Juhannus laineilla

saaristo

Päätös juhannuksenvietosta laivalla syntyi ihan ex tempore, kun vanhempani kertoivat varanneensa juhannusristeilyn. Siinähän kävikin sitten niin, että he saivat risteilylle mukaansa molemmat lapsensa puolisoineen sekä (toistaiseksi) ainoan lapsenlapsensa! Hetken mietin, että onko juhannus sittenkään kiva viettää laivalla, mutta pian tulin toisiin ajatuksiin! Etenkin, kun kyseessä oli lempilaivamme (mielestämme laadukkain laiva, joka Suomesta liikennöi ja johon viime kesänä ensimmäistä kertaa tutustuimme) eikä sieltä ihan mikään perinteinen kopperohytti. Hytti oli normaalia kookkaampi, jossa oli todella iso ikkuna merelle. Laadukas parisänky sekä mahtavan kuohkeat, muhkeat ja pehmeät petivaatteet ♥. Kaiken kaikkiaan ihan huippu ja poikani on tänäänkin muutamaan otteeseen hokenut mennään laivalle, mennään hyttiin paapimaan! :D

Ja se hetki, kun torstaina hain pojan kanssa marjakojusta tuoreita mansikoita ja ihmisiä tuli vastaan aivan täpötäysien ostoskärryjen kanssa… Olin aivan valtavan onnessani siitä, että tänä juhannuksena saan skipata tuon osuuden ja astella laivan valmiisiin pöytiin! Jouluna en tuollaista valitsisi, mutta juhannus laineilla sopi oikeinkin hyvin. Olen lapsuudessanikin viettänyt muutaman laivajuhannuksen ja nyt mietin, että tuostahan voisi tulla vaikka tapa! Eihän se nyt mitenkään hirmuisesti juhannukselta tuntunut, mutta en nyt tiedä tarvitsiko edes. Juhannuksesta muistuttivat kuitenkin laivan takakannella tuulessa hulmuavat juhannuskoivut. 

meriaamiainen

Hyttiluokkaamme sisältyi parempi aamiainen laivan keulassa, jossa herkuttelimme pitkän kaavan mukaan ja ihastelimme aurinkoista juhannuspäivän aamua. Laivoja tuli vastaan, lokkeja lenteli ja upeita saaristohuviloita näkyi siellä täällä. 

laiva

laivalla

Aamiaisen jälkeen suuntasimme aurinkokannelle juhannuspäivästä nauttimaan, kyllä oli kelit kohdillaan! Kävipä jopa niin, että sekä minulta että veljeltäni paloi otsa :D. Ei onneksi kovin pahasti, mitä nyt pientä punoitusta… Aurinkokanneltakin löytyi lasten leikkipaikka eli ei tarvitse varmaan kertoakaan, miten poikamme aika kannella kului! Risteilymme oli 23 tunnin risteily Turusta Tukholmaan eli emme nousseet ollenkaan laivasta – silti turhan nopeasti kului aika!

suomenlippu

Ja niistä valmiista pöydistä puheenollen:

pasta

glassofwine

jäätelö

Luksusta oli sekin, kun pääsimme miehen kanssa juhannuspäivän päivälliselle! Kaksistaan, kiireettömästi syömään, sillä aikaa kun poika vilisti pallomeressä mummun ja papan kanssa. Tuossa yläkuvassa soitetaan puhelua, jäi vain vielä epäselväksi, kenelle tällä kertaa… 

seaview

Kyllä noissa maisemissa kuluisi juhannus jos toinenkin!

