Täytyy aina välillä todeta, että kyllä tämä naisen mieli toimiikin erikoisesti – ei ihme, että miehet säännöllisesti kuittailevat… Nimittäin tänään pastellisävyjen kanssa häärätessäni muistin, että mulla oli eräänä vappuna aika kivanväriset kynnet: paria vaaleanpunaisen sävyä ja keltaista! Mies kutsui niitä teinikynsiksi. Siitä sitten muistin, että hei, sehän oli silloin, kun laskettu aikani oli mennyt ohi about kuukaudella! :D Se oli juurikin se vappu ja niin piti kaivaa tuo yksi vappumasukuvakin esille, tämä taisi jäädä toiseksi viimeiseksi masukuvaksi… Olimme tuossa lähdössä torille vappupäivää juhlistamaan ja tuostahan meni tasan viikko, kunnes poikamme vihdoin syntyi. Kyllä meillä oli tuolloin komia vappupallo!
Muistan, että tuo vappu oli tosi viileä ja samoin oli viime vuonna! Nopeasti kävimme torilla hakemassa pojalle vappupallon ja itsellemme jätskitötteröt. Niitä söimme sitten huulet sinisinä, kunnes suuntasimme kotiin lämmittelemään. Saapa nähdä, millaista keliä täksi vapuksi saadaan! Onko teillä jotain erityisiä vapputraditioita? Meillä ei ole oikeastaan muuta kuin että vappupäivänä sinne torille… Poika odottaa jo todella innokkaasti, että saa vappupallon. Hänen mielestään tämän hetken ykkösjuttuja ovat juurikin ilmapallot sekä pallot yleensäkin, varsinkin jalkapallot. Potkiikin jo hienosti (samaiset potkut muistankin raskausajalta)!
Aivan ällistyttävää, miten nopeasti aika on kulunut! Välillä kyllä muistelen noita odotuksen viime hetkiä jopa hieman haikeudella… Vaikka olo ei valtavien liitoskipujen vuoksi kovin kaksinen ollutkaan (oi miten tuoreessa muistissa se viehättävän vaappuva pingviinikävely onkaan!), niin niissä viime päivissäkin oli jotain aivan ihanaa. Sellaista lämmintä odotusta, kihelmöivää jännitystä. Ensimmäinen raskausaika on varmasti aina jotain hyvin ainutlaatuista. Silloin kaikki on niin uutta, kun kaiken kokee ensimmäistä kertaa. Ei tiedä mitä tuleman pitää, voi vain vähän aavistaa. Silti aavistukset ovat kaukana todellisuudesta, ne tunteet ovat niin voimakkaita ja aivan koko maailman mullistavia. Enää ei osaa kuvitellakaan sitä, millaista elämä oli, kun olimme vain me kaksi.
Olen muuten joskus miettinyt, että jos meille jonain päivänä toinen lapsi suodaan, niin miten siitä raskausajasta ehtii nauttimaan? Ei todellakaan enää mitään päiväunia silloin kun siltä tuntuu, sillä kotona hyörii eräs toinenkin aarre, josta tulee huolehtia… Ehkä ne toiset raskaudet ovatkin sen vuoksi niin helppoja? ;D
