Terassielämää odotellessa

Alkuviikon aurinkoiset kelit ovat saaneet haaveilemaan! Pojan kanssa hääräilemme päivisin omalla pihallamme ja välillä ajatukset karkailevat aivan kuin itsestään tulevaan kesään ja siihen, miltä haluaisin pihallamme näyttävän. Monia keskeneräisiä juttuja on vielä ja sellaisiakin kohtia, joista emme tiedä mitä niille tekisimme… No mutta, on tässä viime vuosina ollut tuon pihan suhteen sellainen ei mihinkään kiire -asenne, että eiköhän sillä ole hyvä jatkaakin. Tekee aina vähitellen kaikkia juttuja pois alta, silloin kun on inspistä, eikös vaan! Mitä sitä turhia hötkyilemään. Takapiha on kuitenkin se alue, jossa tuota keskeneräisyyttä ja projekteja vielä olisi.

Nämä seuraavat kuvat olen ottanut 2-3 vuotta sitten, ennen terassin lasittamista:

cats2-860x6451

cats5

Nämä kuvat ovat puolestaan viime kesältä, kun nämä tuoli-ihanuudet olivat ensimmäistä kesää käytössämme:

Tuolit olivat erittäin hyvä hankinta, en kyllästy niihin varmasti koskaan!

Viime kesänä oli muuten sen verran sateisia kelejä, että emme tainneet nostaa aurinkovarjoa ollenkaan varastosta ulos! Toivottavasti tänä kesänä ei käy samoin tai no käyhän se myös sadesuojasta ;). Tälle kesälle mulla on haaveena tunnelmalliset illanistujaiset taivasalla, puiden katveessa! Suunnittelin niitä jo viime kesänä, mutta ajanpuutteen vuoksi jäivät toteuttamatta: se syyskuu tuli niin yllättäen! Jos saisi toteutettua ne nyt tänä kesänä, on niin monia ideoita mielessä niitä varten!

Istuskellaan usein iltapäivisin terassilla auringonpaisteessa, usein ainakin toinen kissoista seuranamme. Pitäisi keksiä, miten sijoittaa terassihuonekalut kesän ajaksi… 

214

Onkin taas tulossa hieman erilainen kesä kuin vuosi sitten: nyt poika on jo sen ikäinen, että ei tarvitse aivan haukkana olla joka askeleella perässä, mutta toki pitää silmällä pitää koko ajan. Ehtivät jo minuutissa turhan kauas eikä kuitenkaan vielä ole tarpeeksi ymmärrystä kaikkiin asioihin. Enää ei kuitenkaan ole kivien tai vastaavien jatkuvaa suuhun laittamista, onhan se yksi etappi tuokin :D. 

kesä

Joko teillä ajatukset karkaavat kesään?

Comments

  1. Sofia
    13.4.2016 / 14:11

    Postaustoive! Juurikin terassin sisustamisesta, ruukuista, kasveista, lyhdyistä, kynttilöistä! Monella on varmasti juurikin nyt pohdinnassa terassin sisustus ja haluaisi uusia ideoita :) Olisi myös mukava nähdä joku sun ”I want” lista terassiin liittyen :)

  2. Anne
    19.4.2016 / 23:12

    Hei! Oletteko mistä hankkineet tuon aurinkovarjon?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.