Kotikuvia tänään

Tänään oli pitkästä aikaa sekä aikaa että inspistä ottaa muutamia kotikuvia. Inspiraatio on yleensä kiinni siitä, onko kotona siistiä ja tänään kun oli niin… :D Kamerakurssilaisten lähdettyä nappasin muutaman kuvan ja taas jo jonkin aikaa kytenyt haave uudesta kamerasta nosti päätään. Tavoitteena olisi saada hankittua uusi kamera vielä tämän vuoden puolella, mutta päätös kameramallista hidastaa hankintaa. Tiedän vain, että Canonin haluan edelleen, mutta mikä malli se olisi! Valinnanvaraa tuntuu olevan turhankin reilusti eikä meinaa löytyä aikaa paneutua asiaan. Budjetiksi olen ajatellut noin paria tonnia, mutta siihen hintaan olisi kiva sisällyttää jokin kiva objektiivi myös. Saa mielellään jakaa kamerasuosituksia!

017

Tältä näyttää meidän kotonamme tänä syksynä. Kynttilöitä ja kukkasia, kanervia ja lampaantaljoja. Pastellisävyt ovat yllättäen saaneet pysyä näinkin pitkään! Yleensä tässä lokakuun lopussa olen jo hyvinkin siirtynyt pelkästään mustavalkoharmaisiin tekstiileihin. Mietinkin yhtenä päivänä että apua, onkohan meillä joulunakin pastellisävyjä :D. No siihen en ehkä kuitenkaan vielä ole valmis… Tuli kyllä kieltämättä aika jouluinen fiilis, kun katselin tätä seuraavaa lyhtykuvaa:

Mutta nyt siirryn tästä koneelta toisenlaisten puuhien pariin. Poikakin kuulostaa heräävän minipäikkäreiltään ja höpöttelee jo sängyssään. Tällä hetkellä täällä nukutaan päikkäreitä joka toinen päivä ja päiväunettomasta päivästä seuraavana aamuna herätään pikkuisen väärällä jalalla… Kun äiti starttaa aamulla digiboxilta väärän jakson Ryhmä Hauta, on katastrofi valmis!

Hei muuten! Jos isänpäivälahja on vielä hankkimatta, niin kurkkaahan tämä eilinen postaukseni. Leppoisaa sunnuntaipäivää! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.