Hei pitkästä aikaa! Täällä on pariviikkoinen mennyt ohi niin vauhdilla, että aika on riittänyt vain pakollisten arkitouhujen parissa hääräilemiseen. Miehellä oli useamman päivän työmatka ja se viikko meni kyllä täysin pikakelauksella ohi – omat kädet olivat niin täynnä töitä! Uuteen työtilaani tilaamani kalusteet ovat saapuneet ja pääsivät tänään paikoilleen. Vielä yksi iso kaappi puuttuu ja pöytätaso, sitten vähän valaistushommaa ja sen jälkeen saan alkaa täyttelemään kaappeja eli työhuoneen muutto lähestyy viikko viikolta! Tahti on ollut hyvin verkkainen alusta saakka ja ihan suunnitellusti. Kun työtilani on valmis, tulevat kotimme kolme makuuhuonetta kokemaan muutoksia myös, mutta niistä lisää sitten myöhemmin.

Tänään ajattelin kertoilla vanhemman kisuneitimme kuulumisia. Hän tosiaan sairasteli tuossa parisen kuukautta sitten (postaus Vanhemman kisuneidin terveydestä) ja leikkauspöydälle tiemme lopulta johti. Olin tuolloin yhteyksissä neljään eri eläinlääkäriin, joista kolmen luona kävimme. Näistä yksi eläinlääkäri oli sitä mieltä, että leikkaus saattaisi olla turha, koska kyseessä on vanha kissa ja leikkaus on rankka. Toiset kolme eläinlääkäriä olivat ehdottomasti leikkauksen kannalla, koska 15-vuotias kissa on iästään huolimatta erittäin hyvässä ja pirteässä kunnossa. Lempieläinlääkärini Oulusta sanoi puhelimessa: Ehdottomasti leikkaukseen, kyllä Tigru sen ansaitsee! ja nämä olivat ne taikasanat.

Kokkolan eläinlääkäreissä on valitettavasti huomattavia eroja, mitä tulee kissatietämykseen enkä ole kyllä näiden vuosien aikana onnistunut täältä vielä tarpeeksi kissoista tietävää eläinlääkäriä löytämään. Perusasiat, kuten sterilisaatio ja korvapunkit, hoituvat, mutta siihenpä se tuntuu sitten jäävän. Myös hinnoissa on valtava ero! Yksi eläinlääkäri arvioi Tigrun leikkauksen hinnaksi 300-400 euroa, kun taas toinen 160 euroa. Niinpä veimme kisun kissoista hyvin paljon tietävän eläinlääkärin luokse Edsevöön (kiitos Suvi vinkistä!). Hän laskutti patin leikkaamisesta ja hammaskiven poistosta 160 euroa ja kissa oli jo seuraavana päivänä täysin ennallaan.

Onneksi kävimme leikkauksessa! Se oli ainoa mahdollisuus antaa kissalle lisäelinvuosia, kuten eläinlääkärikin ennen leikkausta sanoi. Tietenkään kukaan ei voi luvata kissan elävän vielä ainakin viisi vuotta, mutta emmepä tiedä sitä tällä pallolla kenenkään ihmisenkään kohdalla. Olimme miehen kanssa myös hyvin tyytyväisiä siihen, että kyselin mielipiteitä useilta eläinlääkäreiltä ennen kuin leikkaukseen päädyimme. Mies oli tosin alusta asti leikkauksen kannalla, kun itse jouduin miettimään hieman pidempään (pelkäsin leikkauksen olevan kissalle liian raskas). Oulun eläinlääkäri tietää kissoista aivan kaiken ja hän sanoi, että kissa sairastaa leikkauksen jälkeen vuorokauden ja on sitten ennallaan. Tämä ihan siitä syystä, että kissat eivät halua sairastaa pidempään. Jälleen kerran tuo kyseinen eläinlääkäri oli oikeassa.

