Ovet auki terassille

Aurinkoista huomenta! Mietiskelin tuossa, että lasitettu terassimme on kyllä tänä kesänä päässyt tarjoamaan sitä parastaan! Kuinka monet kerrat olemmekaan miehen kanssa puhuneet, että terassi olisi ollut koko kesän käyttämättä, jos sitä ei olisi lasitettu. Vaikka osa terassia onkin aina ollut katoksen alla, ei siellä ole sadekelillä juurikaan huvittanut istuskella. Kyllä se vaatii seinätkin ympärilleen päästäkseen sateella kunnolla käyttöön!

lasitettu terassi

Nyt tämän Lumonin kanssa yhteistyössä toteutetun lasituksen ansiosta myöskin ruokailutilamme lasipariovet ovat saaneet ihan uudenlaisen elämän – ne on usein kokonaan auki! Aiemmin moista ei ole juurikaan koettu, sillä valtavat itikkaparvet olisivat vallanneet kodin heti. Nyt ei ole tuotakaan vaaraa, niin huippua! Nyt loppukesästä olemme usein iltaisin pitäneet ovia kokonaan auki, sillä koti on niiden ansiosta viilentynyt ihanasti. Vaikka helle ei ole juurikaan tänä kesänä hellinyt, kohoaa sisätilojen lämpötila turhan korkeaksi ihan perusaurinkoisilla keleilläkin (kiitos isojen ikkunoiden…). Näiden avonaisten pariovien avulla saamme iltaisin ruokailutila-keittiö-olohuone -alueen taas kivan viileäksi ilman ötökkähyökkäystä!

säilytysrahi

Olen innostunut polttelemaan terassilla jo kynttilöitäkin, lähinnä iltaisin. Kuvassa näkyvä PartyLiten tuoksukynttilä on niin herkullisen tuoksuinen että! Kivasti ja tehokkaasti leijuu tuoksu aina ruokailutilaan asti.

Ostin muutama päivä sitten Kodin Terrasta terassillemme liljapuun; näitä oli myös viininpunaisina, joka onkin yleisempi versio. Halusin kuitenkin terassillemme tässä viherkasvihuumassani vihreää, joten päädyin tähän. Liljapuun seurana porskuttaa vielä pari vaaleanpunaista pelargoniaakin, mutta sitten kun ne kuihtuvat, ajattelin poistaa terassilta kaikki vaaleanpunaiset sävyt. Niiden aika alkaa olla jo ohi; haluan terassille mustavalkoista, harmaata ja pari pientä ripausta vihreää.

tarjoiluvaunu

Liljapuu pitäisi istuttaa mahdollisimman pieneen ruukkuun ja niin teinkin. Laitoin sen kuitenkin tuollaiseen koriin, sillä ruukku ei ollut niin ilo silmälle. Nostin ne ainakin nyt alkuun turvaan tuohon tarjoiluvaunun päälle – sinne ei ainakaan toistaiseksi ole pienet kädet eksyneet.

Äitienpäiväruusuni teki uusia nuppuja ja kukkii taas, näkyy kuvan taustalla. Ihana loppukesän piristys!

027

035

Poika tykkää puuhastella terassilla päivittäin: kiipeillä sohvalle ja heilutella ovenkahvaa. Jutella takapihan asukeille, lähinnä linnuille. Katsella huojuvia puita ja ”lukea” äitin sisustuslehtiä…

lasitettu terassi

Entä mitäs kissat tykkäävät tehdä? Tästä alakuvasta käy ilmi yksi lempipuuha: tiivisteiden kynsiminen :/. Uudet tiivisteet on kyllä jo kaapissa odottamassa vaihtajaa… Talveksi hyvä vaihtaa uudet! Näistä lasiovista hohkaa muuten kovilla talvipakkasilla jonkin verran kylmää sisälle, mutta tähänkin asiaan terassin lasitus vaikuttaa positiivisesti.

lasipariovet

terassilla

Illan rauhallista kynttilähetkeä odotellessa! ♥ Ei muuten tunnu pahalta syyssateetkaan tuolla tunnelmoidessa!

terassi

Comments

  1. suvi
    8.8.2015 / 13:37

    Juuri tuollaista valko-mustaa tarjotinvaunua olen etsinyt! Kertoisitko mistä löysit omasi? Ikeassa on lähes samanlainen, mutta puukannella, mutta valko-musta pitäisi olla..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.