Kaksi kuukautta joulunodotusta

Tasan ja täydet kaksi kuukautta joulunodotusta edessä! ♥

Sen kunniaksi kurkistamme tänään toiseen inspiroivaan joulumallistoon; edellisellä kerralla inspiroiduimme House Doctorin valikoiman äärellä Varovainen kurkistus… -postauksessani. Nämä kuvat ovat peräisin Bloomingvillen tämän vuoden joulukuvastosta:

Kauniin hillittyä jouluväritystä – toimiiko sinusta näin hillityt sävyt vai kaipaatko joukkoon niitä perinteisempiä jouluvärejä? Itse ihastelen aina tällaisia kuvia ja silmät ihan ahmivat niitä, mutta oma koti muotoutuu vuoden viimeisinä viikkoina kuin itsestään hieman erilaiseksi. Tai näin ainakin itse kuvittelen… Meidän jouluissamme on yleensä aika reilusti valkoista, mutta löytyy jonkin verran myös kirkkaanpunaista. Pidän enemmän siitä jouluvärinä kuin siitä tummemmasta, ehkä perinteisemmästä (?) joulunpunaisesta. Viime vuonna kodissamme oli punaista aiempia vuosia enemmän; oli kirkkaanpunaista tyynyä, punaisia kynttilöitä, punavalkoraitaisia lautasliinoja ja noita lasikuvun alla näkyviä orjanlaakerin oksia:

Tuossa edellisessä kollaasissa oli paljon inspiroivaa! Oikeastaan voisin nimetä näistä Bloomingvillen kuvista lemppareikseni ensimmäisen kollaasin ensimmäisen sekä toisen kollaasin ensimmäisen, viidennen ja kuudennen kuvan. Mistä kuvasta tuli sinun lempparisi? 

Tämän seuraavan kollaasin lahjapakettikuvasta puolestaan sain kivan idean, jota täytyy kyllä ehtiä pikapuoliin testaamaan… Jokos te olette suunnitelleet joulua: joko joulukorttipaja on pystyssä? Onko lahjojen paketointitapa jo selvillä? Onko joku ehtinyt mietinnöissään jo joulukattaukseen asti? Käsi ylös, kuka on ehtinyt nauttimaan jo ensimmäiset glögit! Vaikka jouluihminen henkeen ja vereen olenkin, niin nämä tällaiset minulla jää yleensä aika viime tippaan (paitsi glögit & tortut) ja tiedän jo nyt, että niin tulee käymään tänäkin vuonna. Elelen enemmänkin joulunodotusfiiliksissäni haahuillen nämä viikot ja sitten viime hetkillä havahdun, että pitäisikös niille asioille ryhtyä tekemäänkin jotain :D.

Kuten aiemminkin olen jo paljastanut, olen kuunnellut jo joululauluja tälle vuodelle. Tänään eräässä laulussa lauleskeltiin It’s the most wonderful time of the year... Niin täydellisen totta – sitä tämä on! Joten nyt on aika nauttia nämä täydet kaksi kuukautta, joka ikinen päivä! ♥

(Kuvat lainattu Bloomingville.)

Comments

  1. Lottta
    24.10.2016 / 18:50

    Oi mikä ihana jouluinen tunnelma noissa kuvissa on! Mä oon ehtinyt jo juoda glögiä monta mukillista, mutta joulutorttuja en ole vielä tänä vuonna syönyt. Myöskään joululauluja en oo vielä kuunnellut, tällä viikolla voisi kyllä aloittaa! Ensimmäiset joululahjat on kyllä jo hankittu ja monta lahjaa jo mietittykin. Myös itsetehdyt joululahjat valmistuu kovaa vauhtia, neulominen on sen verran hidasta että pitää aloittaa ajoissa.

  2. Sara
    25.10.2016 / 15:09

    Minun mielestäni tuo sinun joulun odotuksesi on kertakaikkisen ihanaa ja mahtavaa! Kohta alkaa sään ja pimeyden puolesta se kaikkein ankein vuodenaika, joten on loistavaa, että siihen löytää iloa – oli se sitten joulusta, takkatulesta, kirjoista tai ihan mistä vaan.

    Minä olen miettinyt sen verran joulua, että joulukuusi hankitaan jo itsenäisyyspäivän tienoilla. Haluan nauttia kuusesta pitkään ja olemme joulunpyhät kuitenkin poissa kotoa. Ai niin, ostin Stockan Hulluilta päiviltä jo ekan joululahjankin. Ne tykkään hankkia mahdollisimman varhain, sillä inhoan viime hetken ryysiksiä yli kaiken.

    Ihanaa joulun odotusta!

    • 27.10.2016 / 21:27

      Voi kiitos, tämä kommenttisi ilahdutti valtavan paljon! ♥ Oli niin ihanasti sanottu ja mukava huomata, että joku osaa ajatella asian noinkin.
      Minä olen hieman pyöritellyt sellaista vaihtoehtoa, että jos hankkisimmekin tänä jouluna aidon kuusen… Täytyy vielä hieman makustella asiaa :).
      Kiitos samoin sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.