Aina ei jaksa

Kaikki varmasti tietävät sen ihanan tunteen, kun kotona on siistiä ja puhdasta, tavarat ovat omilla paikoillaan, sohvatyynyt ojennuksessa ja sohvapöydällä tuore kukkakimppu. Erityisen mukavalta tuo tuntuu viikonloppujen tai muiden vapaapäivien kynnyksellä! Täksi viikonlopuksi meillä jäi koti hieman rempalleen. Tuli hoidettua vain ne pakolliset asiat ja suurimmaksi osaksi syynä oli se, että mies palasi parin päivän matkaltaan kotiin vasta eilen. Ei siis tuntunut kovin tyypilliseltä viikonlopulta. Muutenkaan en halunnut pojan kanssa kaksin ollessamme siivoilla nurkkia, vaan otin rennosti. Ajattelin, että sillä tavoin varmasti isätkin yleensä tekevät ;D. Niinpä eilen aamulla heti aamupalan jälkeen sujahdimme saunan lämpöön, jonka jälkeen poika sai katsella olohuoneen sohvalla lastenohjelmia pillimehun kera. Sen jälkeen valmistimme makaronilaatikon (pojan tämänhetkistä herkkua!) ja herkuttelimme ennen päiväunia. Kyllä, minäkin nukuin päiväunet!

Sama jatkui tänään: olisin voinut siivota pojan päiväunien aikana, mutta oikaisinkin miehen seuraksi sohvalle. Tuli kuulkaas nukuttua niiiiin makoisat päikkärit, etten ihan heti muista vastaavia! Poikakin oli aamupäivän uinneista niin väsyksissä, että nukkui lähes puolitoista tuntia. Kyllä me äiditkin, ja erityisesti me äidit, tarvitsemme lepoa ja unta! Että jos jollain sattuu puoliso marmattamaan siivoamattomasta kodista, niin eiköhän se moppi pysy hänenkin kädessään vai mitä :)

Koin tänään jonkinmoisia paineita tämän päivän postauksen suhteen. Koti oli (on edelleen) sen näköinen, että ei ihan hirveästi inspiroinut kaivaa kameraa esille, mutta tein sen kuitenkin! Otin parit kuvat tämänhetkisestä tilanteesta tai ei se oikeastaan ole pelkästään tämänhetkinen tilanne, vaan useimmiten meillä näyttää tältä (tosin normitilanteessa olohuoneessa on huomattavasti enemmän leluja, mutta ne keräsin eilen illalla pois). Tiedän, että monen mielestä tämä ei ole mikään kovinkaan paha sotku, mutta itse oman kotinsa näkee eri silmin.

arki

Kissa nauttii nojatuolissa, pieni pää näkyy sohvapöydän takana (vei salaa puhelimeni :D) ja broilerikiusaus on uunissa. Ihan kiva ja leppoinen sunnuntai eikä tällä hetkellä haittaa yhtään, vaikka koti ei tiptop tänä viikonloppuna ollutkaan! Leppoisaa sunnuntaita teillekin!

Comments

  1. 24.1.2016 / 16:59

    No aina ei todellakaan jaksa :) Tai ehkä joku jaksaa, mutta minä en :D Meillä on myös tänään vietetty varsin leppoista päivää ja siivoilut ovat jääneet minimiin. Siisti koti vaatii varsinkin lapsiperheessä jatkuvaa siistimistä ja joka päivä ei vaan jaksa. Meillä mies tekee 7 päivänä viikossa melko pitkää päivää, joten me sitten koitetaan taaperon kanssa välillä rentoilla ja viettää ”vapaapäivää” :)

    • 25.1.2016 / 13:53

      Joka päivä ei todellakaan jaksa! Onko sun miehellä sitten pitempiä vapaapäiväjaksoja välillä? Meillä sinänsä helppoa, kun miehellä on arkipäivätyö. Tosin tässä viimeisten parin kuukauden aikana hänellä on ollut neljä parin päivän työreissua – on tuntunut yllättäen aika oudolta olla pojan kanssa kaksin :D. Mutta nyt taas normiarki jatkuu!

  2. Marika
    24.1.2016 / 17:16

    Minullakin on ollut tänään löysäilysunnuntai. Olisi ollut vaikka mitä puuhaa, koulujuttuja yms. mutta tekee välillä ihan hyvää vaan elbailla. Minun silmiini teillä ei ole sitten yhtään sotkuista ;) Mutta se on ihan totta että kaikki näkevät kotinsa omin silmin.

    • 25.1.2016 / 13:56

      Välillä on tosiaan paikoillaan vain olla ja lepäillä! Nykyajan elämä kun on niin kiireistä.
      Ja ihanaa, ettei näyttänyt sotkuiselta :D Ehkä se ei kuvissa niin hyvin näy, kun ei näe kokonaiskuvaa.

