Tämä syksy on mennyt yhdessä hujauksessa! Kuopus aloitti elokuussa päiväkotitaipaleensa ja meillä on miehen kanssa ollut paljon työkiireitä. Päiväkodin aloituksen myötä N on sairastanut jo kolme nuhaa… Ensimmäinen kuukausi meni ilman sairastelua, mutta syyskuussa se kierre sitten alkoi. Todella tympeää ja kurjaa! Koko vuosi oltiin kaikki terveinä ilman yhtäkään flunssaa, kunnes koitti tämä syksy. Ja erikoista sinänsä, että jos päiväkodissa saa olla vain täysin flunssaoireettomana, mistä meidän kuopus nämä taudit sitten saa ;). Kävin tänään reilun kuukauden tauon jälkeen pikaisesti (kauppareissun ja esikoisen luistelun välissä) yhdellä kirppiksellä ja heti kävi sellainen tuuri, että vastaan tuli tuoli, jonka hankkimista olen suunnitellut viime vuodesta lähtien! Toristakin olen ollut tätä usein ostamassa, mutta aina joku on ehtinyt ensin ja onhan se toki myyjän tympeä alkaa näinkin isoa tuotetta purkamaan ja paketoimaan ja lähettelemään… Tai itse en hommasta juurikaan nauttinut, kun kesällä yhden Artekin tuolini myin ja toiselle puolelle Suomea lähetin.
Olin päättänyt, että en osta tuolia heti uutena, sillä siitä jää puuttumaan tämä kiva fiilis, jonka tänään tuolikaupasta sain! Tuoleja oli myynnissä kaksi ja nopeasti tsekkasin ruuvit ja muut yksityiskohdat, joista tuolin aidoksi tunnistin. Sitten vertailin, kumpi on paremmassa kunnossa ja marssin kassalle – nopeat kaupat! Mutta siinä vaiheessa, kun on päättänyt tällaisen hankkia ja odottanut pitkään, että se löytyisi, ei enää ostohetkellä tarvitse juuri miettiäkään! Kyseessä on Artekin tuoli 66:
Tuoli on vanhaa Artekin tuotantoa eikä todellakaan uudenveroinen, mutta silti mielestäni erittäin hyväkuntoinen ja oikeinkin hintansa veroinen! Toki lakkapinta on kellastunut, mutta se on enemmänkin näiden huonekalujen ominaisuus kuin vika. Selkänojan takaosassa oli pieni kolhu, mutta muuta moitetta en löytänyt. Tuoli on tukeva; ei nitku eikä nitise. Se tulee meillä käyttöön ruokapöydän yhdeksi tuoliksi ja välillä se siirtyy myös aulaan tarpeelliseksi laskutasoksi. Alkukesästä ostin Torista kaksi Artekin vanhaa seinähyllyä. Toisen mies maalasi valkoiseksi ja se päätyi aulaamme. Toisesta hiottiin kellastunut lakkapinta ja se taas pääsi työhuoneeseeni lisäsäilytystasoksi. Ehkä tämän tuolinkin voisi hioa ja käsitellä uudella lakkapinnalla, jotta sitä saisi ensimmäiset vuodet ihastella kauniin vaalean puun sävyisenä… Täytyy miettiä! Lokakuun kirppislöytöihini kuuluvat myöskin kuvassa näkyvät ihana betoninen kynttilänjalka ja marja-/käpyoksa, jonka löysin tänään samasta paikasta tuolin kanssa:
Hieman tuollaista punaista piristettä, sillä eihän jouluaattoonkaan ole enää kuin tasan kaksi kuukautta! Kuvan taustalla näkyvät hiekan sävyiset samettiverhot on nekin nettikirppislöytö tältä syksyltä. Vasta tällä viikolla sain aikaiseksi silittää ne ja ripustaa ruokailutilan ikkunoihin. Isojen verhojen silittäminen on kyllä sieltä kotihommien ärsyttävimmästä päästä! Olen niin tykästynyt noihin verhoihin ja niitä tulee ihasteltua monta kertaa päivässä, heh! Sävy on täydellinen, samettisesta tunnusta puhumattakaan. Muuttui kovasti ilme kotona, kun vaihdoin vuosia ikkunassa olleet valkoiset verhot näihin. Ihanat tähän syys-/talvikauteen! Olohuoneessa meillä ei ole verhoja muutamaan vuoteen ollutkaan enkä sinne verhoja varmaan enää kaipaakaan. Nautin isoista ikkunoista avautuvista vaihtelevista maisemista!
Tosiaan nämä meidän arkikiireet johtavat harmittavan usein siihen, että blogi vain käy mielessä, mutta muuta en ehdi. En kaivaa kameraa esille, saati tänne raapustelemaan… Instagramia tulee sitten päivitettyä aika lailla päivittäin, koska se on niin nopea kanava! Mutta pakko ehtiä tänne nyt säännöllisesti, koska joulukin lähestyy – joulunodotukseeni kuuluu täällä blogissakin fiilistely! :)

Facebookin muistoista vastaan tuli tämä kuva päivälleen kahdeksan vuoden takaa. Olipa mukava muisto! Olimme tuolloin asuneet tässä kodissamme kaksi vuotta; asujina minä ja mies sekä kissat. Lapsia ei vielä tuolloin ollut. Näkymä olohuoneesta aulan suuntaan oli hyvin avoin ja tuolloin aulan seinässä oli vielä tapettia (aika pian tuon jälkeen seinä maalattiin valkoiseksi).

