/

Totta puhuen tähän päivään on mahtunut kyllä useampikin tähtihetki. Meillä on ollut tänään suhteellisen normaali kotipäivä, mitä nyt muutaman työjuttuni sisältänyt, mutta tämä on sitä meidän ”normaalia” arkea. Aamumme alkavat lähes aina ihanan rauhallisesti laiskotellen. Makoilemme sohvalla – poika katselee lastenohjelmia ja minä joko vähän torkahtelen :D tai sitten selailen tabletilta nettiä. Yleensä tässä vaiheessa tapahtuu myös päivän ensimmäisten sähköpostien läpikäyminen.

Tänä aamuna oli niin ihana hetki, kun poika tuli pyynnöstäni kainalooni ja siinä me käsi kädessä tuon pikkuoravan kanssa pötköttelimme. Tuo oli päivän ensimmäinen tähtihetki ja toinen tapahtuikin sitten kaupungilla, jonne vein erän MioSa. designin tuotteita myyntiin. Jälleenmyyntipaikkana tunnelmallinen Sisustus ZINNA – käykäähän kokkolalaiset kurkkimassa, mitä sieltä löytyykään ;).

Aamulla kun kotoa postin kautta lähdimme, kysyin pojalta, haluatko laulaa Lounatuuli-laulun (hänen tämän hetken lempparinsa). Vastaus kuului väsähtäneellä äänellä ei jaksa, se on liian raskas. Purskahdin nauruun, mutta sitten aloin miettimään asiaa hieman tarkemmin. Aika osuvasti sanottu pieneltä, sillä ei laulussa ihan kevyistä asioista lauletakaan. Alkuviikosta liikutuin aika kovastikin, kun takapenkiltä kuului ilman taustamusiikkia ”Se suree viivasuoria suita ja nälkäisiä lapsia…”. Todella liikuttavaa kuultavaa oman lapsen laulamana!

Kun olimme aamupäivän kulkeneet paikasta paikkaan, oli lounaan aika. Päätin ex tempore, että käymme Subwayssa syömässä. Joskus kasviksia nirsoileva poitsu söi kanasubia kaikkien vihreiden kera eikä ollut moksiskaan! Tiedättekö sen tunteen, kun joskus tulee sellainen pakahduttava rakkaudenpuuska ja on pusutettava niitä pyöreitä poskia sillä samalla sekunnilla? Subissa tuli tuollainen tunne ja kun se majoneesimössösuu yllättäen antoi pusun takaisin, ajattelin majoneesia poskesta pois pyyhkiessäni, että onko olemassakaan mitään mahtavampaa tai aidompaa! ♥

Päivän tähtihetkien kärkeen ei ehkä ihan yltänyt päiväunien skippaaminen, mutta huomenna on uusi päivä… :D Pienen lepotunnin jälkeen suuntasimme muskariin ja sieltä lyhyen happihyppelyn jälkeen kotiin miestä odottelemaan. Ennen kuin aloin ruokaa valmistamaan, järjestin pojalle pienen tiskaussession. Kylläpäs puhdistuivat aamiaisastiat kätevästi, heh! (Jos siellä mummu ja fammu järkyttyvät tästä jakkaralla seisomisesta, niin tiedoksi, että olin ihan vieressä koko ajan :D)

Löysin yhtenä päivänä erään testin ja sehän oli pakko tehdä. Tulokseksi sain seuraavaa, josta kyllä ihan itseni tunnistin. Testin voit halutessasi tehdä täällä.

Olet elämä tasapainossa -äiti. Sinä mukaudut tilanteeseen kuin tilanteeseen. Lasten saaminen ei välttämättä ollut opiskeluaikoina ykköshaaveesi, mutta hienosti ne ovat työn ja parisuhteen ohella voimavaroina elämässäsi olleet. Työelämä, itsensä toteuttaminen ja jatkuva kehittyminen ovat sinun juttusi eivätkä lapset siitä kärsi. Perheesi voi hyvin, välillä ostetaan luomulihaa ja kokataan pitkän kaavan mukaan ja välillä syödään valmisruokia. Joka päivä ei ehditä yhteisen pöydän ääreen kokoontumaan ja aina lapset eivät ehkä syö niin terveellisesti kuin haluaisit. Taloutesi sallii panostamisen kauniiseen kotiin, lasten harrastuksiin ja – välineisiin sekä itseesi. Kun äiti voi hyvin, perhekin voi hyvin ja parisuhde. Netti on sinulle verkostoitumisen ja informaation väylä, nettishoppailu on aika kätevää vaikkapa trendikkäimpien vaatteiden tai sisustustuotteiden hankintapaikkana. Ja aikakauslehden kanssa on ihana rentoutua ja ottaa se oma hetki.