Nukuin Tigrun kanssa sohvalla leikkauksen jälkeiset neljä yötä, sillä halusin vahtia, ettei kissa päässyt nuolemaan leikkaushaavaansa. Nuoleminen olisi aiheuttanut tulehduksen ja edessä olisi ollut uusi leikkaus. Niinpä keskitin energiani kissan hoitamiseen ja se kannatti! Haava parani täydellisesti eikä sitä enää edes huomaa. Eläinlääkäri laittoi kisulle kaulurin suojaksi ja kauhistelin sitä heti. Kissan luonteen tuntien tiesin, että kaulurin kanssa emme voisi elää… Nuoremmalla kisulla oli sterilisaationsa jälkeen kauluri kaulassa eikä hän ollut siitä juuri moksiskaan, mutta Tigru on eri maata. Niin pippurinen katti, että hän meni täällä lääketokkurassa pitkin seiniä kauluri milloin mihinkin törmäillen. Niinpä se oli otettava pois, vaikka tiesinkin, että se tietää sitten minulle 24/7 vahtimista… Värkkäsin kisulle pöksyt vanhasta tuubimainoshuivista; päiviä, joita emme kumpikaan muistele erityisen innokkaasti! Housuilla porskutettiin viisi päivää, kunnes uskalsin ottaa ne pois. Toki ne tippuivat jalasta useita kertoja päivässä ja joskus yölläkin, mutta äkkiä opin pukemaan ne tuolle pippuriselle kissalle ihan yksinänikin :D. Kermavaahtonokare pöydälle, kissa viereen herkuttelemaan ja sillä välin pöksyt jalkaan, hahah! Hieman saattoi kiloja tuolloin kertyä, mutta väliäkös tuolla!

Nyt Tigru on aivan kuten aiempinakin keväinä. Kevättä on rinnassa vaikka muille jakaa ja ulkona pieni nenä haistelee taukoamatta kevään tuoksuja! Vihdoinkin pakkaset hellittävät ja kissat pääsevät nauttimaan. Lasiterassilla on niin ihana makoilla iltapäivän auringossa, turkki on siellä suorastaan tulikuuma! Nyt onkin parhaat kissojen terassikelit, sillä keskikesän auringossa sinne paahtuu.

Nyt lähdemmekin ulkoilemaan ja pihaa siivoamaan koko perheen voimin. Yritän palailla tänne lähipäivinä, jotta ei menisi taas ihan sitä kahta viikkoa… ;) Ihanaa sunnuntaipäivää!

Vanhempi kissamme on jo 15,5-vuotias. Varasin hänelle juuri eläinlääkäriajan huomiselle, sillä löysin jokin aika sitten yhdestä hänen nisästään pienen patin. Kun tunnustelin pattia nyt hieman tarkemmin, osa siitä puhkesi päästäen kirkasta nestettä ulos. Olen todella huolissani ja pelkään nisäkasvainta… Nisätulehdus olisi parempi eikä niin vakava vaihtoehto.

Kissa on muuten todella virkeä ja hyväkuntoinen eikä hänen voinnissaan ole ollut mitään poikkeavaa. Ruoka maistuu erittäin hyvin eikä hänen ikäänsä uskoisi lainkaan! Tämän kuvan mies otti esikoisen raskausaikana; sylissäni oleva vanhempi kisuneiti oli tuolloin 11-vuotias.

Luin juuri, että yli 10-vuotiaiden kissojen nisiä tulisi tarkkailla ja tunnustella kuukauden välein. Se on kyllä meillä jäänyt tekemättä, en ollut tuohon tietoon aiemmin törmännytkään, mutta aika äkkiä tämän patin onneksi huomasimme. Sitä ainakin kuvittelisi, että jos kyseessä on kasvain, kissa jotenkin oirehtisi ja muuttuisi vai mitä?

Onko teillä kokemusta kissan nisäkasvaimista tai nisätulehduksista? Toivoisin niin saavani lukea positiivisia kokemuksia aiheesta ja ettei tämä välttämättä ole mitään hengenvaarallista. Tänä raskausaikana on ilman tätäkin jo ihan riittämiin huolenaiheita… Tigru on niin monin tavoin ainutlaatuinen kissa ettei sanat riitä sitä kuvaamaan! En millään ole vielä vuosikausiin valmis tuosta murusestani luopumaan ♥. Tämä kisunen on aina ollut se mun sydänkäpynen, kunnes poikamme syntymän jälkeen löysi sen ykkössylin miehen sylistä (vauva kun asui tissillä). Olin tuolloin niin onnellinen, että miehellä oli aina aikaa sylitellä kissojakin, joten eivät jääneet juurikaan mistään paitsi.

Tämä vanhempi kissaneiti onkin ominut miehen täysin itselleen: mieheltä pyytää ruokaa, rapsutuksia, syliä ja milloin mitäkin. Kun mies vei pojan eilen yöunille, olin kissojen kanssa olohuoneessa. Kun mies tuli olohuoneeseen, kissa ryntäsi heti hänen jalkojensa juureen iltaruokaa pyytämään, vaikka olisi voinut pyytää sen minultakin :D. Meidän kissat saavat kolme ateriaa päivässä (noin klo 9, 15 ja 21) ja tämä vanhempi kissa (tai hänen mahansa) on kuin kello! Jos kello on viisi yli yhdeksän, alkaa armoton ruokamaukuminen. Hassu! ♥ Yksi todiste siitä, miten hänestä on tullut miehen kissa, on se, kun mies tulee töistä kotiin: on kuin kissa vasta silloin heräisi päivään ja menee miehen luokse naukumaan! Toki onneksi minunkin sylini kelpaa edelleen! Uskon, että kisu on jo alkanut vaistoamaan raskauteni, sillä hän on alkanut tulemaan mahani päälle nukkumaan aivan kuin esikoisenkin raskausaikana.