Vuodet vierivät ja perheemme kasvoi kahdella lapsella. Makuuhuoneet loppuivat kesken ja huomasimme tarvitsevamme neljättäkin huonetta yritykseni tarpeisiin. Jossain vaiheessa mietimme uuden talon rakentamista, mutta päädyimmekin huomattavasti pienempään raksaprojektiin. Raskausaikana kevättalvella 2018 ryhdyttiin tuumasta toimeen: kuvassa näkyvä käytävä umpeen ja MioSa. designin toimipiste sinne! :D

Olen luvannut esitellä työhuoneeni täällä blogissani ja tiedän monen sitä jo odottavankin, mutta elokuu oli yritykselleni kaikkien aikojen kiireisin kuukausi ja kiireet jatkuvat edelleen, joten työhuone on hieman hyrskyn myrskyn… Yritän kuitenkin vielä tässä syksyllä ehtiä sen kuvaamaan!

Seuraavat kaksi olohuonekuvaa ovat viime syksyltä. Melkoinen ero entiseen tuon näkymän kanssa! Aiempina vuosina nautin siitä tilantunnusta ja ilmavuudesta, jota sain sohvalta käsin katsella. Nyt nautin suunnattomasti tästä pesämäisemmästä tunnelmasta, jonka muutos olohuoneeseemme toi.

Tämä viimeinen kuva on otettu toissaviikolla, aurinkoisena syysiltapäivänä. Siitä sohvannurkasta, joka on minun paikkani sohvallamme. Tuosta sohvan päädystä aukeaa parhaimmat näkymät ympäri kotia, siksikin siinä niin iltaisin viihdyn:

Mukava nähdä kuvista, miten koti tarpeiden ja elämäntilanteiden mukaan muuttuu! Eipä sitä kunnolla ilman kuvia kyllä muistaisi.

Mukavaa syyssunnuntaita!

Tämän illan postausaiheena toivomanne makuuhuone! Ottakaas vaikka kuppi kuumaa (esimerkiksi iltateetä) siihen viereen – nyt tulee pitkä postaus, heh!

Taisinkin jossain aiemmassa postauksessani jo mainita, miten meillä on huonejärjestelyt muuttuneet täällä viimeisten kuukausien aikana. Viime vuonna oli sellainen muutaman kuukauden ajanjakso, jolloin en oikein tiennyt, mikä on meidän vanhempien makuuhuone ja kuka siellä milloinkin nukkuu ja millä kokoonpanolla… Kun lopetin kesällä kuopuksen yöimetykset, piti mies hänelle lempeän unikoulun. Pian huomasimme, että kuopuksemme kanssa ei voisi kukaan nukkua samassa huoneessa, sillä hän näkee niin paljon unia; huutaa ja puhuu unissaan; joten siellä olisi mahdoton nukkua. Niinpä oli tehtävä päätös siitä, että hän nukkuu yönsä yksin omassa huoneessaan. Ja koska hän on aina ollut tapojensa suhteen erittäin tarkka tapaus, ei ollut vielä ajankohtaista muuttaa hänen nukkumapaikkaansa. Etenkin, kun hän loppukesästä yöimetysten loputtua/unikoulun myötä alkoi nukkua yönsä! Niinpä hän jäi nukkumaan siihen huoneeseen, jossa on nukkunut syntymästään asti: meidän entiseen makuuhuoneeseemme. Meidän makuuhuoneeksemme muodostui sitten kotimme kolmesta makkarista keskimmäinen.

Tämä huone on kerran aiemminkin toiminut makuuhuoneenamme – vuonna 2012. Sitä muutosta kesti noin vuoden verran, kunnes sitten muutimme taas takaisin alkuperäiseen makuuhuoneeseemme. Esikoisen synnyttyä tästä huoneesta muodostui työhuoneeni ja työhuoneenani se toimikin sitten useamman vuoden. Raskausaikana suunnittelimme tekevämme siitä vauvan huoneen, mutta vauva päättikin toisin. Eivätkä vauvat edes mitään omaa huonetta tarvitse, mutta heidän tavaroilleen jokin säilytyspaikka on ihan tervetullutta!

