Ensimmäinen taulu(kokeilu)ni

Kauan se ehti ollakin mielessä, kunnes tarpeeksi voimakas inspiraatio lopulta iski. Eilen pojan käytyä yöunille tartuin maalarinteippiin ja aloin rajaamaan valkoisella maalilla maalaamaani taulupohjaa. Koska tämä oli luonteeltaan tällainen kokeilu, ajattelin aloittaa aika pienellä canvaspohjalla. Kokoa taululla on vain 20 x 25 cm ja tällainen siitä tuli: 

Suunnitelmissa oli, että tekisin näitä sellaisen kolmen samankokoisen taulun kollaasin verran: samoja sävyjä, mutta erilaisia kuvioita. Mutta katsotaan nyt, syntyykö tälle kavereita! Nuo tauluun valitsemani sävyt on kyllä itselleni sellaisia, joihin en helposti kyllästy. Tuo haalea persikka voisi olla kyllä enemmän beigeen taittava, mutta on tuokin kaunis. Ihan kivan raikas!

Perfektionistina meinasi välillä tulla tuskanhuuto, kun maali levisi sinne minne se ei olisi saanut levitä eikä rajoista tullut niin tarkkoja kuin olisin toivonut, mutta ehkä tällainen siedätys tekee ihan hyvääkin :D 

pastellisävyjä

Laitoin sen tuohon lipastolle kuvaa ja omia silmäilyjäni varten. Lopullinen paikka sille taitaa löytyä keittiöstä. Tai eihän tauluille varmaan ikinä mitään lopullisia paikkoja ole, kyllähän ne aika seilaavia luonteeltaan ovat – ainakin meillä! Nyt mietinnässä/haaveissa on maalata yksi jättitaulu tuohon olohuoneen lipaston yläpuolelle… Taulu saisi olla sitä kokoluokkaa, ettei kaipaisi muita rinnalleen. Hmm, ei muuta kuin mietintämyssy päähän!

Mutta nyt cappuccino ja koska mies on autotallissa ja poika unilla, niin taidan puputtaa salaa nuo ihanat suklaamunat… (En ole muuten ikinä ostanut pääsiäiskarkkeja näin aikaisin kuin tänä vuonna!) Huippukivaa viikonloppua! :) 

Comments

  1. Sannak
    4.3.2016 / 13:53

    Ihana taulu ja miten suloiset värit. Tuota ei kyllä hetkessä jos toisessakaan kyllästy katseleen. Ehdottomasti kannattaa jatkaa maalaamista!!

  2. Kaisa
    4.3.2016 / 15:41

    Vaan jopas on sievät värit valikoitunut tauluun! Kaunista. Mitä maaleja käytit maalaamiseen?

    • 4.3.2016 / 17:21

      Eikö, tosi herkkuvärit! Akryylimaaleilla maalasin. Niistä löytyy kauniita sävyjä ja helppo sekoitella itsekin :)

  3. Marika
    4.3.2016 / 22:54

    Kaunis taulu ja kauniit värit :) Jatka ihmeessä harrastusta, sinulla on selvästi taiteilijan lahjoja.

  4. IidaM
    5.3.2016 / 17:35

    Taulu on hieno :) ja kiitos kauniista avaimenperistä! Pienen loman jälkeen katsoin postiluukkuun ja siellähän ne odotti :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.