Herkulliset smoothiet – koukussa!

 

Smoothiet on meidän perheessämme eräänlaisia kausiherkkuja. On kausia, kun niitä tehdään päivittäin ja sitten on kausia, kun ne unohtuvat aika lailla kokonaan. Nyt on taas sellainen kausi, että tehosekoitinkulhollinen smoothieta valmistuu, jos ei ihan päivittäin, niin ainakin joka toinen päivä! Näitä syödään joko aamiaisen tai iltapalan lisukkeena tai sitten välipalana. Nämä maistuvat meidän perheessämme kaikille ja etenkin poikani tykkää smoothieista ihan valtavasti! Äiti, minä haluaisin sitä muutiita! Usein pikkulapsilla saattaa esiintyä jonkinmoista nirsoilua uusien makujen suhteen, mutta olen huomannut, että smoothien muodossa uudetkin maut uppoavat meidän pikkumieheen :).

Ajattelin tällä postauksellani kalastella uusia reseptejä, jos teillä olisi sellaisia jakaa! Jossain vaiheessa kun alkaa aina tuntumaan, että pyörittää niitä samoja aineksia… Jaanpas tässä samalla pari hyväksihavaitsemaani reseptiä teidänkin suuntaanne.

Tähän keltaiseen smoothieen laitoin banaanin, persikoita, ananaspurkin, maitorahkaa ja pienen lorauksen kookosöljyä. Tuli kivan raikkaan makuinen!

Usein smoothiet syntyvät kaappien jämistä kuten tämä seuraava, johon laitoin pari banaania, pari avokadoa, pari persimonia, maitorahkaa ja mansikkarahkan jämät. Oli tosi hyvää! Eilen tekemäni smoothie nousi kuitenkin viime aikojen lempparikseni. Siihen käytin myös ihan mitä kaapista löysin, ajatuksella ”ennen kuin ehtivät pilaantumaan”. Tehosekoittimeen päätyivät banaani, avokado, päärynä, muutama lusikallinen maitorahkaa ja edellisen illan banaanilättyjen täytteistä ylijääneet mustikat. Maku oli alkuun hieman kirpsakka, joten laitoin joukkoon pikkuriikkisen fariinisokeria. Hunajakin olisi ollut hyvä vaihtoehto, mutta se oli päässyt loppumaan. Mitään leseitä tai hiutaleita en ole näihin nyt laittanut, seuraavaksi pitää kokeilla sellaisiakin versioita! Niin ja tuoretta mangoa, banaania, kiiviä ja avokadoa sekoitellen tulee kuulemma myös hyvää – itse en ole tätä ehtinyt vielä testaamaan.

Joskus olen laittanut smoothieihin mantelimaitoa tai kookosmaitoa, mutta harvemmin muistan niitä ostaa. Näihin mainitsemiini versioihin on riittänyt hedelmien oma mehu. Ne kuitenkin syödään lusikalla, joten ei väliä, vaikka eivät niin juoksevia koostumukseltaan olekaan – parempikin niin.

Kerran miehen vanhemmilla käydessämme herkuttelimme miehen äidin tekemällä smoothiella ja koska poika siitä niin tykkäsi, tein sellaista myös kotona! Tähän versioon tuli banaania, avokadoa, persimoneja, mustikoita ja maitorahkaa.

Taidanpas tekaista itselleni tänään smoothielounaan, niin alkoi smoothiehammasta kolottamaan… Nämä on kyllä tosi hyviä, täyttäviä ja terveellisiä välipaloja. Minkälaiset smoothiet ovat sinun makuusi? Jaa ihmeessä oma reseptisi!