Koska laiva oli Turussa iltakahdeksan maissa, jäimme Turkuun yöksi. Olin varannut hotelliksi tarkoituksella jonkin sellaisen paikan, jossa emme olleet koskaan aiemmin yöpyneet. Ihan kiva hotelli oli tämä Centro Hotel; vanha rakennus, mutta huoneet täysin rempatut. Tykästyin huoneen katossa olevaan tuulettimeen, joka hurisi ihanasti viilentäen läpi yön. Tuollainen olisi kiva omankin makuuhuoneen kattoon ja tätä harkitsemmekin, sillä joskus kesällä lämpötilat nousevat sisälläkin turhan korkeiksi.

hotel

bathroom

Oletteko te viettäneet juhannusjuhlaa laivalla? Miten teidän juhannuksen viettonne muuten tänä vuonna sujui? :)

Comments

  1. Kata
    27.6.2016 / 20:35

    Hei, mistähän on teidän ruokapöydän tuolit, aiheesta vähän poiketen :)

  2. 28.6.2016 / 06:43

    Ihanat kuvat reissultanne☺
    Ei ole laivalla tullut juhannusta vietettyä, mutta mukavaahan tuokin olisi ja pääsisi samalla valmiiseen pöytään.

  3. 28.6.2016 / 06:58

    Oi, olipa kyllä ihana tapa viettää juhannusta! Ja olen ehdottomasti samaa mieltä, että tuo laiva on laadukkain ja paras Suomessa liikennöivä laiva (kuvista tunnistin heti :) ) ja nyt haluan heti itsekin sinne! :D Me ollaan myös kerran aiemmin käyty siellä ennen pikkumiehen syntymää ja nyt olisi kyllä kiva päästä sinne uudelleen. Nyt varattiin kuitenkin parin yön reissu Uumajaan kesälomalle. Laiva ei nyt kovin kummoinen ole, mutta hotelli vaikutti sitäkin upeammalta ja ostosmahdollisuuksia maissa on todella todella hyvin! :)

    • 28.6.2016 / 10:24

      Eikö! Voi tuo Uumaja alkoi kiinnostamaan minuakin! Haluatko kertoa mikä hotelli kyseessä ja vähän noista ostosmahdollisuuksista?
      Tuo voisi olla siitäkin kiva juttu, että veljeni tyttöystävä asustelee siellä lähistöllä, joten voisi vierailla hänenkin luonaan samalla. Tehdä reissu samalla porukalla kuin juhannusristeilykin :D.

      • 28.6.2016 / 11:11

        Hotelliksi valikoitui Storahotellet, koska ihastuin sen ”hämyiseen” tunnelmaan ja todella tyylikkäisiin sisustuskuviin! Tyyli ei vastaa yhtään omaa tyyliäni kodin sisustamisessa, mutta hurmasi minut todella omalla erikoisella tyylillään! :) Niin ja sitten ne ostosmahdollisuudet…Pari ostoskeskusta, Åhlens, Lagerhaus…Voi listaa voisi jatkaa loputtomiin! Kävimme viime syksynä päivän pikkujouluristeilyllä eikä todellakaan ehditty koluta edes puolia kauppoja läpi siinä 4-5tunnin aikana ja päätin jo silloin, että tuonne on päästävä uudelleen! Ja nyt on matka varattu, vielä vajaa kaksi viikkoa kun jaksaisi odottaa :D

        • 29.6.2016 / 15:26

          Kiitti vinkistä, täytyypä tutustua tuohon hotelliin! Uumaja kohteena kiinnostaa nyt kyllä todella (viimeksi lapsena siellä käynyt…), kun sen mainitsit. Että kiitos kivasta ideasta! :)

          • 29.6.2016 / 20:34

            Uumaja saa on useita eri hotelleja, joten jos ei tuo Storahotellet miellytä (on aika mielipiteitä jakava sisustuksen ja tunnelman suhteen) niin perus Scandicia löytyy myös! Ennen viime syksyn pikkujouluristeilyä minäkin olin käynyt siellä viimeksi lapsena, joten ei ollut mitään odotuksia matkan suhteen. Mutta kun saavuimme perille, niin totesin sieltä löytyvän lähes kaikki samat liikkeet missä tapaan Tukholmassakin käydä, joten jos kaupunkiloma shoppailujen kera kiinnostaa niin kannattaa ehdottomasti harkita Tukholman sijaan, kun on paljon lähempänäkin! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.