Heräsin tänään niin ihanasti, etten muista moista hetkeen tapahtuneen! Nimittäin se tapa herätä oli jotain niin ainutlaatuista. Heräsin pienen poikani sanoihin äitin kainaloon haluaa. Voi rakas pieni, äitin sydän ihan pakahtui ♥. Tuo sai jotenkin pysähtymään ja miettimään näitä kotiäitipäiviäni. Kuinka pitäisi muistaa nauttia joka hetkestä, mutta koska on täysin inhimillistä joutua arkikiireiden imaisemaksi, ei sitä vain aina muista. Hyvä, että näitä hetkiä tulee kuitenkin aina silloin tällöin näistä niin ainutlaatuisista päivistä muistuttamaan. Sillä vielä, ja aivan liian pian, tulee se päivä, kun tuo pieni poikani on jo isompi poika, joka ei tosiaan halua aamulla ensimmäiseksi äitin kainaloon.

Vaikka päivä alkoi parhaalla mahdollisella tavalla, en oikein saanut tästä päivästä kiinni. Väsytti ja laiskotti ihan valtavasti eikä sadesää auttanut asiaa sitten yhtään! Haahuilimme olohuoneen ja pojan huoneen väliä pyjamissa lähes aamukymmeneen, kunnes sanoin pojalle, että nyt me lähdetään postin kautta kaupungille. Kiitos MioSa. designin ja tilauksienne, reittimme kulkee useita kertoja viikossa postin kautta. Aina kun kysyn pojalta, että arvaas minne nyt lähdetään, saan lähes poikkeuksetta vastaukseksi postiin! :D Että muutama postireissu on tullut tehtyä… Niin tänäänkin ja postista suuntasimme sitten ruokakauppaan, josta bongasin nuo aivan ihanat pionit ja nehän oli pakko ostaa! Matkan varrella saimme seuraksemme myöskin ystäväni ja hänen tyttärensä ja niin suuntasimme kaikki yhdessä lounaalle. Vielä mansikkakojun kautta kotiin ja nyt poika unilla ja minä tässä cappuccinokuppi vieressäni. Tästä päivästä tulikin oikein mukava, vaikka alku niin kovasti kangertelikin. 

Laiskotti aamulla niin, että en jaksanut lähteä pojan kanssa isomummolaankaan (en ollut mummulle sitä kyllä vielä etukäteen luvannutkaan). Vierailun sijaan soitin hänelle ja sanoin, että tulemme taas ensi viikolla käymään. Hieman omatunto soimasi kun jäi perinteinen viikkovierailu välistä, mutta mummu vaikutti puhelimessa ihan iloiselta ja jäi tyytyväisenä ensi viikkoa odottamaan. Hän nauttii suunnattomasti, jos vain puhelimenkin välityksellä kuulee M:n kuulumiset. Mummu kysyykin joka puhelussa (joita kertyy viikon aikana kolmesta viiteen), että mitä M:lle kuuluu. Tänään taisi kysyä ensimmäistä kertaa, että mitäs sulle kuuluu. Olin niin äimänä, että sopersin vain jotain ympäripyöreää työjutuista :D. Sitä on niin tottunut kertoilemaan vain tuon pienen kuulumisia ♥. 

Hyvää viikonloppua!