  3. Milla
    24.1.2016 / 19:14

    No eipä teillä sotkuiselta näytä :D
    Tervetuloa vaan meille, leluja sikin sokin joka huoneessa, likaisia sukkis siellä täällä..lapsi levittää tehokkaasti ulkovaatteita joka puolella :D
    Piirustuksia pitkin lattioita yms.
    Siis kamala sotku..kolmen lapsen kanssa sotkua tulee.
    Mut sitten mietin et jos on lapsia niin onhan sitä sotkuakin sitten ja en todellakaan jaksa koko ajan puunata ja viedä leluja pois kun ne sotketaan uudestaan kuitenkin.
    Teillä näyttää kyllä siistiltä :

    • 25.1.2016 / 13:59

      Hei, tässähän näkyi vain olohuonetta! Lisää tuohon keittiön sotkut, pojan huoneen lelumeri, työhuoneen räjähtänyt pommi, makkarin kaaos (sänkyä ei ole varmaan viikkoon pedattu), kodinhoitohuoneen pyykkivuori jne. Sitä paitsi – yksi lapsi sotkee huomattavasti vähemmän kuin kolme :D. Ja hyvä asenne sinulla, just noin! Lapsille on sata kertaa tärkeämpää se, että äiti viettää aikaa heidän kanssaan jatkuvan siivoamisen sijaan :)

  4. 24.1.2016 / 19:22

    Ei aina todellakaan tarvitse jaksaa! Viikonloput ovat sitä varten, että silloin levätään, ladataan akkuja ja tehdään niitä juttuja joista kulloinkin nauttii. Meillä oli tänään kylässä yhteensä kuusi kappaletta siskon ja veljen lapsia ja taas sain huomata sen, miten nopeasti lapset saavat leikkiessää paikat hujan hajan. Minusta se oli vaan ihanaa, kun oli elämää ja leikkiviä lapsia kotona, mutta nousi taas kunnioitus lisää niitä äitejä kohtaan, jotka siinä arjen pyörityksessä pitävät kotia siistinä kaiken muun ohella. Meillä kun sotkevat ainoastaan minä, puoliso ja kissa ja välillä siinäkin tuntuu olevan ihan tarpeeksi.

    Ihania kuvia sinulla kuitenkin, vaikka eivät viimeisen päälle stailattuja olisikaan. Kaunista, elämän makuista sisustusta!

    • 25.1.2016 / 14:03

      Aivan just näin! Vielä kun oppisi saamaan ajatusmaailmankin sellaiseksi, ettei katse osuisi koko ajan johonkin, jota pitäisi hieman siivoilla…
      Minäkin olen kyllä välillä ihan helisemässä näiden arkihommien kanssa, vaikka lapsia on vain yksi (ja kissoja kaksi). Mietin usein, miten selviäisin kahden tai kolmen pikkulapsen kanssa… Blogille saisi heittää hyvästit ensimmäisenä :D.
      Kiitos kivoista sanoistasi! :)

  5. Satu T
    24.1.2016 / 20:29

    ”Että jos jollain sattuu puoliso marmattamaan siivoamattomasta kodista…” Onkohan edes oikeasti miehiä, ketkä tuosta marmattaisi? Taitaa olla paineet siivoamattomuudesta ihan meidän naisten oma juttu

  6. lukija
    24.1.2016 / 22:03

    Hei! Pidän todella paljon blogistasi ja aina innolla odotan uusia postauksia. Yksi kysymyskin olisi: Oletko koskaan ajatellut tekeväsi videopostausta tai miltä sen tekeminen kuulostaisi? :)

    • 25.1.2016 / 14:06

      Kiitos lukija, todella mukava kuulla! Olen ajatellut, mutta ajatuksen asteelle se on sitten jäänytkin. Millaista aihetta sulla oli mielessä? Voi olla, että idea tyssäisi jo ihan tekniseen taidottomuuteenkin.

      • lukija
        25.1.2016 / 21:55

        Ihan vaikka vain sellainen missä esittelisit kotianne. Video on kuitenkin erilainen kuin kuvat :) Tälläisiä olen muillakin nähnyt. Tuovat mukavaa vaihtelua!

        • 26.1.2016 / 19:08

          Toki, liikkuva kuva on aina eri kuin pysäytetty. Voin miettiä tätä, mutta voi olla, että nykyisessä elämäntilanteessa ei moiselle ole aikaa… Haluaisin videosta nimittäin hyvän enkä sellaista amatöörimäistä, jonka kyllä hallitsen :D.

  7. Iita
    25.1.2016 / 07:54

    Kiitos tästä, tämä oli lohduttava postaus! :)
    Niin mukavaa kuin se olisikin, että olisi aina siistiä. Mutta asiat tärkeysjärjestykseen. Ainakin itsellä huomaan, että pahin sotkun aiheuttaja on valtava tavara määrä. Olen yrittänyt (ja yritän edelleen) karsia turhia tavaroita kiertoon/roskiin. Apuna konmari kirja.

    • 25.1.2016 / 14:10

      Hyvä kuulla! Minä tilasin muuten tuon kirjan myös, en ole vain vielä ehtinyt tutustumaan. Täälläkin olisi hieman karsittavaa…
      Ja asiat tärkeysjärjestykseen nimenomaan! Lapset muistavat isompina tärkeimpinä ne hetket, kun äiti leikki heidän kanssaan – eivät sitä, oliko kotona siistiä vai ei.

  8. Nanna
    25.1.2016 / 14:19

    Ihan samat fiilikset täällä.Nyt en jaksa.Seitsämän päivän työputki takana ja nyt vapaapäivä.Päätin,että kerrankin vain olen.Olen aina tottunut vapaapäivänä imuroimaan/touhuamaan,koska yleensä nautin siitä.Ja piruvie,minulla on ihan huono omatunto!Kun en ole tehnyt yhtikäs mitään.Eikä meillä edes ole sotkua.Ihan vain totuttu tapa.Näköjään oleiluakin voi joutua opettelemaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.