Sunnuntainurkkaus olohuoneessa

Rennon lauantain perään kuuluu luonnollisesti rento sunnuntai! :)

007

002

Yllättävän hankalaksi on muodostunut vaaleanharmaan verhoilukankaan löytäminen! Olen käynyt jo viidessä paikassa, vain yhdessä pari oikeasti vaaleanharmaata vaihtoehtoa. Muut joko vihertävät, sinertävät, taittavat ruskeaan tai näyttävät jotenkin kulahtaneilta. Myyjätkin harmittelevat, että nyt on niin vähän vaaleanharmaita sävyjä tarjolla, vaikka niiden perään juuri eniten kysytään! Nooh, en lannistu vielä. Mielessä on vielä neljä paikkaa, missä käydä tutkailemassa kangasvalikoimaa.

Mainitsin viime viikolla saaneeni tarjouksen verhoilutyöstä: 180 €/tuoli. Nyt olen löytänyt edullisempiakin vaihtoehtoja, joten saan hylätä tuon kalleimman. Enää täytyy vain löytää se oikea, tarpeeksi paksu ja laadukas kangas, sitten päästään taas eteenpäin. Tuossa tuolissa on kyllä niin unelma istua; asento just eikä melkein hyvä! Istuintyynyn pehmustekin on säilynyt tosi muhkeana, joten sitäkään ei tarvitse uusia. Toinen tuoli on autotallissa työn alla, puuosien hiominen on vielä vähän kesken. Taidan tuodakin sen sisälle vasta sitten, kun sekin on saanut uuden verhoilun ylleen. Haaveilen, että saisin nämä valmiiksi jouluksi! Osa tämän alueen verhoilijoista on muuten niin kiireisiä, että helposti yli kahden kuukauden päähän menisi tuolien valmistuminen.

cosy corner

015

Jotain noista kuvista kuitenkin puuttuu… Ja sehän on takkatuli! Mutta vasta illalla, kun on pimeää; nyt nautitaan päivän viimeisistä auringonsäteistä. Ei muuta kuin täytettä kahvikuppiin ja laiskottelemaan – mukavaa sunnuntaita teillekin!

Comments

  1. 11.10.2015 / 16:16

    Tuo tuoli on kyllä äärettömän kaunis! Meilläkin on ajankohtaisena sopivan päällyskankaan etsiminen parvekkeelle tulevalle sohvalle. Ihanan rentoa sunnuntaita sinullekin!<3

  2. K
    11.10.2015 / 18:45

    Juuri näissä hetkissä ja kuvissa on sitä arjen juhlaa, josta mainitsin kysyessäsi postaustoiveita :)Varsinaisia hyvän mielen tuojia, sillä hyvä fiilis välittyy tänne ruudun toiselle puolelle asti :)

    • 11.10.2015 / 21:11

      Voi kuule, tulit toiveinesi heti mieleeni, kun tätä postausta kirjoittelin! Ihanaa, että tällaisille jutuille löytyy lukijoita ja tykkääjiä ja vielä ihanampaa, että näistä välittyy hyvä fiilis! :)

  3. 12.10.2015 / 00:58

    Tosi kauniit tuolit olet löytänyt. Minusta noihin sopisi todella hyvin villakangas, Lauritzonilla on tosi hyviä, esim. Wools ja yksi toinen jonka nimeä en muista nyt ulkoa. Ovat vähän sellaisia huopamaisia, pehmoisia kuitenkin. Woolsin sävy 13 voisi olla sinun mieleen.Woolsista itselläni on hyviä kokemuksia, olen jopa pessyt meidän rahin päällisen koneessa villaohjelmalla.
    http://lauritzon.fi/product/wools/

    Mitään ihan polyesteria en tuohon tuoliin valitsisi, jos et pidä huopamaisesta villasta niin jokin eläväpintainen sekoitekangas voisi sopia.

    Tuo 180 euroakin on todella edullinen hinta verhoilutyölle. Täälläpäin veikkaisin hinnaksi 300 € ja ylöspäin. Mietipä että verhoilijalla menee monta monta tuntia kun tekee yhden tuolin. Tuosta hinnasta kun vähentää verot ja kulut, jää verhoilijalle muutama kymppi käteen, ei kovin isolle tuntipalkalle pääse.

    • 13.10.2015 / 15:09

      Kiitos ja kiitos vinkeistä! Juurikin Lauritzonin kankaita olen eniten katsellut. Et vieläkään muista sen toisen nimeä..? :)
      Joo toki on eroa pikkukaupungin ja isomman kaupungin hinnoilla, se on selvä! Tässä nyt on sellainenkin vaihtoehto, että tekijä saattaisi löytyä ihan lähipiiristä :).

      • 13.10.2015 / 20:54

        Tää on kyllä kiva kun nää sun vastaukset tulee meiliin, niin muistaa katsoa mitä oot vastaillut :)
        Nyt tarkistin töissä sen toisen kankaan. Nimi on Terra ja siinä on kaksi kivaa harmaata. Vaaleampi 08 silver ja vähän tummempi 09 flint. Noi kankaat olisi ihan täydellisiä sun tuoliin, tyylillisesti ja sävyiltään. Villakangas on vielä niin helppo lapsi/eläinperheessä. Siihen ei tartu lika ollenkaan ja se on luonnollinen ja ylellinen pinta.

        Kiva jos vielä löytyy lähipiiristä verhoilija, tuoleille tulee varmaan myös sillee tunnearvoakin enemmän :)

        • 13.10.2015 / 21:06

          Eikö! Ei sitä muistaisi ikinä palata katsomaan, onko omaan kommenttiin vastattu… Minä en edes muistaisi, mihin olen kommentoinut ja milloin, heh!
          Voi lämmin kiitos Anne vaivannäöstäsi, ehdin jo pikaisesti tuota silveriä googlettelemaan ja näyttää kyllä tosi kauniilta! :)

        • 13.10.2015 / 21:08

          Niin ja piti vielä sanoa, että Lauritzonin kankaista olen katsellut eniten Diamonds-kankaita, mutta niissä on ehkä liian eläväpintainen se kangas. Tai tulee sellainen vanhanajan vaikutelma…

  4. Marja
    12.10.2015 / 06:24

    Oletko jo kysellyt Eurokankaan ACTIVE LINE-malliston kankaista? Valtavasti värejä, 140 cm leveää ja hinta 35€/m. Kangas on likaa ja vettä hylkivää ja soveltuu tosi hyvin lapsi- ja lemmikkiperheiden sisustukseen. Tänään tuli meinaan lehden välissä mainos jossa esiteltiin sekä 70v täyttävää liikettä että noita kankaita :).

    • 13.10.2015 / 15:10

      Olen käynyt myös Eurokankaassa, tummanharmaita sävyjä kyllä löytyi, mutta vaaleita ei niinkään. Mietin kyllä nyt tuota tummaakin, ei sekään ihan poissuljettu vaihtoehto ole…

  5. 12.10.2015 / 10:24

    Oi, miten kauniita kuvia!

    Ja hei, olen täällä ihastellut tuota tuolia – ihan mieletön. Löytö todellakin :)

    Aurinkoista alkanutta viikkoa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.