On vähän sellainen tyhjä olo, jonka vuoksi en tiedä mitä kirjoittaisin tänne blogiin. Normaalia arkea on elettävä, mutta mielessä pyörii viime aikojen kamalat uutiset maailmalta ja ne kuvat, etenkin se yksi. Pienen hukkuneen taaperopojan kuva. Näin tuon kuvan eilen poikani päiväunien aikaan ja itkin. Itkin, itkin ja itkin. Vielä silloinkin, kun poika heräsi.
Kunpa tämä maailma olisi parempi paikka kaikille. Kunpa kukaan ei menettäisi kotiaan, vanhempiaan, lapsiaan. Henkeään. Tuntuu jotenkin turhauttavalta; miten voin auttaa noin suuressa hädässä olevia ihmisiä? Mitä yhden ihmisen teko tai lahjoitukset, olivat ne sitten rahaa tai esim. vaatteita, auttavat. Mutta kyllähän ne auttavat, kun tarpeeksi moni vain kantaa kortensa kekoon.
Tällaiset asiat vaikuttavat muhun aina hieman liikaa. Olen tosi herkkä ja itken nytkin, kun tätä kirjoitan. Tuntuu niin valtavan pahalta ja sydäntä vihloo. Ei me taideta täällä ihan täysin ymmärtääkään, kuinka kiitollisia saamme olla siitä, että lapsemme ovat turvassa. Heillä on ruokaa ja puhtaita, kuivia vaatteita. Heillä on täällä turvallinen koti ja heillä on täällä vanhempansa. Näistä ajatuksista viikonlopun viettoon ♥










