Yhdestä on moneksi

Aurinkoista huomenta blogimaailmaan! Tiedättekö yhden asian, josta tulee heti aamulla aikaisin hyvä mieli? Siitä kun kurkistaa ulos ja näkee siellä aamuauringon säteiden osuvan edellisenä iltana istuttamiin kesäkukkasiin ♥

Kukkasia päivän postausaiheenakin. Eniten taidan ostaa kukkia ruokakaupasta, ruokaostosten yhteydessä. Koen, että se säästää sekä aikaa että vaivaa, myös ympäristöä ja rahaa. Monellakin tapaa, sillä enää ei joudu ajelemaan erikseen kukkakauppaan kukkaostoksille. Silti käyn kukkakaupoissakin säännöllisesti, ihan jo kannatuksenkin vuoksi. Kukkakaupassa asiointi on itsessään oma ohjelmanumeronsa eikä sitä saa suorittaa kiireessä. On mukava lähteä ostamaan kauniita kukkasia kotiin, katsella ja ihastella valikoimaa kaikessa rauhassa, suunnitella. Saada samalla floristilta asiantuntevia vinkkejä, viedä kukat kassalle ja saada ne kauniissa paketissa takaisin. Ruokakaupasta ostetut kukat kietaistaan ulko-ovien luona paperin suojiin, jos muistetaan…

002

Viimeisen vuoden aikana olen usein kiinnittänyt huomiota erään kaupan kukkavalikoimaan ja yllättynyt iloisesti! Tuossa kaupassa olen alkanut myös viimeisen puolen vuoden aikana asioimaan säännöllisesti, sillä olen niin tykästynyt sen paistopisteen leipomotuotteisiin. Kyseessä on Lidl, jonka herkulliset leivät näkyivätkin viikonloppuisessa Aamiaisherkkua-postauksessani.

Vappuaattona piipahdin pojan kanssa kaupungilla, teimme samalla pyörähdyksen Lidlissä. Ostin muutaman sämpylän ja päivän kimppu -nimeä kantavan kimpun. Ihastuin hempeän vaaleanpunaisen ja valkoisen yhdistelmään. Kimpulla taisi olla hintaa 3,99 €, jos en ihan väärin muista. Kotona avasin kimpun ja sieltähän paljastui vaikka ja mitä! Liljanoksaa en huomannut kaupassa ollenkaan, joten olipa mukava yllätys löytää sekin kimpun uumenista. Gerberoiden lisäksi oli yksi vaaleanpunainen ruusu ja päivänkakkaroita (?). Näiden lisäksi vielä kaksi vihreälehtistä oksaa (saa hihkaista, kuka nuo tunnistaa!).

cats

022

Sen sijaan, että olisin laittanut kaikki kimpun kukat samaan maljakkoon, ripottelin niitä eri maljakoihin siten, että jokainen huone sai oman kukkansa. Yritin valikoida maljakon kukan mukaan, jotta muodostaisivat yhdessä kivan parin. Melkoisen edullista! Tuli heti mieleen jotkin kesäiset juhlat; miten paljon kukkasia saisikaan jo kolmesta kimpusta: 12 eurolla! Värivalikoimaa oli nytkin vaikka millä mitalla aina näistä vaaleanpunaisista kimpuista kirkkaanpunaisiin ja oransseista keltaisiin. Lähikaupasta tulee usein napattua mukaan joko tulppaani- tai neilikkakimppu, mutta ei niistä näin runsaiksi maljakontäytteiksi ole.

Ovat muuten edelleen kaikki täysin voimissaan, vaikka ostohetkestä tulee huomenna viikko. Toinen liljankukkakin on avautunut, kaunis valkoinen. Tällaisen samantyylisen kimpun näin myös S-Marketin valikoimissa, hintaa oli 9,95 €.

cats

Lastenjuhlissa kukat eivät ehkä niin välttämättömyys ole, mutta jos vain suinkin ehdin, taidan itse väsätä jonkin asetelman pojan syntymäpäiväjuhliin. Kyllä ne kukat vain tuo juhlafiilistä – vaikkakin sitten aikuisille!

030

Suloista päivää!

 

Comments

  1. Laura
    6.5.2015 / 11:22

    On kyllä ihana kimppu! Ja mahtava idea jakaa osiin. ”Päivänkakkara” taitaa olla valkoinen krysanteemi :)
    Itse aina asettelen kukat maljakkoon, hirvittää sellaiset ihmiset jotka iskee kimpun maljakkoon sen kummemmin asettelematta ja jotkut jopa niin etteivät leikkaa vartta tai poista lehtiä jotka uppoaa veteen. Sitten harmittelevat kun kukat ei kestäneet, no miksihän :D
    Taidanpa seuraavaksi kaivaa kaapista useamman maljakon ja ripotella kukat useampaan paikkaan tai ryhmäksi useammassa maljakossa :)

    • 6.5.2015 / 14:03

      Mä oon niin lahjakas mitä kukkiin tulee! :D
      Sellainen usean maljakon ryhmä on tosi kaunis! Yhdistävänä tekijänä joko samankaltaiset/-väriset maljakot tai sitten samanlaiset kukat niin avot! :)

  2. Christina
    6.5.2015 / 17:50

    Hei! Tosi kiva idea ripotella sekakimpun kukat eri maljakoihin! En ole itse tullut moista edes ajatelleeksi ja koska en sekakimpuista juurikaan innostu, on ne tähän asti tullut sivuutettua täysin. Vaan eipä tule enää! Kiitos hyvästä ideasta!:)

  3. Mirka
    6.5.2015 / 21:31

    Ostin juuri saman kimpun vappuaattona ja kukat ovat edelleen hengissä! :) Kukkien laatu siis yllätti ja ostan ko. kaupasta kukkia varmasti toistekin. Pidin omani kimpussa, mutta sulla ne näyttää paljon kivemmilta noin erotettuina. :) Varsinkin ensimmäinen kuva on todella kaunis – hieno idea!

  4. Hanna
    7.5.2015 / 14:34

    S-marketissa todellakin on ainakin minun mielestä kalliita kukkia. Halpa-Hallista saa halvemmalla ja Lidlissä on kyllä edullisia ja kivoja kukkia, harmi vaan kun siellä tulee asioitua niin harvoin pitkän matkan takia. Mulla on tossa pöydällä toissa viikon lauantaina Lidlistä ostettuja Gerberoja ja tuossa ne edelleen nököttää ja ihan hyviltä näyttää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.