Katson usein lastani ja hänestä otettuja kuvia ja mietin, että tuo pieni poika on kauneinta minun maailmassani.
Samalla toivon, että jokainen lapsi saisi olla ainakin omille vanhemmilleen se ihanin, kaunein ja ihmeellisin asia maan päällä. Jokainen lapsi ansaitsee sen.
Ilman kuvia unohtaisi monet asiat. Surettaa ihan ajatellakin! Unohtaisi, miten yli-ihana hän oli vauvana, miten supersöpö yksivuotiaana. Miten hänen hiuksensa kihartuivat tuolloin, kunnes alle kaksivuotiaana istahdimme ensimmäistä kertaa parturin tuoliin. Nyt hän käy siellä jo kuin vanha tekijä parturille kuulumisiaan rupatellen. Miten ihanat pulloposket hänellä oli ja on edelleen. Miten usein olenkaan kuullut ”Ihan isänsä näköinen, ei voi erehtyä! Mutta äitin nenä. Ja posket!” Kyllä kyllä ja näistä poskistamme olemme suunnattoman ylpeitä :D ♥.
Unohtaisin sen, miten hänellä oli yksivuotiaana hassu vaihe pitää jalkaa syöttötuolin tarjottimella, myös syödessä. Ja kun menit korjaamaan asentoa yrittäen piilottaa jalkaa… Mikä temperamentti sieltä kuohahtikaan! :D
Nyt tästä rakkaasta esikoisestani on tulossa isoveli. Onnekas on pieni vauvamme, kun saa kasvaa tämä ihana hassutteleva satusetä isoveljenään. Järjestin teille arvonnan vauvamme sukupuoleen liittyen; saitte veikata, kumpi meille syntyy. Huomattavasti suurin osa teistä veikkasi tyttöä. Minulla itselläni ei ole mitään ns. äidinvaistoa omaan odotusaikaiseen sukupuolen veikkaukseen; olen ollut molemmilla kerroilla ihan pihalla kumpi vauva mahassa majailee :D. Tällä kertaa sain kuitenkin ihmeellisen varman tunteen, kun olin astumassa ovesta ulos ja lähdössä miehen kanssa rakenneultraan. Se tunne oli hyvin rauhallinen ja varma. Laitoin eräälle ystävälleni viestinkin tuolloin ja kirjoitin, että nyt tuli erittäin vahva tunne siitä, että vauva on poika ja niinhän se on ♥.
Tämä äiti saa toisen tuollaisen poikamaisen sydänkäpysen ja isi saa toisen pikkukaverin ♥.
En voi sanoa, etteikö vaatekaupoilla kirpaise, kun en saa tälläkään kertaa ostella niitä kauniita tyttöjen vaatteita. Eri värejä kuin esikoiselle, sillä emme kuulu niihin, jotka haluavat pukea poikavauvansa vaaleanpunaiseen. Sitten taas samaan aikaan olen niin ikionnellinen siitä, että saan toisen tuollaisen mussukan pojanviikarin, jota pusutella mennen, tullen ja palatessa. Suunnattoman kiitollinen siitä, että saamme toisen lapsen, joka tuo perheeseemme sisarusrakkauden. Onnellinen siitä, että esikoisemme saa pikkuveljen ♥.
Poikammehan arvasi alusta asti, että vauva on poika. Kun näytin hänelle ensimmäisen ultrakuvan kysyen mikä tässä on, hän vastasi kana :D. Pian sen jälkeen hän alkoi kuitenkin veikkaamaan, että vauva on poika enkä voi sanoin kuvailla sitä riemua auton takapenkillä, kun hän kuuli, että vauva tosiaan on poika! Hänellä on ollut jo viikkokausia vauvalle nimikin: Veikko, heh! Erikoisinta tässä on se, että emme tunne ketään Veikkoa, mutta edesmennyt pappani oli Veikko (M ei häntä koskaan ehtinyt tapaamaan). Veikko-pappa oli syntynyt 8.5.1914 eli päivälleen sata vuotta aiemmin kuin M. Emme ole kuitenkaan puhuneet papasta Veikkona, vaan Halkokarin pappana. Aika jännä yksityiskohta vai mitä! Sen kuitenkin tiedän jo tässä vaiheessa, että Veikkoa vauvasta ei tule – se olkoon nyt tämä odotusajan nimi ;).
Suoritin arvonnan poikaa veikanneiden kesken ja arpaonni osui nimimerkkiin Aikku! Olen lähettänyt sinulle sähköpostia.
Ihanaa torstai-iltaa! :)
