Kyllä menee sellaista vauhtia nämä arkipäivät, että perässä on pysymistä! Kesäaikaan siirtyminen tuntuu jollain tavalla vieläkin: meidän aamuissa on yksi tunti vähemmän. Poika herää siis tätä nykyä vasta kahdeksalta ja kello on helposti yhdeksän ennen kuin istumme aamiaisella. Kyllä piti tänäänkin kiirettä, kun piti olla värikylvyssä kymmeneltä! Sinne riensimme tukka putkella maalaamaan ja mukavaa oli taas! Sieltä sitten isomummulle, josta parin tunnin jälkeen kotiin. Poika nukahti tapansa mukaan autoon ja hetki sitten kannoin hänet nukkuvana omaan sänkyynsä. Makuuhuoneesta teen aina kierroksen keittiöön laittaakseni cappuccinon tippumaan. Yleensä lataan koneen valmiiksi jo aamulla, jotta siihenkään ei mene sitä yhtä ylimääräistä minuuttia :D. Siinä kahvin valmistumista odotellessa puhelimesta meilien pikaselaus ja sen jälkeen kuuma kupponen kourassa koneelle töitä paiskimaan. Tässä ollaan!
Mua hieman jännittää, sillä mulla on tänään elämäni ensimmäinen näöntutkimus! Viime aikoina on tuntunut usein pääkipua ja koska hierojallakin olen säännöllisesti käynyt, ei sen pitäisi niskajumeistakaan enää johtua. Olen puuhelmiä maalatessani huomannut, että välillä lähelle katsoessani kohde ikään kuin sumenee, joten ehkä jonkinmoisille brilleille voisi olla tarvetta! Jos optikko tulee samaan lopputulokseen, alkaakin loputon metsästys, jotta löydän kivat ja mielestäni minulle sopivat silmälasit! Yleensä tuskailen, kun joka asiassa on se miljoona vaihtoehtoa, mutta tässä asiassa se on varmaan vain hyvä asia :).
Mies tulee hieman aiemmin töistä kotiin, jotta ehdin optikolle ja sen jälkeen olisikin luvassa viikonlopun kauppareissua. Viikkosiivouksia en halua edes mainita… Ilta menee sitten taas toisenlaisten puuhien parissa, että kyllä siinä kymppiuutisten aikaan varmaan aika puhki on! Mutta ei mietitä niitä vielä, nyt keskityn tuohon kollaasin oikeaan alareunaan… Mahtavaa viikonloppua toivottelen! :)
Teiän kisut on kyllä sen näköisiä, että voi kun niitä pääsisi silittelemään :) Hauskaa viikonloppua!
Ja turkit on kuule aivan silkinpehmoisia! :)
Kiitos samoin sinulle!