/

Tänään maistui kuulkaas ensimmäistä kertaa (viikon tauon jälkeen) cappuccino! Ja onpas se vain herkullista! Sitä tässä hörpiskelin ja katselin vanhoja kuviani… Huomio kiinnittyi tuohon kuvaan kisusta ja pojasta. Jotenkin tosi herkkä kuva! Ja voi noita M:n hiuksia; täydellinen sävy ja pieniä kikkaroita siellä täällä. Nyt hänellä on paljon lyhyemmät hiukset ja tuntuu kuin ikääkin olisi sen vuoksi huomattavasti enemmän. Aarteeni täyttää äitienpäivänä kaksi vuotta ♥. 

insta

Näissä kuvissa näkyy monia arkihetkiä, joita näin kotiäitinä koen. Tosin näissä ei ole niitä arkisotkuja, vaan lähinnä niitä siivouksen jälkeisiä ohikiitäviä hetkiä… Oi miksi ne hetket on niin ohikiitäviä? Täällä on tänäänkin sellainen sekamelska, ettei tiedä mistä huoneesta oikein aloittaisi! Lisäksi pojalla on jokin sellainen vaihe, että koko lelukokoelma lähtee aina mukaan joko syömään, lastenohjelmia katsomaan tai mitä milloinkin… Tänäänkin lounaalla keittiönpöytä oli täynnä palloja, traktoreita ja maatilan eläimiä :D. Hyvästi pöydän kattamiset!

Olemme viettäneet tänään kotipäivää, sillä oma flunssani on vielä sen verran päällä ettei viitsi kummoisia suunnitelmia tehdä. Olen pitkin päivää hekotellut sille, miten poika eilen postista lähtiessämme heilutti autosta novascotiannoutajantapaiselle hihkuen heippa lammas ja äänteli sen jälkeen tarmokkaasti lampaan tapaan :D. Koira olisi varmasti tykännyt, jos olisi kuullut, että häntä lampaaksi luultiin…

Tuntuu, että pojan jutut vain paranevat päivä päivältä – mahtava vaihe! Hän on muuten melkoinen papupata, jutustelee ihan koko ajan. Yhden kerran olen autossa sortunut sanomaan, että välillä voidaan olla ihan hiljaakin… Tuli heti huono omatunto, mutta ei sitä hiljaisuutta kestänytkään kuin neljä sekuntia :D. Hän hokee usein jotain tiettyä lausetta niin kauan, kunnes toistan sen tai reagoin siihen jotenkin. Että kyllä kuivaa suuta välillä! Tänään on kuultu aika paljon tarinoita uimahallista, miten siellä on paljon vettä ja kaloja. Ja että uimahalli on kiinni (äitin valkoinen valhe flunssaiselle pojalle) ja että menemme sinne sitten, kun se aukeaa ja yskä helpottaa. 

Poika on myös kova laulamaan ja muistaa aivan hämmästyttävän hyvin sanat kaikista vähänkään enemmän laulamistamme lauluista. Hän laulelee lauluja myös yksinään ja ne on kyllä heti sävelestä vieraankin tunnistettavissa. Hän muistaa, mitä laulua lauletaan aina värikylvyssä ja mitä laulua seurakunnan kerhossa. Laulaa niitä ja hihkuu innoissaan. Silittelee ja halailee kovasti ja on todellinen ilopilleri ♥.

  insta 

/

Oletteko huomanneet, että joillain ihmisillä ei ole mitään käsitystä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin? Kaikki tehdään oman pään mukaan vähät välittämättä muista tai moraalista. Itse voin tähän sanoa vain, että en ymmärrä, en ymmärrä alkuunkaan. Tuota näkee elämän eri osa-alueilla, mutta minua se on viime viikkoina kohdannut työelämässä. MioSa. designin parissa. Tiedättekin, että koko tämän yritykseni tarina alkoi puuhelmiavaimenperistä, näistä pastellisävyisistä:

keyrings

Meni jonkin aikaa, niin tämä nainen alkoi tekemään tismalleen samanlaisia avaimenperiä. Myyntiin. Niitä sitten yhdessä ystävieni kanssa ällistelimme. Tuotteeni laajenivat avainkaulanauhoihin ja ylläriylläri; nyt tämä nainenkin valmistaa näitä. Taas tismalleen samanlaisia. Myyntiin. Aivan kuin avainkaulanauhoja voisi valmistaa vain yhdellä tavalla?

