesätakki” viileämpiä kesäpäiviä varten). Kenkiä ostan milloin mistäkin (Zara, Kavat jne.). Kenkiä ei kuitenkaan kannata useaa paria hommata ennen kuin alkaa kävellä, sillä jalan koko saattaa muuttua paljonkin, kun alkaa kävellä. Niin, ja se piti vielä sanomani, että me lähinnä vaunuiltiin, keinuttiin ja istuttiin hiekkalaatikolla ennen kuin tyttö lähti kävelemään. Yritin siis välttää ”syksykeleillä ulkona konttaamista”:)

    • 17.4.2015 / 22:19

      Jep, tuollaista ulkoilua meilläkin on! Kyllä siellä puistossa hyvin voi käydä, vaikka ei maassa makaakaan :).

  18. Sara
    16.4.2015 / 23:06

    Voih, teidän poika vielä mahtuu äp-haalariin!! :D
    Omalla samanikäisellä on ollu jo koko kevään Molon 80cm toppahaalari ja nyt se on vaihtunut samanmerkkiseen välikausiversioon koossa 86. Hiukan on reilu mutta tykkään kyseisen merkin haalareista kun ovat just sopivanmallisia hoikahkolle. Reimat ollut säkkejä ja hihoista kauheen pitkiä.
    Tota Pomp de luxia voin myös suositella, se on jonkin verran paksumpi materiaaliltaan ja meillä käytössä viileämmillä keleillä. Siitäkin meidän (varmaan nyt jo yli) 78cm pojalla on jo koko 86, hiukan reilu mutta ei mielestäni liian. Muutenkin tykkään noista Pompin vaatteista, en läheskään kaikista mutta on siellä paljon kivoja. Ehkä teidänkin pojalle alkaa olla pienin koko jo sopiva…
    Meiltä muuten löytyy vielä tuo hehkutettu Popin irroitettavalla fleecellä oleva haalari, ei ole pahemmin ollut käytössä. Itse en siitä niin kovasti tykkää kun on aika ”jäykkää” se materiaali. Mutta varmasti toimiva ja hyvä haalari. Tässä kohtaa lienee hyvä selventää että meidän kaikki haalarit on lastenkirppikseltä löytynyt, en oo ihan niin isoa omaisuutta niihin laittanut kuin voisi lukumäärästä päätellä ;).

    • 17.4.2015 / 22:22

      Siis miten teidän ei mahdu? :D M on 77 cm pitkä.
      Minkävärinen vk-haalari teillä on? Mulla on nyt joku värikyselykausi :D.
      Sä olet ihan haka jo näissä vaateasioissa, moon ihan pihalla!

      • sara
        18.4.2015 / 17:06

        Oiskohan meidän pojalla jotenkin pitkä selkä sitten kun ei siihen toppahaalariin oo aikoihin mahtunut… mullahan ei tää värifilosofia ulotu ulkovaatteisiin ollenkaan eli meillä on aika värikkäät haalarit. Molon haalari on se moniväriraidallinen ja muut kaks tummansinisiä.

  19. 16.4.2015 / 23:40

    Itse alan nyt pikkuhiljaa luopumaan toppahaalarista. Meillä siis vauva vasta 4kk niin laitan äippäpakkaukseenkin villahaalarin ja sit meillä on suht paksu pörröhaalari jonka laitan päälle. Vaunuihin sit laitan vielä makuupussin joka sit pitää hyvin lämpimänä.
    Tän päivän päivityksessä näkyy meidän neuvolaan lähtö ulkovaatteet http://liikkuviaosia.blogspot.fi/2015/04/veikka-olavi.html?m=0

  20. Mintsu
    17.4.2015 / 00:06

    Jos ette pidä poikaa vielä esim. istumassa hiekkalaatikolla tai maassa niin välikausihaalari voisi olla ajankohtainen vasta ensi syksynä. Riippuu vähän keväästäkin, joskus on toukokuun alussa voinut jo siirtyä hupparivaatetukseen, joskus juhannuksenakin on tarvittu haalaria, viime juhannus taisi olla sellainen kylmä… Jos ulkoilu tapahtuu vaunuissa niin jotain pehmoista! Kesällä ollaan tosiaan menty lasten kanssa ulkoillessa huppareilla ja niiden alla pitkähihaista tai lyhythihaista paitaa ja hupparia sitten pois lämpöasteiden mukaan :)

    • 18.4.2015 / 09:24

      Niinpä, tuohon tulokseen alla tulla itsekin. Ja tosiaan, kovin on vaihtelevia Suomen kesät :). Vaikea ennustaa mitään!

  21. Milde 79
    17.4.2015 / 07:34

    Hei! Ulkoilin päivittäin lasteni kanssa heidän ollessa alle 1v. Esikoinen touhusi maassa 9kk ikäisestä, juniori aloittti puistoilut noin 7kk iässä. Puistoissa on hiekkalaatikot, keinut ja kaikkea muuta pienille minkä avulla harjoitella fyysisiä taitoja. kokkolassa tuulee usein, jote ostaisin teidän pojalle laadukkaan teknisen haalarin. fleece ei pidä tuulta. Mololla on yksivärisiä haalareita. Kangas on notkeaa ja malli sopii hoikalle lapselle. Pompin softshelleihin ei mahdu alle välikerroksia, joten vaikea käyttää kylmemmillä keleillä kun ei mahdu välikerroksia alle.

    t. kahden äiti (2,4) mielipiteineen

    • 18.4.2015 / 09:26

      Meillä aloitettiin varovaiset puistoilut 4kk iässä :D. Tykkäsi niin kovasti keinua jo silloin <3.
      Hyviä ja hyödyllisiä kohtia toit esille!

  22. eevi
    17.4.2015 / 14:43

    Täältä kans peukku Polarn O. Pyretin vk-haalarille irrotettavalla fleecellä. Voi käyttää nyt fleecen kanssa, kesällä kylmempinä päivinä ilman fleeceä ja syksyllä taas fleecen kanssa. Omalle tytölleni (päivälleen poikasi ikäinen) on toistaiseksi riittänyt Popin tuulenpitävä windlfeece-haalari villapuvun kanssa, koska en osaa päästää kylmään maahan möyrimään kun ei vielä kävele. :)
    Ja tosiaan, muistan itse hämmenykseni lasten ulkovaateasioissa esikoiseni alkaessa liikkumaan. Voin siis vakuuttaa, että hyvin äkkiä löydät ne teille parhaiten sopivat ulkoilutamineet(kin)!

    • 18.4.2015 / 09:29

      Sama täällä, en halua laittaa mutavellimaahan möyrimään vielä. Kyllä sitä ehtii harrastaa myöhemmin yllin kyllin! On niin kylmäkin vielä, että puistattaa ajatus toisesta makaamassa/istumassa kylmässä ja märässä maassa.
      Joo pää on kyllä pyörällä näiden kaiken maailman tamineiden keskellä :).

  23. 20.4.2015 / 21:10

    Moikka, ajattelin vielä näin myöhäisheränneenä kommentoida tähän että kurkkaapa vielä Mini A Turen värit vk- vaatteissa (esim. Boozt- kaupassa ollut yleensä kattava valikoima). Saattaa olla että niistä löytyy sopivat värit. Meillä on (Pompin lisäksi) ollut paljon niitä ulkovaatteissa ja laatu on ollut hyvää. Mallit ovat olleet sopivan kapeita. Kivaa kevään jatkoa!

    • 21.4.2015 / 14:41

      Kiva juttu, kiitokset vinkistä! Aloin selailemaan heiltä sisävaatteitakin, aivan ihania, just mun suosikkisävyjä :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.