Nyt täytyy viettää pieni lekotteluhetki kisu kainalossa ♥

Ei kai se nyt jo tapahdu! Sanokaa, että tämä on väliaikaista ja pian palaamme taas normaaliin päivärytmiimme! Poika on nimittäin nyt näyttänyt vähän merkkejä siitä, että päivällä ei enää nukuta ja päiväunet tuntuvat olevan mennyttä aikaa. Ei vaikka mitä tekisi koko aamun ja aamupäivän, uni ei vain tule. Paitsi autossa… Eli tuntuu kyllä olevan väsynyt (tosin hän ei kitise, ei ole koskaan ollut sellainen), sillä haukottelee ja silmät näyttävät väsyneiltä, mutta kotona ei enää päiväunia suostu nukkumaan. Lähtee kyllä makuuhuonetta kohti eikä kapinoi vastaan ja haalii kaikki unikaverinsa mukaan, mutta päiväunitunti on pelkkää pyörimistä, laulamista ja höpöttelemistä; välillä sängyssä pomppimistakin. Parin viikon ajan on satunnaisesti käynyt näin, eilen oli sama juttu ja tänään taas. Pidämme hänet kuitenkin makuuhuoneessa sen tunnin ajan, jotta saa edes jollain tavalla levättyä eikä hän sitä vastaankaan kapinoi. Tänäänkin 50 minuutin kuluttua alkoi hokemaan Mennäänkö olohuoneeseen, äiti? Aika tarkka sisäinen kello!

Eilen hänen lepohetkensä jälkeen suunnistimme mummuni luokse ja poikahan nukahti autoon heti. Viime viikollakin nukkui päiväunet niinä päivinä, jolloin nukahtaminen tapahtui autossa kotimatkalla. Mutta omaan sänkyynsä ei nukahda, ei millään! Liittyyköhän tämä jotenkin uhmaikään? Sillä kaiken järjen mukaan ei nukahtaisi edes autoon, jos ei kerran sitä unta päivisin tarvitsisi. Ääh, ei näistä varmaan koskaan täysin perille pääse – samaa arvuuttelua vuodesta toiseen :D.

Olkoonkin sitten niin, että olen itsekäs tai muuta vastaavaa, mutta en millään olisi valmis luopumaan tuosta päivän ainoasta omasta hetkestäni! Se on sellainen akkujenlataushetki ja rauhoittumisen hetki (vaikkakin lähes aina töitä tehden) enkä osaa sopeutua sellaisiin päiviin, jolloin sitä ei ole. Ei ole sama asia istuttaa lasta lastenohjelmien ääreen ja nauttia se kahvikupponen siten, ei lähimainkaan! Se hetki vaatii hiljaisen talon ja hyvän omatunnon, että olen tämän hetkeni ansainnut. Miksi näistä ei tule mitään ennakkovaroituksia tyyliin Puolen vuoden kuluttua päiväunet loppuvat, nautithan siihen asti! Olin aivan varma, että M tulisi nukkumaan lähes kouluikään asti päiväunet, kuten kuulemma isänsäkin aikoinaan :D.

Ajattelin, että tässä voivat kissat näyttää hyvää esimerkkiä, mutta ei; ei tehoa sekään! Ja varsinkin tuo nuorempi kattimatti nyt nukkuisi, vaikka talo sortuisi, mutta vanhempi kisuneitinen näyttää häiriintyvän uudesta päivärytmistä ihan niin kuin minäkin… Eikä meitä kyllä innosta ajatus siitäkään, että poika kävisi yöunille jo seitsemän maissa, sillä sehän tietäisi melkoisen aikaista herätystä ja se nyt ei ole meidän kenenkään makuun se! Hänellä on jo pitkään ollut sellainen rytmi, että nukahtaa yöunille klo 20.30 – 21.00 ja herää klo 7 – 7.30.

Tehdäänpäs pientä galluppia: missä iässä teidän lapsenne on luopunut päiväunista – mitä niiden tilalle tuli vai tuliko mitään?

P.S. Huomasithan eiliset blogiuutiseni!