Nyt taitaakin olla vuorossa torstain seuraava tähtihetki: testituloksen viimeinen lause! Postilaatikkoon tipahti eilen ensimmäinen joulukuvasto, jota olen jemmannut kuin kalleintakin aarretta :D. Niinpä sen pariin nyt – kivaa iltaa teillekin!

/

Ei kai se nyt jo tapahdu! Sanokaa, että tämä on väliaikaista ja pian palaamme taas normaaliin päivärytmiimme! Poika on nimittäin nyt näyttänyt vähän merkkejä siitä, että päivällä ei enää nukuta ja päiväunet tuntuvat olevan mennyttä aikaa. Ei vaikka mitä tekisi koko aamun ja aamupäivän, uni ei vain tule. Paitsi autossa… Eli tuntuu kyllä olevan väsynyt (tosin hän ei kitise, ei ole koskaan ollut sellainen), sillä haukottelee ja silmät näyttävät väsyneiltä, mutta kotona ei enää päiväunia suostu nukkumaan. Lähtee kyllä makuuhuonetta kohti eikä kapinoi vastaan ja haalii kaikki unikaverinsa mukaan, mutta päiväunitunti on pelkkää pyörimistä, laulamista ja höpöttelemistä; välillä sängyssä pomppimistakin. Parin viikon ajan on satunnaisesti käynyt näin, eilen oli sama juttu ja tänään taas. Pidämme hänet kuitenkin makuuhuoneessa sen tunnin ajan, jotta saa edes jollain tavalla levättyä eikä hän sitä vastaankaan kapinoi. Tänäänkin 50 minuutin kuluttua alkoi hokemaan Mennäänkö olohuoneeseen, äiti? Aika tarkka sisäinen kello!

Eilen hänen lepohetkensä jälkeen suunnistimme mummuni luokse ja poikahan nukahti autoon heti. Viime viikollakin nukkui päiväunet niinä päivinä, jolloin nukahtaminen tapahtui autossa kotimatkalla. Mutta omaan sänkyynsä ei nukahda, ei millään! Liittyyköhän tämä jotenkin uhmaikään? Sillä kaiken järjen mukaan ei nukahtaisi edes autoon, jos ei kerran sitä unta päivisin tarvitsisi. Ääh, ei näistä varmaan koskaan täysin perille pääse – samaa arvuuttelua vuodesta toiseen :D.

Olkoonkin sitten niin, että olen itsekäs tai muuta vastaavaa, mutta en millään olisi valmis luopumaan tuosta päivän ainoasta omasta hetkestäni! Se on sellainen akkujenlataushetki ja rauhoittumisen hetki (vaikkakin lähes aina töitä tehden) enkä osaa sopeutua sellaisiin päiviin, jolloin sitä ei ole. Ei ole sama asia istuttaa lasta lastenohjelmien ääreen ja nauttia se kahvikupponen siten, ei lähimainkaan! Se hetki vaatii hiljaisen talon ja hyvän omatunnon, että olen tämän hetkeni ansainnut. Miksi näistä ei tule mitään ennakkovaroituksia tyyliin Puolen vuoden kuluttua päiväunet loppuvat, nautithan siihen asti! Olin aivan varma, että M tulisi nukkumaan lähes kouluikään asti päiväunet, kuten kuulemma isänsäkin aikoinaan :D.

Ajattelin, että tässä voivat kissat näyttää hyvää esimerkkiä, mutta ei; ei tehoa sekään! Ja varsinkin tuo nuorempi kattimatti nyt nukkuisi, vaikka talo sortuisi, mutta vanhempi kisuneitinen näyttää häiriintyvän uudesta päivärytmistä ihan niin kuin minäkin… Eikä meitä kyllä innosta ajatus siitäkään, että poika kävisi yöunille jo seitsemän maissa, sillä sehän tietäisi melkoisen aikaista herätystä ja se nyt ei ole meidän kenenkään makuun se! Hänellä on jo pitkään ollut sellainen rytmi, että nukahtaa yöunille klo 20.30 – 21.00 ja herää klo 7 – 7.30.

Tehdäänpäs pientä galluppia: missä iässä teidän lapsenne on luopunut päiväunista – mitä niiden tilalle tuli vai tuliko mitään?

P.S. Huomasithan eiliset blogiuutiseni!

/

Tänään pääsette meidän maanantaimme matkaan eli tältäpäs näyttää yksi arkipäivä meidän kodissamme!

