Täällä lomasta nauttimista, mites siellä?
Tässä kun hieman perheeni kanssa lomailen, niin blogikin on aika ajoin melkoisen hiljaa, sillä ajattelin pitää tietokonettakin kiinni useita päiviä. Kyllä sitä sitten taas syksyllä ehtii koneella istumaan, pitkästä talvesta puhumattakaan… Olemme olleet menossa siellä sun täällä, eilisen vietimme mm. Oulussa. Poika vietti riemukkaat kolme tuntia Kempeleen Leon Leikkimaassa (niin kiva paikka ja ennen kaikkea siisteyteen kiinnitetty huomiota!), mies kävi prätkäliikkeessä ostoksilla ja minä sain kännykkäni kameran korjattua. Kun ilta koitti, olimme Sokos Hotel Arinan sängyissämme aika lailla asennoissa X!
Kännykkäni kamera rikkoontui viikko sitten pudottuaan epäonnisesti soralle ja vaikka kännykkä on kovien kuorien suojassa, ei kameran linssin suojana ole mitään… Niinpä siihen sattui juuri joku kivi osumaan ja linssi oli entinen. Voi että mua harmitti! Yksi suuri syy siihen, miksi vuosi sitten Samsung Galaxy S7:n ostin, oli sen hyvä kamera, joten sanomattakin on selvää, että kännykän laadukas kamera on käytössäni tärkeä. Se kun oli kaputt, oli mennä sormi suuhun. Vaati omituisten sattumusten vuoksi kaksi reissua Ouluun, mutta nyt se toimii kokonaan uuden kameran voimin, jei!
Välillä täytyy käydä kuitenkin kotonakin. Täytyy pestä pyykkiä, hoivailla kisumisuja, suunnitella seuraavia päiviä ja reissuja sekä kuten kuva ehkä tarpeesta jo kertookin: leikata nurmikkoa!
Tänään kotimatkalla keksin, että käydäänpäs mutka Särkillä ja käväistään viime kesältä tutussa Liikennepuistossa. Tuolloin poika ei uskaltanut vielä autoilla ajella, mutta nyt asia oli toisin! Liikennepuistossa on sekä polku- että sähköautoja; meidän pikkumiestä kiinnostivat vain sähköiset versiot. Hienosti hallitsi autoa kolmevuotiaaksi ja pysähteli välillä jopa liikennevaloihinkin. Ei sen niin väliä, vaikka siellä muuten hieman englantilaisittain ajeltiinkin, kunhan osasi väistää muita! Puolen tunnin ajoaika maksoi kuusi euroa ja tiesin jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen, että se 30 minuuttia ei tule riittämään mihinkään… Niinpä ostimme perään vielä toisen puolen tunnin ajon ja silti, kun ajoaika päättyi, raikui ilmoille katkera itku. Miksi kaikki hyvä loppuukin aina aikanaan! Ihan sydäntä särki, kun toinen niin ressukkana isoja kyyneleitä vuodatti, mutta elämässä vain tulee näitä pettymyksiäkin vastaan… Eipä sille mitään mahda. Autossa mutustetut mansikat auttoivat jonkin verran asiaa, mutta vielä hieman ennen kotipihaa piti pettyneenä tokaista Mää haluan sen vihreän auton kotiin! Mää haluan! Onneksi kivat naapurinlapset saivat pian murheen väistymään.
Mutta nytpäs lähden tästä iltapalaa valmistamaan! Ja jatkan tätä lomasta nauttimista – on tää aika mahtavaa ♥. Me ei lomalla juurikaan kelloa katsota eikä stressata, jos ruoka- ja uniajat hieman venyy… Tärkeintä on, että kaikilla on kivaa! Aurinkoisia lomaterkkuja! :)
