Mitä, alkaako nyt joulunaika?

Minä en olisi minä, jos en huomioisi tätä päivää!

Olettekos te huomanneet, mikä päivä tänään on? Tänäänhän on tasan 100 yötä jouluaattoon ♥. Ei sata yötä jouluun, sillä joulu on meillä viides vuodenaika, joka alkaa huomattavasti aiemmin kuin jouluaattona!

Sanoin esikoiselle, että kohta alkaa joulunaika. Hän on kyllä aika lailla yhtä jouluihminen kuin minäkin, ihanaa! Hän esittikin toiveikkaana otsikon kysymyksen. Sanoin, että ei vielä. Jouluaattoon on nyt sata yötä, mutta joulunaika alkaa meillä kyllä lokakuussa pikkuhiljaa ja pienin askelin. Aluksi erilaisin tunnelmavaloin ja valosarjoin. Joulumusiikkia kuuntelen tuolloin yksin ollessani, jotta mies vielä säästyy :D. Tässä on tarkat rituaalinsa, miten se homma etenee! Mutta tärkeintä on, että sen tekee fiilispohjalta eikä yhtään väkinäisesti. Siten, että siitä saa sen suurimman ilon ja hyvän, lämpöisen fiiliksen.

Tässä pieni kollaasi kotimme viime jouluun. Hieman sumussa meni joulu, sillä juuri ennen joulua meillä oli kahdet hautajaiset, kahden viikon välein. Elämä näytti samalla myös toista puoltaan, sillä kaksi päivää ennen jouluaattoa minusta tuli ensimmäistä kertaa täti. Pieni veljentyttöni syntyi.

Kuvista kaksi on otettu jouluaattona, joulupöydästämme, ihanan sinisen hetken aikaan.
Joulua en ole vielä sen kummemmin miettinyt, kunhan itsekseni fiilistellyt sitä, että koko tämä aika on nyt edessäpäin. Ja ehdinpä tuossa yhtenä päivänä mieheltä kysellä, olisikohan nyt se joulu, jolloin olohuoneessamme olisi aito, pullea joulukuusi… ♥

Comments

  1. 17.9.2020 / 04:43

    Aivan ihana blogi, ehdottomasti jään lukijaksi

    Minäkin olen niin jouluihminen kun voi vaan olla! Valmistelut täällä on vasta ajatuksen tasolla…

    Mukavaa syksyä!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

  2. Katja
    21.9.2020 / 22:07

    Yleensä en ole kotona viitsinyt joulua sen kummemmin laittaa, kun ei olla koskaan pyhiä kotona sitä viettämässä. Mutta tänä vuonna tuntuu vähän siltä, että voisinpa hieman koristellakin tuskin vieläkään ollaan kotona sen enempää kuin aiempinakaan vuosina, mutta olisi edes hieman jouluisempaa. Yritän nyt nauttia tästä upeasta syksyn alkavasta väriloistosta ennen kuin siirryn vallan joululaulujen ja glögin maailmaan sinun blogisi Satu on kyllä ihan yksi lempipaikkani joulutunnelmaan sukeltamisessa!

    • 22.9.2020 / 08:13

      Laita ihmeessä kotiinkin joulua, onhan se joulu enemmän kuin vain ne pyhät :)
      Minäkin nautin syksystä, välillä tosin joululauluja kuunnellen, mutta en toki kuvittele vielä joulun olevan :D. Niistä vain tulee hyvä ja lämmin fiilis!
      Voi kiitos, ihana kuulla tuo viimeinen ♥.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.