Poika heräsi tänään hieman normaalia aiemmin, kello oli vasta seitsemän. Hän oli nukkunut kymmenen tuntia, kun normaalisti nukkuu lähes 11 ja tunnin päiväunet. Hän kysyy aina nätisti Noustaanko, äiti? tai Mennäänkö olohuoneeseen, äiti? Mitäs siinä muuta voit kuin nousta ylös ja nostaa poika sängystään aamuhalaukseen. Siitä sitten vaippapisteen kautta olohuoneeseen lastenohjelmia katsomaan. Nämä ovat joka aamu ihan vakiotoimet. Tässä kohtaa saa vielä itsekin oikaista ja tänään roudasin jopa peittoni sohvalle :D. Suhteellisen nopeasti siitä saa kuitenkin nousta, nimittäin kissat eivät aina malta odotella sitä, kun mekin pojan kanssa käymme aamiaiselle. Tänä aamuna kissat kuitenkin nauttivat sohvalla makoilemisesta meidän tapaamme. 

Arkiaamumme ovat aina tarkoituksella ihanan leppoisia ja hitaita. Ei kiirehditä minnekään, sillä ei ole tarvetta. Poika saa heräillä kaikessa rauhassa lastenohjelmia katselemalla ja sen jälkeen siirrymme aamiaiselle. Kokemus on opettanut, että aamiaiselle ei kannata mennä puolen tunnin päästä heräämisestä, sillä pojalla ei vain ole vielä silloin tarpeeksi ruokahalua. Tuossa vaiheessa leivästä syödään ehkä pari haukkua. Näin ollen aamiainen on yleensä tunnin kuluttua heräämisestämme. Poika on tuossa vaiheessa ehtinyt katsella puolisen tuntia lastenohjelmia (ei yleensä halua katsella pitempään putkella) ja leikkiäkin jonkin aikaa. Tälle aamulle olin säästänyt uusia leluja, sillä ajattelin, että kun maanantai nyt on maanantai… Viimeviikkoisella isomummuvisiitillämme mummuni halusi ostaa pojalle jotain ja niinpä keksin, että leikkirahat voisivat olla kivoja! Poika kun on aina penkonut melkoisen kiinnostuneena sekä minun että isänsä lompakoita. Leikkirahat maksoivat pari euroa ja pakettiin sisältyi niin seteleitä, kolikoita kuin erilaisia korttejakin. Niiden lisäksi valitsin hänelle oman lompakon, jossa rahoja voi sitten säilyttää. Näiden parissa leikimme aamiaisen jälkeen ennen kuin suuntasimme ulkoilemaan. 

arkipaiva

Tänään oli ihanan aurinkoinen syyspäivä, mutta täällä meilläpäin tuuli kovasti. Päätin, että voisimme tehdä pienen aamu(päivä)lenkin siten, että minä kävelen ja poika potkupyöräilee. Hän jaksaa jo pitkiäkin matkoja! Mukaamme lähti myös nuorempi kisuneiti, joka tykkää elää vaarallisesti ja ylittää mm. sillat kaiteiden vaarallisemmalla puolella tassutellen (huomaa yläkollaasin kuva!). Hän on muuten siitä hauska kattimus, että ei aina välttämättä halua tulla niin kauas kotoa kuin me, joten kertoo tietyllä naukumisäänellä jäävänsä tähän. Jää siis noissa tapauksissa johonkin pusikkoon tai pientareelle meitä odottelemaan. Tunnen kisun niin hyvin, että tiedän hänen odottavan siinä samassa paikassa paluutamme ja niin kävi tänäänkin. 

Suuntasimme pojan kanssa hevostallille hevosia katsomaan ja sieltä takaisin omalle kotikadulle hetkeksi aikaa naapuruston lasten kanssa leikkimään. Siitä siirryimme jonkin ajan kuluttua sisälle, sillä lounas kutsui. Lämmitin eilistä päivällisruokaa, söimme puoli kahdentoista maissa ja sen jälkeen poika katseli hetken lastenohjelmia. Minä siivosin keittiön ja latasin kahvikoneen valmiiksi ;). 

arkipaiva

Puoli yhden maissa koitti normaaliin tapaan päiväuniaika ja siirryimme makuuhuoneen puolelle sylillinen unikavereita mukanamme. Poika vaikutti sopivan väsyneeltä, mutta uni ei tullut, ei millään! Siitä huolimatta hoin hänelle, että nyt on päiväuniaika eli emme poistu makuuhuoneesta. Olen nimittäin päättänyt, että tällaisina päivinä, kun hän ei jostain ihmeen syystä nuku, vaikka selvästi on väsynyt, makoilemme sen normaalin päiväunitunnin ja lepäämme ainakin sillä tavoin. 