Vauvavuoden ajan huone oli vain yksi ylimääräinen makuuhuone ja siellä nukkui aina joku; milloin mies, milloin minä, milloin mies ja esikoinen. Kaikki muut vuorollaan, mutta ei ikinä sinne alunperin suunniteltu asukas :D. Huoneen ovi oli myös vuoden verran lähes aina kiinni, koska huoneessa oli sellainen sekamelska (sohvia ja sänkyjä yms.), että silmiä särki katsoa. Voitte siis nyt kuvitella, kuinka haltioissani olen, kun tätä ovea voi pitää auki – aivan kuin meille olisi yhtäkkiä ilmestynyt yksi huone lisää! Ja uskomatonta, mikä vaikutus tällä asialla on sellaiseen yleiseen tyytyväisyyteen kotona!

Syksyn ajan jahkailimme, mihin meidän vanhempien makuuhuone lopulta päätyisikään… Koimme, että oli helpompaa muuttaa koko meidän makkari huonekaluineen tähän kuin muuttaa pieni yksivuotias sänkyineen nukkumaan öitään toiseen huoneeseen, heh-heh.

Tuosta yläpuolella olevasta kuvasta näkyy hyvin se, miksi tykkään tästä asuinalueestamme: jokaisesta ikkunasta avautuu kauniit, rauhalliset maisemat, mutta silti naapurit ovat ihan lähellä (ei kuitenkaan ihan käsivarren mitan päässä) joka puolella tonttia. Tuostakin kuvasta näkyisi yksi naapuritalo, jos olisin siirtänyt kuvakulmaa aavistuksen oikealle!

Tunnelmaa makuuhuoneeseen

Mitään uusia huonekaluja en halunnut tähän huoneeseen ostaa, sillä ei ole tietoa, kuinka pysyvä tämä huonejärjestyksen muutos nyt onkaan. Kestääkö tämä vuoden vai viisi vuotta; jää nähtäväksi ja hankintoja tehdään sitten ajan myötä, jos tarpeellista. Niinpä täällä on entisen työhuoneeni iso kaappi sekä yksi laatikosto ja lipasto. Mies piti huonona ideana siirtää laatikosto ikkunanurkkaukseen ”Sehän näkyy ikkunoista ulos!”, mutta mielestäni se on ehkä paras yksityiskohta koko huoneessa. Kiva tunnelmanluoja yhdessä pöytävalaisimen kanssa! Tätä ikkunanurkkausnäkymää tulee monesti vilkaistua keittiöstäkin kokkailujen lomasta. Ja nurkkauksessa palaa ehdottomasti iltaisin tuo himmeä valo! Jouluna nurkkauksessa oli joulutähti ja voi miten nautinkaan vain makoilla tuolla ja katsella ympärilleni ♥.

Tilasin huoneeseen pari vuotta sitten pimennysverhot; samalla kun esikoisenkin huoneeseen. Hänen huoneeseensa valitsin ne tummanharmaina, tänne puolestaan hiekan sävyssä. Ja kylläpäs olen ollut tyytyväinen, sillä rakastan tuota sävyä yli kaiken! Tuo sävy on hieman sellainen hiekan, mudan ja suklaan sekoitus – täydellinen juuri tähän meidän makkariin!

Verhot ovat eri paria tällä hetkellä, sillä makustelen mitä teen tuon sängyn takana olevan paneeliverhon suhteen – ideoita? Tilasin huoneeseen nuo valkoiset pellavaverhot, sillä sälekaihtimia ja pimennysverhoa on vaikea käyttää kankean paneeliverhon takaa. Nyt vasta toinen pellavaverho on paikoillaan, mutta toisen kohtalo täytyisi ratkaista, sillä se ei voi paneeliverhon tavoin olla sängyn takana. Ehkä kiepsautan sen helman vain solmulle… Vai olisiko teillä parempia ideoita?

Jokusen taulun tahdon seinälle; lipaston päälle kertyi muutama rauhallisen sävyinen taulu kuin itsestään olohuoneen taulurumbasta ja oikeastaan tykkään niistä kovasti tuossakin! Ehkä kuitenkin nostamme ne seinälle, jotta saan tuohon tyhjää pöytätilaa ja jonkin kivan asetelman. Niin ja tapettinahan täällä on vielä tuo sama ruusu… Sen tilalle olen miettinyt jotain vaalean beigen sävyistä maalia.

Yöpöytinä tai oikeastaan laskutasoina toimivat hyvin pari vanhaa kirppisjakkaraa:

Täällä viihtyvät kissatkin

17-vuotias kisulainen ei ole edelleenkään innostunut kamerasta ja sen kyllä huomaa. Mutta tämä uusi makuuhuone – tästä hänkin on innoissaan!

Olen suunnitellut sellaista arki-iltaa, että linnoittaudun makkariin heti sen jälkeen, kun lapset ovat käyneet yöunilleen, ja tuijotan nenä tabletin ruudussa kiinni Emmerdalea monta jaksoa putkella! On taas monta rästijaksoa – pitäisiköhän tuo toteuttaa tänään, kun lapsetkin jo nukkuvat…