Pian noiden jälkeen sain uusia tuoteideoita ja päätin, että tuotteisiin voi tulevaisuudessa painaa kirjaimen, nimen, haluamansa sanan jne. Kas kummaa – juuri sama idea löytyi hetki sitten tältä naiselta. Miltä se tuntuu, kun keksit jonkin idean, olet innoissasi siitä ja hetken päästä huomaat, että tämä on kopioinut sen itselleen, omalle yritykselleen? Ei muokaten sitä, ei muuttaen sitä, ei tehden siitä itsensä näköistä, vaan kopioiden sen täysin ja suoraan sinulta. Uskon, että tämän ymmärtää täysin vain sellainen, joka on joskus ollut itse samassa tilanteessa. Ja ei, tässä ei nyt puhuta siitä, että tehdään puuhelmiavaimenperiä, vaan siitä, että tehdään tismalleen identtisiä puuhelmiavaimenperiä kuin joku toinen ja vieläpä myyntitarkoituksessa. 

Mutta ei se auta; itkupotkuraivarin jälkeen vain pää pystyssä eteenpäin! Ei muuta kuin uusia tuoteversioita markkinoille kopioitaviksi :D. Onhan se itse asiassa aika imartelevaakin, että joku pitää tuotteitani niin upeina, että haluaa valmistaa niitä itsekin muka omiin nimiinsä! Mutta nyt te tiedätte: jos haluatte ostaa sen aidon, alkuperäisen tuotteen ettekä tukea kopioyrityksiä, tilatkaa MioSa. designilta! :)

pannunalunen

P.S. Se äitienpäivälahjatuote-esittely tulossa blogiin vielä tämän viikon aikana! 

/

Keskiviikkoillasta moi! Täällä sitä ollaan… Ääni on lähes mennyt, keuhkot riekaleina yskimisestä ja nenä punaisempi kuin Petterillä. Silti kotona ja pahin vaihe selätettynä! Kaikki pysyy sisällä eikä kävellessäkään enää juurikaan huimaa. Ainoastaan jos nousee liian nopeasti esim. sohvalta, pukkaa pientä pyörtymisen alkuefektiä ja otsan valtaa tuskanhiki, mutta muuten kaikki oikein mainiosti. Tauti kesti lähes tunnilleen kolme vuorokautta, mutta huono ja voimaton olo poistui lähes yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Kyllä tätä arkea kuulkaas taas arvostaa!

Olen mielessäni ainakin sataan otteeseen nostanut hattua yksinhuoltajille – olette todellisia sankareita! Miten tällaisessa kunnossa voisi huolehtia lapsestaan? Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus sairastaa, levätä ja toipua rauhassa.

Nyt jo vähän naurattaakin tämä kaikki… Kuinka vähällä mies pääsi ja kuinka maksimiin itse tämän vedin. Jopa ämpäri sylissä löytyi huumoria ja se onkin yksi hyvä lääke vaivaan kuin vaivaan! Nämä muutamat päivät ovat tuntuneet lähes kuukauden mittaisilta ja välillä tuntui kuin eläisin kuten Big Brother -talossa: täysin eristyksissä ulkomaailmasta. Lähes ainoana kontaktinani ulkomaailmaan te! :D

Tänään halusin ensimmäisenä vaihtaa kaikki lakanat sekä pyykätä, pyykätä, pyykätä. Miten sitä kertyykin aivan valtavia määriä, kun pyykkäri pitää muutaman ”lomapäivän”? Samalla järjestelin kodinhoitohuoneessa tavaroita paikoilleen ja karsin pojan vaatteiden joukosta pienimmät varastoon. Kyllä jäikin aika suppea vaatevalikoima, heh! Hoksasin taas samalla, kun vein pari kertaa käytettyjä 86-senttisiä bodeja varastoon, että niiden ostelu olisi kannattanut lopettaa kokoon 80 cm. Pitkään aikaan en ole pojalle bodeja pukenut, jotenkin ne ei vain enää toimi ja ovat turhan kömpelöitä taaperolle. Mutta eipä sitä tiennyt ennen kuin testasi! Meidän varasto on muuten kohta ääriään myöten täynnä pojan pieniksi jääneitä vaatteita sekä erilaisia vauva-ajan tarvikkeita – emme ole myyneet/antaneet yhtään mitään pois. Saapa nähdä joutuuko kesällä jotain niistä tilanpuutteen vuoksi karsimaan!

Mutta nyt vielä pientä touhua tälle illalle, jotta saadaan koti taas mukavamman näköiseksi. Pysykäähän terveinä!