Comments

  1. Nimetön
    8.2.2017 / 15:03

    Heippa! Kivoja uusia vinkkejä! Täälä kans tehdään päivittäin ”smuuttia”, niinkuin nuorempi sanoo :D me käytetään pohjana pahvitölkissä olevaa kookosmaitoa (extra smoot, mielestäni jotenki pehmeämpi maku kun muissa kookosmaidoissa ja avattu tölkki säilyy monta päivää jääkaapissa) , eri mehukeittoja vaihdellen, banaania ja avokadoa. Yleensä muut ”täytteet” koostuu kaikista marjoista ja herukoista mitä pakkasesta löytyy :) yleisin on mansikka-mustikka! hedelmä smoothieta pitää taas kokeilla uudestaan jos se tauon jälkeen maistuisi lapsille.;)

  2. Vakiolukija :)
    8.2.2017 / 17:14

    Hei, meidän perheessä myös tykätään smoothiesta :) vakkarini on maustamatonta rahkaa (joskus maustamatonta jogurttia lisäksi), mustikkaa, lisäksi vähän mansikkaa ,puolukkaa tai viinimarjoja, banaani, joskus leseitä tai jotain siemeniä, maitoa. Saatan laittaa myös mehukeittoa nesteeksi maidon lisäksi. Hedelmäsmoothieta tein vasta johon laitoin mangososetta (Bonne 100% hedelmäpitoisuus), banaani, rahkaa, banaanijogurttia ja maitoa. Hyvää oli! :) enimmäkseen tulee tehtyä marjat+banaami yhdistelmällä.

  3. Sara
    8.2.2017 / 18:51

    Minun ja miehen suosikki taitaa olla tämä fruitie:n. 2 dl appelsiinimehua (tai 1 dl mangomehua ja 1 dl appelsiini-), 2 avokadoa, yksi kiivi ja yksi pakastettu banaani sekä maun mukaan inkivääriä raastettuna. Fruitiehin voi lisätä vielä reilun desin kylmää vettä.

    Pakastettu banaani on makeampi kuin tuore. Pakastamalla niitä ei myöskään mene hukkaan. Lisäksi se viilentää kivasti fruitien.

    • 9.2.2017 / 15:00

      Enpäs ollut tuota pakastettua banaania ennen kuullut, kiva vinkki! Täytyypä joskus testata. Ensimmäisenä tuli mieleen, että voiko banaani tuosta enää makeammaksi muuttua :D.

      • Nimetön
        9.2.2017 / 18:03

        Pakko tähän kommentoida vinkki noista pakastetuista banaaneista. Pakastettuja banaaneja kun muussaa bamixilla, tulee ihanaa ”pehmistä”. Se on meillä lasten herkkua ja sitä tehdään usein! Kesällä se korvaa jätskin!:)

  4. Riikka
    8.2.2017 / 19:26

    Mun suosikki on ”viherpirtelö”: lehtikaalia ja/tai pinaattia, päärynä, avokado ja parin appelsiinin mehu. Toinen erinomainen on mango, banaani, appelsiini(mehu) & porkkanaraaste -smoothie. Jos sen maustaa ripauksella kardemummaa ja kanelia, siitä tulee ihan eri tyylinen, lämmin ja mausteinen juoma.

    • 9.2.2017 / 15:02

      Mulla on kovat ennakkoluulot viherpirtelöitä kohtaan. Tuntuu etten saisi niitä alas… Pakko joskus testata ;).
      Tuo viimeinen vinkki menee testiin!

      • Riikka
        10.2.2017 / 15:42

        No arvaa vaan olinko minä epäluuloinen viherpirtelöitä kohtaan ennen?!? ;-) Vaikka salaateista tykkäänkin, mietin että smoothiessa sen täytyy olla ihan kamalaa. Vaan eipä ollutkaan, kun rohkaistuin kokeilemaan! Esim. tuo yllä mainitsemani on ihanan raikas, maistuu eniten appelsiinimehulta. Toki lehtikaali on aika voimakkaan makuinen, joten kannattaa ehkä aloittaa kokeilu jostain miedommasta, esim. baby-pinaatista tai ihan tammenlehti-salaatista jos epäilee että maku vierastuttaa. Mutta ehdottomasti kannattaa testata, tulee hyvä mieli juoda jotain tosi terveellistä! :)

  5. 9.2.2017 / 09:44

    Meillä tehdään kans vähän kausittain smoothieita. Yleensä laitan maustamatonta rahkaa, maustamatonta jugurttia, mustikoita/puolukoita/vadelmia, banaania ja pikakaurahiutaleita + tarvittaessa maitoa lisäksi. Pitääpä kokeilla nuita sun reseptejä ja kommenteista löytyviä vinkkejä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.