Mielessäni kummitteli valmiiksi ladattu kahvikone ja valtava tekemättömien töiden lista, mutta ei auttanut. Harmitti, että kaikki kasaantuisi iltapäivälle, kun mies saapuisi töistä kotiin ja jäihän sitä tehtävää vielä iltaankin. Näinä tällaisina hetkinä mietin aina, kuinka arkemme sujuisikaan vaivattomammin ja stressittömämmin, jos poika olisi hoidossa, mutta toistaiseksi mennään näin. 

Reilu tunti lepoa makuuhuoneessa, josta siirryimme sitten viimein olohuoneen puolelle. M halusi katsella Pikku Kakkosta. Tein hänelle tyynyistä mukavan pedin sohvalle ja kehotin pötköttelemään unikamut kainalossa. Siinä samalla hoidin muutaman kiireellisen sähköpostin, jonka jälkeen siirryimme leipävälipalalle. Välipalan jälkeen vuorossa oli leikkituokio pojan huoneessa. Luimme pari kirjaa ja teimme rakennuspalikoista torneja ja leikkieläimille linnakkeita. Ehdimme vielä uloskin ennen kuin mies palasi töistä kotiin neljän maissa. Mies jäi sitten pojan kanssa ulos ja minä lähdin sisälle kahvikupposen kera töitä tekemään. Viideltä söimme hernekeittopäivällistä (ei muuten maistu pojalle enää yhtään, huoh…), jonka jälkeen minä jatkoin töideni parissa ja miehet siirtyivät Pikku Kakkosen pariin. Nyt kello on kohta seitsemän, mies lähti reilu puoli tuntia sitten pojan kanssa puistoon ja minun työni jatkuvat vielä. Sanoinkin miehelle, että töitähän riittäisi vaikka kolmeksi päiväksi putkella, mutta iltaisin täytyy vain jossain kohtaa lopettaa ja seuraavana päivänä homma taas jatkuu… Ja näinä päivinä, kun päiväunituntia ei ole, tietää se aina yhtä ylimääräistä työtuntia iltaan.

Loppuilta taitaa kulua niin, että teen töitä iltapalaan asti ja sitten käymme kaikki yhdessä iltapalapöytään. Tänään on minun nukutusvuoroni. Olemme näissä nukutuspuuhissa edenneet nyt sellaiseen pisteeseen, että mieskin kelpaa nukuttajaksi, jei! Hirveä huuto siitä kyllä edelleen lähes aina seuraa: Äiti mukaan! Äitin syliin! Äiti tulee tänne istumaan! Tarkoittaen, että istuisin sängyn reunalla… Käyn aina sanomassa hyvät yöt ja halimassa, mutta sitten jätän pojan isänsä seuraan. Mies on keksinyt kivan iltasatuohjelmanumeron eli hän keksii päästään jonkin tarinan, jota poika jää kuuntelemaan. Eilen tarina alkoi siten, että unikaverit lähtivät ravintolaan syömään ja tilasivat siellä isot pihvit :D. Huvittaisi joskus kuunnella itsekin nuo iltasadut loppuun saakka… Ja päästäänkö niissä ylipäätään loppuun saakka vai nukahtaako isi ennen poikaa?

Hyvin usein arkipäivämme sujuvat tätä kaavaa noudattaen. Aamupäivisin olemme joko kotona, kaupungilla, ystäviä treffaamassa tai harrastuksissa, joita joku onkin ahnehtinut jopa viikon neljälle päivälle :D. Kaksi näistä on aamupäivisin ja kaksi iltapäivisin. Maanantai on ainoa arkipäivä, kun ei ole mitään harrastusta ”lukujärjestyksessä”. Kaikki iltamme eivät toki kulu tähän tapaan, mutta nämä päiväunettomien päivien illat kyllä hyvinkin pitkälti. Joskus arki-iltaisin käymme kaikki yhdessä kaupassa tai kyläilemässä, joskus olemme vain kotosalla. Joskus minulla on kausia, kun töitä on vähemmän ja tällöin yhteistä perheaikaa on enemmän. Tällä hetkellä minulla on aika kiireinen työvaihe meneillään ja joudun vielä lähes pari kuukautta tekemään tässä kaikenlaista ylimääräistäkin, mutta marraskuuhun mennessä helpottaa kaikkien extrojen suhteen. Olemme kiitollisia, että töitä riittää ja on täysin oma päätöksemme pitää poika vielä kotihoidossa. Huomenna poika viettää päivänsä vanhempieni luona, joten se tietää sitä, että huomisilta minulla on töistä vapaa ja myöskin sitä, että tänään voin tosiaan lopettaa hommat iltapalahetkeen eikä minun tarvitse jatkaa niitä saatuani pojan yöunille. Ehdin jopa miehen kanssa kuulumisia vaihtamaan! :D Että tsempit kaikille yrittäjä-kotiäideille – tiedän todellakin, millaista se/tämä on! ♥